tiistai 25. kesäkuuta 2013

Haruki Murakami - Norwegian Wood

Haruki Murakami (Noruwei no mori 1987) Tammi 2012. Suomennos Aleksi Milonoff

Muisti toimii kummallisesti. Silloin kun seisoin keskellä maisemaa, tuskin huomasin sitä. Minulle ei tullut mieleenkään, että maisema tekisi minuun lähtemättömän vaikutuksen, enkä voinut kuvitellakaan, että muistaisin sen tarkasti vielä kahdeksantoista vuotta myöhemmin. En piitannut pätkääkään maisemasta. Ajattelin itseäni. Ajattelin kaunista tyttöä, joka käveli vierelläni. Ajattelin meitä molempia, häntä ja minua yhdessä, ja sitten taas itseäni. Olin siinä iässä, jolloin kaikki se mitä näin, tunsin ja ajattelin palautui aina takaisin itseeni niin kuin bumerangi. Kaiken kukkuraksi olin rakastunut ja siinä rakkaudessa oli ongelmansa. Maisema ei tosiaankaan ollut päällimmäisenä mielessäni.

Minun ja Murakamin tiet eivät olisi välttämättä koskaan kohdanneet ilman ihania kirjablogeja, jälleen kerran. Monissa blogeissa on kohistu Murakamista niin paljon, että vähemmästäkin alkaa väkisinkin kiinnostumaan. Ostin tämän Keltaisen kirjaston pokkarin Kirjan ja ruusun päivänä, ja siitä asti se on poltellut minua, suorastaan kutsunut nimeäni. Nostin kirjan koko ajan ylemmäs korkeassa lukupinossa, kunnes vihdoin koin oikeaksi hetkeksi tarttua ihan ensimmäiseen Murakamiini, ja voin kertoa että se on kuulkaa menoa nyt. Ja tämähän on vasta ensimmäinen Murakamini!

Kirja alkaa Hampurin lentokentältä, jossa Toru palaa muistoihin kahdenkymmenen vuoden taakse vuoteen 1969. Muistoihin Kizukista, Naokosta...

Lukioikäisen Torun paras ystävä Kizuki tekee erään mukavan illan jälkeen itsemurhan jättämättä mitään viestiä. Tätä ennen Toru, Kizuki ja tämän tyttöystävä Naoko viettivät kolmistaan aikaa, mutta kuolemasta johtuva suru vei Torua ja Naokoa erilleen. Lukion jälkeen Toru siirtyy yliopistoon Tokioon ja elää asuntolassa muiden poikien kesken, harmillisesti auki jää huonetoveri Kamikazen kohtalo. Opiskelujen ja hauskanpidon ohella tie Naokon kanssa Tokiossa kohtaa uudestaan. Toru viettää aikaa Naokon kanssa, ja ymmärtää rakastuneensa tähän. Kun erään illan jälkeen Naoko katoaa jälkiä jättämättä, putoaa Toru tilaan jossa mikään ei merkitse mitään...

...ja sitten hän tutustuu eläväiseen ja hieman hassuun Midoriin, missään vaiheeessa Naokoa unohtamatta. Viimein hän saa kuulla Naokon olinpaikan ja tapaa taas rakkaansa, tuon sisältä niin rikkonaisen olennon joka pyytää "älä unohda minua koskaan." Selviää, että niin Kizukin kuin Naokonkin ongelmat ovat syvemmällä kuin voi ymmärtääkään, eikä Naoko pysty käsittelemään suruaan ilman ulkopuolista apua. Naokon ja Torun tarinan ohella seurataan myös Naokon tukihenkilön Reikon tarinaa

Murakamin kynässä on taikaa. Hän kirjoittaa samaan aikaan vangitsevasti, mutta verkkaisesti. Norwegian Wood  on kirja nuoruudesta, kasvamisesta, rakkaudesta ja kuolemasta. Sen henkilöt ovat epätavallisia ja epätäydellisiä. Itsetuhoiset, vahvat, syvälliset ja hieman vinksahtaneetkin hahmot tekevät vaikutuksen. Minulle tämä oli täys kymppi. Tässä on niin paljon haikeutta, kipuilua, rakkautta, kasvamista että tähän ei voi olla ihastumatta. Minä olen täysin myyty.

