sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tommy Tabermann - Niitylle minä sinut veisin




VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ

Ellemme uskalla 
elää
kuin viimeistä päivää,
antaa
enemmän kuin
meillä on,
päättyvät päivät

Valitusvirsiä valkoisille heteroille, 2005

Niitylle minä sinut veisin sisältää Tommy Tabermannin (1947-2010) kauneimpia runoja rakkaudesta, vapaudesta ja elämänhalusta vuosien varrelta. Tabermannin runot ovat innoittaneet säveltäjä Toni Edelmannia luomaan runoista kaihoisan kauniin laulusarjan, ja kirjaa koristavatkin Edelmannin alkuperäiset, käsin kirjoitetut nuotit.


Tabermann ja Edelmann ehtivät aloittaa projektiaan yhdessä, mutta runoilijan poismenon jälkeen Edelmann kuitenkin vei sävellystyönsä loppuun Tabermannin toiveiden mukaisesti. Alkuperäisen suunnitelman mukaan runojen lausujana piti olla Tabermann itse. Nyt näitä Tabermannin runoja esittävät säveltäjän lisäksi Eija Ahvo, Susanna Haavisto sekä Juha Tikka. Lauluja esitettiin ensimmäisen kerran 2011 ja samanniminen levy on ilmestynyt tänä vuonna. 

Tämä taitaakin olla ensimmäinen runokirja jota blogissani käsittelen. Jostain syystä runoja tulee luettua niin kovin vähän, vaikka huomasin taas kerran pitäväni näiden lukemisesta. Minkäköhän takia sitä tarttuu aina kaunokirjallisuuteen eikä runouteen?

Siinä missä kaunokirjallista teosta on helpompaa arvioida oman henkilökohtaisen lukukokemuksen myötä, on runoja mielestäni kuitenkin haastavaa arvioida. Runot ovat aina jollain tavalla henkilökohtaisia, sillä jokainen kokee runon eri tavalla, ja jokaisen mielesssä runo muuttuu erilaiseksi ja saa oman merkityksensä. Esimerkiksi tässä tekstissä käyttämäni runo ei välttämättä ole jollekin teistä kovin kiinnostava, mutta minua se puhutteli. Se sisältää hienon sanoman ja elämänohjeen.

Nyt kun olen lukenut tämän runokirjan, tekisi mieli nähdä myös lauluesitys ihan livenä. Huomasin, että kokoonpano esiintyi Kirjojen yössä 23.8, mutta en valitettavasti itse ehtinyt osallistua koko tapahtumaan ollenkaan. Tämä on minusta paitsi hieno tapa kunnioittaa Tabermannin muistoa, myös tuoda runoutta uudella tavalla kaiken kansan tietoisuuteen. Runoista on moneksi!


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Syksy tuo mukanaan uusia tuulia

Tänä vuonna syksyä parempaa vuoden aikaa ei taida olla. Syksy merkitsee monille loman ja kesän loppua, sekä palua arkeen. Jotkut odottavat arkea innokkaasti, toiset haluaisivat vielä maata heinikossa auringon alla.
Tänä vuonna en ole ollut harmissani kesän melkoisen huonosta säästä, kesäloman pituudesta (joka minulle oli vain yksi viikko), enkä varsinkaan siitä että kesä alkaa olla lopuillaan. Minä nimittäin en malta pysyä henkseleissäni kun odotan syksyä niin innokkaasti!

Olen jo aikaisemmin ohimennen maininnut täällä, että olemme jo hyvin pitkään haaveilleet paluusta maan pinnalle kerrostaloasumisen jälkeen. Haaveemme on vihdoin toteutunut, ja muutamme syys-lokakuun taitteessa uuteen kotiimme! Tuleva kotimme on juuri sellaista mitä olemmekin halunneet; iso piha, erillinen ja iso keittiö (terveiset nykyisestä keittokomerostamme..), iso olohuone ja kaikenlisäksi myyjä on muutama vuosi sitten asentanut asuntoon takan. Olemme lievästi sanottuna innoissamme.

Tänään olemme käyneet verkkokellarimme läpi ja heittäneet jätesäkillisiä roskiin, sekä lajitelleet osan kirpparimyyntiin. Kuinka paljon mahtuukaan pieneen verkkokellariin?! En uskalla ajatellakaan äskeisen kokemuksen jälkeen millainen show tämän kaksion pakkaamisesta tulee...

