maanantai 2. helmikuuta 2015

Joyce Carol Oates: Kosto:Rakkaustarina

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
Otava 2010
Suomennos Kaijamari Sivill
Englanninkielinen alkuteos Rape: A Love Story


"Miten elämästä päätetään. Miten elämä päätetään. Hyvää tuuria, huonoa tuuria. Pelkkää tuuria."

Vain hetken pieni mielijohde saattaa muuttaa koko elämän pysyvästi. Vain se pieni hetki, jolloin teet päätöksen. Nuoren yksinhuoltajaäidin Teena Maguiren elämä muuttuu kohtalokkaasti, kun hän päättää oikaista pikkukaupungin puiston läpi puolenyön aikaan 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. Tuo päähänpisto tulee hänelle ja tyttärelleen kalliiksi, kun lauma paikallisia nuoria miehiä joukkoraiskaa ja pahoinpitelee Teenan tyttären läsnäollessa, ja jättävät hänet puiston venevajaan virumaan kuoleman kielissä. Pieni tyttö rukoilee piilossaan ettei äiti kuole, eikä mikään ole enää kuin ennen.

Joukkoraiskaus on kiistaton ja tekijät tuttuja, vaan saako paha oikeussalissa palkkansa? Pienen kaupungin pieni yhteisö kääntyy Teenaa ja tämän tytärtä vastaan ja heidät leimataan valehtelijoiksi. Raiskaajien äidit huorittelevat Teenaa ja julistavat tämän pilaavan heidän poikiensa elämän valheillaan. Sillä kyllähän kuulemman Teenan maine tiedetään paremmin kuin hyvin. Itsehän Teena sitä kerjäsi ja provosoi pukeutumisellaan miehiä raiskaamaan.

Kylläpäs olen taas valinnut itselleni melkoisen raskaita kirjoja luettavaksi viime aikoina. Tähän ohueen kirjaan mahtuu todella paljon painavaa asiaa. Minua kirja järkytti, niin monella tavalla. Oates ei tosiaankaan päästä lukijaa helpolla. Oli niin järjettömän vastenmielistä lukea siitä kauheasta pahuudesta mitä maailmassa on, ja kuinka hirveitä ihmiset osaavat olla. Ja ennen kaikkea se, kuinka pahoja naiset voivat toisillensa olla. Se jos mikä jaksaa aina ja ikuisesti ihmetyttää ja järkyttää. Äidit pitävät poikiensa puolta vaikka tekisivät mitä pahaa, kuten esimerkiksi pahoinpitelisivät ja raiskaisivat henkihieveriin. Viis siitä kuinka uhrin loppuelämän käy, kunhan poikien elämä ei mene pilalle.

Tässäkin kirjassa nostetaan jälleen esille se, että nainen omalla pukeutumisellaan aiheuttaa oman raiskauksensa. Että on täysin naisen oma syy, jos mies ei sitten osaakaan pitää näppejään erossa. Tällainen ajattelutapahan elää valitettavasti edelleen. Kyllä naisen täytyy voida pukeutua juuri haluamallaan tavalla, eikä kukaan saa kajota sen varjolla.

Kirja on todella rankka, mutta myös hyvä. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta ei voi koskaan puhua tai kirjoittaa liikaa. Oates nostattaakin lukijassa valtaisia tunnemyrskyjä aina epätoivosta raivoisaan vihaan ja kostonhimoon, sekä pistää pohtimaan mitä oikeus oikeasti on.

"Kuule Bethel, minunkin elämäni riippuu nyt tästä tapauksesta. Se ei ole minulle pelkkä oikeusjuttu - se liittyy minunkin elämääni naisena - sillä jos yhdelle naiselle tehdään törkeää väkivaltaa niin kuin sinun äidillesi tehtiin, kaikille naisille tehdään väkivaltaa. Sen tähden raiskauksesta pitää rangaista vakavana rikoksena."

Niin kauhealta ja lohduttomalta kuin kirja tuntuukin, on pientä valonpilkahdustakin havaittavissa. Haavat eivät koskaan täysin umpeudu, eivät näin kauheat, mutta aina on pientä toivoa paremmasta huomisesta.

Tämä vavisuttava kirja on osa projektiani, jossa luen kirjahyllyn lukemattomia kirjojani. Tilanne on nyt 4/10.

10 kommenttia:

  1. " Äidit pitävät poikiensa puolta vaikka tekisivät mitä pahaa, kuten esimerkiksi pahoinpitelisivät ja raiskaisivat henkihieveriin. Viis siitä kuinka uhrin loppuelämän käy, kunhan poikien elämä ei mene pilalle. " Tämä on jotenkin niin totta vielä nykyäänkin...

    "Naisiin kohdistuvasta väkivallasta ei voi koskaan puhua tai kirjoittaa liikaa. Oates nostattaakin lukijassa valtaisia tunnemyrskyjä aina epätoivosta raivoisaan vihaan ja kostonhimoon, sekä pistää pohtimaan mitä oikeus oikeasti on. " Tämä kirja kyllä seisautti veret! Kiinnostuin niin paljon joukkoraiskauksista, että aloin oikein hakea syytä, miksi sellainen on edes mahdollista. Ei mitenkään niin, että mikään raiskaus olisi sallittua, vankilatuomio on ainoa oikea raiskaajalle!, mutta joukkoraiskauksessa on jotain tosi outoa. Niinpä sitten luin tohtori Ann Heberleinin kirjan Pieni kirja pahuudesta ja seillähän tuokin asia selvitetään: Se on joukkohomma, jossa on mukana sairaan outoa ryhmäpainetta. Kirjassa on asiaa yksilöity ihan sen pystymisen tasolta, kun siinä sitten kaikki sen uhriparan kimpussa. Tyttären äitinä, minä näistä aina menetän malttini...

    Wau!, kuvasi sopii hienosti yhteen kannen kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todella rankka kirja lukea. Minulle on aina, kun liikutaan tällaisen aihepiirin parissa. Kuinka raivona ja surullisena osasinkaan olla! Minustakin joukkoraiskauksissa on kyse jostain aivan käsittämättömän järjettömästä ja oudosta asiasta. Siis mitä ihmettä? Se on niin sairasta. Tuo Pieni kirja pahuudesta saattaa olla minulle nyt liikaa, mutta hyvä että mainitsit jos joku muu saa tässä siitä kopin.

      Minä menetän malttini tämän asian kanssa ihan vain naisena, joten ymmärrän tuntemuksesi tyttären äitinä.

      Kiitos Leena kommentistasi <3

      Poista
  2. Minulla jäi tämä kirja aikoinaan rankkuuden takia kesken mutta aion kyllä kokeilla uudestaan sitten kun on vähän enemmän voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan on rankka kirja, sitä en todellakaan kiistä. Kyllä tunteet heittelivät niin rajusti lukemisen aikana että herranjestas sentään... Vaikka näistä ei haluaisikaan lukea, niin aihe on silti tärkeä ja siksi luen. Voimia sinulle seuraavan kerran kun kirjan avaat!

      Poista
  3. Samat tuntemukset tämän kirjan luettuani kuin sinulla ja edellisillä kommentoijilla.

    Ihmettelen tämän kirjan suomalaista nimeä. Miksi ei Raiskaus: eräs rakkaustarina? Eihän tässä mitään kostoa ole, vain oikeuden vaatimus! Hyvä, jos olisi! Lukijalle kyllä nousee kostonhimo, kuten totesit.

    Minäkin olen lukenut Heberleinin teoksen, tämän ja muita. Katselin myös netistä jonkin paneelikeskustelun, jossa hän oli mukana, mutta se oli masennuksesta, josta hän on myös kirjoittanut kirjoja. Fiksu nainen, joka on joutunut pohtimaan asioita omien kokemustensa kautta.

    Sodissahan näitä joukkoraiskauksia tapahtuu ikänkuin isänmaallisuuden osoituksena. Niinpä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä selvennys: tarkoitan Heberlein teoksella siis Leenan mainitsemaa Pieni kirja pahuudesta.
      En tahdo kuolla, en vain jaksa elää on hyvä, tasokas, selventävä kirja Heberleinin omasta elämästä bipolaarisen mielialahäiriön kanssa.

      Poista
    2. Kirjan nimeä pidän minäkin aika erikoisena. Niin suomen,- kuin englanninkielisenkin. Sanat raiskaus ja rakkaus yhdessä kuulostavat aika kammottavilta...

      Heberleiniltä olen lukenut yhden kirjan, En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Se oli hyvin mielenkiintoinen kirja. Ja rohkea.

      Poista
    3. Huomasithan juuri äskettäin uutisen raiskauksesta Ruotsin laivalla. Nainen oli houkuteltu hyttiin, johon tulikin sitten koko komppania nuoria miehiä raiskaamaan hänet. Vartijat olivat raportoineet, että nainen oli löydettäessä "aivan hajalla". Ihmettelin noin kuvaavaa sanavalintaa rikosuutisessa. Hyvä, että asia ilmaistiin noin eikä jollain kuluneella termillä.

      Onkohan Oates koskaan selittänyt tuota love story -ratkaisuaan? Olisiko se ironinen, kun Love Story -elokuva on niin tunnettu kauniista rakkaudestaan - siis eräänlainen love story?

      Poista
    4. En voinut välttyä lukemasta uutista, ihan kauheaa. Toivottavasti saavat kunnon rangaistuksen kun tapaus siirtyy Ruotsin puolelle nyt. Suomessa rangaistukset raiskauksista ovat naurettavia!

      Minulla ei ole mitään tietoa kirjan nimen taustoista, ehkä jostain netin syövereistä tietoa voisi löytyä... mutta Oates tuntuu sen verran älykkäältä että hänellä on varmasti joku tarkoitus kirjan nimeämisen suhteen ollut.

      Poista
  4. Huh, tämä oli kyllä pieni suuri kirja. Todella ravisuttava. Ja nosti tärkeää asiaa esille.

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