keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ayad Akhtar - Appelsiininkuorten katu

Ayad Akhtar (American Dervish) Otava 2012. Suomennos Katariina Kaila

"En usko, että olimme valmistautuneet onnelliseen elämään. Me toki kaipasimme onnea, mutta emme odottaneet sitä. Se oli meidän kulttuurimme käsikirjoitus."

Minä se jaksan aina kiinnostua ja tuntea vetoa Lähi-Idästä kertovaan kirjallisuuteen. Olin todella kiinnostunut lukemaan tämän sen ilmestyessä, mutta vasta nyt kun huomasin tämän kirjastoreissullani, oli tämä pakko ottaa lukuun. 

Appelsiininkuorten kadun tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin, jossa asuu Pakistanilainen perhe pienen Hayat -poikansa kanssa. Perheen äiti elää kotiäitinä, ja isä työskentelee menestyvänä lääkärinä. Elämä on suhteellisen normaalia, kunnes Hayatin äidin parhaan ystävän Minan muutettua heille pienen poikansa kanssa, muuttuu Hayatin elämä täysin. Mina on kaunis ja säteilevä nainen, joka opettaa Hayatille Koraania, ja Minasta muodostuu Hayatille elämän kiintopiste.

Kaikki eivät kuitenkaan katso hyvällä Koraanin opettelua, ja isä Naveed puuttuu opiskeluun polttamalla Hayatin Koraanin. Isä on muutenkin melkoisen värikäs ja ehdottoman erilainen henkilö kun ottaa huomioon, että islaminusko on kirjassa vahvassa osassa. Isästä saa melkoisen epämiellyttävän kuvan, sillä hän pettää vaimoaan amerikkalaisten kanssa avoimesti ja juo, mutta minusta hänellä oli todella tärkeä rooli kirjassa. Hän kyseenalaisti islaminopit, ja halusi että kaikkia uskontokuntia kunnioitetaan. Luonnollisesti hänestä tuli omassa yhteisössään hylkiö, eikä Naveedin länsimaista ajattelutapaa hyväksytty millään tavalla. Naveedin hahmon muodossa on kirjan kantaaottava näkökulma.

Kirja alkaa nyt jo yliopistoikäisestä Hayatista, joka tapaa nuoren amerikkalaisen tytön jolle haluaa kertoa tarinan. Tarinan perheestään, uskonnostaan ja Minasta, jonka kohtalosta hän kokee vuosien jälkeen syyllisyyttä. Kirjan kertojahahmona toimii Hayat, ja Appelsiininkuorten katu onkin nuoren Hayatin kasvutarina islamilaisen ja länsimaisen kulttuurin keskellä, jolloin nuoren pojan ajatusmaailma on vielä herkkä ja altis myös virheille, joita katuu vielä vuosienkin jälkeen.

Minä olisin ihan hirveästi halunnut ihastua tähän, vaikka välillä tuntuukin että aiheesta on tullut luettua liiaksikin. Tarina etenee mukavalla tahdilla, ja sen parissa viihtyy mainiosti, mutta loppua kohden tuntuu alun juonenkäänteet jollain tavalla lässähtävän. Mitään suurta loppuhuipennusta ei tule, ja parasta antia kirjassa onkin sen alku. Lukijana sitä odotti jotain ihan huippudramaattista loppuun, kun ainekset muuten olivat kuitenkin kohdillaan. Mukava lukuromaani, mutta ei ihastuttanut täysin.

5 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Voisin vaikka lukea tämänkin kirjan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai! Minusta tässä oli paljon hyvää, ja ihmiset mielenkiintoisia, että ihan jo sen takia tarttuisin tähän :)
      Itse koin kuitenkin että lopussa homma hieman läsähti.

      Poista
  2. Minulla oli tämän äärellä aika samankaltaiset tunnelmat: odotin paljon, alku olikin ihan ok, mutta siihen se sitten jäi. Ei mitään oikein kummoistakaan makua jäänyt, vaikka ihan luettava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta alku antoi odottaa paljon, ja siksi loppu oli pettymys. Kirjan ihmiset olivat mielenkiintoisia, ja varsinkin isä kiinnosti minua, poikkesihan hän niin paljon yhteisöstään.

      Poista
  3. Minä tykkäsin tästä, juurikin kivana lukuromaanina, mutta ei tämä nyt mikään maatamullistava lukukokemus ollut. Kiva kirja silti :).

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