torstai 31. joulukuuta 2015

Hei hei vuosi 2015 ja tervetuloa vuosi 2016!

Havahduin jälleen kerran siihen, että vuosi on lopuillaan. Kun painaa tukka putkella menemään, ei tahdo näemmä muistaa että vuosikin siinä samalla vaihtuu ;)

Ensimmäistä kertaa koskaan tämän blogin historiassa voin sanoa nyt tässä heti kättelyssä, että kirjallinen vuoteni 2015 ei ollut se parhain, mutta vuosi itsessään kyllä muuten. Vielä alkuvuodesta blogi päivittyi mukavasti, mutta sen jälkeen aina silloin tällöin. Lukutahti on hidastunut, ja sen myötä bloggaustahti.

Yllätyin kuitenkin kovasti siitä, että sain luettua niinkin monta kuin 47 kirjaa. Vuoden alussa asetin tavoitteeksi realistiset 30 kirjaa, mutta nostin rimaa vielä myöhemmin neljäänkymmeneen. Lukemaan kyllä ehtii, jos sille vaan raivaa tilaa. Kaikki lukemani kirjat eivät kuitenkaan päätyneet blogiin saakka. Tiedättehän, välillä on vain sellaisia kirjoja joista ei keksi oikein mitään sanottavaa, vaikka kirjassa itsessään ei mitään vikaa ole.


Miltä se vuosi 2015 sitten näytti?

Alkuvuodesta innostuin keräämään kirjahyllystäni kymmenen kirjaa aikomuksena lukea ne vuoden aikana, tutustuin vihdoin Matkantekijä -sarjaan , innostuin myös pitkästä aikaa höpöttämään, ja se sai teiltä mukavan vastaanoton. Jännitystäkin oli ilmassa. Pitäisi alkaa höpötellä useamminkin.

Maaliskuussa maailmaan syntyi uusi lukija ja onnesta mentiin sekaisin.

Keväällä innostuin esittelemään e-kirjan lukulaitettani Koboa, joka on kyllä edelleen kertakaikkisen näppärä kapistus. En voi kuin suositella, jos lukulaite on harkinnassa.

Kesäkuussa innostuin kertomaan teille miten alkuvuonna lupaamani haaste etenee. Noh, eihän siinä vaiheessa oltu kuin puolessa välissä, ja näin vuoden lopussa tilanne on edelleen sama. Osallistuin myös dekkariviikkoon jo toistamiseen, ja ensi vuonna olen ehdottomasti jälleen mukana.

Heinäkuussa pohdin mitä kirjoja haluaisin lukea uudestaan, ja kannoin oman korteni kekoon kirjastojen puolesta.

Elokuuhun osuikin sitten vuoden parhain ja vuoden huonoin lukukokemus. Ihastuin Katja Ketun Yöperhoseen kovasti, ja kirja oli myös ensimmäinen jonka Ketun tuotannosta luin. Edelleenkin hieman kaihertaa se, että tuhlasin aikaani kirjaan joka osoittautui hirveäksi pettymykseksi. Harvoin näitä suuren luokan pettymyksiä täältä saa lukea, mutta mitä ilmeisemmin Sarah Waters ei ole minun kirjailijani.

Syksyn saapuessa höpöttelin taas niitä näitä, luin ja kävin kirjamessuilla.

Loppuvuodesta toin blogiini kaksi erilaista genreä, kun kaipasin voimasanoja ja innostuin lukemaan englanniksi. Terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kirjoja näkyy täällä jatkossakin suurella todennäköisyydellä, ja uusia englanninkielisiä kirjojakin odottaa yöpöydällä.

Joulukuussa sitten toivottiin kirjalahjoja ja mentiin kohti joulua.

Vuosi 2015 on mennyt vauhdilla. Siihen ei ole mahdottomasti kirjoja mahtunut, mutta onneksi kirjat jaksavat odottaa. Ja onneksi pidän aina huolen siitä ettei luettava vain missään vaiheessa pääse loppumaan ;)

Entäpä tuleva vuosi 2016? Niin. Siihen toivon paljon hyviä ja onnistuneita lukuhetkiä. Lukuhaasteisiin en aio lähteä, sillä ne eivät vain kertakaikkiaan kohdallani onnistu! (Jätän kuitenkin oikeuden muuttaa mieltäni, sillä naisilla tunnetusti mieli saattaa muuttua... :D) Kaiken kaikkiaan aion mennä fiiliksen mukaan.

Vuosi 2015 alkaa olla siis lopuillaan. Toivotan uuden vuoden 2016 tervetulleeksi! ♥

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kohti joulua

Siinä missä viime vuonna vietin joulua täysin omassa joulukuplassani, myönnän tämän joulun tulleen kuin hieman varkain tänä vuonna. Pääsi kertakaikkiaan nyt yllättämään tämän vauhdikkaan elämän keskellä. Samanlaisesta joulukuplasta ei voi siis nyt puhua. Onneksi sain sen viime vuonna niin täysin ja kokonaan elää ♥

Joulu on edelleen minulle tärkeä kuukausi ja vuodenaika. Varsinkin juuri tänä vuonna, kun vietimme mieheni kanssa kymmentä yhteistä vuotta kuohuviinin ja suklaan kera. Enpä olisi uskonut että kesken ylioppilaskirjoitusten tapaan miehen jonka kanssa perustan tulevaisuudessa perheen! Joulukuu on kaikin tavoin erityinen kuukausi minulle.

Joulupukilta olen pyytänyt muutamaa kirjalahjaa, ja nähtäväksi jää mitä aattona kääreistä paljastuu. Joululta en lisäksi muuta toivo kuin hyvää ruokaa, rentoa oloa ja lunta (mikä kyllä taitaa täällä pääkaupunkiseudulla jäädä nyt tänä vuonna haaveeksi), sekä muutamaa vähän älytöntäkin toivetta.  Viime vuonna eräänä aamuyönä lähellä joulua ihastelin hiljaa makuuhuoneesta avautuvaa lumimaisemaa, ja tähän kuvaan palaan jälleen:

Kyllä lumi on talven valo.

Kohta se sitten on, joulu. Tuomme joulukuusen sisälle ja koristelemme sen, kuuntelemme joululauluja ja teemme viimeiset ostokset, lähinnä ne ruokaan liittyvät. Kalaa pitää olla monessa eri muodossa ja illaksi juustotarjotin. Miehelle kunnia-asia on paistaa kinkku, suotakoon se siis hänelle.

Kohti joulua, joten ihanaa joulua teille kaikille ♥

maanantai 21. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahjat -haaste

Sain Katjalta hauskan haasteen, jossa listata kolme älytöntä joululahjatoivetta. Mietin heti, että vähän kuin kolme toivomusta lampun hengeltä, eli nyt ne uskomattomimmatkin toiveet kehiin!

Kuitenkin, ihan ensimmäiseksi toivoisin tässä arjessa juuri nyt omaa aikaa. Että joku joulukeiju tulisi ja laittaisi kotimme juhlakuntoon ja saisin vain fiilistellä joulukuplassani, nauttia rauhasta. Nyt huomaan ensimmäistä kertaa koskaan, että kiire painaa joulutohinoissa päälle, vaikka olen aina ajatellutkin että jouluna ei saisi kiirehtiä. Koko kuukauden olen paahtanut menemään sellaisella vauhdilla että kyllä, rauhoittuminen olisi paikallaan.


Kaikista suurin haaveeni liittyy kotiin. Sitä tuskin joulupukki voi ihan sellaisenaan tuoda, mutta omakotitalo on sellainen haave, josta en luovu. Haave on myös mieheni, ja varsinkin rintamamiestalot viehättävät meitä suuresti! Eikä toive toki ole täysin mahdoton (tai älytön), mutta vielä haaveen tasolla se on.


Tämän kolmannen toiveen kohdalla huomaan tuijottavani näppistä ja miettiväni että mikä voisi olla kolmas toiveeni. En keksi sellaista. Ehkä salaa toivon lottovoittoa (mutta kai sitä pitäisi ensin lotota...), mutta oikeasti toiveeni eivät liity materiaan. Toivon, että perheeni saa olla terveenä ja onnellisena, sillä mikään maailman raha ei korvaa onnellisuutta.

Hieman kuitenkin venytän tätä haastetta siten, että kyllä se lumi olisi ollut aivan mieletön joululahja tänne etelään. Harmittelen, ettei poikani ensimmäinen joulu ole valkoinen, ja pohdin että koskakohan hän kokee oikeasti talven ihmemaan. Sen riemun haluaisin kertakaikkiaan nähdä ja kokea. Sitä pienen ihmisen iloa kun ei voita mikään! ♥

Eli ei näistä nyt ehkä ihan täysin älyttömiä sitten tullutkaan, ei sitä taida julkisesti kehtaa myöntää että olisi kiva osata vaikka lentää ;)

Näihin toiveisiin ja tunnelmiin jouluviikolla, mukaan haastan Leenan, Katrin ja Annikan.

♥♥♥♥♥♥♥

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja Ihmemaa

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja Ihmemaa
Tammi 2015
Suomennos Raisa Porrasmaa
Japaninkielinen alkuteos Sekai no owari to Hado-Boirudo Wandarando, 1985
Arvostelukappale kustantajalta


On jälleen tullut aika sulkea yhden lempikirjailijani kirjoittaman kirjan kannet ja sulatella lukemaansa. On jälleen tullut aika ihmetellä mitä tuli lukeneeksi ja samalla miettiä miten ihmeessä tästä osaa mitään kirjoittaa. Herra Murakami, olet jälleen kirjoittanut niin oudon kirjan ettei tosikaan.

Maailmanloppu ja Ihmemaa on Murakamin ennen suomentamattomia teoksia, vuodelta 1985. Siinä missä Murakamin viimeisin suomennettu teos Värittömän miehen vaellusvuodet ei säväyttänyt normaaliudellaan, on tässä sitten mielikuvitusta senkin edestä.

Kaksi maailmaa, Maailmanloppu ja Ihmemaa.

Ihmemaassa kenelläkään ei ole nimeä, puhutaan Laskijoista, Merkitsijöistä, ja ihmisistä heidän titteleillään. Kirjan päähenkilö on Laskija, kolmekymmentävuotias yksin asuva mies, joka saa Professorilta erikoisen tehtävän, joka samalla osoittautuu sellaiseksi millä tulisi pelastaa koko maailma, muuten tulee maailmanloppu.

