tiistai 24. helmikuuta 2015

16 tarinaa toivosta

16 tarinaa toivosta
Toimittanut Päivi Koivisto
Tammi 2013

"Toivossa on hyvä elää. Niin kauan kuin on elämää on toivoa. Toivomuslista. Onnea toivottaa. Toivotonta. 
Usko, toivo ja rakkaus. Toiviotie. Ainoa toivoni. Toivomisen varaa. Vihreä on toivon väri."

Pitkästä aikaa päätin uskaltautua jälleen novellien pariin. Tästä blogista ei hirveästi löydy postauksia novelleista, sillä ne eivät yksinkertaisesti ole koskaan tuntuneet omimmilta. Tämä lukija on enemmän kallellaan romaaneihin, eikä lyhyisiin teksteihin. Kauniit, vaaleanpunaiset kannet kuitenkin houkuttelivat kirjaston hyllyssä ja nappasin kirjan mukaan. Voisihan sitä välillä käydä taas oman mukavuusalueensa ulkopuolellakin, mietin. Ja teema vaikutti minusta hyvältä.

Kirjassa on nimensä mukaisesti 16 eri tarinaa, jotka kertovat toivosta eri tavoin. Elämä on joskus helppoa ja keveää, joskus taas vaikeaa ja surullista, mutta yhtä kaikki: elämä on tässä ja nyt. Kirjan kirjoittajat ovat Tammen naiskirjailijoita, jotka saivat tehtäväkseen kirjoittaa novellin joka tavalla tai toisella käsittelee toivoa. Kirja on tehty yhteistyössä Roosa nauha Syöpäsäätiön kanssa, ja jokaisesta myydystä kirjasta Tammi on lahjoittanut yhden euron säätiön rahastoon.

Minä en ehkä osannut löytää ihan jokaisesta tarinasta toivoa, enkä varsinkaan voimaannuttavaa sellaista, mutta Riina Katajavuoren novellista pidin erityisesti. Siinä diagnoosin saanut nainen alkaa kaikesta huolimatta kokeilemaan uusia asioita ja uskaltaa lopussakin tehdä rohkeita asioita elämässään.

Minä ja novellit emme vieläkään ole täysin ystäviä, mutta pidin kokoelman lukemisesta silti. Luin kirjaa aina novellin pari kerrallaan, sillä en osaa lukea novelleja yhtä kyytiä useampia. Ja se on juuri minulle se novellien heikkous: tarinat loppuvat kesken.

Minulle ihan ok lukukokemus, mutta suurempia tunteita se ei jälkeensä jättänyt.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Diana Gabaldon: Muukalainen & Sudenkorento

Diana Gabaldon: Muukalainen & Sudenkorento
Gummerus 2013
Kannet Eevaliina Rusanen
Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi
Englanninkieliset alkuteokset Outlander, 1991 & Drafonfly in Amber, 1992


Olen viime aikoina viettänyt tiiviisti aikaa Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjan parissa. En enää muista mikä ajoi minut ostamaan muutama viikko sitten sarjan ensimmäisen osan, mutta muistan kyllä aina miettineeni näiden lukemista. Ensimmäisen kerran tulin sarjasta tietoiseksi yläasteella, sillä sarjan ensimmäinen osa on suomennettu vuonna 2002. Mistään siis ihan uunituoreesta tapauksesta ei ole kyse, kun Gabaldon on kirjoittanut aloitusosan jo vuonna 1991. Nuorempana en vielä innostunut tarttumaan kirjoihin, sillä olivathan ne melkoisia paksukaisia ja ovat sitä edelleen.

Gabaldon kuitenkin onnistui kaikkien näiden vuosien jälkeen koukuttamaan tämän lukijan nykyhetkeen ja ennen kaikkea 1700-luvun Skotlantiin. Olen aina pitänyt historiallisista romaaneista ja minuun tämä maailma osui ja upposi.

Muukalainen on siis sarjan aloitusosa. Toinen maailmansota on juuri päättynt, ja Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseuduille Skotlannin ylämaalle. Frank on historioitsija ja tavattoman kiinnostunut omasta sukupuustaan, ja jaksaa luennoida Clairelle aina tarkasti löydöksiään. Claire on kiinnostunut lääkekasveista ammattinsa puolesta, ja lähtee eräänä päivänä vaeltelemaan nummeille Frankin jäädessä papereidensa pariin. Täysin tietämättään Claire astuu retkellään muinaisen kivikehään ja tarkemmin sanottuna kiven halkeamaan - joutuen keskelle 1700-luvun Skotlantia. 

