torstai 10. elokuuta 2017

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta
Gummerus 2017
Suomennos Sari Kumpulainen
Ruotsinkielinen alkuteos Älskaren från huvudkontoret
Oikolukematon ennakkokappale kustantajalta


Emma Bohman työskentelee ison vaateketjun palveluksessa Clothes & More -liikkeessä Tukholmassa, ja on korviaan myöten rakastunut esimieheensä Jesper Orreen. Pari tapaa toisiaan salassa, sillä suhteessa on ongelma; se on pidettävä salassa juorulehtien vuoksi, sillä Jesper on vaateliikeketjun toimitusjohtaja ja skandaalilehtien vakiokasvo. Sitten Jesper kuitenkin katoaa ja tämän kotoa löydetään erittäin raa'asti murhattu nainen. Murha on samanlainen kuin kymmenisen vuotta sitten tapahtunut ja selvittämättömäksi jäänyt, mikä mietityttää aikaisempaa tapausta tutkineita rikospoliisi Peter Lindgreniä sekä profiloija Hanne Lagerlind-Schöniä. Jesperiä etsii niin Emma kuin poliisitkin.

Kun postiluukkuun kolahti arvostelukappale mainostekstillä vuoden petollisin trilleri päätin kokeilla. Suhteeni dekkareihin on ajoittain ongelmallinen, sillä en ihan hirveästi koe niitä omaksi kirjalliseksi mukavuusalueekseni niiden henkilöhahmojen pakollisten kliseiden takia. Dekkarissa pitää olla hieman jotain erilaista jotta viihdyn sen parissa. Esimerkiksi viimeksi lukemani dekkarit omasivat vahvan yhteiskunnallisen äänen, ja Karin Slaughter on ehdoton suosikkini dekkarigenressä vaikka ei näissäkään henkilöt millään tavalla ongelmattomia ole.  Kun jää pettää alta -kirjan alku oli suhteellisen nopeatempoinen, joten päätin antaa mahdollisuuden.

Jatkoin, vaikka puolessa välissä tajusinkin ettei tämä tosiaan ole minulle.

Onkohan sellaista poliisia/tutkijaa näissä dekkareissa olemassakaan joka olisi onnellinen, tai edes ihan vain tavallinen ihminen? Pitääkö aina päähenkilön tai päähenkilöiden elämässä olla tapahtunut jotain traumaattista että tarina on uskottava ja vetävä? Minua jostain syystä ärsyttää tämä asia dekkareissa nykyään niin paljon, etten tahdo päästä siitä yli. Tykkään, että kirjojen henkilöhahmoissa on rouheutta (eihän kukaan nyt jaksa täydellisistä ihmisistä lukeakaan), mutta. Kun tämä toistuu jokaisessa lukemassani dekkarissa ja siksi mutkat suorana yleistänkin ( ja voihan olla että olen haalinut itselleni vain täysin vääriä dekkareita luettavaksi). Greben romaanissa on jälleen henkilökohtaisessa elämässään epäonnistunut sitoutumiskammoinen mies joka uskoo että hänen on parempi olla yksin, koska ovathan kaikki hänen ympärillään kärsineet niin pahasti että hän ei voi muuta kuin paeta lähikapakkaan, olla tapaamatta poikaansa ja blaah. Ylipäätään poliisien henkilökohtaiselle elämälle annettin todella paljon tekstitilaa, mikä ei saanut lämpenemään kirjalle yhtään enempää, sillä siitä huolimatta henkilöt tuntuivat jäävän ohuiksi juonen hajaantuen vähän joka suuntaan.

Kun jää pettää alta ei lopulta osunut minulle millään tavalla, ja luinkin sen loppuun vain siksi, että olin kerennyt jo kirjan aloittamaan. Muualla blogimaailmassa kirjasta on pidetty paljonkin, joten huomattavasti paljon positiivisempia arvioita pääsee lukemaan esimerkiksi Annikalta, Leena Lumilta, Lukuneuvojalta ja Susalta.

No, näinhän me olemme erilaisia lukijoita.

4 kommenttia:

  1. Kuule, minulla taitaa nykyään olla samanlainen suhtautuminen dekkareihin. Olen nyt lukenut ehkä kolmasosan, luultavasti luen pikkuhiljaa loppuun. On niin paljon hienoa muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan kokenut dekkarigenreä omakseni, mutta olen silti lukenut aina välillä todella hyviä sellaisia. Karin Slaughter esimerkiksi osaa kirjoittaa todella koukuttavasti. Dekkariviikoilla olen aina lähtenyt omalta mukavuusalueeltani ja välillä se on ollutkin todella virkistävää! Mutta tämän kirjan kanssa ei synkannut, ei voi minkään.

      Ja totta: on niin paljon hienoa muuta! Ja se joku muu on enemmän minun juttuni :)

      Poista
  2. Jenni, kyllä minä pidin tästä, mutta on yksi toinen, josta saatoin pitää vieläkin enemmän ja sekin on saanut ristiriitaisen vastaanoton...Pidän melkein aina dekareista, joissa on mahdollisimman vähän poliisioperaatioita. Pyskolginen 'tatsi' on aina kiinnostava. En muista luitko Annoin sinun mennä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella moni onkin pitänyt! Taidan olla ainut joka ei lämmennyt... Mutta kuten sanottua, en ole omalla alueellani dekkareiden parissa. Slaughter tosin on ihan kertakaikkinen poikkeus tässä asiassa, kiitos sinulle kun aikoinaan esittelit Slaughterin niin vetävästi blogissasi! ♥ (Tosin tästä muistui taas mieleeni että hänen uusin suomennoksensa on edelleen lukematta...)

      En ole lukenut Annoin sinun mennä, sehän taisi saada aika ristiriitaisen vastaanoton vai sekoitankohan nyt johonkin toiseen?

      Poista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