torstai 1. marraskuuta 2012

Cecelia Ahern - Tapaaminen elämän kanssa

Cecelia Ahern (The Time of My Life), Gummerus 2012. Suomennos Terhi Leskinen, kansi: Laura Noponen. 


Elämä. Niinpä tietysti.
Elämäni tarvitsi minua. Sillä oli meneillään vaikeat ajat, enkä ollut kiinnittänyt siihen tarpeeksi huomiota. Olin irrottanut katseeni pallosta, olin keskittynyt muihin asioihin: ystävien elämään, työhuoliin, ränsistyvään ja alati avun tarpeessa olevaan autooni, kaikkeen sellaiseen. Olin laiminlyönyt elämääni kertakaikkisen totaalisesti. Ja nyt se oli kirjoittanut minulle, kutsunut minut luokseen, ja minulla oli vain yksi vaihtoehto. Minun olisi kohdattava elämäni kasvoista kasvoihin.

Lucyn elämässä ei ole kehumista. Hänen elämänsä rakkaus jätti hänet, hän sai potkut unelmatyöstään ja joutuu asumaan pienessä ja ahtaassa vuokrakämpässään kissa seuranaan. Lucy ei missään nimessä halua, että joku hänen perheenjäsenistään tai ystävistään saisi tietää kuinka Lucy asuu tai että kuinka onneton hän oikeasti onkaan. Hänen elämänsä alkaakin perustua pieniin valheisiin, joista ajan myötä kasvaavakin vähän suurempia valheita...
Asiat muuttuvat, kun Lucy saa kutsun tapaamiseen oman elämänsä kanssa. Hän yllättyy kohdatessaan nuoren miehen, jonka ulkomuodossa on paljon parantamisen varaa, ja joka ei vaikuta kovin onnelliselta. Lisäksi tuo epäsiisti yksilö hankaloittaa Lucyn elämää suuresti paljastamalla jokaisella kerralla totuuden kun Lucy kertoo valheen. Lucy ei voi enää paeta elämäänsä ja kohtaamasta kipeitäkään asioita.

Tunteeni luku-urakan jälkeen ovat hyvin ristiriitaiset. Olen aina salaa ollut Ahern -fani ja ja hänen uutukaistaan rupesinkin innolla lukemaan. Kuitenkin minua alkoi tökkimään heti ensisivuilta lähtien koko homma. Lucy ei ollut henkilönä uskottava ja minua raastoi suuresti hänen asenteensa ihan kaikkeen. Lisäksi minun oli todella vaikeaa päästä yli koko romaanin ajan siitä, että joku (Lucy) oli saanut Elämävirastosta kirjeen tavata oma Elämänsä, ja että lähiomaiset allekirjoittivat (!!) suostumuksensa tähän tapaamiseen.
Ilmeisesti en ollut oikea kohdeyleisö tähän, sillä otin kaiken turhan kirjaimellisesti, enkä löytänyt asian syvintä olemusta ja tärkeää sanomaa.

Kaiken kaikkiaan olen hieman pettynyt. Ahern kirjoittaa edelleen sujuvasti ja erityisesti kirjan huumorista pidin. Tämä aikuisten satu (miksi minä tätä nyt lähtisin luokittelemaan) ei vain toiminut minulle. Ensin menee kaikki huonosti, sitten tulee oma elämä apuun ja pienen alkuhämmennyksen jälkeen tulee oivallus, että "hei, ei saa koko ajan valehdella" ja niin elämä asettuu uomilleen. Mitään suurta ja dramaattista ei tapahdu, sillä lukija kyllä oivaltaa mitä Lucyn pitäisi tehdä.

Uskoisin, että tämä hetki ei vain ollut otollinen juuri tällaisen kirjan lukemiselle, sillä aikaisemmin minua ei olisi häirinnyt niin uskomattoman paljon tällainen yliluonnollinen mauste kuin nyt. Ehkäpä minunkin olisi syytä tavata elämäni jotta en ottaisi tätä niin kirjaimellisesti?
Vaikka tämä ei lukeudukaan minun Ahern -suosikikseni, tulen jatkossakin tutustumaan kirjailijan tuotantoon.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