Asuntoprojektimme tulee viemään aikaa blogin pitämisestä. Jo pelkästään pakkaaminen vie aikaa, myös uuden asunnon remontoiminen. Mieheni on niin ihana, että koska meillä tulee nyt uudessa kodissa olemaan yksi ns. vierashuone, niin saan tehdä siitä itselleni kirjaston! Suunnitelmissa onkin tehdä koko seinän levyinen kirjahyllykokonaisuus ja laittaa pehmeä nojatuoli lukuhetkiä varten huoneeseen... Saatte ehdottomasti nähdä kuvia, kun pyhättöni on valmis ;)

Tänä vuonna syksy saa tulla kirpeine aamuineen ja upeine väreineen, sillä se tarkoittaa uusia ja mahtavia muutoksia elämässämme! :)

Karin Alvtegen - Todennäköinen tarina

Karin Alvtegen - Todennäköinen tarina (En sannolik historia) WSOY 2012.
Kansi Marcin Klepacki/Fennopress, suomennos Laura Jänisniemi

Helena on aina haaveillut paluusta lapsuuden kesämaisemiin Norrlantiin, ja yhdessä aviomiehensä Martinin ja heidän tyttärensä Emelien kanssa he jättävät Tukholman taakseen ja Helena pääsee toteuttamaan unelmaansa, kartanohotellia maalla. Muutto maalle ja hotellin perustaminen vaatii kuitenkin veronsa, ja pian Helena huomaakin olevansa yksin oikukkaan teini-ikäisen tyttären kanssa pitäen hotellia joka vaatii jatkuvaa remontoimista sekä nikkarointia.

Samaan aikaan toisaalla kolarin ajanut varakas liikemies Anders makaa sairaalan sängyssä tuntien ahdistusta ja halua päästä jollain tavalla irti kaikesta. Elämä ei tunnu enää miltään, vaikka pankkitilillä makaa miljoonia. Keräilyharrastukseen on uponnut suuria summia rahaa, mutta esineet eivät tee onnelliseksi. Vielä on kuitenkin yksi esine, kitara, joka vie Andersia ja heti sairaalasta päästyään hän ajaa pieneen kylään havitellessaan tuota maagista kitaraa jonka vielä voisi kokoelmiinsa saada.

Tapahtumaketju vie Andersin kylän omalaatuisen miehen, Vernerin, luokse ja epäonnistunut kitaran havitteleminen vie rättiväsyneen Andersin Helenan hotellin vastaanottotiskille kirjautumaan hotelliin yhdeksi yöksi. Yllättäen Anders huomaakin olevansa pian työmiehen haalareissa maalisuti kädessä, mitä hän ei menestyneenä liikemiehenä osannut kuvitella. Näin Anders saa tauon entiseen elämään, kukaan ei tunne häntä ja hän voisi vihdoinkin muuttaa elämänsä suuntaa.

Mitä siis tapahtuu, kun elämäänsä pettynyt nainen ja kyyninen mies kohtaavat? Uskaltavatko he nousta omien pelkojensa varjoista, tarttua rohkeasti uuteen ja antaa elämän viedä? Alvtegen on kiehtova, hän naulitsee lukijan tarinaan joka omalla tavallaan on tuttu, tavallinenkin. Samalla hän käsittelee elämän peruskymyksiä niiden henkilöiden kohdalla joilla elämä tuntuu olevan veitsenterällä, kun pohja on saavutettu. Tärkeänä suunnannäyttäjänä elämälle osoittautuu kylähulluksikin tituleerattu Verner, joka saa heidät ymmärtämään että elämä on kuitenkin tässä ja nyt ja ihminen voi aina muuttua niin halutessaan.

" Sade oli lakannut. Aurinko pilkahteli repeilevän pilvipeitteen takaa, ja valo siivilöityi puunrunkojen välitse. Kevät oli nyt lähellä. Se tuli samalla väsymättömällä innolla kuin aina, vaikka ei koskaan jäisi pysyväksi. Kaikki oli katoavaista, kaikki oli mukana ikuisessa muutosprosessissa. Mutta juuri nyt hän oli tässä. Tämä oli hänen hetkensä maan päällä."