On jo tässä vaiheessa täysin selvää, että Norwegian Wood kipuaa vuoden parhaimpiin ja Murakamista tulee vuoden kirjailijalöytöni.  Nyt haluaisin nähdä tästä tehdyn elokuvan..
Hyvin pian lukuvuorossa on Sputnik - rakastettuni, joka lähtee taas viikonlopun mökkireissulle mukaan.

Joskus kauan sitten, silloin kun olin vielä nuori, silloin kun muistot olivat paljon elävämpiä kuin nyt, yritin usein kirjoittaa Naokosta, mutta en pystynyt tuottamaan riviäkään. Tiesin, etä teksti virtaisi paperille kuin itsestään, jos saisin aikaan ensimmäisen rivin, mutat se ei onnistunut millään. Näin kaiken niin tarkasti ja kirkkaasti, etten tiennyt mistä aloittaa - en kyennyt näkemään metsää puilta. Nyt kuitenkin ymmärrän, että siihen vajavaiseen maljaan, jota kutsutaan tekstiksi, voi kaataa vain vajavaisia muistoja ja vajavaisia ajatuksia. Mitä himmeämmiksi muistoni Naokosta muuttuvat, sitä syvällisemmin pystyn ymmärtämään häntä. Tiedän myös, miksi Naoko pyysi etten unohtaisi häntä. Totta kai hän tiesi sen itsekin. Hän tiesi, että muistoni hänestä himmenisivät. Juuri siksi hän halusi, etten unohtaisi häntä ikinä ja muistaisin aina, että hän oli ollut olemassa.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Maanantain höpinöitä

Juhannuksen jälkeen on taas tiedossa paluu arkeen, ja täytyy myöntää että vaikeaa on ollut! Itse en lukeudu niihin onnekkaisiin joita kesälomalla hemmotellaan, ja eilen illalla teki ihan pahaa tajuta että ei tässä nyt mitään lomaa eikä kesää jäädä mökille viettämään vaan kaupunki kutsuu. Voi höh.
Juhannuksen aikana sain loppuun yhden kirjan (Norwegian Wood) ja sain myös aloitettua uuden, siinä seikkailee eräs Arianna de Bellis Italiassa. Norwegian Woodista kirjoitan enemmän huomenna, ja jätän kaikki hehkutukset itse postaukseen, mutta laitan silti tähän perään pienen syrämmen ♥ 
Kuvittelin muuten ehtiväni lukemaan enemmän, mutta jotenkin sitä oli kaikenlaista kivaa puuhaa sen verran etten saanut sitten itseäni oikaistua aurinkotuoliin pidemmäksi aikaa.

Kirjakirppu on tehnyt tämän päivän aikana uuden aluevaltauksen, ja siirtynyt myös Twitterin puolelle. Jaiks, katsotaan miten osaan sitä käyttää. Vielä vähän ihmetellään ja opetellaan näin aluksi. Pääpaino on edelleen täällä blogissa, mutta pieniä juttuja voi bongata Twitterin kautta. Kaikista pienistä ajatuksista ja asioista ei saa aina aikaiseksi kokonaista blogipostausta, ja silloin twiittaillaan. Nimimerkillä @kirjakirppu löytää :)

Laitan vielä tähän loppuun muutamia kännykkäkuvia viikonlopusta, mukavaa viikkoa kaikille!



torstai 20. kesäkuuta 2013

Mukavaa juhannusta!

