keskiviikko 28. elokuuta 2013

Cecilia Samartin - La Peregrina

Cecilia Samartin - La Peregrina. Bazar 2013. Suomennos Ulla Lempinen


"Vaivuin tilaan, jossa en ollut unessa enkä valveilla vaan eräänlaisessa horteessa kahden maailman välissä. Toinen niistä oli tämä maailma, mutta en ollut varma, oliko se toinen taivas vai helvetti. En kuitenkaan halunnut kumpaankaan maailmaan, sillä en kuulunut mihinkään. Olin radaltani suistunut planeetta ja ajelehdin äärettömässä avaruudessa, synkässä ja kylmässä tyhjiössä, missä vallitsi syvä hiljaisuus, rauha ja niin rikkomaton pimeys että mustuuskin olisi loistanut siinä majakkana. Mutta myöhemmin ymmärtäisin, että tuossa paikassa jossa kuolema oli ylistyslaulu, olin syntynyt uudestaan."

La Peregrina on jatkoa kirjailijan aiemmin ilmestyyneelle Senor Peregrino -romaanille, jossa tutustuttiin Herra Peregrinoon sekä kauniiseen nuoreen Jamiletiin, joka oli jättänyt kotimaansa Meksikon taakseen. Jamiletin koko elämää on varjostanut hänen verenpunainen syntymämerkkinsä, joka on ollut syy lähteä Meksikosta Los Angelesiin. Uudessa kotimaassaan hän tapaa vanhan ja aluksi hyvin erikoisen Herra Peregrinon, jonka kanssa ystävyys syvenee. Herra Peregrino on kertonut Jamiletille menneisyydestään joka on herättänyt tytön uteliaisuuden. Jamilet haluaa palavasti saada selville kuinka Herra Peregrinolle ja tämän suurelle rakkaudelle lopulta kävi, ja lukija pääsee tarunomaiselle matkalle menneisyyteen.

Jamiletin ja Herra Peregrinon nykyisyyden rinnalla kulkee siis myös menneisyys, ja toisessa aikatasossa seurataan nuoren Rosa- tytön elämää pienessä espanjalaiskylässä. Rosan elämä muuttu kertaheitolla, kun erään päivän tapahtumat torilla saa Rosan pakenemaan kotikaupungistaan ja liittymään mustalaisten joukkoon. Koti-ikävästään huolimatta Rosa ymmärtää kuuluvansa tähän hyljeksittyyn yhteisöön, jossa hänet otetaan avosylin vastaan.

En halua paljastaa juonesta nyt tämän enempää, mutta sen voi kertoa, että olen ollut taas kerran aivan haltioitunut Samartinin kynästä. Olen lukenut kirjaa kuin huumattuna muutaman päivän, tämä ihmeellinen tarina vie mennessään. Tässä on suuria salaisuuksia, vihaa, rakkautta, draamaa ja asioita jotka ovat arjen ymmärrystä suurempia. Minusta tämä oli vain kerta kaikkiaan ihana kirja, jonka en olisi halunnut päättyvän. Ja onneksi kyseessä on trilogia, joten jossain vaiheessa tälle on tiedossa vielä jatkoa yhden kirjan verran.

Minulle Samartinin kirjan ilmestyminen on aina yksi vuoden tapauksista. Nautin suunnattomasti hänen tavastaan kirjoittaa tarinaa. Olen edelleenkin sitä mieltä että Samartin parantaa kirja kirjalta, ja hän lukeutuu edelleen lempikirjailijoihini. Nyt janoan tietää mitä viimeisellä osalla on vielä kerrottavanaan!

"Jotkin asiat voivat olla vaikeita ymmärtää, mutta elämässä tulee hetkiä, jolloin tärkeää ei ole ymmärtää vaan uskoa itseensä ja siihen, minkä tuntee sydämessään."

14 kommenttia:

  1. Minulle tuli kivana yllärinä se, että Peregrino saa jatkoa. Jostain blogista tämän tiedon aikoinaan luin ja nyt olikin jännä lukea sinun mietteesi tästä.

    Minäkin pidin kovasti Senor Peregrinosta ja ehdottomasti aion tämänkin lukea. Sitä en aiemmin tiennyt, että tämä on trilogia, joten taas opin jotain :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en aluksi tiennyt että Senor Peregrinolle on tulossa jatkoa, vasta kun näin tämän kirjan katalogissa asia selvisi. Ja tosiaan, jossain vaiheessa on tulossa vielä trilogian viimeinen osa :)
      Kiva jos on lukulistallasi, nyt onkin kiva kuulla kirjasta muiden mietteitä! :)

      Poista
  2. Oli mielenkiintoista lukea arviosi. :) Pidin aikoinaan Senor Peregrinosta, mutta Nora & Alicia oli minulle pettymys. Kaunista sydäntä en ole vielä lukenut, mutta se odottelee kyllä hyllyssäni. Kiinnostuin nyt vähän tästä jatko-osasta, voisin kyllä lukea tämän joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen pitänyt kaikista Samartinin kirjoista, tätä tarinaa olisin halunnut lukea vielä enemmän. Onneksi vielä on sarjasta tiedossa yksi kirja :)
      Jos pidit Senor Peregrinosta, tämä kannattaa lukea!

      Poista
    2. Minullekin juuri Nora&Alicia oli vähiten mieluisa Samartinilta.

      Poista
  3. Oi, kiva huomata että kirja ei ollut ainakaan pettymys! :) Minäkin pidän Samartinin tyylistä ja olen lukenut kaikki aiemmin suomennetut kirjat. Tämäkin tulee luonnollisesti lukuun mahdollisimman pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Maija, mielenkiinnolla odotan muiden ajatuksia kirjasta! Minä pidän todella paljon Samartinista, enkä olisi millään halunnut lopettaa tämän lukemista :)

      Poista
  4. Olenkin odottanut, että koska tästä joku kirjoittaa! Kiva oli siis lukea arviosi :)

    Samartini on minulle kirjailija, jota luen, kun kaipaan vähän kevyempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt minä odotan tästä lisää arvioita! :) Kiva kuulla muiden ajatuksia.
      Minä olen tykännyt Samartinista aina, hänen tarinansa vain vievät minua mukanaan.

      Poista
  5. Minä olen rakastanut Samartinin aiempia kirjoja, ja odotan hurjasti että pääsen tämänkin pariin! Hienoa jos tämä on yhtä hyvä kuin edellisetkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että sinäkin pidät Samartinista! Minusta tämä oli hyvä, parempi kuin Senor Peregrino vaikka olen pitänyt kaikista hänen teoksistaan. Tuntuu siltä että Samartin parantaa kirja kirjalta..

      Poista
  6. Minä aion lukea tämän myös. Pidin kovasti Señor Peregrinosta, joten toki haluan lukea siihen jatkon. Kiva kuulla, että on lukuelämys odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juupa, olen täällä kommentoinutkin, mutta enhän nykyään enää muista mitään. Waltari lupasi, että 'lukeminen kasvattaa järkeä', mutta minä olen alkanut epäillä, että se vie muistia;)

      Poista
    2. Voi sinua Leena :) Kiitos linkityksestä! <3

      Poista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