Claire yrittää ensin ymmärtää mistä on kyse, ja ennen kaikkea päästä takaisin sinne maailmaan mistä lähti, mutta muinaiset klaanisodat ja ajan elämä on yhtäkkiä todellisuutta Clairelle. Niin uskomatonta kuin se onkin, Claire on nyt siinä ajassa mitä hänen aviomiehensä Frank tutkii kiinnostuneena. Ensimmäinen ihminen jonka hän nimittäin kohtaa, on Frankin esi-isä Jonathan Randall.

Clairen uusi elämä on täynnä epäluuloa paikallisten silmissä, kuka on tuo sassenach, muukalainen, jonka taustoista ei mitään tiedetä? Vakooja vaiko peräti noita? Vimmatusti hän yrittää päästä takaisin omaan aikaansa, mutta lopulta käy niin ettei hän enää haluakaan palata - hänellä on nimittäin aviomies yhdellä ja rakastettu toisella vuosisadalla.

Luettuani ensimmäisen osan, en voinut lopettaa lukemista tähän joten marssin kirjakauppaan ostamaan sarjan toisen osan, Sudenkorennon. Kirjan alku oli kuitenkin hienoinen pettymys, sillä heti alussa selviää että Claire on takaisin nykyhetkessä ja tarkemmin sanottuna Invernessissä oltuaan poissa melkein kaksikymmentä vuotta. Mukanaan hänellä on kaunis tyttärensä Brianna. Kun Muukalaisen viime sivuilla oltiin vielä Skotlannissa, saa nykyhetkessä Claire nyt järkytyksekseen huomata vanhalla kirkkomaalla yli 200 vuotta vanhan hautakiven jossa on hänen skottirakastajansa Jamien nimi. Mitä tapahtui? Oli aika tahmeaa päästä aluksi mukaan tarinaan ja tulin jopa miettineeksi että jäiköhän minulta nyt sitten kuitenkin joku osa lukematta tästä välistä... Onneksi tapahtumat alkavat vähitellen selvitä lukijalle ja saadaan syy siihen miksi Claire ei ole enää Jamien kanssa toisessa ajassa.

Paikoitellen kirjoja oli aika raskasta kahlata, sillä tiivistämisen varaa olisi mielestäni ollut monessa kohtaa. Skottikieli tuntui myös hieman oudolta, enkä ollut aina varma onko kyse ihan suoranaisesti kielioppivirheestä. Lisäksi kulmakarvojani nostattivat kirjojen seksikohtaukset joita tuntui olevan vähän turhankin paljon ja olivat liioiteltujakin. Mutta. Jokin näissä kuitenkin vetää puoleensa kun harmittelen ettei minulla ole heti käteni ulottuvilla sarjan kolmatta osaa, Matkantekijää. Se minun on hankittava mahdollisimman pian. Minusta muuten nämä pokkareiden kannet ovat paljon hienommat kuin mitä kovakantisten, viittaavat selkeästi kyseessä olevan historiallinen kirja.

Lisää kirjoista voi lukea myös Kirsin blogissa sekä Vinttikamarissa

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Helmikuun höpöttelyjä


Olen fiilistellyt niin innoissani nyt parin päivän ajan auringosta että se sai aikaiseksi energiapiikin, ja halusin kirjoittaa vaihteeksi ihan muusta kuin kirjoista. Helmikuu ei ole vielä edes puolessa välissä ja tuntuu että paljon on tapahtunut. Ihan hirveästi en ole lukenut, vaikka olinkin suunnitellut viettäväni helmikuussa oikeaa tehokuukautta lukemisen suhteen. Sanotaanko näin, että yritän jollain tasolla lukea varastoon, kun en tiedä koska lukurauhaa siunaantuu seuraavan kerran. Heh, voiko varastoon edes lukea? :D Nyt on kesken yksi melkoinen paksukainen, ja taidanpa ottaa samankokoisen järkäleen seuraavaksikin lukuun.

