torstai 20. elokuuta 2015

Katja Kettu: Yöperhonen

Katja Kettu: Yöperhonen
WSOY 2015
Kansi Eemil Karila, Forgive Me / Martti Ruokonen
Arvostelukappale kustantajalta

"Missä kaukana sijaitsi oikea todellisuus, paikka jossa oikeus voittaisi ja ihmisellä oli oikeus ruumiiseen ja mieleen. Oliko sellaista enää olemassakaan? En saattanut ainakaan kurkottaa sinne asti katseellani. Tuolla kuuraiset vuoret, tuolla tinapintainen joki, kaikkialla muualla levittäytyi lumen ja jään hirmuvalta, joukkohautojen ristit, muurahaisina liikkuvat vangit. Kaiken yllä auringon ruosteinen, natiseva kuula. Mutta kaikki loppuu aikanaan, ajattelin, ennen pitkää tätäkin kadotettujen kaupunkia soittaisi enää tuuli."


1930-luvulla nuori Irga Malinen hiihtää suutuspäissään rajan toiselle puolelle miehen perässä. Venäjän puolella piti kaiken olla paremmin, mutta pian totuus lyö Irgaa kasvoihin kunnolla. Vasta 15-vuotias raskaana oleva Irga joutuu vankileirille vakoilijan leima otsassaan. Tästä alkaa vuosien taistelu elämästä ja kuolemasta, ihmisyydestä.


Vuonna 2015 Lavran kylässä Marinmaalla Venäjällä Verna on tullut selvittämään isänsä kohtaloaan. Mihin isä kuoli, mitä hän yritti saada selville? Verna on kuin toiseen maailmaan ja aikakauteen tupsahtanut, yrittää ymmärtää tätä kansaa jolla on erityinen oma kielensä ja tapansa. Jotka edelleen puhuvat kolhooseista, joilla menneisyyden pelko edelleen vahvasti läsnä, joilla on oma uskontonsa ja suhteensa luontoon.

Katja Ketun Yöperhosesta ei voi kertoa ottamatta kantaa Ketun käyttämään kieleen. Se on runollinen ja kaunis, toisaalta myös kauhea yksityiskohtaisella julmuudellaan. Kettu heittelee lukijaa näin ollen tunnetiloista toiseen ja pitää intensiivisesti otteessaan. Lukiessa siirtyy toiseen maailmaan, on täysin tarinan vietävissä ja on samalla järkyttynyt lukemastaan.

En ole aikaisemmin lukenut Ketulta mitään, joten minulla ei ole muuta mihin verrata, mutta pidin lukemastani, jos näin voi sanoa. Lukukokemusta kun ei nimittäin voi sanoa nautinnolliseksi, jotain ravistelevaa ja taikamaista siinä kuitenkon, että luin kirjaa intensiivisesti parin päivän ajan. En saanut rauhaa niin kauan kuin kirja oli kesken, se vei vain mukanaan.

Useassa kohdassa teki todella pahaa lukea. Kuinka muutenkaan, kun puhutaan Stalinin aikaisista vankileireistä ja väkivallasta, ihmiskohtaloista ja julmuudesta, kostosta, pienten ihmistaimien kohtalosta syntyä tuohon pahaan maailmaan. Ja juuri tämän takia Ketun kerronta on toisaalta aivan kammottavaa, mutta tehokasta se ainakin on.

Melkoisia juonenkäänteitä ja tapahtumia kirjassa on. Yöperhosessa on mukana henkilöitä jotka ovat esiintyneet myös Kätilössä. Pieniä langanpätkiä tarjoillaan pitkin kirjaa, ja lopussa onkin paljon yhteenliitettävää. Yllättävää, rohkeaa ja piikittelevää on myös Ketun tapa ottaa kantaa Venäjän nykyjohtoon, sillä mukana on myös Vova, julma hallitsija, jolla on oma osansa näiden naisten tarinassa.

Mielenkiintoinen tarina kyseessä siis. Rakkautta, ystävyyttä, sisaruutta, selviytymistä... On tunne, että tämä tulee jakamaan paljon mielipiteitä. Pakko vielä mainita kirjan kansi, se on aivan mieletön! Minulle Yöperhonen on nyt yksi vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksista.

"Sinun kanssasi on niin helppo nauraa. Sinun kanssasi on hyvä kyyhöttää lempeänhikisessä pimeydessä tuoksusi sekoittuessa minun ihooni ja toisin päin. Selkovereni siinä, litilempi linnunpoikani. Minä olen kaikukoppa sinun kieltesi soida. Olet parasta mitä minussa on."


maanantai 17. elokuuta 2015

Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus

Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus
Tammi 2015
Suomennos Ilkka Rekiaro
Kansi John Wang / Getty Images
Englanninkielinen alkuteos Wayward, 2013
Arvostelukappale kustantajalta

Wayward Pinesin painajainen saa jatkoa kun Ethan Burke, entinen salaisen palvelun agentti ja  nykyinen Wayward Pinesin seriffi, tietää kaupunkia verhoavan salaisuuden. Ja se salaisuus on kammottava. Hän ei voi puhua asiasta kenenkään kanssa, ei edes vaimonsa kanssa sillä idylli ei saa särkyä. Elämä Wayward Pinesissa on pinnallista, ennalta määrättyä ja ennen kaikkea valvottua. Siksi onkin erikoista, että niin tarkkaan valvottu kun kaupunkin onkin, tehdään siellä murha joka Ethanin tulee selvittää.

