sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Joel Haahtela - Tähtikirkas, lumivalkea





















Joel Haahtela- Tähtikirkas, lumivalkea. Otava 2013. Kansi Päivi Puustinen


"Kirjoitan jotta olisit olemassa, edes vähän. Jokainen sana on ajatus sinulle, pisara vettä maahan. Joskus tuntuu kuin kulkisi autiomaan halki, yöllä, tähtien alla. Näkisi teltan raosta kuvaelman, ääneti liikkuvat hahmot, ihmiset jotka ovat pitkään olleet poissa. Tai kuin selailisi kirjaa ja yrittäisi löytää kohdan, jonka muistaa; huteran lauseen joka on muuttunut jo toiseksi."

Kirja alkaa vuodesta 1889, jolloin lahjakas piirtäjä ja nuori ylioppilas kirjoittaa päiväkirjaa Pariisissa. Pakon sanelemana nuori mies on joutunut jättämään Helsingin taakseen ja aloittamaan elämäänsä uudessa maassa ja kaupungissa. Setänsä avustuksella hän pääsee töihin lennätintoimistoon jossa etenee kirjeenvaihtajaksi. Työ kuljettaa miestä maailmalle, ja kirjan sivuilla vieraillaan niin Berliinissä kuin Kaukoidässäkin. Vuosikymmeniä myöhemmin miehen jälkeläinen löytää päiväkirjat, ja käy niin että

"Aloin lukea päiväkirjoja syyskuussa, ja kun luin sivuja hitaasti, minusta tuntui kuin olisin tavannut kauan sitten kadonneen ystävän."

Helsingissä vuonna 2012 päiväkirjoja lukeva mies huomaa, että meistä jokaisesta jää jälki tähän maailmaan, ilman näitä päiväkirjojen sivuja hän ei tietäisi tätä tarinaa, tätä joka auttaa ymmärtämään häntä itseäänkin ja menneisyyttään paremmin. Jokaisesta jää maailmaan jälki, mutta on niitä jotka maksavat kovemman hinnan, surevat muidenkin puolesta.

Tämän kirjan lukemisessa erikoista on ollut se, että vertailupohjaa edellisille Haahtelan kirjoille minulla ei ennestään ole. Tämä on ensimmäinen kirja Haahtelalta jonka olen nyt lukenut, ja päätyi luettavakseni tempauksen ansiosta, ostamalla kirjan normaalihintaisena. Valinta oli sinänsä erikoinen, suorastaan villi kortti, sillä en edes muista koska olisin ostanut kirjaa normaalihintaisena niin etten olisi tutustunut kirjailijan aiempaan tuotantoon ennestään.

Täytyy sanoa että kyllä kannatti tämä kirja ostaa, vaikka hieman sokkona! Haahtelaa on monissa blogeissa kehuttu pitkän aikaa, ja olen pienen piston tuntenut itsessäni kun en ole tätä aukkoa sivistyksessäni vielä saanut paikattua. Pidin Tähtikirkkaasta, lumivalkeasta todella paljon, enkä pitänyt lukemisen kanssa mitään kiirettä. Tuli jo ennen kirjan avaamista tunne ettei tämän kanssa kiirehditä, ja jostain kumpuava varmuus että tähän en pety.

Haahtelan sanat ovat tarkkaan harkittuja, turhaa rönsyilyä ja selittämistä ei ole. Sen sijaan kauniita lauseita joihin väkisinkin pysähtyy ja kirjoittaa itselleen ylös. Ihanaa että kaikkea ei kerrota lukijalle heti, vaan asiat selviävät vähitellen. Lopussa kaikki palaset loksahtavat paikoilleen, menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat yhteen.

Upeaa, olen vaikuttunut! Tiedän että teitä on paljon Haahtela -faneja ruudun toisella puolen, kertokaahan mihin kirjailijan teokseen suosittelisitte minua tutustumaan seuraavaksi?

"Mutta eksyneen on hyvä kulkea toisen eksyneen kanssa, ainakin hetken. Sitten ajattelin, että ihmisessä on monta ihmistä samaan aikaan. Yksi esillä ja muut piilossa."