Viime aikoina olen..

lukenut lehtiä
löytänyt uusia blogeja
haaveillut muuttavani ihanaan vanhaan puutaloon
innostunut väreistä
ostanut tulppaaneja
odottanut kevättä
pitänyt Downton Abbey -maratonia
kokenut älyttömän himon Dumle- karkkeihin joista en koskaan aikaisemmin ole tykännyt
surauttanut lähes joka aamu itselleni joko mustikka- tai puolukkasmoothien
kokenut ystävieni minulle järjestämät Babyshowerit yllätyksenä
saanut vastuullisen tehtävän toimia ensi vuoden helmikuussa kaasona
tavannut kaksi pientä ihmisen alkua ja ihmetellyt kuinka pienestä kaikki lähteekään
valvonut myöhään ja nukkunut pitkään
ostanut uusia astioita
leiponut 
kierrellyt kirpputoreilla
suunnitellut kevään ja kesän projekteja
miettinyt uusia blogijuttuja
odottanut ja jännittänyt.


Helmikuussa on kevään lupausta ja minulle se on merkinnyt aina ensisijaisesti villiintymistä tulppaaneista. Joka viikko eri värisiä kotiin ja menen kyläänkin herkästi tulppaanien kanssa. Kuinka ihana piristys päivään! Helmikuussa tulee syötyä myös useampi laskiaispulla (mansikkahillolla tietty) ja ystävänpäiväksi varasin meille ravintolasta pöydän. Helmikuussa on hyvä olla ♥

perjantai 6. helmikuuta 2015

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Gummerus 2015
Suomennos Heli Naski
Kansi Eevaliina Rusanen ja Jenni Noponen
Englanninkielinen alkuteos Me Before You


Louisa Clarkin elämä pienessä brittiläisessä kaupungissa on tuttua ja turvallista, mutta kun työt kahvilassa päättyvät, alkaa Louisan elämä vähitellen saamaan uusia käänteitä. Louisa on 27-vuotias, ja asuu vielä vanhempiensa luona. Samassa taloudessa asuu myös Louisan sisko pienen poikansa kanssa, sekä Louisan vaari. Vilskettä siis riittää. Huoli taloudellisesta tilanteesta on aito ja suuri, sillä Louisan töiden päättyminen vaikuttaa koko perheen toimeentuloon. Isänkin työsuhde on hyvin epävakaalla alustalla.

Töitä ei juurikaan ole tarjolla, ja kun eteen sattuu melkoisen hyvin palkattu työ henkilökohtaisena avustajana parantumattomasti sairaalle neliraajahalvaantuneelle miehelle, tarttuu Louisa tarjoukseen. Jo heti ensimmäisenä päivänä Louisa on valmis kuitenkin luovuttamaan, onnettomuudessa loukkaantunut Will ei todellakaan ole helpoimmasta päästä.

Will oli ennen onnettomuutta eloisa, menestynyt ja hurjapäinen mies, mutta istuu nyt katkeroituneena pyörätuolissa muiden armoilla. Vähempikin vetää ihmisen mielen mustaksi, eikä ystävällisyys olekaan Willin parhaita puolia. Louisalla on kuitenkin missio: yrittää palauttaa elämänilo Willille. Samaan aikaan Will yrittää omalla tahollaan saada Louisan ymmärtämään, että maailmassa on muutakin kuin pieni kyläpahanen jossa Louisa on koko elämänsä ajan asunut. Nyt jos koskaan Louisan olisi aika uskaltaa levittää siipensä ja uskaltaa elää.

Aluksi Willillä ja Louisalla ei todellakaan tunnu olevan mitään yhteistä, mutta ajan kuluessa heistä tulee toinen toistensa tukijoita ja elämä saa uuden suunnan. Epätavallinen rakkaustarina on saanut alkunsa.

Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen eteeni kirjaston hyllystä. Olin lukenut muutaman melko raskaan teoksen hiljattain, ja todella kaipasin nyt jotain aivan muuta. Minä halusin, että minulle kerrottaisiin vaihteeksi jotain hyvää.

Kirja etenee hyvää tahtia, on helppolukuinen, huumorilla höystetty ja sydämeen käyvä. Kukapa ei koskaan pelkäisi seuraavan askeleen ottamista tai uskaltaisi päästää irti silloin kun aika on? Vaikka kategorion kirjan chick-lit genren puolelle, ei tämä minusta kuitenkaan ollut mikään höttöinen tapaus ollenkaan. Lopussa onnistuin vielä kaikenlisäksi herkistymään aika pahasti! Kirjassa on tärkeitä asioita ja teemoja pohdittavaksi itse kullekin.

