tiistai 22. tammikuuta 2013

Sarah Winman - Kani nimeltä jumala

Sarah Winman (When God Was a Rabbit 2011). Tammi 2012. 
Suomennos Aleksi Milonoff, kansi Eevaliina Rusanen, kannen kuva: Gettyimages

Kun katselen valokuvia niiltä vuosilta, näen niissä kyllä itseni - seison vaikkapa Eiffel-tornin tai Vapaudenpatsaan edessä tai polviani myöten meressä vilkuttaen ja hymyillen kameralle - mutta niin kuin nyt tiedän, näitä kokemuksia sävytti ankea innottomuus, joka sai sateenkaarenkin näyttämään harmaalta. 
Jenny Penny ei kuulunut siihen ajanjaksoon, ja ymmärrän nyt, että hän oli se puuttuva väri. Hän piti koossa näitä odotuksen vuosia ja valaisi niitä molemmin puolin kuin majakka. Kun hän saapui luokkaan sinä ankeana tammikuun aamuna, tuntui kuin itse uusi vuosi olisi saapunut ja tuonut tullessaan lupauksen jostain paremmasta. Mutta ainoastaan minä näin sen. Muut, sovinnaisuuden rajoittamat, vain nauroivat tai pahimmillaan haukkuivat häntä. Hän oli toisesta maailmasta, erilainen. Mutta niin olin minäkin, salaa. Hän oli puuttuva palaseni, vastakappaleeni.

Eleanor Maud, Elly, syntyy maailmaan vanhempiensa makuuhuoneessa samana vuonna kun Martin Luther King kuoli unelmansa puolesta, kun Vietnamissa sodittiin ja kun Pariisin kadut vallattiin. Elly on perheen kuopus ja yhdeksi lapsuuden tärkeimmäksi tukipilariksi nousee veli Joe, joka ottaa Ellyn siipiensä suojaan kun äiti ei jaksa oman surunsa keskellä. Toinen Ellyn elämän tärkein ihminen on Jenny Penny. Tyttö, joka on hieman outo ja jonka perhesuhteet kummastuttavat Ellyä. Elly ja Jenny Penny ovat parhaita ystäviä.

Kun Elly kohtaa lapsena jotain jota ei osaa käsitellä, mutta kertoo sen veljelleen, päättää veli ostaa hänelle kanin. Kani saa nimen jumala, ja kanista Ellylle ystävä, jonka kanssa puhua. Jumala -kani on kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvin pienessä roolissa tarinassa, mitä kirjan erikoisen nimen perusteella voisi olettaa.

"Sanoinhan, että hankin sinulle oikean ystävän."
  "Se on kani!" sanoin ihastuksesta suunniltani.
  "Se on oikeasti belgianjänis", hän sanoi hyvin veljellisesti.
  "Belgianjänis", toistin hiljaa, kuin hänen sanansa olisivat tarkoittaneet samaa kuin rakkaus.
  "Minkä nimen haluat antaa sille?" hän kysyi.
  "Eleanor Maud", sanoin.
  "Et voi antaa sille omaa nimeäsi", veli nauroi.
  "Miksen?" sanoin hiukan lannistuneena. 
  "Koska se on poika", hän sanoi. 
  "Ai", sanoin ja katsoin kanin kastanjanruskeaa turkkia, valkoista häntää ja kahta pientä papanaa, jotka olivat pudonneet sen takapuolesta, ja ajattelin, että se tosiaan näyttikin pojalta.
  "No mikä sen nimi voisi olla?" kysyin. 
  "Jumala", veli sanoi mahtipontisesti.

Teos on jaettu kahteen osaa, ensimmäisessä eletään Ellyn ja Jenny Pennyn lapsuutta, ja maailma on suuri ja hämmentävä, kuten pikkulapsen silmin kaikki on. Toisessa osassa lukija kohtaa aikuisen Ellyn, joka elää menneessä, etsii itseään ja kaipaa kaikkea. Ellyn ja Jenny Pennyn elämät ovat kohtalon johdosta ajauteet erilleen, mutta Elly ei pysty unohtamaan lapsuuden parasta ystäväänsä.

Voi kuinka olisin halunnut rakastua tähän kirjaan! Kirjaa oli helppo lukea, ja ensimmäinen osa menikin aika vauhdilla, mutta kirjan toinen osa sai puutumaan. Tuntui että kirjaan oli ahdettu liikaa, ja tragedian määrä olisi voinut olla maltillisempikin. Pidin kuitenkin hurjan paljon kirjailijan tyylistä kirjoittaa, sillä se oli paikoitellen lukijan kannalta hyvinkin hämäävää ja joitakin kohtia piti käydä uudemman kerran läpi. Winman myös aloitti lauseita toisinaan niin, että tapahtuman ymmärtämisen kannalta keskeinen seikka paljastui lukijalle vasta viime hetkillä. Tämä ei häirinnyt minua missään vaiheessa, vaan pidin kirjoitustyyliä virkistävänä.

Mutta kuten ylempänä kerroin, ei tämä saanut minua hypähtämään riemusta. Useissa blogeissa kirja on saanut hyvät arviot, ja päätin että tämä täytyy lukea. Tästä ei tullut minun kirjaani, mutta näin me olemme erilaisia ja ihastumme erilaisiin teoksiin :)

4 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin tästä, vaikkakin olen samaa mieltä, että Elly aikuisena ei toiminut enää yhtä mielenkiintoisella tavalla kuin mukulana. Silti kokonaisuus oli minusta hyvä. Minulla ainakin auttoi se, etten tiennyt kirjasta paljoakaan etukäteen, ja sain yllättyä monesti. =D Winmanilla on juuri niin kuin sanoit, virkistävä tyyli kirjoittaa.

    VastaaPoista
  2. Irene, on oikeastaan parempi ettei tiedä kirjasta juuri mitään etukäteen. Veikkaan että minulle koitui ongelmaksi se että olin lukenut vain hyviä arvioita ja sitten kun aloin lukemaan, odotin tavallaan "liikoja", ja kirja jäikin vaisuksi. Mutta kirjoitustyylistä todella pidin! :)

    VastaaPoista
  3. Huh, ihan hienoa kuulla, etten ole ainoa, joka ei tähän teokseen ihastunut. Erilaisia olemme, ihmisinä ja lukijoina ja hyvä niin :)

    Tunnustus, jätin tämän kesken...

    VastaaPoista
  4. Annika, tiedätkö, minullakin uhkasi jäädä tämä kesken...! Nyt olen sinun innoittamanasi lukemassa Kartanpiirtäjää <3

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