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kurpitsakarnevaalia sunnuntain iloksi

Tänään on ollut taas täydellinen sunnuntai, heräsin aikaisin ja henkäisin ihastuksesta kun aamuaurinko loisti keltaisen ja oranssin värisissä puissa. Ilma oli niin uskomattoman raikas ja olin energiaa täynnä jo ennen kuin olin kerennyt kunnolla heräämään. Jostain syystä tänä syksynä varsinkin aamut ovat olleet itselleni tärkeitä hetkiä, enkä tahdo päästää niistä irti. Jotain ihanaa näissä kirpsakoissa aamuissa tuoksuu...

"Aamuissa on jotain siunattua, jotain mitä päivä ei ole ehtinyt turmella."
(Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea. sivu 35)

Minulla on kesken Joel Haahtela kuten ylhäällä olevasta sitaatista voitte päätellä... 

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Tänään vierailin Tuusulan Jusslan Pajutallilla, jossa on tällä viikolla ollut Kurpitsakarnevaalit. Oli ihana kävellä paikalle katsomaan uuteen uskoon herännyttä Jusslaa Pajutallin myötä. Ennen Pajutallia paikalla on toiminut kahvila ja ainakin jouluisin vanhassa aitassa oli ihana joulu aiheinen näyttely. Pajutallilla tulee vierailtua aina silloin tällöin, on tällaiselle sisustusintoilijalle ihana paikka!
Tässä hieman päivän tunnelmia kännykällä napatuilla kuvilla:




Nyt toivotan suloista sunnuntaita kaikille ♥♥♥

 - Jenni






lauantai 21. syyskuuta 2013

E.L. Doctorow - Homer & Langley

E.L. Doctorow - Homer & Langley 2009.
Tammi 2013
Suomennos Helene Butzow
Kansi Markko Taina


Taannoisella kirjastoreisullani käsiini päätyi E.L. Doctorowin Homer & Langley, joka vaikutti juonensa perusteella erittäin mielenkiintoiselta. Ja sitä se olikin, tämä mukavan lyhyt kirja vei heti tiiviisti mukanaan kertoen erakkoveljeksistä Homerista ja Langleysta. Collyerin veljekset ovat oikeita ihmisiä, he elivät New Yorkin Fifth Avenuella koko ikänsä ja heidän kuolemastaan on sittemmin tullut legenda.

Homer on sokea, ja saa vapautuksen armeijasta. Myöhemmin ensimmäisen maailmansodan puhjetessa Langley joutuu rintamalle ja saa päällensä kaasua, joka vaikuttaa Langleyn myöhempään mielenterveyteen. Langleyn ollessa sodassa, veljesten vanhemmat kuolevat espanjantautiin. Upea koti Fifth Avenuella jää veljesten huolehdittavaksi, mutta taloudenpito alkaa vähitellen muuttua holtittomammaksi ja lopulta ennen niin monta henkeä majoittanut asunto on vain Homerin ja Langleyn romujen täyttämä.

Veljesten vetäydyttyä pikkuhiljaa erakoiksi, alkaa tavaran hamstraaminen. Langley tuo romureissuiltaan mitä uskomattomampia tavaroita, jotka jäävät muiden romujen alle. Langleyn useiden erilaisten projektien takia asunto on lattiasta kattoon sanomalehtipinoja, sotaan liittyviä varusteita, erilaisia koneita ja löytyy keittiöstä vanha T-mallin Fordkin. Asunnossa on mahdotonta kulkea, veljesten elämä herättää mielenkiintoa toimittajien puolelta, valituksia naapureilta ja virkavallalta jatkuvaa kädenvääntöä veljesten kanssa jotka eivät hevillä luovuta.

Veljesten makaaberin kuoleman jälkeen asunnosta poistettiin yli 130 tonnia jätettä. 

Kirja perustuu siis tositapahtumiin, mutta kirjailija on ottanut taiteilijan vapauksia varsinkin venyttäen veljesten kuoleman ajankohtaa todellisuutta pidemmälle. Näin koko viime vuosisadan historia kulkee heidän talonsa läpi siirtolaisten, prostituoitujen, hienostonaisten, valtion virkamiesten, gangsterien, jazzmuusikkojen ja hippien muodossa.

Kirjan kertojana toimii sokea Homer, joka kertoo heidän tarinansa aina perheen loiston ja vaurauden hetkistä yksinäiseen kurjuuteen. Vaurauden ja huolettomien nuoruusvuosien jälkeen Homer alkaa kadota omaan yksinäisyyteensä ja olla entistä riippuvaisempi veljestään. Taloonsa linnottautuneilla veljeksillä ei loppujen lopuksi ollut kuin toisensa.