Kerro minulle jotain hyvää oli oikein mukava lukukokemus ja jossain välissä täytyy tutustua kirjailijan aiempaan teokseen Ole niin kiltti, älä rakasta häntä joka odottaakin Kobossani lukemistaan. Mikäli haluat lukea jotain kevyttä mutta ei liian höttöistä, suosittelen.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Joyce Carol Oates: Kosto:Rakkaustarina

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
Otava 2010
Suomennos Kaijamari Sivill
Englanninkielinen alkuteos Rape: A Love Story


"Miten elämästä päätetään. Miten elämä päätetään. Hyvää tuuria, huonoa tuuria. Pelkkää tuuria."

Vain hetken pieni mielijohde saattaa muuttaa koko elämän pysyvästi. Vain se pieni hetki, jolloin teet päätöksen. Nuoren yksinhuoltajaäidin Teena Maguiren elämä muuttuu kohtalokkaasti, kun hän päättää oikaista pikkukaupungin puiston läpi puolenyön aikaan 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. Tuo päähänpisto tulee hänelle ja tyttärelleen kalliiksi, kun lauma paikallisia nuoria miehiä joukkoraiskaa ja pahoinpitelee Teenan tyttären läsnäollessa, ja jättävät hänet puiston venevajaan virumaan kuoleman kielissä. Pieni tyttö rukoilee piilossaan ettei äiti kuole, eikä mikään ole enää kuin ennen.

Joukkoraiskaus on kiistaton ja tekijät tuttuja, vaan saako paha oikeussalissa palkkansa? Pienen kaupungin pieni yhteisö kääntyy Teenaa ja tämän tytärtä vastaan ja heidät leimataan valehtelijoiksi. Raiskaajien äidit huorittelevat Teenaa ja julistavat tämän pilaavan heidän poikiensa elämän valheillaan. Sillä kyllähän kuulemman Teenan maine tiedetään paremmin kuin hyvin. Itsehän Teena sitä kerjäsi ja provosoi pukeutumisellaan miehiä raiskaamaan.

Kylläpäs olen taas valinnut itselleni melkoisen raskaita kirjoja luettavaksi viime aikoina. Tähän ohueen kirjaan mahtuu todella paljon painavaa asiaa. Minua kirja järkytti, niin monella tavalla. Oates ei tosiaankaan päästä lukijaa helpolla. Oli niin järjettömän vastenmielistä lukea siitä kauheasta pahuudesta mitä maailmassa on, ja kuinka hirveitä ihmiset osaavat olla. Ja ennen kaikkea se, kuinka pahoja naiset voivat toisillensa olla. Se jos mikä jaksaa aina ja ikuisesti ihmetyttää ja järkyttää. Äidit pitävät poikiensa puolta vaikka tekisivät mitä pahaa, kuten esimerkiksi pahoinpitelisivät ja raiskaisivat henkihieveriin. Viis siitä kuinka uhrin loppuelämän käy, kunhan poikien elämä ei mene pilalle.

Tässäkin kirjassa nostetaan jälleen esille se, että nainen omalla pukeutumisellaan aiheuttaa oman raiskauksensa. Että on täysin naisen oma syy, jos mies ei sitten osaakaan pitää näppejään erossa. Tällainen ajattelutapahan elää valitettavasti edelleen. Kyllä naisen täytyy voida pukeutua juuri haluamallaan tavalla, eikä kukaan saa kajota sen varjolla.

Kirja on todella rankka, mutta myös hyvä. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta ei voi koskaan puhua tai kirjoittaa liikaa. Oates nostattaakin lukijassa valtaisia tunnemyrskyjä aina epätoivosta raivoisaan vihaan ja kostonhimoon, sekä pistää pohtimaan mitä oikeus oikeasti on.

"Kuule Bethel, minunkin elämäni riippuu nyt tästä tapauksesta. Se ei ole minulle pelkkä oikeusjuttu - se liittyy minunkin elämääni naisena - sillä jos yhdelle naiselle tehdään törkeää väkivaltaa niin kuin sinun äidillesi tehtiin, kaikille naisille tehdään väkivaltaa. Sen tähden raiskauksesta pitää rangaista vakavana rikoksena."

Niin kauhealta ja lohduttomalta kuin kirja tuntuukin, on pientä valonpilkahdustakin havaittavissa. Haavat eivät koskaan täysin umpeudu, eivät näin kauheat, mutta aina on pientä toivoa paremmasta huomisesta.

Tämä vavisuttava kirja on osa projektiani, jossa luen kirjahyllyn lukemattomia kirjojani. Tilanne on nyt 4/10.