Maailmanlopussa eletään vankkojen muurien sisäpuolilla, johon Portinvartija laskee sisään irrottaen samalla ihmisen ja varjon toisistaan. Jossa Untenlukija lukee unia yksisarvisten pääkalloista. Jossa kukaan ei kyseenalaista mitään. Jossa maailma ei enää jatku, sillä Maailmanloppu on viimeinen paikka.

Olen oikeastaan aika ristiriitaisissa fiiliksissä kirjan suhteen. Kirjan lukemisesta on aikaa mutta en ole saanut aikaiseksi oikein mitään järkevää sanottavaa kirjasta. Tykkään niin kovasti Murakamin maagisesta realismista ja hänen luomistaan vinksahtaneista hahmoista, mutta tämä ei ollut kuitenkaan napakymppi. Oikeastaan tämä oli mielestäni enemmän puhdasta fantasiaa, joten tavallaan se maaginen realismi puuttui kokonaan, ja vaikutti näin lukukokemukseen. Harmillisesti tämä on jo toinen Murakamilta lukemani teos johon en ole täysin ihastunut. Minulle parasta Murakamia on ehdottomasti (aivan loistava) IQ84 -saaga sekä Kafka rannalla. Tuntuu siltä, että noita on aika vaikea ylittää. (Tiedän myös, kuinka epäreilua on verrata teoksia toisiinsa, mutta niin siinä väkisinkin käy.)

Maailmanloppu ja Ihmemaa on ilmestynyt paljon ennen äsken mainitsemiani. Ajatella, että kolmekymmentä vuotta sitten ilmestynyt kirja suomennetaan vasta nyt. Ajankuvan pystyi kyllä lukemaan rivien välistä; Duran Duran, kameroiden filmirullat sekä C-kasetit.

Maailmanloppu ja Ihmemaa on selkeästi niitä Murakamin alkutuotannon teoksia, jotka eivät suoranaisesti ole juuri minulle. Suurta Lammasseikkailuakaan en ole lukenut, ja luulen että jää lukemattakin. Minulla ja Murakamilla on nyt selkeästi hieman erikoinen vaihe, kun emme pääse samalla aaltopituudelle nyt laisinkaan.



tiistai 1. joulukuuta 2015

Rakas joulupukki....

....viime vuonna saimme Etelä-Suomeen lumen juuri jouluksi, ja se olikin aivan mieletön joululahja: valkea joulu! Toivottavasti saamme nauttia talven ihmemaasta ja lumen riemusta taas tänäkin jouluna satumaisissa maisemissa.

Lisäksi toivon muutaman kirjalahjan.

Laura Lindstedtin Oneiron on kirja, joka minun täytyy saada lukea. Kirja on saanut paljon kehuja, Se on voittanut Finlandian, eikä se voisi mielessäni kiehtovammaksi enää mennä. John Williamsin Stonerin olen halunnut lukea jo sen ilmestymisestä lähtien, ja se on kirja jonka haluan ehdottomasti omaan hyllyyni. Emmi Itärannalta en ole aikasemmin lukenut mitään, mutta Kudottujen kujien kaupunki on sellainen, josta haluan hänen tuotantoonsa tutustumisen aloittaa.



Niin, ja rakas joulupukki, olen ollut todella kiltti koko vuoden.

Mitä kirjoja sinä toivot joulupukilta?

lauantai 28. marraskuuta 2015

Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika

Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika
Bazar 2015
Suomennos Päivi Rekiaro
Alkuteos: The Life-Changing Magic of Tidying
E-Kirja


Sain joku aika sitten päätökseen kirjan, joka on ollut ilmeisen suosittu ympäri maailman, myös täällä Suomessa. Kirjaa olen lukenut muutamia kuukausia sen aina jäädessä kesken, kunnes lopulta päätin kahlata kirjan loppuun ja selvittää mistä tässä on oikein kyse.

Ja kyllä, kahlata läpi.

Kirjan lukemisen jälkeen fiilikset ovat hieman hämmentyneet ja huvittuneetkin. Näkisin, että siinä on syynsä miksi ihminen tarttuu joihinkin kirjoihin. Minullakin oli syyni miksi minua kiinnosti siivoukseen ja järjestämiseen liittyvä kirja; on ollut jo pitkään fiilis että jotain tarttis tehdä. En ehkä koe asuvamme kaaoksen keskellä ja että tavaraa olisi aivan järjettömiä määriä, mutta karsinnan varaa olisi. Tuntuu että ajatus ei kulje kunnolla kun koti on alituiseen vähän vinksin vonksin.

En kuitenkaan kirjan perusteella lähtisi Kondon kelkkaan. Nainen on varmasti pätevä, mutta jotain sekopäistä tässä tuntuu silti olevan. Vaikka kuinka rakastaisin niitä yksiä ainoita kenkiä, jotka aidosti tuottavat minulle iloa ja mielihyvää (Kondon oppien mukaan kotiin tulisi haalia vain nämä kriteerit täyttäviä esineitä, muuten tavara on turha), en siltikään sanoisi niille päivän päätteeksi kiitos päivän hyvästä työstä. 
  
Tämä on vain yksi esimerkki, kuulemman mukaan paidoillakin voi olla sielunsa ja energiansa.

Joitakin asioita voin kyllä allekirjoittaa Kondon opeista ilomielin; kaikkea ei tosiaankaan tarvitse säilyttää. Periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että mikäli et ole jotain tarvinnut pariin vuoteen, tuskin tulet sitä tarvitsemaankaan. Vaatteiden kohdalla olen soveltanut tätä jo pitkään, pois vain kaikki mitä en käytä. Mutta siis, eihän kodissa voi olla vain asioita jotka tuottavat iloa, sehän tarkoittaisi sitä että kyytiä saisi esimerkiksi pölynimuri, tiskiharja ja vaikkapa paistinpannu. Ainakin siis minun tapauksessani.

Marie Kondon KonMari siivousmenetelmä on siis maailmalla todella suosittu. Tämä japanilainen nainen on pienestä tytöstä saakka ollut intohimoinen järjestelijä, ja järjestää ihmisten koteja nyt työkseen. Ja kovaa työtä tekeekin, sillä Kondo on heittämässä koko ajan kaikkea pois, kierrätyksestä ei puhuta mitään. Kaikki vain jätesäkkeihin ja roskiin. 

Minä en ole ihmistyypiltäni minimalistinen, eikä sitä ole kotinikaan. En voisi kuvitellakaan asuvani paikassa, joka on riisuttu tavaroista. Tarvitsen ympärilleni esineitä, eikä mustavalkoinen pelkistetty koti ole haaveenani. Lisäksi kiinnyn tavaroihin. En ehkä tv-tasoon, mutta valokuviin, kirjoihin ja astioihin. Ja tämä onkin yksi asia, miksi minun ja Kondon välinen yhteistyö ei tulisi koskaan toimimaan. Krääsästä en tykkää ja olen tarkka mitä kotiini tulee, mutta kyllä siellä saa olla muutama sellainenkin juttu jotka ei tuota pelkkää iloa ja mielihyvää. Eihän minulle miehen pleikkari esimerkiksi merkitse mitään.

Tällä kirjalla pääsee varmasti hyvin alkuun, mikäli oikeasti on pulassa tavaroidensa ja kotinsa epäjärjestyksen kanssa. Tykkään siivota, tykkään että koti on siisti ja järjestyksessä (niin järjestyksessä kuin se voi lapsiperheessä ylipäänsä olla), mutta itse en hurahtanut KonMari -touhuun. Sen myönnän, että se inspiroi siivoamaan vaatehuoneeni kokonaan ja kämpänkin lattiasta kattoon, mutta se riittikin: heti tuli hyvä mieli. Ajatus todella kulkee paremmin kun koti on järjestyksessä. Olisi muuten mielenkiintoista nähdä, mitä mieltä Kondo itse olisi meille kylään tullessaan, juoksisiko karkuun kauhuissaan? :D


maanantai 23. marraskuuta 2015

E. Lockhart : We Were Liars

E. Lockhart: We Were Liars
Delacorte Press 2014
Englanninkielinen kirjallisuus


A beautiful and distinguished family.
A private island.
A brilliant, damaged girl; a passionate, political boy.
A group of four friends - the Liars - whose friendship turns destructive.
A revolution. An accident. A secret.
Lies upon lies.
True love.
The truth.


Jatkan itseni ja lukijoideni yllätyksenä tuomalla jälleen blogiini genren, jota ei täällä olla ennen nähty: englanninkielinen kirjallisuus. Olen jo joitakin aikoja seurannut ulkomaisia instagram kirjatilejä (mielettömän kauniita kirjakuvia!), joista saa helposti selville mistä kirjoista maailmalla nyt kohkataan. We Were Liars on niistä yksi. Hankin käsiini kirjan, koska sen suosio ja salaperäisyys kiehtoi, luettuani ymmärrän miksi. Kirjasta ei nimittäin voi kertoa ihan kauheasti paljastamatta siitä liikaa, joten kirja on luettava itse jotta tietää mistä on kyse. Kirjan takakannessakin kehotetaan: "if anyone asks you how it ends, just LIE."

En oikeastaan lue kirjoja muuta kuin suomeksi. Siksi olen hieman yllättynyt, että olen nyt innostunut lukemaan kirjoja muulla kuin omalla äidinkielelläni. Yksi syy on se, että haluan parantaa englanninkielen taitojani, mutta myös tavallaan se ajanhermolla pysyminen kiinnostaa. Ulkomaisia kirjoja ei kauhean nopealla tahdilla käännetä suomeksi, joten jos joku kirja nyt kiinnostaa, se pitää lukea alkuperäiskielellä. Tämäkin kirja on ilmestynyt jo vuonna 2014.

Mutta nyt itse kirjaan.

Alussa en tiennyt yhtään mihin tartun, sillä sen verran salamyhkäinen ilmapiiri kirjan ympärillä on ollut. Alussa luinkin hieman hitaammin, mutta koukutuin kirjaan sen verran nopeasti että ahmin sen parissa päivässä aina kun vain oli mahdollisuus lukea. Kirjan kieli oli paikoitellen hyvin runollista, mutta kuitenkin helppolukuista, ja päälle kahteensataan sivuun oli mahdutettu yllättävän paljon. Ja tämän sanon vain hyvällä, aina ei nimittäin tarvita paksuja romaaneja ollakseen hyvä kirja. 