Kirjailijan aiemmat teokset eivät ole minulle tuttuja, mutta Homer & Langley saa harkitsemaan kirjailijaan tutustumista paremmin.

"On hetkiä jolloin en kestä tätä hellittämätöntä tietoisuutta. Se tuntee vain itsensä. Asioiden kuvat eivät ole asioita. Olen valveilla unteni jatkumossa. Tunnustelen kirjoituskoneitani, pöytää ja tuolia vakuuttukseni aineellisesta maailmasta, jossa tavarat vievät tilaa, jossa ei ole aineettoman ajatuksen loputonta tyhjyyttä, sitä joka ei johda muualle kuin itseensä. Muistoni haalistuvat, kun suostuttelen niitä esiin kerran toisensa jälkeen. Niistä tulee yhä aavemaisempia. Pelkään eniten sitä, että kadotan ne lopullisesti, ja asuttavakseni jää vain tyhjä loputon mieleni. Jos voisin tulla hulluksi, jos voisin pakottaa itseni siihen, en ehkä tietäisi kuinka kurjassa jamassa olen, kuinka hirveä on tämä tietoisuus joka on auttamattomasti tietoinen itsestään. Vain veljeni käden kosketus kertoo, etten ole yksin."

torstai 19. syyskuuta 2013

Leena Virtanen - Noitanaisen älä anna elää

Leena Virtanen - Noitanaisen älä anna elää, Tosikertomus noitavainosta Suomessa 1666-1671.
WSOY 2013
Kansi Mika Tuominen

Noitanaisen älä anna elää on tosikertomus Ahvenanmaan noitavainoista vuosina 1666-1671, jolloin noitahysteria valtaa ihmiskunnan. Leena Virtanen on kirjoittanut mielenkiintoisen teoksen historiallisesta ajanjaksosta, jossa noitavainon uhreiksi joutuneita naisia kohtasi kuolemantuomio paholaisen kanssa vehkeilystä. Ja vielä kun Ahvenanmaalle saapuu akateemisten teorioiden ja kristinuskon täyttämä tuomari, alkavat vanhan kansan perinteiset loitsimistaiat kääntyä koko yhteisöä vastaan. Noituudesta ja taikojen käyttämisestä syytetään naapureita kilpaa.

Ahvenanmaalla useita vuosia jatkunut noitavaino rikkoi kymmenien, ellei satojen perhekuntien tasapainon pahimmillaan monen sukupolven ajaksi eteenpäin.

Ennen noitavainojen alkua arkisen aherruksen näännyttämä ihminen kääntyi helposti taikuuden ja noituudenkin voimien puoleen hallan viedessä sadon, lehmien sairastuessa tai voin tuotannon heikentyessä. Taikuus oli tuttua Ruotsi-Suomessa, ja valkoista magiaa oltiin harjoitettu jo vuosisatojen ajan ennen kuin siitä tuli rangaistavaa vasta 1500- luvulla.

Minkä takia juuri 1600-luvulla suhtautuminen taikuuteen ja noituuteen kiristyi, kuinka kaikki muuttui suoranaiseksi noitavainoksi? Täysin yksiselitteistä vastausta ei ole olemassa, nykyajan ihminen ei kuitenkaan pelkää samalla tavalla kirkon mahtia kuin ennen, aikaisemmin ihminen odotti ihmiskunnan kadotuksen odottavan nurkan takana, ja paholaisen kanssa tehdystä sopimuksesta joutui suoraan helvettiin. Virtanen huomauttaa, että tuona aikana onnen koettiin olevan vakio, ja jos naapurilla alkoi olla voita huomattavasti enemmän kun itsellä, syyttävä sormi kääntyi herkästi sen enempää ihmettelemättä naapurin puoleen. 1600-luvun ihminen tavallaan ulkoistaa ongelmansa, eikä syytä epäonneen löydetä muualta kuin useimmiten (hankalan) naapurin käyttämästä noituudesta. Teoksessaan Virtanen käy läpi laajasti noitavainoon johdattaneista syistä.

Kirjassa käsitellään Ahvenanmaan vainojen lisäksi myös Suomen ja Ruotsin noitavainoja. Ahvenanmaan jälkeen noitavainot puhkeavat myös Ruotsissa, väkilukuun suhteutettuna suurin uhriluku noitavainoissa on kuitenkin Ahvenanmaan hallussa, vuosina 1666-1671 syytettiin 16 naista noituudesta ja heistä seitsemän sai kuolemantuomion. Erittäin työteliäs tuomari ajoi innokkaasti noituudesta syytettyjen naisten kuolemantuomioita.

