keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

 Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Teos 2015
Kansi Jussi Kaakinen
Kirjastosta lainattu

"Myöhemmin opin, ettei meripihkaan vangiksi jääneitä olentoja voi vapauttaa. Ne ovat menneisyyden kuvia, ajan ulkopuolelle pudonneita, ja se on niiden ainoa tapa olla olemassa. Kun kääntelen mennyttä silmieni edessä, ajattelen korentoa. Ajattelen läpikuultavaa kirkkautta, joka varjelee sitä ja vääristää sitä. Siivet eivät värähdä, se ei koskaan käännä tuntosarviaan. Silti, kun valo lävistää kiven uudesta kulmasta, korento näyttää muuntuvan toiseksi. Ja kauan sitten pysähtyneeseen asentoon on jo kirjoitettu se, mikä tulee myöhemmin.
Niin myös minun menneessääni kasvaa tämä nykyisyys jo sinä ensimmäisenä yönä, kun näen hänet."


Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki on kuin kaunis ja taidokas kudontatyö jonka langat kietovat lukijan intensiiviseen lukukokemukseen vahvasti. Siinä missä Teemestarin kirja jätti hieman toivomisen varaa (vaikka rakastinkin kirjan maailmaa ja Itärannan kieltä suuresti), lunasti Kudottujen kujien kaupunki odotukseni. Kokonaisuus pysyi kasassa, ja kirja tuntui hiotummalta kuin esikoisensa.

Kudottujen kujien kaupunki on toistuvien tulvien riivaama saari, jossa unet ovat kiellettyjä. Seittien Talon pihasta nuori Eliana löytää puhekyvyttömän nuoren naisen jonka käteen on tatuoitu hänen nimensä. Tuo tatuointi vihjaa siitä miksi nainen on päätynyt kutojien luokse, mutta Eliana ei tunne naista. Tuo tatuointi lopulta kietoo heidän tarinansa ja tulevaisuutensa yhteen. Samalla kun Eliana selvittää mysteeritatuointia, riehuu saarella tuntematon sairaus joka sairastuttaa kasvit, eläimet ja ihmiset. Unennäkeminen on silti sairauksista suurin, ja niiden näkemisestä joutuu Tahrattujen Taloon.

Historia ja nykyisyys kohtaavat, ja Eliana kietoutuu siihen vahvasti mukaan, kuten lukijakin. Koko ajan kirjan yllä häilyvä pahaenteisyyden painava ilmapiiri käy aina vain tummemmaksi tarinan edetessä ja saadessa uusia muotoja, joissa Itäranta käyttää taitavasti ikivanhoja symboleja, tarinoita ja kantaaottavaa ajankuvaakin. Sen maailma on lopulta hyvin iätöntä, silti mystistä ja täynnä syvää inhimillisyyttä. Itärannan kieli on edelleen kaunista vaan ei koukeroista, eikä siihen ei voi kuin ihastua.

Olen lainannut tämän kirjan useasti kirjastosta, mutta palauttanut sen lopulta joka kerta lukemattomana kirjastoon. En ole mukamas ehtinyt lukea määräajassa. Kun tarinan imuun pääsi, ei voinut kuin taas ihmetellä omaa lukemattomuuttaan. Kirjan maailmaa on oikeastaan aika vaikeaa kuvailla, mutta sen lukemisen jälkeen kyllä tuntee vahvasti. Tunnelma on koko matkan kauttaaltaan suorastaan käsin kosketeltavan painostava ja pahaenteinen, unenomainen mutta tarunhohtoisen kaunis. Lukija kudotaan tarinaan mukaan.


Helmet-lukuhaaste: 31. Fantasiakirja

perjantai 10. helmikuuta 2017

Meik Wikin: Hygge - Hyvän elämän kirja

Meik Wikin: Hygge - Hyvän elämän kirja
Readme.fi 2017
Suomennos Tapani Lahtinen
Alkuperäinen teos The Little Book of Hygge
Arvostelukappale kustantajalta

"Hyggessä on kyse enemmän tunnelmasta ja kokemisesta kuin konkreettisista asioista. Sitä on yhdessäolo rakkaiden kanssa. Kodikkuuden tunne. Turvallisuuden tunne, joka mahdollistaa suojavarustusten laskemisen. Voit käydä jonkun kanssa loputonta keskustelua elämän pienistä ja suurista asioista, nauttia äänettömästi toisen läsnäolosta tai vain istahtaa teekupillisen ääreen omissa oloissasi."

Meik Wikingillä on aika siisti työ, sillä hän tutkii sitä mikä tekee ihmisistä onnellisia. Hän on Tanskan Happiness Research Instituten johtaja, ja on tutkinut vuosia tanskalaista elämäntapaa. Tanska mainitaankin usein maailman onnellisimpana maana. Miksi? Onnellisuutta selittää yksi asia: hygge.