Se, mitä ehkä kuvittelin kirjasta sen aloittaessani, keikahti nopeasti päälaelleen. Kaunis amerikkalainen ja menestynyt perhe, teinien välinen rakkaus, kesät yksityisellä saarella ja elämän tietty huolettomuus on kirjassa mukana, mutta niin on paljon muutakin. Heti alusta alkaen on selvää, että jotain kauheaa on tapahtunut ja kysymysmerkit leijailevat ilmassa. Mitä sinä yhtenä tiettynä kesäiltana oikein tapahtui, miksi kukaan ei kerro totuutta?

Kertoja on melkoisen epäluotettava, ja se saa lukijan keikkumaan juonen kannalta ääriasennoissa. Sitä miettii, että näin tämä nyt etenee, mutta mikään ei olekaan sitä miltä näyttää. Kertoja on yhtä pihalla kuin lukijakin etsiessään totuutta.

En osannut ollenkaan päätellä miten juoni kehittyy, millainen loppuratkaisu kirjassa on. Sellainen kuitenkin, että herkistyin. Traaginen ja surullinen, kun totuus lopulta selviää. Vaikka kirja ilmeisesti luokitellaan enemmän nuorten kirjaksi, on tämä kuitenkin hyvin erilainen ja älykäs sellainen. Kuten niin monesti aiemminkin, vaikka ulkokuori olisikin kunnossa, kulisseissa saattaa kuohua ja pahasti. Kirja näyttää myös ison rahan ja menestyksen toisen puolen, ja kuinka kierot perheenjäseneiden suhteet voivat olla. 

Minustä tämä oli todella hyvä, ja se on pyörinyt mielessäni viime päivät. Tämä on kirja, jonka voi lukea helposti uudestaan. Tämänkaltaisia kirjoja haluan lukea lisää!

Kirjaa on luettu myös suomalaisissa kirjablogeissa:
Reta Anna Maria
Nina Mari
Kirjaneidon tornihuone
Laura / Lukuisa

"Welcome to the beautiful Sinclair family.
No one is a criminal.
No one is an addict.
No one is a failure.
The Sinclairs are athletic, tall, and handsome. We are oldmoney Democrats. Our smiles are wide, our chins square, and our tennis serves aggressive."



tiistai 17. marraskuuta 2015

Jutta Gustafsberg: Jutan voimakirja

Jutta Gustafsberg: Jutan voimakirja
WSOY 2015
Kansi Elise Kulmala Magnetphotography
Arvostelukappale kustantajalta


Minulle on uusi aluevaltaus tuoda terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kirjoja blogiini, vaikka niiden lukemisesta kovasti pidänkin. Jutan voimakirjan kohdalla teen kuitenkin poikkeuksen, sillä kun näin kirjan ilmestyneen, tuli vahva tunne että se pitää lukea. Jotkut kirjat kutsuvat luokseen, ja juuri nyt se mitä tarvitsin tähän hetkeen, oli Jutan kirja.

Minulla on aina ollut hyvin positiivinen kuva Jutasta, vaikka en häntä koskaan ole tavannutkaan. Nainen on aina yhtä iloinen ja energinen, sen lisäksi että henkistä voimavaraa ja päättäväisyyttä tuntuu löytyvän kuin pienestä kylästä. Omana itsenään ja kovalla työllään hän on esimerkki menestyvästä naisesta ja ihmisestä, joka uskaltaa heittäytyä ja uskaltaa luottaa unelmiinsa. 

Jutalla on hyvä asenne elämään, ja se näkyy kirjan sivuilla. Hän ei kerro kuinka pitää oikeaoppisesti elää ja esimerkiksi syödä, mutta kertoo kuinka hän sen tekee ja kannustaa lukijoita haastamaan itseään ja omia ajatustapojaan. Kirjassa on jumppaohjeita, mielikuvaharjoituksia sekä ravitsemustietoakin, jotka varmasti monia auttavat ainakin alkuun omalla elämäntaparemonttitiellään.

Jutasta saa kirjan perusteella hyvin inhimillisen kuvan. Vaikka ulkoapäin saatamme nähdä vain hänen menestyksensä, on sen taustalla kuitenkin ollut taloudellista ahdinkoa, surua henkilökohtaisessa elämässä mutta myös määrätietietoista kovaa työtä. Mikään ei tule ilman kovaa työntekoa. 

Kirja on visuaalisesti kaunis, ja sitä selaa mielellään. Minulla se taitaa jäädä yöpöytäni vakiokirjaksi, sillä on hyvä palata ihan niiden perusasioiden äärelle, ja nukkumaan mennessäkin muistaa kiittää siitä että kaikesta huolimatta tämäkin päivä oli lahja. Positiivisuus luo positiivisuutta.


Minulle tämä kirja tuotti ennen kaikkea hyvää mieltä, ja sai havahtumaan muutamista asioista elämästäni. Pitäisi uskaltaa, pitäisi olla lempeämpi itseään kohtaan. Ylipäänsä olisi välillä hyvä hieman pysähtyä ja ajatella eikä vain mennä ja paahtaa.

Eletään siis tässä hetkessä, onnellisena ja toisiamme kunnioittaen! Jos kaipaat lisätsemppiä ja voimasanoja pimeään syksyyn, suosittelen Jutan kirjaa. Energisestä ihmisestä huokuu energiaa myös muille.


maanantai 9. marraskuuta 2015

Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Sergei Lukjanenko: Yöpartio
Into Kustannus 2012
Suomennos Arto Konttinen
Venäjänkielinen alkuteos Notšnoi Dozor


On mielenkiintoista, kuinka välillä tulee kiinnostuneeksi jostakin kirjasta. Yleensä hyvänä keinona ovat suosittelut, kirjablogimaailmassa kun ei voi välttyä hyviltä kirja-arvioilta, mutta tällä kertaa vaikutin tarttua kirjaan tuli hieman muualta. Tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemamaana oli Venäjä. Jonkun verran selasin listoja, joissa vilisi itselle tuntemattomia kirjailijannimiä, mutta muutamista kiinnostuin kuitenkin sen verran että aloin ottamaan niistä selvää. Yksi mielenkiintoinen nimi oli Sergei Lukjanenko, Venäjällä ja maailmallakin todella suosittu fantasia- kirjailija, jonka kirjoja tunnuttiin kehuvan joka puolella joissa niistä luin. Venäjällä Lukjanenkon kirjat kuulemman ovat suositumpia kuin Taru Sormusten herrasta tai Harry Potter! Kirjan juoni kyllä tuntui erilaiselta ja mielenkiintoiselta, välillä on nimittäin päästävä täysin muihin maailmoihin, myös kirjojen parissa.

Into -kustannuksen piste Helsingin kirjamessuilla 2015

Moskovan kaduilla, tavallisten ihmisten keskuudessa on Muita - noitia, velhoja, vampyyreja ja ihmissusia. He kuuluvat joko Valon tai Pimeyden palvelijoihin. Molemmat osapuolet ovat solmineet aselevon, sopimuksen, jossa molemmat osapuolet valvovat toisiaan ettei toinen tee mitään sellaista mikä järkyttää tasapainoa. Vampyyrit eivät siis voi vapaasti metsästää ihmisverta vaikka mieli tekisi, eikä Valon palvelijat listiä pahiksia noin vain. On säilytettävä hyvän ja pahan tasapaino, koko ajan.

Keskitason velho, Anton Gorodetski, palvelee Valon puolella, Yöpartiossa. Eräänä iltana hän huomaa metrossa nuoren naisen, jonka päälle on langetettu niin voimakas kirous, että se uhkaa tuhota koko Moskovan. Antonin omat voimat eivät riitä hallitsemaan niin suuria voimia, mutta jostain syystä hänen kohtalonsa on sinetöity tuohon tuhon partaalla olevaan naiseen. Pian Anton onkin keskellä Valon ja Pimeyden taistelua, eikä mikään ole täysin mustavalkoista.

Lukjanenko on todellakin luonut oman maailmansa; on demoneita, velhoja, kauhua ja vauhdikkaita tapahtumia. Ja mikä parasta, meininki ei ole nolostuttavaa eikä missään nimessä ennalta-arvattavaa. Pidin hurjasti siitä, että kirja haastaa lukijaansa, sillä mitään ei tarjoilla valmiina. Juonenkäänteitä joutuu välillä pohtimaan tarkemminkin, ymmärsikö varmasti oikein sen minkä juuri äsken luki?

Yöpartio on sarjan ensimmäinen osa. Se koostuu kolmesta itsenäisestä osasta, mutta kaikki tapahtumat linkittyvät kyllä toisiinsa. Erilainen, mutta onnistunut toteutus. Tämä on ehdottomasti sarja, jonka pariin palaan vastaisuudessakin. Varsinkin silloin, kun tämä ihminen kaipaa pakoa hieman muihin todellisuuksiin.





perjantai 30. lokakuuta 2015

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
Gummerus 2015
Suomennos Raimo Salminen
Kansi Simon & Schuster UK Art Department
Englanninkielinen alkuteos The Museum of Extraordinary Things


Vuosi 1911, New York. Kaupunki on julma ja sen kadut vielä ankaremmat. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on armoton, mutta silti uusia pilvenpiirtäjiä ja rakennuksia nousee kaupungin ylle päivittäin. Rankan työn raatajille vastapainona ovat huvitukset, joista yksi kantaa nimeä Ihmeellisten asioiden museo.

Coney Islandilla sijaitsee erikoinen rakennus erikoisine asioineen. Paikka on Ihmeellisten asioiden museo. Sitä pitävä professori pitää tyttärensä Coralien tiukassa kurissa, ja on ennen kaikkea kiinnostunut kaikesta epätavallisesta. Professori on häikäilemätön tehdessään mitä vain museonsa eteen, ja Coralie kasvaakin paitsi erittäin epätavallisessa myös ankarassa paikassa. Kaikki asiat tehdään museon hyväksi, vaikka huijaamalla. Coralie tuntee itsensä vangiksi, ja alkaa kaipaamaan vapautta epätoivoisesti.

