sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kate Morton - Paluu Rivertoniin


Grace on vasta nuori tyttö kun hän äitinsä jalanjäljissä pääsee töihin Rivertonin kartanon palvelusväkeen. Vaikka Gracen äiti on ollut aina varma tyttären pääsystä kartanoon töihin, jaksaa Grace ihmetellä miksei äiti koskaan puhu omista Rivertonin ajoistaan. Se, kuten Gracen isäkin, on ollut lapsesta lähtien äidin ja tyttären kielletty puheenaihe heidän vaatimattomassa kodissaan.

Grace tuntee syyllisyyttä joutuessaan jättämään köyhän ja huonokuntoisen äitinsä yksin, mutta koska hänelle on koko ajan teroitettu kuinka onnellisessa asemassa hän on päästessään kartanoon töihin, unohtaa hän vähitellen syyllisyyden tunteen uuden ja jännittävän elämän imaistessa hänet mukanaan.
1900 - luvun englantilaisen kartanomaiseman idylliin kätkeytyy kuitenkin salaisuuksia, murheita, sotaa ja rakkautta, joka muuttaa kaikkien elämän kartanossa ikuisesti.

Kirja kulkee eteen päin kahdessa ajassa. Ajassa, jossa Grace työskentelee osana Rivertonin palvelusväkeä sekä ajassa, jossa hän 98- vuotiaana palaa taas Rivertoniin muistoissa ja kantaa harteillaan syyllisyyden taakkaa suuresta salaisuudesta.

Olin positiivisesti yllättynyt suhteellisen paksun romaanin helppolukuisuudesta ja sen nopeasta etenemisestä. Paluu Rivertoniin vei mukanaan kirjan alkumetreiltä saakka ja vaikka en yleensä pidä tarinoista jotka pomppivat ajallisesti siellä täällä, ei se tässä tapauksessa häirinnyt millään tavalla. Sen sijaan olin hienoisen pettynyt paikka paikoin ennalta-arvattavuuteen ja Gracen nuoruuden naiiviuteen ja rohkeuden puuttumiseen. Toki ymmärrän tässä tapauksessa myös romaanin ajakohdan ja osaltaan Gracen tilanteet, ajat tosiaan olivat erilaiset ja Gracen asema palvelusväkenä ei sosiaalisesti mitenkään kehuttava.

Kaiken kaikkiaan olin ihastunut tarinan miljööseen, historialliseen ajanjaksoon sekä kerrontatyyliin, joka tarjosi jännitystä ja rakkautta. Paluu Rivertoniin on lukuromaani ja erittäin vahva esikoisteos, joka kätkee kauniiden kansiensa sisään mukaansatempaavan lukukokemuksen!

6 kommenttia:

  1. Jenni, minä taisin RAKASTUA tähän kirjaan...

    Kaksi kirjaa yllätti minut viime vuonna sillä, että en olisi luullut niiden niin vievän minua ja ne olivat juuri tämä Paluu Rivertoniin sekä Bolšoin perhonen. Ensin mainittu pääsi jopa parhaiden listoille, mutta Bolšoista tuli sielukirjani.

    Pidän myös Rivertonin kannesta ja aikakausi, josta kirja kertoo on se, jonka olisin halunnut elää.

    VastaaPoista
  2. Minulla on tämä kirjastosta lainassa ja lukuvuorossa kohta. Kiva että tykkäsit tästä:)

    VastaaPoista
  3. Leena, kyllä tämä kaiken kaikkiaan oli todella hieno lukukokemus ja olin erittäin viehättynyt juuri tuon aikakauden kuvauksen Britanniaan. Mikä niissä englantilaisissa niin viehättää? <3
    Onneksi luin tämän, sillä jostain syystä olin jo hieman päättänyt etten tähän välttämättä ehdi missään vaiheessa tarttua. Se olisi ollut hölmö päätös :)

    Sanna, tykkäsin kyllä ja suosittelenkin tarttumaan tähän mitä pikimmiten ;)

    VastaaPoista
  4. Luin Paluun Rivertoniin viime keväänä ja odotin kirjalta aika paljon. Toki pidinkin romaanista, mutta siitä jäi kuitenkin laimea ja yllätyksetön jälkimaku. Sitä, mitä tältä romaanilta hieman odotin, sain Ishiguron Pitkän päivän illallata sekä Watersin Vieraalta kartanossa. Mutta aion silti jatkossakin lukea Mortonia, sillä jotain kiehtovaa kirjassa kuitenkin oli. :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin pidin tästä tosi paljon! Toki se oli monesta kohtaa ennalta-arvattava ja vähän melodramaattinen, mutta minusta se kuuluu genreen. En odottanut tältä paljon mitään, mutta pidin paljon.

    Ehkä odotuksista johtuen petyin sitten vähän The Forgotten Gardeniin, jonka kuuntelin äänikirjana myöhemmin.

    VastaaPoista
  6. Hauska kuulla, että nautit kirjasta! Minä bongasin tämän uutuushyllystä viime vuonna kirjan ilmestyttyä, ja tiesin heti, että tässä on kirja makuuni. Onneksi ei tarvinnut pettyä. Tiedostin kyllä lukiessakin tarinan pienet puutteet, mutta loppujen lopuksi lukukokemus oli niin mieluinen, että niillä ei ollut juuri väliä.

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