keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Yacoubian talo Kairossa - haasteen toteutusta

Löysin kirjastoreissultani Yacoubian talo Kairossa -elokuvan, joka siis pohjautuu Alaa al-Aswanin saman nimiseen kirjaan jonka luin vähän aikaa sitten. Elokuvassa näin mahdollisuuden toteuttaa Lue kirja ja katso elokuva -haastetta, ja eilen sitten elokuvan katsoin.

Elokuva oli hurjan pitkä (melkein 3 h!) ja mietin ensin että katson puolet ja seuraavana iltana puolet. Totesin kuitenkin että parempi vain katsoa kerralla, ettei jää roikkumaan :)

Elokuva noudatti hyvinkin tarkasti kirjan juonenkulkua, harvassa kohdassa huomasin mitään oleellisesti erilaista kirjaan verrattuna, mutta joissakin kohdissa oli toki "suoristettu" tapahtumia. Esimerkiksi Tahan eräässä kohtauksessa käytiin kerralla läpi erääseen tiukkaan muslimiyhteisöön liittyminen, siellä harjoittelu ja naimisiinmeno.  

Hahmot jäävät kuitenkin tässä pitkässä elokuvassa silti hieman etäisiksi ja pinnallisiksi raapaisuiksi. Heitä kaikkia yhdistää kuitenkin Yacoubian talo.

Tässä nyt siis yksi puumerkki haasteen puolelle, katsotaan missä vaiheessa pystyn lisäämään sitä :)

4 kommenttia:

  1. Minä luin tämän kirjan viime kesänä ja en oikein innostunut siitä. Meni varmaan jotenkin ohi, tai sitten minulla on outo maku kun monet tätä ovat kehuneet...;D

    VastaaPoista
  2. Sanna: luin itsekin kirjaa pari viikkoa, sillä en meinannut päästä kirjaan sisälle millään, loppua kohti aloin kiinnostumaan enemmän. Kirja oli ihan hyvä, ei kauheasti haukkumista mutta ei kehumistakaan :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta arviosta! Haluaisin kovasti nähdä tämän, varsinkin jos elokuva on samanlainen kuin kirja. :)

    VastaaPoista
  4. Zephyr: Jos pidit kirjasta, pidät varmaan tästäkin :). Plussaa elokuvalle oli vielä se, että kielenä oli egyptin arabia, eli ei siis todellakaan englanti.

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