Mietin, että jos Alvtegen naulitsee lukijan kirjansa ääreen näin totaalisesti ilman että tämä jännityskirjailija kirjoittaa mukaan yhtäkään murhaa, kuinka tiivistä lukeminen voikaan olla hänen jännistyskirjojensa parissa? Tässä kirjailija, jonka tuotantoon haluan tutustua jatkossakin.

lauantai 18. elokuuta 2012

Paul Torday - Ventovieras


Paul Torday - Ventovieras (The Girl on the Landing) Atena Kustannus 2012.
Kansi: Emma Kyytsönen, suomennos Jukka Jääskeläinen


"Meidän suhteemme ei ollut viime aikoina ollut helppo. Olin toisinaan pohtinut, oliko se ikinä ollutkaan. Olin pohtinut, miksi Elizabeth oli ylipäänsä suostunut kosintaani. Kai siksi, että minä olin kosinut. Tiesin, miksi olin mennyt naimisiin hänen kanssaa. Hän oli minun mahdollisuuteni. Hän oli minun ainoa mahdollisuuteni onneen, normaaliuteen ja kaikkeen muuhun haluamaani. Jos minusta oli rakastamaan, rakastin häntä. Minun versioni rakkaudesta ei kuitenkaan aina riittänyt pitämään häntä onnellisena."

Michael ja Elizabeth ovat olleet naimissa jo kymmenen hyvin pitkää ja tylsää vuotta. Arkea rikkovat ainoastaan käynnit Michaelin suvun metsästysmajalla jossa Elizabeth ei koskaan ole viihtynyt, sillä paikassa on jotain hyvin karmivaa jo pelkän ulkomuodon vuoksi. Elizabethiä tylsistyttää myös Michaelin kiinnostus vanhoillista Grouchersin herrasmiesklubia kohtaan, sillä vaikka klubissa olikin luultavasti tuhat miesjäsentä, ei se merkinnyt että heillä olisi ollut mitään muuta yhteistä. Sitä paitsi tuttavuudet klubilla johtivat usein outoihin vierailuihin hyvin outojen ihmisten luona, ja harvemmin Elizabeth edes muisti keitä illan isäntäväki oli edes ollut.

Eräällä näistä lukuisista viikonloppu kutsuista Michael huomaa isäntäväkensä käytävässä mielenkiintoisen taulun, joka kiinnittää hänen huomionsa. Taulussa on vihreäpukuinen nuori nainen, mutta pimeän käytävän vuoksi taulua oli mahdotonta nähdä täysin kunnolla. Paul antaa taulun olla, mutta jotain kuitenkin muuttuu tuon hetken jälkeen ja myös Elizabeth huomaa muutoksen. Elizabeth huomaa ensimmäistä kertaa koko heidän yhdessäolonsa aikana, että Michaelissa on myös toinen, jännittävämpi puoli joka saa Elizabethin rakastumaan - ehkä ensimmäistä kertaa - Michaeliin. Kysymys kuuluukin, kuka on tuo uusi ja jännittävä Michael?

Aloittaessani kirjaa koin alun hieman tylsäksi. Tylsää arkea, tylsää jutustelua, tylsä herrasmiesklubi. Kuinka jaksan lukea kokonaisen kirjan tylsästä avioparista ja heidän tylsästä elämästään? Jossain vaiheessa jouduin heittämään tuon ajattelutavan roskiin, kun kirja sai tuulta alleen ja heitti kaiken ylösalaisin. Tämän tylsän avioparin elämästä kehkeytyy nimittäin psykologinen avioliittotrilleri, joka piti minut otteessaan loppuun saakka. Kuten takakansi lupailikin, Ventovieras järkytti, jännitti ja vielä kirjan kansien sulkemisen jälkeenkin se jätti hieman piinaavan olotilan.

Tämä oli juuri sellaista, mitä kaipasin minua lähes koko kesän vaivanneeseen lukujumiin. Kirja etenee alusta huolimatta mukavan jouhevasti, ja pidin siitä että puolisot olivat vuorotellen äänessä. Näin lukija pystyy ymmärtämään molempia, ja pääsee heidän ajatuksiinsa mukaan. Jokainen pienikin asia tuntuu muuttuvan ja saavan uuden muodon kun kertojaääni vain vaihtuu.

Viihdyin kirjan parissa ja loppusivut suorastaan ahmin, tätä ei vain voinut jättää kesken.


"Sitä luulee tuntevansa toisen..."