Ahvenanmaan noitaprosessi vuosina 1666-1678 on poikkeuksellinen verrattuna muihin Pohjoismaiden vainojen piirteitä sisältäneisiin noitaoikeudenkäynteihin.

Virtanen antaa äänen kuolemaantuomituille naisille, ja lukija saa seurata heti alusta asti Maria Clasdotterin huolta kadonneista ruislyhteisä joilla on äärimmäisen tärkeä rooli myöhemmän ajan tapahtumissa.Virtanen kirjoittaa mielenkiintoisesti historiallisesta ajanjaksosta kuulostamatta liian totiselta tai opettavaiselta, lukiessa ei aina kiinnittänyt huomiota siihen että kirja on ennen kaikkea historiallinen tietokirja. Viihdyin erittäin hyvin kirjan parissa vaikka aihe onkin väkivaltainen. Tämä kirja on jokaiselle historiasta ja ennen kaikkea noitavainoista kiinnostuneille erinomainen teos!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Marie NDiaye - Kolme vahvaa naista

 Marie NDiaye - Kolme vahvaa naista (Trois femmes puissantes, 2009). Gummerus 2013. 
Suomennos Anna-Maija Viitanen
Kannen kuva Jarkko Hyppönen


Kolme vahvaa naista on kertomus kolmesta afrikkalaistaustaisesta naisesta, jotka sanovat nöyryytykselle ei. Ensimmäisessä tarinassa tavataan lakimieheksi valmistunut Norah, joka isänsä pyynnöstä matkustaa tätä tapaamaan. Norahilla ja tämän isällä ei ole koskaan ollut kunnollista suhdetta sillä ankaraan, dominoivaan ja ylimieliseen isään on vaikeaa kiintyä. Kauna isää kohtaan on edelleen suurta vielä Norahin ollessa 38- vuotias, eikä Norah odota tapaamista innolla. 

Ensimmäistä tarinaa tuli luettua syventyneenä, ja oli kauhean vaikeaa ymmärtää että kirjassa mentiin jo seuraavan naisen tarinaan vaikka olisin halunnut seurata vielä Norahin tarinaa. Fantan tarina aviomiehen kertomana ei ottanut sujuakseen, sillä tunsin että Norahin tarina jäi vielä kesken. Hämmennyin kirjan irtonaisuuden tunteesta, sillä vaikutti ettei naisilla ollut mitään linkkejä toisiinsa taustojensa lisäksi. Tuntui siltä että romaani sisältääkin kolme novellia. Kun kirjaa luki eteen päin, huomasi kuitenkin yhdistäviä tekijöitä ja näitä etsin mielelläni.

Kirjan toinen tarina Fantasta on kaikista pisin. Aviomies Rudy kertaa hänen ja Fantan yhteistä elämää, miehen valintoja, päätöksiä ja nykytilannetta. Rudy näyttäytyy lukijalle epäonnistuneena, heikkona ja tunnontuskaisena miehenä, jonka toiminta saa tuntemaan miestä kohtaan enemmänkin vastenmielisyyttä. Kirjan tarinoista haasteellisin, ja jouduin paneutumaan tarinaan varsinkin loppuvaiheessa vielä toistamiseen.

Viimeinen tarina Khadysta on kaikista surullisin, mutta minusta silti parhain. Khady jää aviomiehensä kuoleman jälkeen tämän ilkeiden sukulaisten armoille, ja haaveet perheestä ja lapsesta kariutuvat. Khady joutuu kokemaan kamalia asioita pärjätäkseen ja saa kohtuuttoman julmat elämän kortit itselleen. Ja silti tämä nainen pitää itsestään kiinni viimeiseen asti. Khadyn vahvuus tulee verrattuna muihin naisiin kaikista tarinoista selkeimmin esille. Khadyn tarina viimeisenä on kirjailijalta hyvä ratkaisu, liikuttava ja traaginen lopetus osuu aina sydämeen. 