Tällä hetkellä täällä pakkaillaan vielä juhannuksen viettoon tarvittavia tavaroita, juuri sain leivotuksi juhannuskakun tuliaisviemiseksi ja sain myös kuta kuinkin päätettyä juhannuslukemiseni. Kesken on tällä hetkellä Haruki Murakamin Norwegian Wood, joka on vienyt minua täysin.
Pokkaripainotteisesti mennään, ja mökille lähtee mukan myös Murakamin Sputnik- Rakastettuni sekä Vera Valan Kuolema sypressin varjossa. Saattaa kyllä olla että Norwegian Wood ei edes ehdi huomenna mukaan matkaan, olen niin loppusuoralla kirjan kanssa, ja nyt voi hyvällä omalla tunnolla nipistää yöunistaankin kirjan vuoksi, saahan huomenna nukkua pitkään!

 
Toivottavasti on tiedossa hyvät ilmat! Voisi uskaltautua heittämään talviturkin pois... :) Muuten suunnitelmissa on keskittyminen hyvään ruokaan, saunomiseen, lukemiseen ja yhdessäoloon. Kamerakin lähtee mukaan jotta pääsen taas pitkästä aikaa ottamaan valokuvia. Läppäri saa jäädä tänä viikonloppuna kotiin, ja lueskelen blogeja kännykän kautta, sillä tiedän että ikävä tänne on kuitenkin sen verran kova, että pakko tulla välillä kurkkimaan :)

Hyvää juhannusta kaikille! Nauttikaa

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Susan Fletcher - Tummanhopeinen meri



Susan Fletcher (The Silver Dark Sea) Like 2013.
Suomennos Jonna Joskitt- Pöyry
Mistä minulle? Arvostelukappale kustantajalta


Tarinoita oli mielin määrin. Meri sylki niitä päivittäin. Niin kuin leveät, kiiltävät levänauhat, joita tulvavuoksi toi rantaan, ne kimmelsivät ja kutsuivat minua luokseen. Tarina tarjolla? Menin liki ja polvistuin. Kuuntelin silmät pyöreinä. Ja jokainen paljastui kauniimmaksi kuin olin ensi lauseilla tai hiekkaan polvistuessa arvannut.

Pienessä Parlan saaressa juuri mikään asia ei koskaan muutu, ja vuodet vierivät eteen päin omalla painollaan. Pohjoistuulen puhaltaessa rantaan ajautuu mies, joka on menettänyt muistinsa. Pian kaikki Parlassa ihmettelevät kuka mies on, sillä meri ottaa muttei koskaan anna. Ikivanha taru Kalamiehestä herää henkiin, tarinan mukaan Kalamies voi yhden kuunkierron ajaksi ottaa ihmisen hahmon tuodakseen toivoa ja tenhoa sitä eniten kaipaaville. Taru käy entistä todemmaksi, kun saarella asuu vanha mies joka on vuosikymmeniä sitten nähnyt merellä tarunhohtoisen Kalamiehen ja kimaltelevan pyrstön, ja muistinsa menettänyt mies on kuin ilmetty Kalamies.

Elämä Parlassa muuttuu, kun sen asukkaat miettivät voiko tarinaan Kalamiehestä uskoa, ja onko tämä juuri se mies jota Kalamieheksi tulisi uskoa? Onko taruja oikeasti olemassa? Ja onko nyt muutoksen aika, kun koko saaren rakastaman Tomin kuolemasta on kulunut neljä vuotta, eikä suru tahdo vieläkään hellittää otettaan.



Yhden asian tiedän: surussa ei ole järkeä. Surulla ei ole kaavaa, muotoa eikä rakennetta, eikä mikään kirja tai tarina voi vähentää tuskaa sellaisen ihmisen menettämisestä, jota on rakastanut ja tulee aina rakastamaan. Surutyö ei tunne sääntöjä.

