keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Susan Fletcher - Meriharakat

Kuuletko sinä tätä edes? Mitä tämä sitten onkin? Meille sanotaan että kuulet. Sinä nukut, mutta se ei ole minun tuntemaani unta. Liikahtelet vain etkä venyttele lainkaan. Sinun unesi on puoleksi totta ja sielun syvyistä, ja ehkä kylmää, kuin olisit kammiossa tai kosteassa kellarissa, tai se on avara, tyhjä maisema, jossa olet yksin. Tai olet jään alla, koputat.

Moira istuu koomassa makaavan siskonsa Amyn sairaalasängyn vieressä ja kertoo tarinansa. Moira kertoo menneisyydestään, tuntemastaaan katkeruudesta sekä syyllisyydestä. Matka Moiran elämäntarinan mukana on runollinen ja vangitseva.

Monien blogikirjoitusten jälkeen otin lukuvuorooni Meriharakat jota luinkin viikkotolkulla. Minä todella halusin löytää tästä sen jonkin, jota niin monet tässä kirjassa kehuvat, mutta lukutunnelmani olivat paikoin ahdistavat, harmaat, synkät, mutta kuitenkin jollain tavalla myös vangitsevat. Vaikka Moiran tarinaan oli vaikea päästä mukaan, jossain vaiheessa se kuitenkin vei mukanaan.

Fletcher on taitava kirjoittaja, mutta koin, ettei häntä voi lukea kevyesti. Meriharakat vaatii oman aikansa, tilansa, mielensä, jopa vuodenajan. Meri seuraa Moiraa kaikkialle, ja meri on Moirassa. Fletcher kuvaa tätä kauniisti.

Oletko nähnyt iltaisen meren nousuveden aikaan lumisateen alkaessa? Seissyt rantakalliolla, missä näkyy merkillinen, hidas valo ja lokit kaartelevat mutteivät huuda, aivan kuin nekin vaistoaisivat sen, ja oletko silloin katsonut mereen, jonka tyrskyt näyttävät aavemaisilta arktisessa sinisyydessään, ja poukama on täynnä valkoisena kohisevaa vettä, vaahto seilaa rannalle, ja sen tuntee nenässään - lumen? Silloin tiedostaa. Sellaisena iltana tuntee meren voiman, ja omansa. Ja valo himmenee, joten lopulta sitä kävelee kotiin - tuntien itsensä viisaaksi löytämättä sanoja. Silloin kokemus on sisimmässä. Se on osa itseä, ja tulevaisuudessa sitten kertoo huoneissa tai talvisella kävelyllä: olen ollut merenrannalla lumisateessa. Kerran.

Moira oli myös henkilö, joka ärsytti. Kuinka voi jossain vaiheessa vain päättää unohtaa elämänsä meren lähellä, rakastavan perheen ja pikkusisaren? Moirassa oli hirveästi itsekkyyttä. Amyn tapahtuma avaa vihdoin myös Moiran toista puolta:

Tiedän olleeni sinulle aivan liian häijy ja katkera eläessäsi, ja muillekin; mutta toisinaan mietin, olenko ollut liian ankara myös itselleni.

Minulla on oikeastaan hyvin ristiriitaiset tunnelmat nyt kun sain kirjan vihdoin ja viimein luettua. En ehkä saanut kirjasta sitä jotain mitä lähdin sivuilta etsimään, mutta ei se tehnyt siitä huonoakaan. Sen kuitenkin tiedän, että jos joskus tartun uudestaan Fletcherin kirjoihin, se todella vaatii (ainakin minun kohdallani) täysin omanlaistansa aikaa.

9 kommenttia:

  1. Oi, tämä on sielukirjani! Yksi kolmesta.

    Ensinnäkin tämä on Fletcherin paras. Toiseksi tämä on niin merellinen. Kolmanneksi, jos tämä on jo lukijassa, tämä tarina, niin haavat aukeavat ja vuotavat suolaista merivettä, meren kyyneliä. Minussa oli tämä tarina ja siksi, siksi...pelkkä kirjan ajattelimen saa minut suolavesiin.

    Minä en kokenut Moiraa itsekkääksi, sillä hän koki kaiken sataprosenttisena vääryytenä itseään kohtaan. Hän kivetti itsensä ja kärsi itse eniten. Tässä oli kaikki niin todesti...

    VastaaPoista
  2. Minä ajattelin luke tämän nyt syksyn aikana, se on lojunnut hyllyssäni jo jonkun aikaa. Blogijuttujen perusteella odotan tältä aika paljon, mutta olen myös valmis pettymään;) Kiitos tästä arviosta!:)

    VastaaPoista
  3. Leena, odotinkin että tulet ensimmäisenä kommentoimaan sillä tiedän tämän olevan sinulle tärkeä kirja! Tässä sen huomaa, että jos ei välttämättä pääse kirjan maailmaan täysin kiinni, saattaa ymmärtääkin asioita vähän erilailla, kuten minä Moiran kanssa. En päässyt Moiran ajatusmaailmaan kuitenkaan niin hyvin perille. Pian saat tämän kirjan hyllyysi!


    Sanna, Minäkin blogijuttujen perusteella tartuin tähän, ja odotinkin hyvin paljon. En ehkä saanut juuri sitä mitä hain mutta kuten sanoin, ei se sitä huonontanut :) Toivottavasti sinulle tämä on upea lukukokemus!

    VastaaPoista
  4. En ole tätä vielä lukenut, mutta jostain syystä minulla on tunne että tulen varmasti rakastamaan tätä kirjaa. <3

    Olen siinä mielessä melankolinen lukija, ettei harmaa synkkyys karkota minua. Marja Leena Virtasen Kirjeitä kivien alle -teoksessa joitakin on vieraannuttanut kirjan synkät tumman sävyt, mutta minä rakastin niitä, kuten koko kirjaa. :)

    VastaaPoista
  5. En ole tätä vielä lukenut, mutta jostain syystä minulla on tunne että tulen varmasti rakastamaan tätä kirjaa. <3

    Olen siinä mielessä melankolinen lukija, ettei harmaa synkkyys karkota minua. Marja Leena Virtasen Kirjeitä kivien alle -teoksessa joitakin on vieraannuttanut kirjan synkät tumman sävyt, mutta minä rakastin niitä, kuten koko kirjaa. :)

    VastaaPoista
  6. Kirjakirppu, kiitos, perille tuli.

    Olen kadottanut uuden koneen myötä kaikki sähköpostiosoitteeni, joten siksi nyt tässä...

    VastaaPoista
  7. Sara, toivottavasti lukukokemus on sinulle ihana! :)

    Leena, ole hyvä vain <3

    VastaaPoista
  8. Minä luin tämän juuri ja täytyy todeta, että vaikka kirja on hyvä, niin se ei ole suosikkini kirjailijalta. Irlantilainen tyttö ja Tummanhopeinen meri ovat puhdasta rakkautta, mutta tätä minäkin luin pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Fletcher on ollut hieman hankala kirjailija, sillä jokin kirjojen lukemisessa kestää, kieli on paikoitellen liian runollista enkä tahdo saada kirjoista irti kaikkea sitä hienoutta mitä muut. Kuitenkaan Fletcher ei ole huono, mutta jokin sellainen pieni juttu (jota en osaa nimetä) vaikuttaa siihen, etten rakastu kirjoihin täysillä.

      Poista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