Ranskalaisen Marie NDiayen kansainvälinen läpimurto Kolme vahvaa naista on erilainen, mielenkiintoinen ja haastaa lukijansa. Kaikkien naisten tarinat ovat erilaisia, mutta kaikkia heitä yhdistää elämää muuttavat ja rohkeat päätökset. Romaani on saanut arvostetun Goncourt-palkinnon, ja NDiaye on ensimmäinen palkinnon saanut musta nainen.

Kirjan on lukenut myös Hanna.





perjantai 13. syyskuuta 2013

Viikonlopun ihana kakku, muistutus illan ohjelmasta ja Lukutaitokampanjan loppukiri!


Ihanaa viikonloppua kaikille!

Halusin tulla vielä pikaiselle käynnille blogiini ennen viikonlopun ihanaa rentoilua ja samalla muistuttaa illan ohjelmatarjonnasta. Tänään Ylellä Inhimillisessä tekijässä klo 22 esiintyy Pauliina Rauhala. Jakson nimenä on Meilläkin on ääni, ja itse ainakin mielenkiinnolla seuraan tätä keskustelua. Rauhalan kirja on ollut nyt paljon mediassa esillä ja aihe on herättänyt paljon keskustelua vanhoillislestadiolaisuuden ympärillä.



Tänään päättyy Lukutaitokampanja, josta voi lukea lisää mm. Hannan blogista. Kampanjan avulla kerätään rahaa lukutaidon edistämiseksi, mikä on monelle kirjabloggaajalle ja lukijalle hyvin tärkeä asia, niin myös minulle. Kampanjan aikana useissa blogeissa on luettu paljon, sillä lukijoita on haastettu lahjoittamaan euro jokaisesta luetusta kirjasta. Itse olen ollut sen verran kiireinen tämän viikon, etten ole ehtinyt lukemaan kokonaista kirjaa, siispä teen lahjoituksen suoraan suoraan keräyssivustolle tänne ja olen mukana tukemassa arvokasta asiaa, lukutaitoa! Vielä ehtii mukaan, ja täytyy kyllä nostaa hattua kaikille osallistujille. Tavoite 500 € on saavutettu kirkkaasti, ja näyttää vahvasti siltä että 1000 euron raja voidaan ylittää. Aivan mahtavaa!   

Tärkeän kampanjan lisäksi hymyn huulille nostattaa nyt alkava viikonloppu. Sitä on kyllä odotettu tähän osoitteeseen, voi jestas sentään. Viikonlopun kunniaksi olen leiponut Marianne -kakun joka on lempikakkuni. Teen tätä usein, kahvipöytään, tuliaisiksi tai ihan vain itseni iloksi! Olen muutenkin enemmän kuivakakkujen ystävä, tiikerikakku on ihan klassikko. Laitan tähän ohjeen joka (selvennyksen vuoksi) ei ole oma kehittämäni, vaan olen tämän joskus jostain bongannut ja laittanut itselleni ylös.

 
 Marianne suklaakakku

200 g voita
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
1 dl kermaviiliä
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl Marianne crunch -rouhetta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää kananmunat yksitellen. Lisää kermaviili ja Marianne -rouhe tasaiseksi sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet kulhossa ja lisää jauhoseos taikinaan siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi. Kaada kakku voideltuun vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 50 minuuttia.

Tämä on sellainen kakku josta kaikki vieraat ovat aina pitäneet, ja tulee syötyä viimeistä murusta myöten!

Viikonlopun aikana on tiedossa kaikkea mukavaa pihatöistä syntymäpäiväjuhliin, mutta tulen myös kirjoittamaan arvioni tällä hetkellä keskenolevasta kirjasta. Toivottavasti pääsen käsiksi myös seuraaviin kirjoihin jotka odottavat lukuvuoroa mahdollisimman pian.



maanantai 9. syyskuuta 2013

Tuomas Kyrö - Kunkku

Tuomas Kyrö - Kunkku. Siltala 2013. Kansi Elina Warsta

"Minä olen tissimies. Siitä tuli vähän harmia, potkut ja avioero. Tuli häätö omasta kodista, kivilinnasta pääkaupungin arvokkaimmalta tontilta."

