maanantai 29. elokuuta 2016

Minna Rytisalo: Lempi

Minna Rytisalo: Lempi
Gummerus 2016
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Arvostelukappale kustantajalta


Lempi on kolmen ihmisen kertoma tarina Lapin sodan aikana tapahtuneesta perhetragediasta. Äänen saa rintamalle lähtenyt Viljami, kotitaloon jäänyt piikatyttö Elli sekä ulkomaille lähtenyt Sisko. Näiden kolmen henkilön tarina kietoutuu yhteen luoden ihmissuhteiden palapelistä kokonaisen ja osoittaa, miten emme koskaan näe toisiamme kokonaisina - meidän tarinamme sivuhenkilöt ovat pääosassa omassa elämässään.

Kirjan sivuilta voi kokea koko suuren tunteiden kirjon; vihaa, rakkautta, surua... Eikä lukijana voi kuin heittäytyä tunneskaalojen vietäväksi.
 
Kirjan juonesta (ja kirjasta itsestään) voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta mitä kirjoittaa kirjasta josta on jo ennestään kirjoitettu niin kauniisti, koskettavasti ja ylistävästi? Kaiketi yhtyä vain samaan kuoroon. Sillä Lempi on upea ja mieleenpainuva kirja, ja kaikki kehunsa ja arvostuksensa se on ansainnut. Tarina jää mielen taustalle ja pulpahtaa sieltä ajoittain esiin muistuttaen kuinka pienestä elämä onkaan kiinni, kuinka näemme ja koemme asiat niin eri tavoin...

Tyylistäni poiketen jätän tämän kirjoituksen tähän. Lempi on hieno kirja, lukekaa.

tiistai 23. elokuuta 2016

Eva Weaver: Jacobin takki

Eva Weaver: Jacobin takki
WSOY 2015
Suomennos Anna Lönnroth
Englanninkielinen alkuteos The Puppet Boy of Warsaw
Kirjastosta lainattu



"Ilman takkia ei olisi käynyt niin kuin kävi. Ensin se oli vain todistaja, musta villakankainen takki, kuusi nappia rivissä. Mutta sitten siitä tulikin taskutakki - ja samalla rikostoveri."

Kaikki alkaa mustasta villakangastakista, joka teetetään isoisälle vuonna 1938 Varsovassa. Taidokas räätäli valmistaa takin huikaisevilla yksityiskohdilla, jonka salaisiin taskuihin ja lokeroihin myöhemmin sujahtaa koko maailma. Takki ehtii olla isoisän päällä vapaudessa vain vuoden, kun juutalaiset kerätään asumaan ghettoihin. Tuolloin pieni Mika -poika perii takin itsellensä, ja takki onkin valtavan kokoinen pienen pojan päällä.

Isoisän takin kätköistä löytyy käsinukkeja, joiden parissa Mika alkaa pian puuhata. Hän valmistaa gheton kurjuudessa lisää nukkeja ja ryhtyy pitämään esityksiä naapureidensa ja ennen kaikkea pienten lasten iloksi. Elämässä ei ole paljoa ilon aihetta, mutta ainakin hetkeksi nälkä unohtuu kaikilta, kun Mika pistää nukketeatterin pystyyn.

Merkittävä käännekohta Mikan ja monen muun elämässä tapahtuu, kun Mika vastoin tahtoaan joutuu esiintymään nukkejensa kanssa saksalaissotilaille. Häntä inhottaa yli kaiken esiintyä noille julmille miehille jotka tekevät heidän kaikkien elämästä julmaa ja kurjaa, mutta esiintymispaikka tarjoaa kuitenkin yllättävän keinon kuljettaa lapsia turvaan ghetosta. Pian Mikan takki saa entistä suuremman merkityksen, sillä kyseessä ei ole enää mikä tahansa takki.

"Miten paljon isoisän takki olikaan nähnyt: ensin se oli suojannut lapsia, joiden sydän oli tikittänyt nopeasti kuin jäniksenpojan, ja nyt se suojasi aseiden kylmää terästä. Mutta mitä ikinä kannoinkin, nuket olivat todistajani, uskottuni ja toverini tässä elämän ja kuoleman leikissä."

Samalla kun Mika tekee hengenvaarallista pelastustyötä ja esiintyy saksalaissotilaille, saa hän oudolla tavalla yhdestä sotilaasta itselleen jonkinlaisen tuttavan, vaikka Mika ei niin välittäisi. Sotilas, Max, puhuu omasta pojastaan ja antaa Mikalle esiintymispalkkiona ruokaa. Kun karmaisevat kuljetukset karjavaunuilla alkavat, pelastaa Max Mikan perheen kuolemanleiriltä. Kun saksalaisten sotaonni kääntyy, ovat he pian itse matkalla kyseisissä karjavaunuissa Siperian työleireille, joista harva palaa koskaan. Mikan ja Maxin tarinat kietoutuvat lopulta yhteen.

