tiistai 1. elokuuta 2017

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390-1335 eKr.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran WSOYn kustantamana 1945

"Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän. En ylistääkseni Kemin maan jumalia, sillä jumaliin olen kyllästynyt. En ylistääkseni faraoita, sillä heidän tekoihinsa olen kyllästynyt. Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan. En mairitellakseni jumalia, en mairitellakseni kuninkaita, en pelosta enkä tulevaisuuden toivosta. Sillä elämäni aikana olen niin paljon kokenut ja menettänyt, ettei turha pelko minua vaivaa, ja kuolemattomuuden toivoon olen kyllästynyt, niinkuin olen kyllästynyt jumaliin ja kuninkaihin.Vaan itseni tähden tämän kirjoitan ja siinä luulen eroavani kaikista kirjoittajista niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa."

Valitsin kesäkirjakseni ja Helmetin lukuhaasteen klassikkokirja kohtaan Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Ottaen huomioon kuinka paljon luen, on klassikoiden kohdalla tilanne aina ollut vähän heikohko, valitettavasti. Sinuhen lukemista olen kuitenkin vuosia pohtinut, ja juuri tämä Helmetin lukuhaaste antoi sen lopullisen kimmokkeen tarttua tähän suureen klassikkoon. Onneksi, sillä ei kirjaa suotta ole kymmenille kielille käännetty ja kansainvälisesti kehuttu: Sinuhe egyptiläinen on ajaton klassikko.

Kirjan lukemisen jälkeen jäin kuitenkin kovasti pohtimaan, että mitä ihmettä voisin kirjoittaa klassikosta? Olen rummuttanut jo etukäteen joka suuntaan että työn alla on Sinuhe, mutta tässä kohtaa alan hieman empiä. Mitä erilaista sanottavaa (tai ylipäätään sanottavaa) minulla voisi olla klassikosta, jonka kirjallinen taso on vallan hyvin huomioitu jo ennen syntymääni. Mutta nyt täällä uutuuskirjojen ja muiden kirjojen keskellä on myös ajatukseni klassikosta, Sinuhe egyptiläisestä.

Juonesta kerron lyhykäisesti tämän: Sinuhe kulkeutuu vastasyntyneenä punotussa kaislaveneessä alas Niilin virtaa köyhän ja lapsettoman pariskunnan luokse, jotka ottavat tämän omaksi pojakseen. Kasvaessaan Sinuhesta tulee lääkäri kuten isästään. Kohtalo oli varannut kuitenkin Sinuhelle matkaamisen maailmalle, ja paitsi lääkärinä myös maailman matkaajana hän näkee ja kokee enemmän kuin suurin osa ihmisistä koskaan.

Vaikka juonesta voi kertoa lyhyestikin, ei sivumäärältään Sinuhe egyptiläinen suinkaan sitä ole. Onkin yllättävää, kuinka sujuvaa ja helppoa kirjan lukeminen runsaudestaan huolimatta on. Varsinkin alussa hurahti ensimmäiset kirjat helposti ja Egypti kietoutui tiukasti ympärilleni; Theban tuoksut, värit ja kaupungin kiihko. Ihastuin kirjan vanhaan kieleen ja dialogeihin joita Waltari kirjoittaa todella tarkkanäköisesti ja yksityiskohtaisesti, monessa ääneen lausutussa kohdassa on totuuden siemen ja ajateltavaa. Rivien välistä löytääkin paljonkin pureskeltavaa, ja varsinkin kirjan lopussa se näkyy parhaiten kun Sinuhe pohtii menneisyyttään ja tekojaan.

"Ei ole eroa ihmisten välillä ja jokainen ihminen syntyy alastomana maailmaan ja ihmisen sydän on ainoa mitta ihmisten välillä. Eikä ihmistä voi mitata hänen ihonsa värin tai kielensä mukaan eikä ihmistä voi mitata hänen vaatteensa tai korujensa mukaan eikä ihmistä voi mitata hänen rikkautensa tai köyhyytensä mukaan, vaan ainoastaan hänen sydämensä mukaan. Siksi hyvä ihminen on parempi kuin paha ihminen ja oikeus on parempi kuin vääryys, mutta muuta en tiedä ja tämä on kaikki tietoni."

Teemoja kirjassa riittää, itseäni puhutteli vahvasti kirjan uskonnollisuus, kuinka Waltari siitä kirjoittaa. Siitä, kuinka sokeasti ihminen luottaa jumalaan. Siitä, kuinka on vääriä jumalia ja oikeita, kuinka uskonnon ja jumaluuden nimissä sallitaan kaikki ihmisen kauheat teot ja julistetaan sodat. Aivan kuten tänäkin päivänä. Valta ja vallan himo on myös näkyvästi yksi kirjan teemoista kun faaraon kruunusta, jumaluudesta, taistellaan verisesti jatkuvasti. Raakuuden ja ylipäätään väkivaltaisuuden kuvaukset korostivat ajan uskonnollista kiihkoa ja oikeutusta siihen jumaluuden nimissä. Lääkärinä ja maailmaa nähneenä Sinuhe ei uskonut jumaliin, mutta uskoi sellaiseen mihin kansakunta ei ollut vielä valmis.