Samaan aikaan Ukrainasta paennut, äitinsä menettänyt nuori Eddie jättää juutalaisen yhteisönsä, sen kaikki opit ja ennen kaikkea isänsä. Eddie alkaa kulkea vaihtoehtoisia mutta hyvin synkkiä polkuja, ja huomaa paitsi New Yorkin valtavan kasvun, myös sen nurjat puolet: naisten ja lasten kaltoinkohtelun, työläisten surkeat olot ja kaupungin pimeimmät kujat. Eddie on vapaa, mutta hukassa.

Selvää on, että näiden kahden eksyneen sielut kohtaavat. Toivo paremmasta elämästä kaupungin kaaoksen, julmuuden ja epätoivon keskellä on mahdollista. 

Alice Hoffmanilta en ole aikaisemmin lukenut muuta, mutta tämän kirjan myötä vakuutuin että pitäisi lukea enemmänkin. Näiden lumoavan kauniiden kansien sisään (erittäin onnistunut kirjan kansi!) kätkeytyy erilainen, kiinnostava ja mieleenpainuva tarina. Historiallinen New York herää hienolla tavalla henkiin kirjan sivuilla, vaikka myönnän alussa yllättyneeni julmuutta, jota Hoffman kuvaili. En epäile sen paikkaansa pitävyyttä, mutta aika pahaa se teki ajatella ja lukea sellaista.

Ylipäänsä julmuus tuntui olevan yksi kirjan kantavista teemoista. Kaupunki on julma, valtaapitävät ovat julmia, kadut ovat julmia ja jopa omat vanhemmat saattavat olla julmia. Mutta onneksi se pieni toivonkipinä on aina olemassa! 

Vaikka tapahtumien kulkua voi ennalta-arvata useimmissakin kohdissa, on itse tarina kuitenkin sen verran erilainen ja kiinnostava, että se ei oikeastaan haittaa. Miinusta on silti kyllä pakko antaa kirjan luettavuudelle, sillä pitkät luvut kursivoinnilla eivät ole mielekästä lukijaa ajatellen. 

Kaupunki todella herää henkiin kirjan sivuilla. Kuin unenomaisesti Hoffman kuljettaa lukijaansa sen kaduilla ja huvipuistoissa, joissa valot välkkyvät ja musiikki soi. Loppua kohden kirjan tunnelma tuntui hieman karkaavan käsistä, tapahtumia oli liikaa ja osa tuntui tapahtuvan liian heppoisesti. Yhtä kaikki, Ihmeellisten asioiden museo on silti hyvä lukuromaani.


tiistai 27. lokakuuta 2015

Kirjamessuilua

Kirjamessuhumussa on menty parin päivän ajan, ja on aika koota tunnelmia. Sen lisäksi että kärsin siitä että blogi on puoliksi kuollut koko ajan, enkä tahdo pysyä ajan hermolla mitä kirjamaailmaan kuuluu, olivat kaksi messuilla viettämääni päivää hyvin lyhyet. Mitä vanhemmaksi tulen, sen huonommin tunnun kestävän suurta väkijoukkoa missään. Tuntui jotenkin että ihmisiä oli aivan liikaa, vaikka onhan se nyt aivan mielettömän hieno juttu että tällainen kulttuuritapahtuma vetää väkeä puoleensa!


Lauantai alkoi Bonnierin järjestämällä kirjabloggaajien brunssilla, joka oli todella mukava tapahtuma. Kirjailijoita haastatteli sympaattinen Ella Kanninen. Vieruskaverikseni sain sattumalta Kaisan, olipa kiva nähdä livenä! <3 nbsp="" p="">


Messusaaliini tänä vuonna. Minulla oli paljon kirjahaaveita, mutta en yksinkertaisesti raaskinut ostaa, vaikka pisteillä paljon alennuslappuja olikin. Hintaa jäi silti liikaa. Ja koska haluamiani kirjoja oli niin monia, niin en osannut sitten edes päättää minkä niistä uutuksista hankin.... Melkoinen määrä noita näytti kertyvän joka tapauksessa!


Oma henkilökohtainen suosikkini ostoksista on Jänis jolla on meripihkanväriset silmät, se maksoi Atenan pisteellä huimat 4 euroa. Ja koska messujen teemamaa Venäjä kiinnosti, tutkailin venäläiskirjailijoita jo etukäteen. Kiinnostuin Sergei Lukjanenkon luomasta fantasiamaailmasta, jossa seikkailee vampyyreja ja muita yliluonnollisia olentoja, ja kirjanmerkki löytyykin ensimmäisestä osasta jo. Melkoisen erilaista lukemista, mutta siitä lisää myöhemmin!

Tänä vuonna vierailin messuilla itsekseni, mutta ensi vuonna otan ehdottomasti mukaan tuolloin (todennäköisesti jo hyvin vilkkaan) taaperoni, jonka ehdoilla messuilla mennään. Ihastelin kovasti lapsille tehtyä aluetta messuilla, ja mietin kuinka mukavaa on että tulevaisuuden lukijoihin näin kivasti panostetaan.

Messut olivat jälleen kerran pökerryttävä kokemus, ja kiitän bloggaripassista messujen järjestäjää!




tiistai 13. lokakuuta 2015

Minä, Maija Plisetskaja

Minä, Maija Plisetskaja
Atena 2003
Suomennos Päivi Tuomi-Nikula


"Haluaisin kertoa Prinsessa Ruususesta, Joutsenlammesta, kuvailla tanssejamme ja muistella komeita partnereitani. Mutta miten tahansa katsonkaan lapsuuttani, kaikkialta tunkeutuu esiin politiikka ja Stalinin terrori."

Legendaarisen Bolšoin ballerinan, Maija Plisetskajan (1925-2015), elämä ja ura on ollut sekä vauhdikasta, vaikeaa että valtaisaa menestystä. Ja siihen kaikkeen on vaikuttanut hänen kotimaansa Venäjän valtaapitävät. Sellaista perhettä ei Venäjällä olekaan, johon ei Stalinin terrori olisi jollain tavalla koskettanut, ja sen koki kaikessa julmuudessaan myös Maijan perhe: kun nuori Maija aloitti baletinopiskelun Bolšoissa, ammuttiin Maijan isä kansanvihollisen leima otsassaan, ja hänen äitinsä tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi pakkotyöhön.

" Kyselen itseltäni, mahdanko liioitella perheeni tragediaa. Maalaanko kertomukseni liian mustalla värillä? Mutta kaikki on tapahtunut, kaikki on eletty ja kärsitty. Sydämen arvet ovat jäljellä. En halua pehmentää teräviä kulmia enkä salata iljettäviä yksityiskohtia. Se oli minun sukupolveni elämää, ja minä olen sukupolveni lapsi, en parempi enkä pahempi. Tuomitkaa siis ne, jotka aikanaan kylvivät moista satoa."

Maijan perhe ja muut sukulaiset kokivat paljon pahoja asioita, ja kirjan alku onkin kovin surullista luettavaa. Kuinka paljon pahaa maailmaan mahtuukaan. Maija kuitenkin kehittyi ballerinana koko ajan ja alkoi menestyä. Pian hänestä tuli kuuluisa, ja hän matkustaa muun Bolšoin teatterin mukana ulkomaille esiintymään. Erään Intian-matkan jälkeen KGB:n määräämien saattajien mielestä sopimattomasti käyttäytynyt Plisetskaja sai porttikiellon ulkomaille, ja oli käytännössä vankina omassa maassaan. Ja jatkuvassa tarkkailussa, tietenkin. Lopulta vuosien ja lukuisten taisteluiden jälkeen Maija pääsi matkustamaan balettiryhmänsä kanssa Yhdysvaltoihin, ja esiintyminen Pariisissa vuonna 1961 teki hänestä lopullisesti tähden.

Plisetskaja kertoo avoimesti ja rehellisesti mielipiteitään säästämättä ajan elämää Neuvostoliitossa, jatkuvan epäluulon ja tarkkailun alaisena. Oman osansa mielipiteistä saa niin Bolšoin- kuin synnyinmaansa johtokin. Kuinka naurettavaksi touhu saattoi toisinaan mennä, kuinka heitä jokaista pelotti aivan järjettömästi koko ajan. Vaikka Plisetskaja kovalla kädellä ruotiikin ihmisiä suoraan nimiltä, antaa hän tunnustusta myös heille, jotka sen ansaitsevat. Venäläiseen tyyliin kirjassa viliseekin melkoinen määrä nimiä!

Henkilökohtaisen elämän lisäksi Plisetskaja kertoo sivutolkulla yksityiskohtaisesti rakastetuista baleteistaan. Monet noista saavat ihan oman lukunsa, ja paikoitellen kirjan tunnelma tämän myötä valitettavasti lässähtikin. Baletin ystäville näin ei varmastikaan käy, mutta en voi väittää ymmärtäväni baletista juuri mitään.

Plisetskaja tanssi balettia yli 50 vuotta. Se on todella kunnioitettava aika. Aktiiviuransa aikana Plisetskaja tanssi pelkästään Joutsenlammen 800 kertaa! Plisetskaja kuoli tämän vuoden toukokuussa Saksassa korkeassa 89-vuoden iässä sydänkohtaukseen.

"Mutta minä olen syntynyt Moskovassa Stalinin hallituskauden aikana. Olen kokenut Hruštšovin,
Brezjnevin, Andropovin, Tšernenkon, Gorbatšovin ja Jeltsinin ajat. Enkä enää koskaan voi syntyä uudestaan, vaikka miten haluaisin. Jokaisen on elettävä oma elämänsä.

    Niin olen tehnytkin, ja voin sanoa: kunniallisesti. En ole loukannut lapsia, en vanhuksia enkä pienimpiä veljiämme, eläimiä. En ole pettänyt ystäviäni. Olen maksanut velkani. Olen muistanut hyvän hyvällä, ja niin tulen aina tekemään. En ole koskaan kadehtinut ketään. Olen elänyt työlleni ja työni kautta. Baletti on ollut elämäni (mitään muuta en osaa tolkullisesti tehdäkään).
    Olen saanut aikaiseksi vain vähän, paljon enempäänkin olisin pystynyt. Mutta olen kiitollinen elämästäni. Omaa luontoani kiitän siitä, että olen kestänyt koettelemukset, en ole antanut periksi enkä murtunut."





tiistai 29. syyskuuta 2015

Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun

Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun
Schildts & Söderströms 2015
Kansi Satu Kontinen / Satukala
Arvostelukappale kustantajalta


Kaikki mikä on sinun
on myös minun,
myös sinun maasi.