Tuomas Kyrön Kunkussa Suomessa hallitsee monarkia, pääkaupungissa Vantaalla sijaitsee Kuninkaan linna ja suomalaiset ovat ylivoimaisia kaikessa verrattuna muuhun maailmaan. Varsinkin Ruotsi nostetaan esiin syrjäytyneenä, alkoholisoituneena ja kaikin puolin epäonnistuneena maana, jossa Tukholmaa korjataan ydintuhon jäljiltä. Virolaiset taas jaksavat muistella sotaa Neuvostoliittoa vastaan jonka he koko maailman ihmetykseksi voittivat. Suomalaiset ovat avoimia, positiivisia eikä Suomen suurruhtinaskuntaa vaivaa mikään, Suomi on yhtä suurta noususuhdannetta. Siinä samalla tulee valloitettua avaruuskin.

Kunkku on kasvanut asemaan jossa hän on tuleva Suomen kuningas. Hän on tottunut elämään hyvää elämää vailla huolta työnteosta, eikä oikein tiedä mitä palkka tarkoittaa. Opiskelu ei häntä ole koskaan jaksanut kiinnostaa, eikä kunkku osaa aikuisiällä lukea saati kirjoittaa. Kunkkua kiinnostaa maailmassa kaikki muu paitsi kuninkaallinen asema, ja hän haaveilee muun muassa tenniksen pelaamisesta. Koska kunkkua ei tahdo kuninkaallinen asema kiinnostaa, alkaa suuri hölmöilyjen sarja josta kärsii perheen lisäksi koko monarkia.

Mietin kirjan alussa, että onpa jotenkin hölmö kirja. Että mitä tästä nyt pitäisi ajatella. Jaksanko lukea yli 500 sivua kuvitteellisesta Suomen kuningaskunnasta ja sen hölmöstä, laiskasta, oudosta ja tyhmästäkin kunkusta joka kertoo olevansa tissimies. Mitä tästä tarinasta voi kehittyä?

Kirja etenee kahdessa eri aikatasossa, aina kunkun lapsuusvuosista nykyhetkeen, jossa kunkku joutuu opettelemaan elämää tavallisena ihmisenä saatuaan Suomen kansalta potkut. Kunkku työskentelee uudessa elämässään varastomiehenä tukityöllistettynä. Kunkku yrittää saada perhettään takaisin, ja aikoo järjestää kaikkien aikojen joulun. Sitä ei kukaan voi häneltä viedä. Apua uuteen elämään kunkku saa ketjussa belmonttia polttavalta Helenalta, ja pikkuhiljaa palasia alkaa loksahdella paikoilleen kaikkien elämässä.

Jossain vaiheessa kirja alkoi vetämään ja sain lukemiseen imua, alku oli todella tahmeaa. Kuvitteellinen täydellinen Suomi tuntui edelleen utopistiselta, mutta kieltämättä hieman hauskaa on kun Ruotsi uhkaa kadota maailmankartalta ja sen pieni kansa ei saa puhutuksi ennenkuin on saanut viinaa alleen. Kirjassa seikkailevat myös julkisuudesta tuttuja henkilöitä.

Olen hieman hämmentynyt kirjan lukemisen jälkeen. Kyllä tässä oli hauskojakin juttuja, mutta Mielensäpahoittajan tasolle tämä ei huumorin osalta yllä missään vaiheessa. Varsinkin kirjan pituus oli hieman liikaa, itse huomasin loppua kohden jo väsähtävän huumoriin. Kunkun luonteenpiirteet, jatkuva mokailu ja ajatusmaailma sai välillä ärsyyntymään oikein toden teolla, on se nyt kumma kun päähän ei mahdu kuin naiset, hampurilaiset ja tennis! Loppuratkaisu ei myöskään tyydyttänyt, hyviäkin asioita tapahtui mutta ilmeisesti oma huumorintajuni alkoi olla jo melkoisen loppuun käytetty tämän kirjan osalta. Mielenkiintoista kuulla muita mielipiteitä kirjasta!

torstai 5. syyskuuta 2013

Pauliina Rauhala - Taivaslaulu

 Pauliina Rauhala - Taivaslaulu. Gummerus 2013.
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka
Kannen kuvat: Istockphoto

"Itken tauluja jotka jäivät maalaamatta ja runoja jotka jäävät lukematta. Itken nuoruutta joka loppui liian nopeasti ja keski-ikää joka siintää liian kaukana. Itken lapsia jotka jäävät sylittämättä ja miestä joka jää suutelematta. Itken päiviä joina aurino ei nouse ja öitä joina kuu tuijottaa kasvojani kuolemankalpeana. Itken iloa joka katosi ja surua joka on kätkettävä."