Vaikka Jacobin takin lukemisesta on jo tovi aikaa, yllättäen huomaan muistavani kirjan hyvin. Toisesta maailmansodasta kirjoitetaan paljon, ja uusia romaaneja ilmestyy usein. Olen lukenut holokaustiin liittyviä kirjoja paljon, eivätkä läheskään kaikki yllä vakuuttamaan ja nousemaan erityisen korkealle lukukokemuksessa. Jacobin takissa kuitenkin oli sitä pientä jotain. Vähän erilaista.

Juutalaisten kohtalo jaksaa aina järkyttää, tarinoista ja kohtaloista ei pääse yli. Ja silti sitä taas lukee jotain uutta yhtä järkyttävää ja yrittää ymmärtää kaiken sen kauhun, nälän ja pienten lasten hädän... Kaikkien hädän. Mikan tarina on juutalaisvainoista eri näkökulmasta kerrottu, ja ehkä siksikin lähtökohtaisesti kiinnostuin lukemastani enemmän.

Mielenkiintoisinta kirjassa oli kuitenkin se asetelma, että lopulta myös saksalaissotilas joutui tilille teoistaan. Max joutuu kokemaan itse samoja kauhuja kuin mitä on juutalaisille aiheuttanut, ja lopulta elämään niiden tekojensa kanssa loppuelämänsä. Eikä menneisyys jätä häntä rauhaan.


"Max rakasti pojantytärtään valtavasti, mutta hän oli tukehtua niin suureen määrään elämää. Hänen pikku Maransa juoksenteli kikattaen, mutta ghetossa samanlaista elinvoimaa pursuilevat Marat oli liiskattu kuin madot, ja kirkas liekki sammutettu yhdellä puhalluksella. Nuo lapset vainosivat häntä."

Jacobin takki onnistui siis yllättämään mieleenpainuvuudellaan. Se myös kosketti, vaikka kirjan loppupuolen tunnelma pääsikin notkahtamaan. 

maanantai 22. elokuuta 2016

Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat
Tammi 2016
Suomennos Aleksi Milonoff
Kansi Jussi Karjalainen
Ruotsinkielinen alkuteos Maskarna på Carmine Street
Arvostelukappale kustantajalta


Paluu kirjablogimaailmaan on alkanut! Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, on kesä vienyt monin tavoin mennessään ja blogi on lekotellut kesälaitumella. Nyt palaankin vähitellen arkeen ja tietokoneeni ääreen purkamalla kesän kirjapinoa, ja ensimmäisen vuoron saa dekkariviikon jäljiltä roikkumaan jäänyt Carmine Streetin sokeat. En ole aikaisemmin lukenut Nesseriltä yhden ainuttakaan kirjaa, mutta taka-kannen luettuani Carmine Streetin sokeat houkutteli, ja kun dekkariviikkokin oli (tuolloin kesäkuussa) päällänsä, tartuin kirjaan ja tutustuin samalla täysin uuteen kirjailijaan.

Erik Steinbeck on kirjailija ja hänen vaimonsa Winnie kuvataiteilija. He muuttavat New Yorkiin aloittaakseen elämänsä uudestaan, sillä puolitoista vuotta aiemmin heidän pieni Sarah-tyttärensä on kidnapattu, eikä Sarahista ole yhden ainuttakaan havaintoa tuon kohtalokkaan hetken jälkeen. New Yorkissa Erik yrittää aloittaa uutta kirjaa ja Winnie maalaamistaan, mutta samalla Erik on ruvennut tarkkailemaan vaimoaan tarkemmin. Missä vaimo oikein käy salaperäisillä retkillään, ja miksi Winnie väittää varmana että Sarah elää? Samalla selviää täysin uusia asioita vaimon menneisyydestä ja Erikin on pakko alkaa miettiä, että ehkä heidän muuttonsa New Yorkiin ei ollutkaan täysin sattumaa.

Carmine Streetin sokeat ei tuntunut aluksi ollenkaan dekkarilta. Ei murhaa, ei poliiseja eikä edes suunniteltua rikosta. Vain aviopari elämänsä raunioissa yrittäen tulla toimeen keskenään traagisen menetyksen jälkeen. Ja kuinka kiehtovalta se oikeastaan tuntui, perinteiseen dekkariin verrattuna asetelmat olivat ihan erilaiset kuin mihin olin törmännyt.

Mutta luin tätä lyhyttä kirjaa todella kauan.

Kirjan sivuilla oli psykologista jännitystä koko ajan ilmassa, ja se enteili hyvää. Kuitenkaan se ei päässyt lopulta säväyttämään. Jotenkin asetelma perinteiseen dekkariin oli niin erilainen, että oli vaikeaa hahmottaa mitä kirjalta odotti, ja siksi lopputulema oli kuitenkin lopulta pettymys. Otin kirjan lopulta välipalana, ja siihen kategoriaan se minulla nyt jääkin.