Tarinassa tutustumme saaren asukkaisiin, joilla jokaisella on omat salaisuutensa ja surunsa kannettavanaan. Miestään kaipaava Maggie, joka kaipaa rakastaan sietämättömän paljon. Voisiko rannalle huuhtoutunut mies kuitenkin olla Tom...? Lastaan kaipaamaan jäänyt Tomin äiti Emmeline, jonka suru on muuttunut vuosien saatossa vihaksi, Tomin veli Nathan joka on saanut elämänsä solmuun ryyppäämällä ja nuori poika Sam, joka kokee edelleen että Tomin kuolema on vain ja ainoastaan hänen syytänsä.

Alussa oli vaikeaa pysyä henkilöiden mukana, asukkaita on sen verran monta ja pienellä saarella on myös keskenään paljon sukulaisia. Kertojaääni minulla oli myös toisinaan hukassa. Kirjan alussa on onneksi sukutaulukko, josta voi tarkistaa kuka on sukua kellekin. Jokainen kirjan henkilö tulee lukijalle tutuksi, ja ne ketkä enemmän kipuilevat, tulevat eniten iholle. Heillä jokaisella on omat taakkansa kannettavanaan, salaisuuksia joita ei muille voi kertoa.

Tummanhopeinen meri on kirja, jonka merelliseen, syvään ja surulliseen tarinaan ui kokonaan. Sen laineet keinuttavat lukijaa hiljalleen eteen päin ja kaikki muu katoaa ympäriltä. Fletcher kirjoittaa kauniisti ja tarinaa on vaikea saattaa loppuun tai ylipäänsä yrittää lukea loppuun nopeasti. Tämä vaatii aikaa, ja tämä todella kannattaa lukea hitaasti, nautiskellen. Tämä ei ole pelkästään tumma ja surullinen kirja, sillä pohjoistuuli todella on muutoksen tuuli. Tarina Kalamiehestä, tuosta toivon ja tenhon hahmosta, tuo asukkaiden sydämiin jotain, joka saa heidät vähitellen elämään ilman tummaa kipua sielussaan, ja uskaltautumaan menemään elämässä eteen päin.

Fletcherin tarinassa on kaikki kohdillaan, mutta Fletcherille ominainen runollinen tyyli kirjoittaa ei saa minua täysin pauloihinsa. Aikaisemmin olen lukenut Meriharakat, joka ei saanut minua hullaantumaan. Nyt olen lukenut kaksi teosta kirjailijalta, ja tiedän, ettei Fletcher ole minun kirjailijani. Viihdyin tarinan parissa, mutta tiedättekö, olisin halunnut pitää tästä vielä enemmän. Jos sielusi viihtyy merellisissä maisemissa ja kaunis runollinen kirjoitustyyli on sinulla omiaan, on tämä sinun kirjasi.

Blogger muuten temppuili aika pahasti, näkyikö teille eilen tämä raakileeni blogissa? Teksti meni luonnoksiini, mutta aamulla huomasin että tämä tynkä tekstini olikin julkaistu! Voi Blogger sentään.


Arvonnan voittajat!

Mukavaa sunnuntaita kaikille, toivottavasti kaikilla on ollut leppoisa viikonloppu :)

Perjantaina päättyi blogini synttäriarvonta, ja on siis aika tullut julkistaa kolme voittajaa. Ilmoitan tässä voittajat järjestyksessä, ensimmäinen saa valita ensimmäisenä mieleisensä kirjan jne. Kivasti osallistuitte arvontaan ja oli huikean mukavaa kuulla ajatuksia blogistani, kiitos! Muutama uusi lukijakin on ilmestynyt blogini lukijaksi ja maaginen sadan lukijan raja on mennyt rikki. Tervetuloa kaikille uusille lukijoille! :)

Kommenteistanne kävi ilmi, että piditte blogini nykyisestä ulkoasusta ja selkeydestä. Tämä oli asia mitä halusin tänne tuoda, ja ilmeisen hyvin taisin onnistuakin tässä. Banneri on itselleni edelleen vielä hieman arvoitus, mitä päädyn sille tekemään. Hyvin mahdollista on että nyt mennään näillä mitä on, ja katsotaan sitten myöhemmin mitä sille taiteilen.