Mitä ihmettä se hygge sitten meinaa? Sitä Wiking avaa nyt kokonaisen kirjan verran.

"Sana hygge juontaa juurensa norjalaisesta hyvinvointia tarkoittavasta sanasta. Tanska ja Norja kuuluivat samaan kuningaskuntaan lähes viisisataa vuotta, kunnes Tanska menetti Norjan vuonna 1814. Sana "hygge" esiintyi kirjoitetussa tanskan kielessä ensimmäistä kertaa 1800-luvun alussa. Yhteys hyggen ja hyvinvoinnin tai onnellisuuden välillä ei välttämättä ole sattumaa."

Hyggeilyn yksi perusasioista on tunnelma. Sitä saadaan luomalla kaunis valaistus, eikä olekaan ihan sama millä valaisimilla kotiin tuodaan valoa. Loisteputkivalaisimia ei tanskalaisista kodeista löydä. Kynttilät ovat tanskalaisten mielestä suurin tunnelman luoja, minkä allekirjoitan itsekin täysin! Talvisin poltan päivittäin kynttilöitä. Muistan omasta lapsuudestani kuinka äitini joka aamu sytytti yhden kynttilän keittiön pöydälle ihan arkenakin, ja tuon kynttilän valossa syöty aamupala oli maailman tunnelmallisin ja ihanin tapa aloittaa arkiaamu. Sitä harrastan itsekin aina kun mahdollista. Ehkä äitini ymmärsi hyggen perusolemuksen jo ennen kuin kukaan siitä keksi puhua.

Hygge on kaikkea ihanaa, kotoisaa. Sitä on tunnelma, läsnäolo, nautinto, mukavuus, yhdessätekeminen, kiitollisuus, yhteenkuuluvuus... Sanaa hygge on vaikea kääntää muille kielille täysin, mutta esimerkiksi englanninkielinen sana hominess liippaa jo aika läheltä. Pimeässä pohjolassa hyggeily on ehdottomasti keino pärjätä talven yli: on lupa jäädä viltin alle takkatulen ääreen, lämmin juoma viereisellä pöydällä. Keskittyä vain siihen hetkeen. Ylen sivuilta löytyy myös aiheesta artikkeli Apua kaamokseen maailman onnellisimmilta – hygge-trendi antaa luvan jäädä sohvannurkkaan.

Innostuin kirjasta ihan mielettömästi kun tästä vähän aikaa sitten kuulin: tälle meikäläisen omalle sielunmaisemalle ja perusolemukselle on olemassa ihan termikin! Ja koko touhu tekee vielä onnelliseksikin (pitäisikö muuttaa Tanskaan?). Ja niin se kyllä tekeekin, kun alkaa todella pohtia miten täydellisen ihanalta tuntuu juoda hyvää kahvia, syödä ihanaa tuoretta pullaa kynttilän valossa ja vaikkapa villasukat vielä jalkaan vedettynä (äitinä tarkennan perään vielä että rauhassa). Se hetki on siinä itsessään täydellinen, hyggelig. Vielä tämä helmikuun kirkas ihana auringonvalo siihen päälle, ah. Olisin varmasti aivan kotonani tanskalaisten parissa.

Katri kirjoitti kirjasta vähän aikaa sitten, ja samoihin epäkohtiin tuli kiinnitettyä myös huomiota. Vaikka tunnelman luomiseen ei tarvita paksua lompakkoa, ei esimerkit laskettelureissusta, kahvilassa käymisestä tai ulkona syömisestä ole tuolloin mitenkään erityisen onnistuneet. Kyllähän se hieman sitä pätäkkääkin vaatii. Monia asioita myös toistettiin vähän turhan usein: asia olisi mennyt perille vähemmästäkin. Hyggen käsite nimittäin tuli erittäin selväksi kun asialle oli omistettu ihan oma kirjansa.

Kuitenkin sanon että kirja oli vallan ihastuttava. Se ei mullista maailmaa, mutta tekee sen hieman pehmeämmäksi. Onnellisuushan on pääosassa! Tyytyväisenä jatkan tätä totuttua elämäntyyliä, hyggeilyä, joka on ollut näemmä osa minua aina. Ja juuri siksi sijoitankin tämän kirjan Helmetin lukuhaasteessa kohtaan 13: kirja "kertoo sinusta".

maanantai 6. helmikuuta 2017

Anthony Doerr: Davidin uni

Anthony Doerr: Davidin uni
WSOY 2016
Suomennos Hanna Tarkka
Kansi Martti Ruokonen / Istock
Englanninkielinen alkuteos About Grace, 2004
Arvostelukappale kustantajalta

"Hänen nimensä oli David Winkler, ja hän oli viidenkymmenenyhdeksän. Oli ensimmäinen kerta kahteenkymmeneenviiteen vuoteen, kun hän matkustaisi kotiin - jos sitä vielä kodiksi voisi sanoa. Hän oli ollut isä, aviomies ja hydrologi. Enää hän ei ollut varma, oliko hän mitään näistä."