Taivaslaulu kertoo Viljasta ja Aleksista, nuorista lestadiolaisista, joiden mielessä siintää perhe mutta heille ei kävisi niin kuin useimmille, ei yli kymmentä lasta. He ovat vapaita, he ovat kahlittuja. Ja tästä alkaa taistelu biologiaa vastaan, jonka he kerta toisensa jälkeen häviävät. Seuroissa katsotaan aina ensin naisen vatsaa, vasta sitten silmiin.

"Olen vatsani vanki enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksää kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä kannan lasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa."

Raskaus toisensa jälkeen tekee kuilun Viljan ja Aleksin välille, Vilja ei enää tiedä milloin hänen kehostaan katosi rytmi. Tähän he eivät olleet valmistautuneet, että kun edellinen raskaus on ohi, toinen jo ilmoittaa tulostaan. Viljalla ei ole mitään mahdollisuutta harkita työelämää, häntä tarvitaan enemmän kotona. Vuosi vuodelta silmänaluset tummuvat ja voimat ehtyvät, kun kaikille lapsille ei ehdi olla äiti. Oma uskominen epäilyttää, kuinka uskoa jos voimat loppuvat kesken ennen sitä?

Rauhala kirjoittaa kauniisti ja rohkeasti. Hän päästää lukijan uskovaisten maailmaan, jossa ehkäisy on kirosana ja vastoin Jumalan tahtoa. Maailmaan, jossa naiset voimiensa äärirajoilla pitävät perhettä koossa ja leipovat pakkaset täyteen pullaa. Se on huora joka ei halua äidiksi.

"Miehet voivat valita. Kotona he voivat kiinnostua tai kyllästyä, olla läsnä tai hävitä, ottaa osaa tai ulkoistaa itsensä, eikä kukaan sitä erityisemmin ihmettele. Se ei ole uskonkysymys. Naiset hoitavat kaiken sen, mikä miehiltä jää. Naiset voivat vain jäädä. Naiset voivat vain yrittää selvitä. Hyvät selviävät. Huonot eivät. Se on uskonkysymys."

Tässä on nyt kirja jonka toivon kamppailevan Finlandia -palkinnosta. Lukukokemus on ollut uskomaton, tämä vahva teos saa melkein sanattomaksi. Taivaslaulu pohtii uskoa Jumalaan, naisen osaa, oikeaa ja väärää, ja kuten takakannessa hienosti sanotaan: Se on viimeiseen asti elämän puolella.

Tämä rohkea, kaunis ja upeasti kirjoitettu kirja on kirjailijan esikoinen. Mitä voimmekaan vielä odottaa, kun hän näin upeasti vangitsee lukijan jo esikoisellaan? Tämä kirja on Tapaus.


tiistai 3. syyskuuta 2013

Tänään on hyvä päivä ostaa kirja!

Tänään useat kirjabloggajat ovat ostaneet kirjan, normaalihintaisena. Idea lähti Café pour les idiots blogista,
jossa kannustetaan ostamaan ja samalla tukemaan kirjailijan työtä ostamalla kirja täysihintaisena. Tämä on  upea tempaus ja haluan omalta osaltani olla mukana tukemassa hyvää kirjallisuutta ja kirjailijoita, jotka ansaitsevat työstään korvauksen. Vaikka blogissani näkyy jonkun verran arvostelukappaleita, olen silti innokas kirjojen ostaja. Viimeksi viime viikolla ostin täysihintaisena Haruki Murakamin IQ84:n. On kuitenkin totta, että silti kirjoja tulee useimmiten ostettua alennettuun hintaan.

Minulla ei ollut mahdollisuutta tänään käydä kirjakaupassa, siispä kotiin tultuani aloin selata nettikirjakauppaa. Pohdin, mikä voisi olla valitsemani kirja. Millä kriteereillä valitsisin juuri tänään ostettavan kirjan jonka esittelisin myös tempauksen tiimoilta blogissani?

Päädyin tukemaan suomalaista kirjallisuutta.

Valintani on siis minulle entuudestaan tuntematon Joel Haahtela ja kirjan nimihän on Tähtikirkas, Lumivalkea. Samaan valintaan ovat tähän mennessä päätyneet Katja ja  Mari A.


Haahtelaa en ole vielä lukenut ollenkaan, vaikka olen monesti miettinyt että tämä aukko sivistyksessä tulisi paikata. Nytpä sen siis teen. Jään innolla odottamaan kirjaa kotiin! :)