Mutta tosiaan nyt niihin voittajiin!
Arvonnan virallisena valvojana toimi poikaystäväni, ja kolme voittajaa järjestyksessään ovat

Katri La Petite Lectrice -blogista
Kaisa Kannesta Kanteen -blogista
Annika Rakkaudesta Kirjoihin -blogista

Paljon onnea voittajille! 
Otatteko minuun mahdollisimman pian yhteyttä sähköpostitse kirjakirppu(at)gmail.com, ja kerrotte minkä kirjan haluaisitte. Hyvällä tuurilla kirjat saapuvat luoksenne juuri juhannukseksi :)


Ensi viikolla palailen kirja-arvion tiimoilta, olen viime päivät uinut tummanhopeisessa meressä ja antanut tarinan kuljettaa...


♥ Jenni

torstai 6. kesäkuuta 2013

Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja sekä Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

 Mielensäpahoittaja, WSOY 2010
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, WSOY 2012

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin."
 
Kyllä en tiedä miksi on kestänyt näin kauan saada luetuksi nämä viihdyttävät jästipään kootut valitukset. Uskomattoman viihdyttävää, ja täydellistä huumoria. Aurinkotuoliin mielensäpahoittajat mukaan ja nauramaan!

Mielensäpahoittaja on 80-vuotias supisuomalainen mies joka ei ymmärrä nykymaailman menoa, eikä sitä, mikseivät kunnon perunat enää kelpaa kenellekään. Kyllä peruna on se, joka miehen tiellä pitää. Mielensäpahoittaja ei ajatuksiaan muuta, vaikka maailma eteenpäin meneekin. "Kyllä kuulkaa ei voi tietää milloin nuorison keskuskone menee rikki ja sitten tarvitaan taas meitä, jotka tietävät kuinka rakennetaan, kalastetaan ja kulutetaan aikaa ilman sähkölaitteita."

Mielensäpahoittajan jälkeen tartuin jatko-osaan, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Tässä vaiheessa vanha jästipää on päättänyt tarttua itse kauhaan, sillä emäntä makaa edelleen Kuusikodin vuodeosastolla ja ruma mutta mukava kotihoitaja on siirretty muualle. Kyllä olisi mies halunnut pitää ruman ihmisen, eikä sitä nuorta likkaa joka tilalle tuli. Niinpä alkaa matka emännän reseptilaatikolle, ja täydellisen ruskeankastikkeen opettelemiseen, sillä

useampi päivä ilman lämmintä ruokaa ja nyt rupesi tuntumaan, että maailma oli humalassa. Kieppui, heilui, tömähteli. Olin varma, että uutistenlukija sanoi koko ajan peruna.

Uskaltaisin väittää, että alan olla viimeisiä ihmisiä jotka vanhan jästipään koottuihin valituksiin on tutustunut. Isäni, joka lukee noin yhden kirjan vuodessa, on ehtinyt tämän lukemaan ja jopa appiukko-kokelaskin kuunnellut äänikirjana. Mitäköhän muuten siitäkin ajattelisi, että itse huomasi olevansa paikoitellen samalla aaltopituudella mielensäpahoittajan kanssa..monessa kohtaa tuli nyökyteltyä päätä yhteisymmärryksen merkiksi. Ja kyllä näiltä sivuilta löysi myös yhteneväisyyksiä edesmenneiden ukkieni ajatuksista. Kyllä ei menty sairaalaan turhan tähden, viimeksihän sitä oltiin sairaalassa sodassa. Ja perunaa viljeltiin viimeiseen asti :)

En kyllä tiedä mitä naapurit ajattelivat kun naureskelin aurinkotuolissa ääneen, mutta kyllä Kyrö osaa huumorin!