Kaupunkia ympäröivä vaara on todellinen ja paljon kauheampi kuin kukaan sen asukkaista voisi kuvitella, mutta onko vääristyneessä todellisuudessa parempi elää kuin tietoisuudessa mitä ympärillä todella tapahtuu? Vaikka Ethan onkin kaupungin seriffi, on hänen päätettävä kenen puolella seisoo.

Wayward Pinesin arviointi on sikäli hankalaa, että siitä ei voi kertoa paljoakaan jottei tule paljastaneeksi liikaa. Ja tämä on juuri se juttu, asiat tulevat lukijalle yllätyksenä. Kirjan tapahtumat ovat jännittäviä, todella ahdistavia ja ne tapahtuvat vauhdilla. Juonenkäänteet ovat sellaisia että niihin ei osaa varautua. Se maailma jonka Crouch on Wayward Pinesiin luonut, on niin erikoisen kaamea että tulevaisuutta ja tapahtumia on hyvin vaikeaa ennustaa.

Luin alkukesästä  Wayward Pinesin trilogian ensimmäisen osan, ja koukutuin. Kaikessa karmeudessaan Crouch on kehitellyt painajaismaisen mutta mielenkiintoisen sarjan, jonka lukija ahmii hetkessä. Lopussa on vielä sellainen koukku ettei tosikaan. Kuinka maltan odottaa sarjan päätösosaa tammikuuhun 2016 asti?

Onko kukaan muuten seurannut tv-sarjaa? Kuinka hyvin etenee suhteessa kirjojen tapahtumien kanssa? Itselläni kävi niin kehnosti, että kun tallensin jaksoja useita viikkoja putkeen ajatuksena pitää jossain vaiheessa maraton, kävi ilmi ettei meidän boksi ollut tallentanut ainuttakaan jaksoa! Olen nähnyt siis vain sarjan aloitusjakson. Pieni ärränpää tähän kohtaan. Siispä uusintoja odotellessa.






torstai 6. elokuuta 2015

Sarah Waters: Parempaa väkeä


Sarah Waters: Parempaa väkeä
Tammi 2015, Keltainen kirjasto
Suomennos Helene Bützow
Englanninkielinen alkuteos The Paying Guest, 2014
Kansi Tuija Kuusela
Arvostelukappale kustantajalta


1920- luvun Lontoo, elämä maailmansodan jälkeen. Frances Wray ja tämän äiti ovat kokeneet sodan muutokset kipeästi tahoillaan, perheen isä ja pojat ovat kuolleet ja jättäneet jälkeensä velkoja, ja Francesin on pakko jäädä äitinsä luokse rapistuvaan taloon yrittäen unohtaa tulevaisuuden haaveensa. Talousvaikeudet ajavat äidin ja tyttären epätoivoiseen tekoon: vuokralaisten majoittamiseen talon yläkertaan. Champion Hillin hienostoalueella se on melkoisen häpeällistä. Eikä palvelijoitakaan ole talossa, joten Frances hoitaa kaiken itse.

Yläkertaan muuttaa Barberin pariskunta, joka on vauhdikas ja äänekäs. Leonard on vakuutusvirkailija ja Lilian muodikas kotirouva. Frances suhtautuu aluksi ynseästi ja varauksella pariskuntaan, mutta vähitellen hänen ja Lilianin välille syntyy suhde, jolla on tuhoisat seuraukset. Ja silti, Frances tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan aikaisemmin.

En ole pitkään aikaan ollut niin pettynyt tuhlattuun aikaan jonka tämän kirjan lukemiseen käytin. Kirja on melkoinen paksukainen yli 500 sivullaan, joten lukemiseen kului hetki aikaa. Kirjan alku vei mukanaan, ja ihastuin ajankuvaan. Keskivaiheilla kirjan tempo hidastui ja tuntui junnaavan paikoillaan. Tuntui, että tiivistämisen varaa olisi ollut. Jossain vaiheessa teksti alkoi jälleen vetämään, mutta loppuratkaisu...huoh.

Olen lukenut aikaisemmin tässä kesällä Watersin Yövartion, jossa oli kyllä melko nerokas rakenne sen edetessä väärinpäin, nykyhetkestä menneisyyteen, mutta jätin kirjasta bloggaamatta koska en yksinkertaisesti keksinyt siitä mitään sanottavaa. Kirja ei säväyttänyt minua millään tavalla. Parempaa väkeä antoi odottaa paljon enemmän mutta Waters tarjoili minulle jälleen pettymyksen.

Tunnelma Paremmassa väessä oli kyllä paikoitellen hyvin tiheä ja kiihkeä, Waters osaa luoda hahmoillaan uskottavan tunnelman ja yllättääkin. Henkilöiden sielunmaisema ja kamppailu omantunnon kanssa tuntuivat todellisilta, mutta lopussa tarttui mukaan jo ärsytyskin. Olin kyllästynyt Lilianiin, olin kyllästynyt Francesiin.

Tartuin kirjaan lukematta sen kuvausta tarkemmin joten kirjan juoni itsessään oli melko yllätys. Tämän kirjan lukemisen jälkeen en voi kuin miettiä, että uskallankohan vielä lukea Kobossani majailevan Vieras kartanossa, vai petynkö ja tuhlaanko aikaani? Parempaa väkeä ei tarjoillut minulle tällä kertaa parempaa luettavaa.