En oikeastaan osannut täysin aavistaa mitä tulen lukemaan kun tartuin Sinuheen, mutta nyt voin sanoa että se on yksi upeimmista suomalaisista kirjoista joita olen koskaan lukenut. Sen lukeminen ei ollut täysin ongelmatonta ja monta hidastempoista ja tylsääkin hetkeä matkalle mahtui, mutta kokonaisuus palkitsee suuresti. On hämmästyttävää kuinka upean maailman Waltari on luonut menneestä ajasta ilman että mikään tuntuu epäuskottavalta. Sinuhen maailmankuvassa ja ajatuksissa on paljon peilattavaa tähänkin aikaan ja uskonkin, että mikäli Sinuhen lukisi joskus uudestaan, sieltä löytäisi jälleen uusia tasoja pohdittavaksi.

Sinuhe egyptiläinen oli oiva valinta kesäkirjaksi, ja nousee mielessäni koko ajan suurempaan ja suurempaan arvoon. Tätä suomalaista klassikkoa ei voi kuin suositella!


Helmet-lukuhaaste: 3. Suomalainen klassikkokirja

8 kommenttia:

  1. Sinuhe on upea romaani! Minä rakastuin kirjassa sen kieleen sekä kiehtovaan maailmaan ja ajatuksiin. Lukemisesta on tosi pitkä aika, mutta muistan viljelleeni kirjan sanontoja pitkän aikaa lukemisen jälkeenkin. Suosikikseni muodostui kärpäsen surina, jota heittelin leikillisesti kavereiileni tyylillä "puheesi on pelkkää kärpäsen surinaa korvissani" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin kirjan kieleen myös todella paljon, ja kärpästen surina korvissa on jäänyt päähäni nyt lähtemättömästi..:D Eli et ole ainoa! Tämä on kyllä todella upea romaani joka nousee koko ajan suurempaan ja suurempaan arvoon ajatuksissani.

      Poista
  2. Onneksi olkoon vielä Sinuhen lukemisesta! :-) Kirjoitat niin innostavasti, että sain uutta intoa ja varmuutta yrittää jonain päivänä tämän järkäleen lukemista uudelleen, sillä vuosia sitten kirja jäi kesken. (Haha, Sinuhe löytyy hyllystäni peräti kahtena kappaleena! :-D Molemmat tosin ovat niin vanhoja painoksia, että taidan oman innostumiseni takia lainata tuon uuden version).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kaisa, kokeile! :) Sinuhen kanssa tulee hidastempoisiakin hetkiä mutta kokonaisuus todella palkitsee, enkä voi kuin suositella. Onneksi tartuin kirjaan lopulta, vaikka vuosia se veikin :)

      Poista
  3. Aivan upean ja todellisen aikaa kestävän ikikirjan nostit mainiosti esiin! Waltari on itse todennut, että Sinuhe on ilmeisesti hänen paras kirjansa, eräänlainen elämänkatsomuksen summa, jota hän ei pystynyt ylittämään. Käsittämätön on ollut myös Waltarin kirjoitusvauhti: parhaimmillaan lähes 30 liuskaa/pv ja koko teos kesän 1945 aikana.

    Totta: eri ikäkausina ja elämänvaiheissa luettuna Sinuhe avautuu aina uudella tavalla, toisesta perspektiivistä tarjoten kuitenkin lukijalleen uuden- ja tuoreenoloisen lukukokemuksen. Kiintoisa ja rikas Teos isolla T:llä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinuhe on ollut minulle aina sellainen klassikko jonka olen halunnut lukea, ja onneksi olen nyt lukenut! Nousee koko ajan suurempaan ja suurempaan arvoon mielessäni ja muistelen kirjan kohtia. Waltari on luonut todella upean maailman joka kestää aikaa. Upea teos!

      Poista
  4. Onnea Sinuhen selittämisestä! On se kyllä upea kirja. Oletko lukenut muuta Waltarilta? Suosittelen ainakin esikoista, Suurta illusioniaa ja Feliks onnellinen oli myös hieno. :) Ai että, nyt tuli itsellekin himo lukea lisää Waltaria, harmi kun oma kirjahylly on nyt kaukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se selättämiseltä välillä tuntuikin mutta ai että olen onnellinen että luin. En itseasiassa ole lukenut muuta Waltarilta, ja ajattelinkin seuraavilla kirpparikierroksilla muita teoksiaan etsiskellä. Kiitos vinkeistä! :)

      Poista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