Kaikkialle minne sinä menet,
minä seuraan.

Kaikkea mitä sinä rakastat
on minunkin rakastettava.


90-luvun alussa nuori ja määrätietoinen Anna matkustaa Yhdysvaltoihin opiskelemaan mielessään paitsi tutkinto myös amerikkalainen avioliitto. Kaikki on mahdollista, ja kaikki on edessä. Mutta koska elämä ei aina mene kuten on suunniteltu, rakastuukin Anna amerikkalaisen miehen sijasta Taufiqiin, Bangladeshilaiseen muslimiin. Taufiqin kanssa kaikki on niin erilaista ja samalla myös niin hankalaa erilaisten maailmojen kohdatessa. Elämä ilman Taufiqia on kuitenkin mahdotonta, ja Anna matkustaa tämän kanssa Bangladeshiin.
Samaan aikaan Bangladeshissa varttuu isänsä menettänyt nuori Delwar, joka toivoo saavansa hyvän työpaikan elättääkseen perhettään ja tulevaa vaimoaan. Työ autonkuljettajana onkin juuri sellainen, ja hän onkin ihmeissään kuljettaessaan ulkomailta tullutta naista, jolla on niin oudot vaatteet ja tavat.

Vielä on Taslima, kaunis ja yläluokkainen, nuorena solmitussa avioliitossaan niin onnneton ja epätoivoisen yksinäinen. Onneksi hänellä on tytär, jolla on kaikki mahdollisuudet hyvään elämään, mutta jonka kanssa hänellä ei tunnu olevan keskusteluyhteyttä. 

Näiden kaikkien erilaisten ihmisten elämät kietoutuvat yhteen Bangladeshin vilkkailla ja värikkäillä kaduilla, kaiken kuumuuden ja monsuunisateiden keskellä. Anna etsii paikkaansa uudessa maassa erilaisen kulttuurin keskellä ja muut yrittävät ymmärtää ulkomailta tullutta.

Kaikki mikä on sinun on Kristiina Bruunin esikoisteos, ja oikein oiva sellainen. Pidin tarinasta ja sen runollisuudesta mutta näin monen ihmisen elämästä kertova kirja jäi hieman pinnallisemmaksi kuin olisin toivonut. Tuntui, että en päässyt ihan niin syvälle tarinaan kiinni kuin mitä se olisi voinut olla mahdollista. Itseäni näin suomalaisena kiinnosti eniten juuri Annan tarina, sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin, mutta tuntui siltä että Annan sopeutuminen tapahtuikin yllättävän kivuttomasti vaikka esimerkiksi ympäröivä köyhyys häntä järkyttikin. Kuitenkin oli mielenkiintoista seurata itsenäisen naisen kamppailua kulttuurissa, jossa nainen jää miehen varjoon.

"Anna istui kädet jalkojensa ympärillä ja tuijotti ulos miettien miten voisi elää vuoden täällä. Ei viikkoja, ei kuukausia vaan vuoden, kokonaisen vuoden jonka oli luvannut. Anna olisi halunnut itkeä. Hän, kaiken haluamansa saanut lapsi, jonka ei ollut koskaan tarvinnut itkeä, itki ensin miehen ja seuraavaksi tämän maan takia. Nyt oli saatu molemmat, Anna onnitteli itseään."

Kaikki mikä on sinun on toisaalta hieman erilainen tarina mutta silti sillä on ikiaikainen sanoma: kaikkein tärkeintä on rauha ja rakkaus. Mielenkiintoinen, kaunis, karu ja värikäs, sellainen kuin ihmiselämä useimmiten on.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Syksyn kuulumiset

Juuri nyt sataa vettä, ja tuntuu siltä että syksy saapui yhdessä päivässä. Yhtäkkiä pihan nurmikko oli täynnä lehtiä ja lähes huomaamattani ripustin lyhtyjä ja laitoin kynttilät palamaan. Pitkästä aikaa innostuin laittamaan hieman kotia, tilasin julisteita ja valokuvia sekä raivasin lisää tilaa joka puolelle. Tuntuu että ajatus juoksee paremmin kun tavarat ovat paikoillaan eikä jatkuva kaaos kurki joka puolelta. Nyt havittelen käsiini koko ajan oranssia, yllätinpä itseni haaveilemasta jopa oranssista villakangastakista!

Olen keskittynyt viime päivinä aivan muihin asioihin kuin lukemiseen. Kaivoin pitkästä aikaa kameran esille ja päätin jälleen alkaa opetella kuvaamista kunnolla. Maisemat vielä menevät, mutta kuvaa nyt tuollaista vauhdikasta puolivuotiasta....

Innostuin myös kanavoimaan vauhdikkaiden päivien energiaa aikuisten värityskirjoihin. Niistä on viime aikoina ollut paljon juttuja, ja joistakin blogeista olen myös bongannut vinkkejä aikuisten värityskirjoihin. On ihan totta, että värittäessä keskittyy puuhaan sen verran intensiivisesti että muut asiat väistyvät mielestä. Tuntuu heti että stressitaso laskee kun tartun värikyniin. Nyt olen ottanut tavaksi vielä ennen nukkumaanmenoa värittää hetken aikaa että rauhoitun kunnolla. En voi kun suositella!


Olen viettänyt myös paljon aikaa luonnossa, se vasta terapeuttista onkin! Ilmat ovat olleet mitä hienoimmat metsässä käyskentelyyn. Kamera on mukana koko ajan.

Syksy on vauhdikasta aikaa erilaisine juhlineen ja kirjamessuineen. Lisäksi olen ottanut itselleni yhden ison projektin hoidettavakseni, ja jos se onnistuu hyvin, se tuottaa hedelmää ensi vuoden alusta lähtien. Se tarkoittaa samalla myös sitä, että organisointi arjessa on entistä tärkeämpää, mutta antaa asioiden mennä nyt painollaan ja katsotaan mitä tulevaisuudella on eteeni heittää. Nyt nautitaan hetkestä!

Ihanaa syksyn alkua kaikille ♥


perjantai 11. syyskuuta 2015

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa
WSOY 2015
Suomennos Outi Menna
Kansi Paul Stuart / Kristyan Mallett
Ruotsinkielinen alkuteos Det som inte dödar oss


Millennium- lehdellä on uusi omistaja, sillä se ei pysty sinnittelemään enää yksin. Lehtiala on vaikeuksissa vähenevien mainostulojen vuoksi, eikä tähtitoimittaja Mikael Blomkvist ole kirjoittanut vähään aikaan mitään suurta. Mikael alkaa olla itsekin kyllästynyt tilanteeseen, varsinkin, kun pahat kielet väittävät että tämän ote alkaa herpaantua ja tähti sammua. Mikael saa jatkuvasti vihjeitä joilla ei ole mitään merkitystä, mistä ei yksinkertaisesti ole tulossa mitään skuuppia, mutta yksi vihje häntä alkaa kiinnostaa.


Frans Balder on maailman johtavia tekoälytutkimuksen tiedemiehiä, joka vuosien Yhdysvalloissa olon jälkeen palaa Ruotsiin poikansa luokse. Balderilla on sydämellään muutakin, ja hän haluaa kertoa sen kaiken Mikael Blomkvistille. Eräänä myöhäisiltana Blomkvist saakin puhelun Balderilta, ja selviää että miehillä on yksi yhteinen tuttu: Lisbet Salander.

Tilanne on kuitenkin ajautunut jo pisteeseen, että palkkamurhaajat ovat Balderin kannoilla. Tilanne on kriittinen, ja vaarassa on myös hänen pieni poikansa. Tästä alkaa avautua melkoisen likainen vyyhti, jolla myös menneisyydellä on sormensa pelissä.

Ja Mikael Blomkvist saa kaipaamansa jymyjutun.

Olen lukenut aikoinani Stieg Larssonin Millennium -trilogian, ja pidin siitä aivan mielettömästi. Luin koko saagan varmaan parissa päivässä. Nyt kun sarjasta ilmestyi itsenäinen jatko-osa, en yksinkertaisesti voinut olla lukematta kirjaa. Ja kyllähän tarina jälleen otteessaan piti!

Kirjassa on todella paljon muitakin henkilöhahmoja kuin sarjasta entuudestaan tutut. Mukaan on sotkettu vielä Yhdysvaltain NSA:n henkilöitä, joten paitsi niitä henkilöitä myös tapahtumia riittää melkoisesti. Tapahtumat poukkoilevat, ja yhden henkilön mukana saatetaan mennä vain sivun verran, kun ollaan jo seuraavassa. Tästä syystä esimerkiksi Mikael Blomkvist itse ei tuntunut olevan loppujen lopuksi kovin suuressa roolissa, hänen ajatuksiaan ei päässyt lukemaan niin syvällisesti verraten trilogian kirjoihin.

Pakko mainita myös itseäni kirjallisuudessa aina häirinnyt asia: inhoan sitä että tuleviin tapahtumiin vihjataan tyylillä "se oli virhe, mutta sitä hän ei vielä tiennyt". Minusta se pilaa itse lukukokemusta. Tässä valitettavasti oli muutamissa kohdissa tätä ennakointia.

Mutta koska Lagercrantz ei kuitenkaan yritä olla kuin Larsson, on kirja kuitenkin varsin onnistunut. Sen tunnistaa omaksi teoksekseen, mutta se on silti hyvää jatkumoa Larssonin luomille hahmoille. Itse näen, että kirja on kuin kunnianosoitus edesmenneelle kirjailijalle: hänen hahmonsa elävät edelleen.


tiistai 8. syyskuuta 2015

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi
Bazar 2015
Suomennos Satu Ekman
Kansi Eevaliina Rusanen
Espanjankielinen alkuteos La felicidad es un té contigo
Arvostelukappale kustantajalta



Englantilaisen mahtisuvun nuorin poika Atticus Craftsman on saanut isältään Marlow Craftsmanilta tehtävän. Suvun omistuksessa olevalla kustantamolla on Madridissa oma Librarte -kirjallisuuslehtensä, joka on tarkoitus lakkauttaa. Atticusin on määrä pakata laukkunsa, Earl Greynsä ja matkustaa lehden toimitukseen. Kyseessä on vastuullinen tehtävä, mutta Atticus uskoo selviävänsä. Eihän se voisi olla kovin vaikeaa, eihän?

