perjantai 31. lokakuuta 2014

Anni Kytömäki - Kultarinta

 
Anni Kytömäki: Kultarinta
Gummerus 2014
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
 
"Isä, tytär ja metsästä nouseva voima."
 
Kultarinta kertoo Erikistä, joka nuorena poikana menettää sydämensä paitsi metsälle, myös Lidialle. Lidia on torpparin tytär, Erik varakkaan metsänomistajan poika. Lidia on kuin lintu jota on vaikea saada kiinni, ja niinpä Erik alkaa etsiä elämäänsä muuta. Hän suuntaa pohjoiseen, karuun erämaahan ottaakseen vastaan metsänhoitajan tehtävän siinä missä muualla maassa valitaan valkoisen ja punaisen välillä puoliaan. Talvi karuissa oloissa yllättää, mutta lisää yllätyksiä on luvassa kun pesti myöhemmin päättyy: Suomi on itsenäistynyt ja Lidia nykyään lainsuojaton.
 
Ostin kirjan jo keväällä, kun blogeista alkoi kantautua ihastuksen huokauksia. Tarkoitus oli paneutua Kultarintaan kesäkuumalla, mutta vasta nyt, syksyn sateessa, kuljin metsien siimeksessä ja sammalten seassa lukien Erikin ja hänen tyttärensä Mallan tarinaa. Vaikka kirjan lukeminen venähtikin, oli syksy mitä oivallisin hetki tarttua kirjaan. Juuri tällaista vahvaa ja kaunista kerrontaa kaipasinkin.
 
Vaikka kirja on jaettu enimmäkseen kahden kertojaäänen kesken, ensin Erikin ja sitten myöhemmin Mallan, koin että yksi ääni kuuluu myös metsälle ja sen monille muodoille. Luonto on kirjassa suuressa osassa, eikä voi olla huomaamatta kuinka tärkeä asia se kirjailijalle itselleen selkeästi on. Luontokuvaukset ovat paikoitellen lähes runollisia, ja metsän tuoksut voi lähes haistaa ja tunnelman aistia. Sitä haluaa itsekin nyt metsään.
 
Tätä kirjaa luin rauhassa, ajatuksella. Myönnän alussa kokeneeni kerronnan liian hitaaksi, ja miettineeni että kuinka tämän yli kuusisataasivuisen kirjan jaksaa lukea. Jossain vaiheessa vain huomasin, että kirja ja metsä oli ottanut minusta otteen josta en tahtonut luopua. Hieman unenomaisesti kuljin läpi tämän tarinan, johon ihastuin palavasti.
 
Kultarinta ei ole suotta saanut osakseen ihastusta ja mielenkiintoa, Kytömäki on kirjoittanut huikean esikoiskirjan. Kirjan paksuutta ei kannata säikkyä. Siinä on paljon, mutta ei mitään liikaa. Metsän voimassa on jotain käsittämättömän maagista, ja kun se tulee Kytömäen kynästä, se on kuin taikaa. Koko tarina on kauttaaltaan ehjä, ja lopun avoinaisuus on hyvällä tavalla levollinen. Juuri näin tämän tarinan pitikin päättyä.

Tämän kirjan haluaa elävän vielä pitkään. Siinä on niin paljon luontoa ja Suomen historiaa, että tämä kuuluisi jokaisen lukea. Tämä on mahdollisesti tämän vuoden parhain kirja.
 
"Kävelemme metsään. Siitä on tullut jo minunkin metsäni siinä määrin kuin metsä voi olla oma: tiedän missä pitää varoa, ettei tallaa muurahaisten polkua, missä kohtaa varoittaa säikky tiainen, missä kelot nitisevät puuskissa toisiaa vasten. Metsä ottaa minut vastaan, tunnistaa omakseen vielä paremmin kuin minä sen: talitiainen lopettaa säksätyksen alkuunsa, hyttysten pistot eivät tunnu niin äkäisiltä kuin aluksi. Ja kuitenkin jotain jää piiloon puiden taakse. Metsä tietää meistä aina enemmän kuin me siitä."


6 kommenttia:

  1. Kuuntelin sattumalta Turun kirjamessuilla Kytömäen haastattelun kirjasta ja kirja taisi pompata ylemmäs lukulistallani sen perusteella. Luontokuvauksen kiinnostavuus arveluttaa, mutta kyllä tämä on toivottavasti piakkoin luettava. Odotin arviotasi kovasti, koska meillä on mielestäni useasti samantyyppiä fiiliksiä kirjoista, jos olemme samoja kirjoja lukeneet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tämä tosiaan on ollut jo keväästä asti lukulistalla, mutta tuli lukuun vasta nyt. Ja hyvä että luin, melkoinen kirja kyseessä onkin!

      Luontokuvausta on paljon, mutta se ei ole paasausta tai oppikirjamaista selostamista, mikä on ehdottomasti plussaa. Luonto on osa kirjaa kauniilla tavalla.

      Suosittelen Mari kokeilemaan, ehkä meillä osuu mielipiteet tässäkin kohdilleen! Hauskaa että ajatukset lukemistamme kirjoista osuvat usein samalle aaltopituudelle :)

      Poista
  2. Hieno kirja, jolle toivon paljon lukijoita ja menestystä. Kokonaisuus toimii ja jää mieleen, en keksi mitään, mistä en olisi Kultarinnassa pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minäkin, ehdottomasti! Kirja oli kauttaaltaan ehjä ja valmis paketti, uskomatonta että kyseessä on esikoisteos.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä, tämä on ehdottomasti yksi vuoden parhaista kirjoista.
    Lukemisesta on toki jo aikaa, mutta minusta kirjan luontokuvaukset upposivat luontevasti muuhun tekstiin. Tai eivät edes uponneet, vaan olivat luonteva osa kokonaisuutta. En ainakaan muista mitään useiden sivujen maisemakuvauksia.

    Ihana kirja, josta toivon jonkin sortin klassikkoa <3

    VastaaPoista
  4. Voi että, odotan tämän lukemista niin paljon! Niin monta hienoa ja kehuvaa arviota olen tästä nyt lukenut :).

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