maanantai 30. joulukuuta 2013

Riikka Pelo - Jokapäiväinen elämämme

Riikka Pelo - Jokapäiväinen elämämme
Teos 2013
Kansi Camilla Pentti


Koko heidän matkansa ajan ja koko tämän vuoden, jonka he olivat asuneet tässä nimeään kauniimmassa kylässä, Alja oli kirjoittanut käsikirjoitusta hänen kanssaan. Arjen enteitä tai Jokapäiväisen merkit, hän ei ollut nimestä vieläkään varma. Mutta heidän yhteinen teoksensa siitä tulisi. Heidän molempien äänet yhteen palmikoituina, yhtä hengitystä, yhtä sielua. Heidän molempien Moskova yhteen liukuneena kuin pinnat joulukuusen koristenauhassa. Heidän maanpakonsa, heidän rakkautensa, heidän kielensä.

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme kertoo yhdestä aikamme merkittävimmästä venäläisestä runoilijasta, Marina Tsvetajevasta (1892-1941), ja hänen tyttärestään Ariadna Efronista (1912-1975). Marina pakeni tyttärensä kanssa Venäjän vallankumousta pakoon voidakseen elää yhdessä miehensä Sergei Efronin kanssa, joka palveli aiemmin valkoisessa armeijassa. Perhe asui ensin Prahan lähiseudun kylissä, sitten Tsekkoslovakiassa kunnes päätyivät Pariisiin, jossa isä ja tytär työskentelivät Neuvostoliiton salaiselle poliisille. Elämä vei heitä takaisin Moskovaan, mutta Stalinin terrori ja toinen maailmansota erotti perheen toisistaan monilla tavoin, lopulta  Ariadnan vankileirille Komiin ja Marinan maanpakoon omassa maassaan.

Jokapäiväisessä elämässä on paljon asioita joihin minulla eivät sanat riitä. Mutta ennen kaikkea kaikessa on kyse äidistä ja tyttärestä, heidän yrityksestään saada yhteys toisiinsa. Äidin ja tyttären kiihkeän monimutkaiset välit on kirjoitettu kuin Pelo olisi päässyt Marinan ja Ariadnan päiden sisään, ilmassa on paljon sanoja, paljon kaunaa ja vihaa, mutta lopuksi myös asioita joille ei löydy sanoja. Kirjoittamisesta ja sanoista elävä Marina haluaa tyttärestään jotain suurta ja opettaakin tyttärelleen runoutta, Marinan haaveenaan on kirjoittaa kirja yhdessä. Äiti ja tytär. Mutta Ariadna haluaa olla ihan tavallinen lapsi.

On tarinoita ja on runoja.
Opin niiden eron. Tarinat ovat maailmasta, kaikkien omaa, mutta runot tulevat sydämestä, siksi ne ovat tärkeämpiä. Jokaisella on omat runosanansa, ne vain pitää löytää. Ne pitää kuulla.
Runosanat ovat meidän salaisuutemme. Kieli jota vain me puhumme. Sydänsanat. Ne kuiskataan salaa, viimeiseksi illalla, ensimmäiseksi aamulla.
Kun sanon sydänsanan, tiedän että Marina on kohta luonani. Siihen ei tarvitse edes ääntä, sydämen liike, sydän joka koskettaa sydäntä, saa sen liikkeelle.
Sydänsanoista tiedän että me olemme yhtä suuta ja sydäntä, yhtä rytmiä ja hengitystä.
Sanojen kautta tulen hänen kuvakseen, Marinan kuvaksi, minulla ei ole muita kuvia.

Jokapäiväinen elämämme vei täyden huomioni, Pelo kirjoittaa vahvasti, runollisesti, laulaen.Viettämäni aika kirjan parissa on ollut hyvin intensiivinen: kirja vaatii täyden keskittymisen, sen se on ehdottomasti ansainnut, mutta voimia se vei. Pelon tyyli kirjoittaa on hyvin runollinen, tyyli joka ei ihan joka kerta saa minua pauloihinsa, mutta jotain vangitsevaa Pelon kynässä kuitenkin on, sillä tarinassa pysyi kiinni aina upeaan loppuun saakka. Pelo ei pelkää kirjoittaa omalla tyylillään, runsaasti ja runollisesti.

Vaikka olen vielä vahvasti kirjan maailmassa sen juuri luettuani, on kuitenkin myönnettävä että voimia kirja vei ennen kaikkea siksi, että se oli paikoitellen hyvin raskas ja liian hidas. On outo tunne, kun kirjan luettuaan on toisaalta helpottunut tiiliskiven loputtua mutta toisaalta on edelleen vahvasti kiinni kirjassa ja sen kielessä. Ei kuitenkaan osaa päästää tarinasta irti. Koen asian niin, että Pelon kynässä on sitä jotakin ja ehdottoman samaa mieltä olen siitä että tämä jos mikä on Finlandiansa ansainnut. On uskomatonta, että suomalainen on päässyt näin kiinni venäläisyyteen ja saavuttanut mielenmaiseman joka on täysin uskottava.

Enempää sanoja minulla ei ole, huomaan että kirjoitan ristiriitaisesti kun koin kirjan rankkana, surumielisenä, hitaanakin, mutta kuitenkin merkittävänä ja vahvana. Tätä tämä kirja sai minussa nyt aikaan! Melkoinen lukukokemus siis takana, ja kirjavuoteni 2013 päättyy todella upeasti.

2 kommenttia:

  1. Jenni, päätit vuoden upeasti ja parhaaseen! Minäkään en luvannut, että kirja päästää helpolla, mutta pakko myöntää minulle teoksen olleen kuin ilmaa, jota hengitän: En olisi millään voinut tulla pois Marinan ja Aljan maailmasta. Tunsin ihan fyysistä tuskaa ja sain kirjasta jopa kuumeen! Uskallan sanoa, että minulle tämä kirja on parasta mitä Suomessa on julkaistu jälkeen Waltarin Sinhe egyptiläisen.

    Upeaa vuotta 2014 sinulle ja tarinoiden taikaa♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Leena, sitä samaa sinullekin ♥

    Melkoisen hienon päätöksen kirjavuoteni sai, tämä kirja kasvaa koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi mielessäni, en saa aloitettua uutta kirjaa nyt ollenkaan!

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