Lehteä toimittavat viisi naista: Berta, Soleá, María, Asunción ja Gabriela, jotka eivät kuitenkaan hevillä suostu lehden lakkauttamiseen. Onhan työpaikasta muodostunut heille jo toinen koti. Nämä persoonalliset naiset päättävät yksissä tuumin punoa juonen jolla pelastaa työpaikkansa. Atticus siis astuu Libraraten toimitukseen, eikä tiedä laisinkaan mitä hänen päänsä menoksi on suunniteltu.

On ilo juoda teetä kanssasi on hauska, älytön ja hieman sekopäinenkin kirja joka viihdytti. Sánchez vie juonta jouhevasti eteenpäin, eikä mihinkään kohtaukseen turhaan keskitytä liiaksi. Monet tapahtumat kerrotaan parissa lauseessa, ja taas ollaan seuraavassa kohtauksessa. Tämä toimi. Mukana on melkoisen värikäs määrä useita henkilöitä, joten turha pulina onkin hyvä jättää pois.

Nauroin monessa kohdassa ääneen, sen verran järjetöntä meininkiä kirjassa oli! Ja Sánchez kirjoittaa kohtaukset vielä niin hyvin, toteavasti, että pistää väkisinkin naurattamaan. Espanjalainen kulttuuri ja tavat kun poikkeavat jonkin verran meidän pohjoisen asukkaiden elämästä.

Espanjalaista kirjallisuutta tulee luettua todella vähän (suomennetaanko sitä liian vähän?), vaikka tämäkin oli todella hyvä. Oikea väriläiskä keskellä syksyn pimeyttä. Kirjan kansikin on ihanan värikäs.

Kirjan loppu alkoi olla jo melkoista hulabaloota, että väkisinkin mietti mopon karanneen käsistä totaalisesti. Mutta toisaalta jotenkin se kaikki älyttömyys sopi tähän, onhan se espanjalainen meno ylipäänsäkin vähän vauhdikkaampaa, äänekkäämpää ja värikkäämpää kuin mihin on tottunut. Tällä kirjalla on hyvä nollata, oli se sitten lukujumi tai muu, sen verran mukavaa ja kepeää luettavaa tämä on.

torstai 3. syyskuuta 2015

Syyskuu on täällä ja vielä viimeinen kesähaaste

Syksy on tuloillaan, vaan silti perässäni laahaa vielä yksi kesähaaste. Kiitokset Kaisalle ♥, että muistat minua haasteella.

Lukeminen on koko ajan hieman vaiheessa, eli en ehdi päivittäin lukemaan ja tietokonettakin avaan harvoin. Meillä on myös kovasti oltu kipeinä, ensin mies, sitten minä ja voi surkeuden surkeus, nyt myös pieni J, kun hän tekee hampaita! Toivottavasti tästä saa kuitenkin nyt koko perhe uutta virtaa ottaa syksy vastaan ja ihmetellä uusien asioiden äärellä.

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta.
Minä en ole koskaan istunut kunnolla vain yhteen "muottiin", ja olen saanut usein kuulla että minusta ei aina tahdo saada selkoa. Monille tulee yllätyksenä että olen harrastanut kamppailulajia monta vuotta, ajanut prätkäkortin ja ollut hyvin poikamainen. Silti minussa asuu se pieni haaveileva ja herkkä runotyttö joka mielessään ajaa auringonlaskuun moottoripyörällä. Toisaalta koen myös aina pientä kriisiä itseni kanssa kun en oikein tiedä miten olla oma itsensä. Olen kiinnostunut niin monista asioista, että en saa rauhaa vain yhden asian parissa.

2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?
Periaatteessa ei, mutta kyllä minä arvostan lukijoitteni mielipiteitä. Faktahan on, että mikäli blogini on jonkun mielestä ihan susihuono, kannattaa hänen varmaan siirtyä jonkun toisen blogin lukijakuntaan. Silti minusta olisi mukavaa kuulla mitä lukijat miettivät kun lukevat blogiani. En kuitenkaan lähtisi muokkaamaan blogiani vain jonkun toisen vuoksi. Blogini on minun, ja se elää ja kasvaa kanssani.

3. Miten blogiminä eroaa reaaliminästäsi?
Olen asiallisempi ja syvällisempi. Tosielämässä nauran herkästi ja olen riehakkaampi, mikä ei välttämättä aina välity blogini kautta.

4. Mikä saa sinut nauramaan?
Nauran todella herkästi! Brittiläinen huumori on mieleeni.

5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?
Vapautta. Minulle on ihan hirvittävän tärkeää saada tehdä omia juttuja, esimerkiksi kirjoittaa, sillä se on myös pakoa arjesta.


6. Ketä läheistäsi ihailet?
En oikein osaa sanoa. Ihailen oikeastaan heitä kaikkia tiettyjen elämänvalintojen osalta.

 7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?
Etten osaa ottaa rennosti. Se, että suunnittelen ihan järjettömästi kaikkea, enkä sitten ehdikään tehdä mitään. Jätän asioita toisinaan viime tippaan. Niin, ja stressaan ihan liikaa.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?
Tämäpä onkin sellainen kysymys jota voisi kysyä niiltä muilta :)

9. Mikä sinusta tulee isona?
Ikuinen stressinaihe jo yli kymmenen vuoden ajan. Eli kunpa tietäisin! Olen aina ollut kateellinen ihmisille jotka selkeästi tietävät mitä haluavat. Taidan hengailla ja haahuilla vielä kauan, ennen kuin tiedän mitä haluan ihan aikuisten oikeasti isona tehdä.


10. Uskotko onnellisiin loppuihin?
Ehdottomasti.

torstai 20. elokuuta 2015

Katja Kettu: Yöperhonen

Katja Kettu: Yöperhonen
WSOY 2015
Kansi Eemil Karila, Forgive Me / Martti Ruokonen
Arvostelukappale kustantajalta

"Missä kaukana sijaitsi oikea todellisuus, paikka jossa oikeus voittaisi ja ihmisellä oli oikeus ruumiiseen ja mieleen. Oliko sellaista enää olemassakaan? En saattanut ainakaan kurkottaa sinne asti katseellani. Tuolla kuuraiset vuoret, tuolla tinapintainen joki, kaikkialla muualla levittäytyi lumen ja jään hirmuvalta, joukkohautojen ristit, muurahaisina liikkuvat vangit. Kaiken yllä auringon ruosteinen, natiseva kuula. Mutta kaikki loppuu aikanaan, ajattelin, ennen pitkää tätäkin kadotettujen kaupunkia soittaisi enää tuuli."


1930-luvulla nuori Irga Malinen hiihtää suutuspäissään rajan toiselle puolelle miehen perässä. Venäjän puolella piti kaiken olla paremmin, mutta pian totuus lyö Irgaa kasvoihin kunnolla. Vasta 15-vuotias raskaana oleva Irga joutuu vankileirille vakoilijan leima otsassaan. Tästä alkaa vuosien taistelu elämästä ja kuolemasta, ihmisyydestä.


Vuonna 2015 Lavran kylässä Marinmaalla Venäjällä Verna on tullut selvittämään isänsä kohtaloaan. Mihin isä kuoli, mitä hän yritti saada selville? Verna on kuin toiseen maailmaan ja aikakauteen tupsahtanut, yrittää ymmärtää tätä kansaa jolla on erityinen oma kielensä ja tapansa. Jotka edelleen puhuvat kolhooseista, joilla menneisyyden pelko edelleen vahvasti läsnä, joilla on oma uskontonsa ja suhteensa luontoon.

Katja Ketun Yöperhosesta ei voi kertoa ottamatta kantaa Ketun käyttämään kieleen. Se on runollinen ja kaunis, toisaalta myös kauhea yksityiskohtaisella julmuudellaan. Kettu heittelee lukijaa näin ollen tunnetiloista toiseen ja pitää intensiivisesti otteessaan. Lukiessa siirtyy toiseen maailmaan, on täysin tarinan vietävissä ja on samalla järkyttynyt lukemastaan.

En ole aikaisemmin lukenut Ketulta mitään, joten minulla ei ole muuta mihin verrata, mutta pidin lukemastani, jos näin voi sanoa. Lukukokemusta kun ei nimittäin voi sanoa nautinnolliseksi, jotain ravistelevaa ja taikamaista siinä kuitenkon, että luin kirjaa intensiivisesti parin päivän ajan. En saanut rauhaa niin kauan kuin kirja oli kesken, se vei vain mukanaan.

Useassa kohdassa teki todella pahaa lukea. Kuinka muutenkaan, kun puhutaan Stalinin aikaisista vankileireistä ja väkivallasta, ihmiskohtaloista ja julmuudesta, kostosta, pienten ihmistaimien kohtalosta syntyä tuohon pahaan maailmaan. Ja juuri tämän takia Ketun kerronta on toisaalta aivan kammottavaa, mutta tehokasta se ainakin on.

Melkoisia juonenkäänteitä ja tapahtumia kirjassa on. Yöperhosessa on mukana henkilöitä jotka ovat esiintyneet myös Kätilössä. Pieniä langanpätkiä tarjoillaan pitkin kirjaa, ja lopussa onkin paljon yhteenliitettävää. Yllättävää, rohkeaa ja piikittelevää on myös Ketun tapa ottaa kantaa Venäjän nykyjohtoon, sillä mukana on myös Vova, julma hallitsija, jolla on oma osansa näiden naisten tarinassa.

Mielenkiintoinen tarina kyseessä siis. Rakkautta, ystävyyttä, sisaruutta, selviytymistä... On tunne, että tämä tulee jakamaan paljon mielipiteitä. Pakko vielä mainita kirjan kansi, se on aivan mieletön! Minulle Yöperhonen on nyt yksi vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksista.

"Sinun kanssasi on niin helppo nauraa. Sinun kanssasi on hyvä kyyhöttää lempeänhikisessä pimeydessä tuoksusi sekoittuessa minun ihooni ja toisin päin. Selkovereni siinä, litilempi linnunpoikani. Minä olen kaikukoppa sinun kieltesi soida. Olet parasta mitä minussa on."


maanantai 17. elokuuta 2015

Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus

Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus
Tammi 2015
Suomennos Ilkka Rekiaro
Kansi John Wang / Getty Images
Englanninkielinen alkuteos Wayward, 2013
Arvostelukappale kustantajalta

Wayward Pinesin painajainen saa jatkoa kun Ethan Burke, entinen salaisen palvelun agentti ja  nykyinen Wayward Pinesin seriffi, tietää kaupunkia verhoavan salaisuuden. Ja se salaisuus on kammottava. Hän ei voi puhua asiasta kenenkään kanssa, ei edes vaimonsa kanssa sillä idylli ei saa särkyä. Elämä Wayward Pinesissa on pinnallista, ennalta määrättyä ja ennen kaikkea valvottua. Siksi onkin erikoista, että niin tarkkaan valvottu kun kaupunkin onkin, tehdään siellä murha joka Ethanin tulee selvittää.

Kaupunkia ympäröivä vaara on todellinen ja paljon kauheampi kuin kukaan sen asukkaista voisi kuvitella, mutta onko vääristyneessä todellisuudessa parempi elää kuin tietoisuudessa mitä ympärillä todella tapahtuu? Vaikka Ethan onkin kaupungin seriffi, on hänen päätettävä kenen puolella seisoo.

Wayward Pinesin arviointi on sikäli hankalaa, että siitä ei voi kertoa paljoakaan jottei tule paljastaneeksi liikaa. Ja tämä on juuri se juttu, asiat tulevat lukijalle yllätyksenä. Kirjan tapahtumat ovat jännittäviä, todella ahdistavia ja ne tapahtuvat vauhdilla. Juonenkäänteet ovat sellaisia että niihin ei osaa varautua. Se maailma jonka Crouch on Wayward Pinesiin luonut, on niin erikoisen kaamea että tulevaisuutta ja tapahtumia on hyvin vaikeaa ennustaa.

Luin alkukesästä  Wayward Pinesin trilogian ensimmäisen osan, ja koukutuin. Kaikessa karmeudessaan Crouch on kehitellyt painajaismaisen mutta mielenkiintoisen sarjan, jonka lukija ahmii hetkessä. Lopussa on vielä sellainen koukku ettei tosikaan. Kuinka maltan odottaa sarjan päätösosaa tammikuuhun 2016 asti?

Onko kukaan muuten seurannut tv-sarjaa? Kuinka hyvin etenee suhteessa kirjojen tapahtumien kanssa? Itselläni kävi niin kehnosti, että kun tallensin jaksoja useita viikkoja putkeen ajatuksena pitää jossain vaiheessa maraton, kävi ilmi ettei meidän boksi ollut tallentanut ainuttakaan jaksoa! Olen nähnyt siis vain sarjan aloitusjakson. Pieni ärränpää tähän kohtaan. Siispä uusintoja odotellessa.






torstai 6. elokuuta 2015

Sarah Waters: Parempaa väkeä


Sarah Waters: Parempaa väkeä
Tammi 2015, Keltainen kirjasto
Suomennos Helene Bützow
Englanninkielinen alkuteos The Paying Guest, 2014
Kansi Tuija Kuusela
Arvostelukappale kustantajalta


1920- luvun Lontoo, elämä maailmansodan jälkeen. Frances Wray ja tämän äiti ovat kokeneet sodan muutokset kipeästi tahoillaan, perheen isä ja pojat ovat kuolleet ja jättäneet jälkeensä velkoja, ja Francesin on pakko jäädä äitinsä luokse rapistuvaan taloon yrittäen unohtaa tulevaisuuden haaveensa. Talousvaikeudet ajavat äidin ja tyttären epätoivoiseen tekoon: vuokralaisten majoittamiseen talon yläkertaan. Champion Hillin hienostoalueella se on melkoisen häpeällistä. Eikä palvelijoitakaan ole talossa, joten Frances hoitaa kaiken itse.

Yläkertaan muuttaa Barberin pariskunta, joka on vauhdikas ja äänekäs. Leonard on vakuutusvirkailija ja Lilian muodikas kotirouva. Frances suhtautuu aluksi ynseästi ja varauksella pariskuntaan, mutta vähitellen hänen ja Lilianin välille syntyy suhde, jolla on tuhoisat seuraukset. Ja silti, Frances tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan aikaisemmin.

En ole pitkään aikaan ollut niin pettynyt tuhlattuun aikaan jonka tämän kirjan lukemiseen käytin. Kirja on melkoinen paksukainen yli 500 sivullaan, joten lukemiseen kului hetki aikaa. Kirjan alku vei mukanaan, ja ihastuin ajankuvaan. Keskivaiheilla kirjan tempo hidastui ja tuntui junnaavan paikoillaan. Tuntui, että tiivistämisen varaa olisi ollut. Jossain vaiheessa teksti alkoi jälleen vetämään, mutta loppuratkaisu...huoh.

Olen lukenut aikaisemmin tässä kesällä Watersin Yövartion, jossa oli kyllä melko nerokas rakenne sen edetessä väärinpäin, nykyhetkestä menneisyyteen, mutta jätin kirjasta bloggaamatta koska en yksinkertaisesti keksinyt siitä mitään sanottavaa. Kirja ei säväyttänyt minua millään tavalla. Parempaa väkeä antoi odottaa paljon enemmän mutta Waters tarjoili minulle jälleen pettymyksen.

Tunnelma Paremmassa väessä oli kyllä paikoitellen hyvin tiheä ja kiihkeä, Waters osaa luoda hahmoillaan uskottavan tunnelman ja yllättääkin. Henkilöiden sielunmaisema ja kamppailu omantunnon kanssa tuntuivat todellisilta, mutta lopussa tarttui mukaan jo ärsytyskin. Olin kyllästynyt Lilianiin, olin kyllästynyt Francesiin.

Tartuin kirjaan lukematta sen kuvausta tarkemmin joten kirjan juoni itsessään oli melko yllätys. Tämän kirjan lukemisen jälkeen en voi kuin miettiä, että uskallankohan vielä lukea Kobossani majailevan Vieras kartanossa, vai petynkö ja tuhlaanko aikaani? Parempaa väkeä ei tarjoillut minulle tällä kertaa parempaa luettavaa.




keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

3 + 3 kirjaa

Sain kivan haasteen Lauralta, Leenalta ja Kaisalta jossa tarkoituksena on miettiä mitkä kolme kirjaa joista on blogannut, lukisi mielellään uudelleen. Tämäpä kiva haaste, kiitos teille että haastoitte mukaan! ♥

Aina silloin tällöin mietin, että nykyään en enää lue kirjojani uudestaan. Nuorempana luin lempikirjojani useampaan kertaan, varsinkin Harry Potterit tuli kahlattua muutamaan kertaan läpi. Luettavaa on niin paljon, ettei enää tule palattua niihin hyviinkään kirjoihin uudestaan, mikä on oikeastaan aika harmi. Blogini matkaan mahtuu kuitenkin kirjoja joihin olen tavalla tai toisella ihastunut niin, että haluaisin palata niihin uudestaan. Onko kirja yhtä hyvä toisella lukukerralla, huomaako tekstissä jotain uutta merkitystä ja mitä tunteita kirja ylipäänsä herättää kun sen uudestaan lukee?

Valitsin uudelle lukukierrokselle Daphne Kalotayn Bolšoin perhonen, Joel Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkean sekä Elif Shafakin Rakkauden aikakirjan. Nämä kaikki kolme kirjaa ovat minua säväyttäneet, varsinkin Haahtelan ja Shafakin kirjojen vieressä saisi olla kynä koko ajan alleviivauksia varten.

Mutta koska olen lukenut paljon hyviä kirjoja myös ennen blogiaikaa, teki mieleni muokata haastetta vielä sen verran että nostan esille kolme muutakin kirjaa joihin haluaisin uudestaan palata. Näistä kirjoista en siis ole kirjoittanut blogiini, mutta olen välillä miettinyt josko lukisin nämä kirjat uudestaan ja toisin blogiini.

Emily Brontën Humisevan harjun olen lukenut lukioikäisenä, enkä muista kirjasta oikeastaan kuin että koin sen hyvin synkäksi ja ahdistavaksi. Kuinka tämä rakkaustarina aukeaisi minulle nyt vanhempana?
Muistan, että pidin Cuca Canalsin Itke, Alegriasta aikoinani ihan mahdottomasti! Tähän kirjaan en blogimaailmassa ole vielä törmännyt, joten jo senkin vuoksi haluaisin nostaa tätä esille.
Farah Diba Pahlavin muistelmat olen myös lukenut melkoisen nuorena, ja jo pelkästään historiallisessa mielessä haluaisin palata tähän Iranin viimeisen saahittaren elämään uudestaan.

Tällaisia kirjoja minä lukisin, mitä lukisi Kirjasähkökäyrän Mai, Lukutoukan kulttuuriblogin Krista tai Rakkaudesta kirjoihin blogin Annika? ♥

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä


Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä
Into Kustannus 2015
Suomennos Taru Salminen
Alkuperäinen teos Omma rul put’akhae
Arvostelukappale kustantajalta
E-Kirja

Pidä huolta äidistä kertoo lyhykäisyydessään siitä, kuinka perheen äiti katoaa Soulin metroasemalla. Park So-nyo, 69-vuotias neljän lapsen äiti katoaa ja perheenjäsenet ryhtyvät etsimään häntä. Vuorotellen kertojat vaihtelevat ja tarina avautuu vähitellen; miksi äiti katosi, mitä ennen sitä oli tapahtunut ja ennen kaikkea miten äidin puuttuminen havahduttaa koko perheen siihen kuinka tärkeä äiti onkaan. Tunsivatko he äitiä itseasiassa ollenkaan?

Kiinnostuin kirjasta sen aiheen ja kirjailijan vuoksi. Kyseessä on ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen teos joka on ollut maailmallakin melkoinen bestseller. En äkkiseltään muista lukeneeni yhtäkään kirjaa joka edes sivuaisi Koreaa.

Kirjan lukeminen kuitenkin kesti kauan. Osasyy oli ajanpuute mutta suurimmaksi syyksi taisi loppupeleissä nousta kirjaa kohtaan kokemani vastenmielisyys. Tällä tarkoitan sitä, että en voinut sietää siinä esiintyviä henkilöitä, perheenjäseniä. En voinut käsittää millään aluksi sitä, että mies kadottaa vaimonsa kesken matkan, enkä tarinan edetessä oikein sitäkään, kuinka välinpitämättömästi ja huonosti lapset ja aviomies käyttäytyivät äitiä kohtaan. Ei minun tehnyt mieli sellaista lukea, nousi vähän kiukkukin. Alussa takeltelin myös kirjoitustyylin kanssa, sillä sinä-muotoon kirjoitettu teksti ei meinannut kolahtaa ei sitten niin millään.

Lopulta sain kirjan kuitenkin luettua. Ymmärsin, että niin lapsista kuin aviomiehestäkin tuntui pahalta ja että he kärsivät syyllisyydestä. Oli silti vaikeaa asettua heidän puolelleen ja ymmärtää heitä täysin, kun vasta syyllisyydentunto sai heidän silmänsä aukeamaan. Vasta kun äitiä ei ole, ymmärtää hänen arvonsa.

Ymmärrän kirjan hienouden ja tunnustan sen ansiot, mutta en kokenut sen kuitenkaan olevan ihan minulle suunnattu. Kerrontatyyli vaihteli kirjan edetessä ja se oli omalla tavallaan aika nerokaskin. Näiden vaihtelevien tyylien lomassa lukijalle aukeaa yhden ihmisen elämä vähitellen. Harmi vain että ainakin omaa lukuintoani se hieman hidasti kun jouduin miettimään kenestä tai kenen äänellä välillä puhutaan. Se täytyy kyllä myöntää, etten ole vähään aikaan lukenut kirjaa joka saa minussa aikaan niin monia erilaisia tunteita.

Jos jotain, niin tämän luettua et ajattele äidistäsi enää koskaan samalla tavalla kuin ennen.

"Pidä huolta äidistä, pidäthän." Kuiskaa Hyong-chol rukouksensa Neitsyt Marialle.




perjantai 17. heinäkuuta 2015

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin
Tammi 2015
Suomennos Kristiina Vaara
Englanninkielinen alkuteos Joyland, 2014 
Arvostelukappale kustantajalta


Devin Jones huomaa eräänä päivänä vuonna 1973 ilmoituksen kesätyöstä huvipuistossa, Joylandissa. Jokin ilmoituksessa kiehtoo, ja hän päättää hakea paikkaa. Devin saa paikan, ja nuoren miehen uusi ja erilainen kesä on alkamassa, kaikin puolin. Suhde tyttöystävään ei tahdo edetä, vaikka kaikki ennusmerkit suhteen päättymisestä leijaileekin ilmassa. Devin ei vain tahdo uskoa asiaa.

Uusi työ auttaa parantamaan sydänsuruissaan vellovan miehen haavoja. Uusi työ on erilaista ja jännittävää varsinkin, kun selviää että huvipuistossa on tehty raaka murha kummitustalossa, ja nuori naisuhri, Linda Gray, kummittelee talossa edelleen.

Deviniä kiehtoo tarina, ja hän haluaa selvittää sitä. Yrityksistään huolimatta haamu ei näyttäydy hänelle. Pieniä yksityiskohtia alkaa kuitenkin nousta esiin, mutta murhaaja on edelleen vapaalla jalalla. Miksei häntä etsinnöistä huolimatta ole löydetty?

Kauhukirjallisuus on minulle vieras genre. Tunnustan, etten ole koskaan lukenut Herra Kingin teoksia. Tervetuloa Joylandiin vaikutti hyvältä kirjalta aloittaa tuotantoon tutustuminen, eikä auringonpaisteessa kauhukirjan lukeminen tuntunut laisinkaan hassummalta.

Oikeastaan olin aika yllättynyt, kuinka lässy kirja oikeastaan olikaan. Odotin paljon pelottavampaa lukukokemusta, mutta enimmäkseen kirja oli erään nuoren miehen kasvutarina. Pidin lukemastani kuitenkin kovasti. Teksti eteni hyvällä tahdilla, ja pidin ajankuvasta. Mielessäni kirja välittyi kesän lämpöiseksi ja hieman seepianväriseksi, sillä tavalla 70-lukulaiseksi. Välillä ihan unohdin, että kirjassa ei suinkaan olla nykyisellä vuosikymmellä, kun puhuttiin kaukopuheluja ja läheteltiin postikortteja ja kirjeitä.

Tervetuloa Joylandiin sopii siis hyvin sellaisellekin lukijalle jolla meinaa lukemiset tulla uniin. Mukana on ripaus yliluonnollisuutta, mutta sekin on hyvin hienovaraista ja kevyttä. Mukava lukukaveri laiturille tai minun tapauksessani veneeseen, voiko parempaa paikkaa kirjan lukemiselle ylipäänsä enää olla? Oikein oiva kesäkirja!


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

"Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista."

Mistä on siis kyse?

Nykyinen hallitus on muuttamassa nykyistä kirjastolakia niin, että se antaa kunnille päätäntävallan kirjastojen palveluista. Aikaisemmin laki on velvoittanut kuntia järjestämään kirjastopalveluja kaikille, mutta nyt tämä suosittu julkinen kaikille maksuton kirjastojärjestelmä saattaa useissa kunnissa olla vaarassa. Uhkana voi olla jopa joidenkin kirjastojen lakkauttaminen, tai ainakin palvelujen karsiminen.

Minä olen blogillani mukana vastustamassa tätä lakimuutosta. Kunnan budjetista vain 1 % menee kirjastopalveluihin, joten on vaikeaa uskoa että lakimuutoksella edes huomattavasti saataisiin korjattua kuntien taloustilannetta. Sitä vastoin monen kansalaisen tilannetta se huonontaisi entisestään.

Kirjasto on suosittu julkinen palvelu. Se on meille jokaiselle maksuton, vapaa julkinen tila jossa voi paitsi lukea myös opiskella. Kirjasto on myös paljon kaikkea muuta, siellä voi vapaasti käyttää tietokonetta, osallistua tapahtumiin ja nauttia lukemisesta vaikka ei kirjastokorttia omistaisikaan.

Mitä tapahtuu, jos tällainen mahdollisuus poistetaan ihmisiltä? Kirjasto on yksi tasa-arvoisimmista paikoista ikään, sukupuoleen tai asemaan katsomatta.

Kaikilla ei ole varaa ostaa kirjoja.
Kaikilla ei ole kotonaan tietokonetta.
Monille kirjasto on paikka jossa rauhoittua, paikka jossa opiskella.

Kirjasto on tärkeä.

Minulle kirjasto on ollut tärkeä paikka siitä lähtien kun sain oman kirjastokorttini 7-vuotiaana. Se on innostanut minua lukemaan, se on vienyt minua lukuisiin paikkoihin omalta kotisohvaltani, se on ruokkinut mielikuvitustani.

Kirjasto on ollut minulle pakopaikka, seikkailumatka, rauhan tyyssija, lukunurkka ja opiskelupaikkakin. En voisi yksinkertaisesti kuvitellakaan eläväni ilman kirjastoa.

Tästä kirjastosta kaikki alkoi, kyseessä on Tikkurilan kirjasto Vantaalla. Näiden hyllyjen välissä seikkailen edelleen, ja tulen aina seikkailemaankin. Asiakkaana olen ollut yli 20 vuotta.

Tässä bloggaaja itse asianmukaisin varustein (iso kangaskassi kirjoille) varusteltuna ja mies kännykällä kuvaamassa. Kovasti ihmiset kummastelivat vieressä mitä ihmettä me siinä kuvaillaan. Tuossa tilanteessa huomasin varsin hyvin että ei meikäläisestä kyllä mitään muotibloggaajaa saisi, ei ihan luonnistu kuvattavana oleminen.

Mutta mitä vain kirjastojen puolesta ♥ 
Itse kävin allekirjoittamassa adressin kirjastojen puolesta, käy sinäkin!





sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Mitä kuuluu lukusuunnitelmalle?

Haastoin itseni alkuvuodesta lukemaan oman kirjahyllyni lukemattomia. Uskomatonta, että joskus aikoinaan oli sellainenkin aika elämässäni, että pystyin käsi sydämellä kertomaan kaikille että jokainen kirja joka hyllyssäni on, on luettu. Vastaavaa tilannetta ei ole ollut enää vuosiin, sillä minkäs kirjahullu itsellensä voi...

Melkein yhtä uskomatonta on se tosiasia, että ollaan puolessa välissä vuotta. Tuosta alkuvuoden haasteesta itselleni on kulunut jo kuusi kuukautta ja toiset mokomat on vielä edessä aikaa haastetta suorittaa. On siis aika tarkastella missä mennään!


Haaste lähti etenemään hyvällä tahdilla heti alkuvuodesta, ja luin peräti neljä kirjaa heti kättelyssä. Luetut kirjat löydät alla olevasta listasta, ja niitä klikkaamalla pääset lukemaan arvioita. Tällä hetkellä tilanne on se, että olen lukenut 4½ kymmenestä kirjasta. No mutta mikä ihmeen puolikas? Kyseessä on Ingo Schulzen Adam ja Evelyn jota jaksoin lukea sadan sivun verran hampaat irvessä vaikka en pitänyt kirjasta ollenkaan. Lopulta päätin että tämä kirja saa nyt jäädä, me emme nyt kohtaa millään tavalla.

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Geert Kimpen: Kabbalisti

L.M. Montgomery: Pieni runotyttö

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Ingo Schulze: Adam ja Evelyn
Tämä kirja jäi, ja tulee jäämään kesken!

Irene Nemirovsky: Veren polte

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Judith Lennox: Taivaanranta tummuu


Syksyyn olen ajatellut ujuttaa Jääskeläisen Harjukaupungin, sillä mielestäni sen vuodenaika on juuri silloin. Lisäksi tartun Murakamin juoksukirjaan myös tuolloin. Ajatuksenani ja toiveenani on inspiroitua kirjasta sen verran että se toisi vauhtia omiinkin tassuihini (hah, voihan sitä aina haaveilla!).

Hassua, että jos nyt saisin päättää, olisi tuo ylläoleva kirjapino aivan erilainen kuin mitä alussa mietin. Juuri nyt minua ei houkuttele Nemirovskyn tai Lennoxin teokset ollenkaan, joten saas nähdä jäävätkö edelleen hyllyyn odottamaan lukuvuoroaan... Sen sijaan moni muu kirja hyllyssäni kiinnostaisi enemmän. Näin ne lukusuunnitelmat muuttuvat hetkessä!

Olen joka tapauksessa tyytyväinen itseeni vuoden lopussa, jos saan edes puolet tuosta kymmenestä ajatellusta kirjasta luettua. Tarkoittaahan se nimittäin sitä, että en vain hanki kirjoja hyllyyn pölyttymään.