Davidin uni on Anthony Doerrin esikoisteos, mutta paremmin hänet muistetaan läpimurtoteoksestaan Kaikki se valo jota emme näe. Sain Davidin unen kustantajalta jo viime vuoden puolella, mutta en ollut varma lukeako lopulta kirjaa kun en kuulunut heihin jotka ihastuivat Kaikki se valo jota emme näe teokseen. Jätin asian kuitenkin hautumaan ja lopullinen syy tarttua kirjaan oli lopulta niinkin yllättävä kuin sen kansi. Tykästyin kauniiseen kanteen sen verran että päätin antaa Doerrille uuden mahdollisuuden.

Alaskalainen hydrologi David Winkler näkee enneunia. Joskus unet kertovat etukäteen pieniä asioita tai kohtaamisia, mutta joskus ne näyttävät kauheita onnettomuuksia. Unet eivät noudata tarkkaa kaavaa ilmestymisestään, mutta yksi tällainen kauhea uni toistuu Davidille joka yö kun hänen ja hänen vaimonsa Sandyn tytär Grace on vastasyntynyt. Pelko on järjetöntä, eikä David lopulta uskalla edes nukkua. David yrittää kertoa vaimolleen tästä unesta mutta Sandy ei halua kuunnella eikä ymmärtää vaan patistaa Davidia lääkärille. Lopulta David ei keksi tilanteeseen mitään muuta ratkaisua kuin paeta. Paeta perheensä luota jotta he kaikki olisivat turvassa.

Tuo pakomatka vie Davidin aina Karibianmerelle asti, jonne hän lopulta asettuu asumaan kahdeksikymmeneksiviideksi vuodeksi. Ja koko tuon ajan hän miettii, onko Grace elossa. Lopulta hänellä on kylliksi rohkeutta matkustaa takaisin kotiin ja selvittää mitä hänen perheelleen on tapahtunut.

Davidin unen kerronta lipuu hiljalleen, hieman unenomaisesti, keinuen Karibianmeren aalloilla ja lämmössä, tippuen hiljaa taivaalta kuin kuusisakaraiset lumihiutaleet Alaskassa. Se on unta ja valvomista, oman itsensä pakenemista ja lopulta kohtaamista. Davidin uni kolahtaa lopulta kovempaa kuin Kaikki se valo jota emme näe.

Toisaalta hurmaannuin kirjasta todella paljonkin, mutta täydelliseksi kirjaa ei pääse mitenkään kehumaan. Kirjan alku on todella vetävä ja ensimmäinen osa menikin yhdessä hujauksessa. Alun psykologinen jännitys ja uhkaavuus lupailee lopulta hyvin erilaista tunnelmaa kuin mitä kirjasta lopulta kuoriutuu. Doerr kirjoittaa kauniisti, ja ihastuin suuresti juuri luonnonkuvauksiin; Karibian kuumuus, Alaskan kylmyys, meri ja lumi. Kerronta oli hyvinkin runollista kun Doerr antoi äänen luonnolle. Muuten kiinnitin huomiota siihen, että luvut ovat tässäkin lyhyitä (kuten siis Kaikki se valo jota emme näe -kirjassakin) mikä pääsee rikkomaan ja herpaannuttamaan itse lukukokemuksesta, välillä todella pahastikin. Lisäksi ihmettelin kirjailijan valintaa käyttää Davidista puhuttaessa vain sukunimeä, Winkleriä, vaikka kaikkien muiden kohdalla käytettiin etunimiä.

Se, oliko Davidin pako Karibialle lopulta erityisen uskottava, oli mielestäni koko ajan hyvin kyseenalainen. Varsinkin, kun David vain jämähti elämään johon pakeni, eikä selvittänyt asioita. Ja sitten pitkä matka takaisin kotiin saa paljon lisää sivuja ja puuduttavaa matkakertomusta. Ja kuitenkin sinne väliin osuu kaunista ja runsasta luonnonkuvausta joka pääsee ihastuttamaan.

Epäuskottavuuksia kirjassa riittää, joten Davidin uni jää minulle siis ristiriitaiseksi, erilaiseksi, runsaaksi mutta silti paikoitellen hyvin ihastuttavaksi lukukokemukseksi.


Helmet-lukuhaaste: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis