perjantai 9. syyskuuta 2016

Lisa Genova: Edelleen Alice

Lisa Genova: Edelleen Alice
WSOY 2010
BON -pokkarit
Suomennos Leena Tammi
Englanninkielinen alkuteos Still Alice, 2007
Löytö kirjaston kirjanvaihtopisteestä


"Hän, Alice Howland, istui kylmässä, kovassa tuolissa tyhjän tuolin vieressä neurologin vastaanotolla muistihäiriöyksikössä Massachusettsin keskussairaalan kahdeksannessa kerroksessa. Ja hänellä oli juuri todettu alzheimerintauti."

Kun Alicella alkaa katoamaan tavaroita ja sanat unohtumaan kesken lauseen, on unohdukset helppo laittaa vaihdevuosien ja stressin piikkiin. Kaikillahan on hajamielisyyttä, ja Alicen elämä on vauhdikasta. Mutta jossain välissä Alicekin ymmärtää, että unohdukset eivät ole enää normaalin rajoissa, ja varaa ajan lääkärille. Pian hän saa diagnoosin, jolle ei ole mitään tehtävissä: varhaisessa vaiheessa puhjennut alzheimerin tauti. Alice on vasta viisikymmentä, ja tauti etenee nopeasti. Tauti muuttaa paitsi Alicen elämän myös perheen elämän täysin.

Edelleen Alice on mielenkiintoinen näkökulma muistisairaan sisäisestä elämästä ja kamppailusta tautia vastaan. Tauti etenee nopeasti ja vie lukijaa syvemmälle Alicen epätoivoon ja muistamattomuuteen, eikä se tunnu mukavalta. Mutta eihän alzheimer olekaan mukava asia, se vie ihmisen kokonaan ja unohtamaan missä koti on, ketä nämä ihmiset ovat joita hänen lapsiksi sanotaan, ja kuinka on mahdollista eksyä omassa kodissaan matkalla vessaan. Mitään ei ole tehtävissä, taudin geeni on Alicessa ja upean tieteellisen uran tehnyt Alice menettää elämänsä hallinnan. Kaikki saavutukset tuntuvat menettävän merkityksensä taudin edetessä, ja yksitellen ihmiset yliopsito- ja tiedemaailmassa hänet hylkäävät. On liiaan pelottaavaa kohdata sairaus, joka voi iskeä omallekin kohdalle.

Alicen mies John jää inhottavan etäiseksi hahmoksi, vaikka nyt jos koskaan Alice häntä tarvitsisi. Aviomies ei suostu hyväksymään elämän uutta suuntaa eikä Alicea joka ei muista mitään. Hän pakenee tilannetta työnsä pariin. Pariskunnan lapset ovat enemmään huolissaan äidistään, ja ottavat hänestä vastuuta. Tilanne on varmasti hyvin todellinen monissa parisuhteissa, että sairautta on vaikeaa hyväksyä ja se mielellään kielletään, mutta silti John olisi voinut olla tukena enemmänkin.

”Ei, John, se vie hengen minulta, ei sinulta. Minä menen huonommaksi, olet sinä kotona sitä katsomassa tai piileksit labrassasi. Sinä menetät minut. Minä menetän minut. Mutta jos sinä et pidä ensi vuotta vapaata minun kanssani, niin sitten me menetimme sinut ensiksi. Minulla on alzheimer. Mikä vitun veruke sinulla on?”

Edelleen Alice on jouhevasti etenevä ja mielenkiintoinen tarina siitä, miten koskaan ei voi olla varma siitä mitä elämässä tapahtuu. Kirjasta käy raadollisen toteavasti ilmi millaista alzheimerin taudin kanssa on elää. Se jättää myös lopun avoimeksi, vaikka selvää on ettei Alice enää ymmärrä. Tavallaan loppu on kuitenkin hyvällä tavalla kaunis, eikä sitä päätetä Alicen totaalisiin viimeisiin hetkiin, mutta se että Alice elää täysin tietämättömänä perheensä keskellä, jättää lukijalle hieman epävarman ja keskeneräisen oloisen tunteen tarinasta. Näinkö asiat nyt ovat, näinkö kaikki nyt päättyy? Ehkä sen on hyvä päättyä juuri näin.

4 kommenttia:

  1. Tämä oli kaunis ja haikea kirja, minulle jotenkin erityisen iso kun kaksikin omista iso vanhemmista sairastaa/sairasti samaa tautia. Tuntui että hetken ymmärsi kun usein on niin vaikeaa. Hieno sukellus mieleen, joka pala palalta haurastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että kirja tulee todella lähelle jos lähipiiristä sairautta löytyy, mutta antaa toisaalta myös ymmärrystä. Se on kova pala niin potilaalle kuin perheellekin.

      Poista
  2. Tämä on yksi suosikkikirjoistani. Taitavasti kirjoitettu. Pidin myös elokuvasta.

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