lauantai 28. marraskuuta 2015

Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika

Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika
Bazar 2015
Suomennos Päivi Rekiaro
Alkuteos: The Life-Changing Magic of Tidying
E-Kirja


Sain joku aika sitten päätökseen kirjan, joka on ollut ilmeisen suosittu ympäri maailman, myös täällä Suomessa. Kirjaa olen lukenut muutamia kuukausia sen aina jäädessä kesken, kunnes lopulta päätin kahlata kirjan loppuun ja selvittää mistä tässä on oikein kyse.

Ja kyllä, kahlata läpi.

Kirjan lukemisen jälkeen fiilikset ovat hieman hämmentyneet ja huvittuneetkin. Näkisin, että siinä on syynsä miksi ihminen tarttuu joihinkin kirjoihin. Minullakin oli syyni miksi minua kiinnosti siivoukseen ja järjestämiseen liittyvä kirja; on ollut jo pitkään fiilis että jotain tarttis tehdä. En ehkä koe asuvamme kaaoksen keskellä ja että tavaraa olisi aivan järjettömiä määriä, mutta karsinnan varaa olisi. Tuntuu että ajatus ei kulje kunnolla kun koti on alituiseen vähän vinksin vonksin.

En kuitenkaan kirjan perusteella lähtisi Kondon kelkkaan. Nainen on varmasti pätevä, mutta jotain sekopäistä tässä tuntuu silti olevan. Vaikka kuinka rakastaisin niitä yksiä ainoita kenkiä, jotka aidosti tuottavat minulle iloa ja mielihyvää (Kondon oppien mukaan kotiin tulisi haalia vain nämä kriteerit täyttäviä esineitä, muuten tavara on turha), en siltikään sanoisi niille päivän päätteeksi kiitos päivän hyvästä työstä. 
  
Tämä on vain yksi esimerkki, kuulemman mukaan paidoillakin voi olla sielunsa ja energiansa.

Joitakin asioita voin kyllä allekirjoittaa Kondon opeista ilomielin; kaikkea ei tosiaankaan tarvitse säilyttää. Periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että mikäli et ole jotain tarvinnut pariin vuoteen, tuskin tulet sitä tarvitsemaankaan. Vaatteiden kohdalla olen soveltanut tätä jo pitkään, pois vain kaikki mitä en käytä. Mutta siis, eihän kodissa voi olla vain asioita jotka tuottavat iloa, sehän tarkoittaisi sitä että kyytiä saisi esimerkiksi pölynimuri, tiskiharja ja vaikkapa paistinpannu. Ainakin siis minun tapauksessani.

Marie Kondon KonMari siivousmenetelmä on siis maailmalla todella suosittu. Tämä japanilainen nainen on pienestä tytöstä saakka ollut intohimoinen järjestelijä, ja järjestää ihmisten koteja nyt työkseen. Ja kovaa työtä tekeekin, sillä Kondo on heittämässä koko ajan kaikkea pois, kierrätyksestä ei puhuta mitään. Kaikki vain jätesäkkeihin ja roskiin. 

Minä en ole ihmistyypiltäni minimalistinen, eikä sitä ole kotinikaan. En voisi kuvitellakaan asuvani paikassa, joka on riisuttu tavaroista. Tarvitsen ympärilleni esineitä, eikä mustavalkoinen pelkistetty koti ole haaveenani. Lisäksi kiinnyn tavaroihin. En ehkä tv-tasoon, mutta valokuviin, kirjoihin ja astioihin. Ja tämä onkin yksi asia, miksi minun ja Kondon välinen yhteistyö ei tulisi koskaan toimimaan. Krääsästä en tykkää ja olen tarkka mitä kotiini tulee, mutta kyllä siellä saa olla muutama sellainenkin juttu jotka ei tuota pelkkää iloa ja mielihyvää. Eihän minulle miehen pleikkari esimerkiksi merkitse mitään.

Tällä kirjalla pääsee varmasti hyvin alkuun, mikäli oikeasti on pulassa tavaroidensa ja kotinsa epäjärjestyksen kanssa. Tykkään siivota, tykkään että koti on siisti ja järjestyksessä (niin järjestyksessä kuin se voi lapsiperheessä ylipäänsä olla), mutta itse en hurahtanut KonMari -touhuun. Sen myönnän, että se inspiroi siivoamaan vaatehuoneeni kokonaan ja kämpänkin lattiasta kattoon, mutta se riittikin: heti tuli hyvä mieli. Ajatus todella kulkee paremmin kun koti on järjestyksessä. Olisi muuten mielenkiintoista nähdä, mitä mieltä Kondo itse olisi meille kylään tullessaan, juoksisiko karkuun kauhuissaan? :D


maanantai 23. marraskuuta 2015

E. Lockhart : We Were Liars

E. Lockhart: We Were Liars
Delacorte Press 2014
Englanninkielinen kirjallisuus


A beautiful and distinguished family.
A private island.
A brilliant, damaged girl; a passionate, political boy.
A group of four friends - the Liars - whose friendship turns destructive.
A revolution. An accident. A secret.
Lies upon lies.
True love.
The truth.


Jatkan itseni ja lukijoideni yllätyksenä tuomalla jälleen blogiini genren, jota ei täällä olla ennen nähty: englanninkielinen kirjallisuus. Olen jo joitakin aikoja seurannut ulkomaisia instagram kirjatilejä (mielettömän kauniita kirjakuvia!), joista saa helposti selville mistä kirjoista maailmalla nyt kohkataan. We Were Liars on niistä yksi. Hankin käsiini kirjan, koska sen suosio ja salaperäisyys kiehtoi, luettuani ymmärrän miksi. Kirjasta ei nimittäin voi kertoa ihan kauheasti paljastamatta siitä liikaa, joten kirja on luettava itse jotta tietää mistä on kyse. Kirjan takakannessakin kehotetaan: "if anyone asks you how it ends, just LIE."

En oikeastaan lue kirjoja muuta kuin suomeksi. Siksi olen hieman yllättynyt, että olen nyt innostunut lukemaan kirjoja muulla kuin omalla äidinkielelläni. Yksi syy on se, että haluan parantaa englanninkielen taitojani, mutta myös tavallaan se ajanhermolla pysyminen kiinnostaa. Ulkomaisia kirjoja ei kauhean nopealla tahdilla käännetä suomeksi, joten jos joku kirja nyt kiinnostaa, se pitää lukea alkuperäiskielellä. Tämäkin kirja on ilmestynyt jo vuonna 2014.

Mutta nyt itse kirjaan.

Alussa en tiennyt yhtään mihin tartun, sillä sen verran salamyhkäinen ilmapiiri kirjan ympärillä on ollut. Alussa luinkin hieman hitaammin, mutta koukutuin kirjaan sen verran nopeasti että ahmin sen parissa päivässä aina kun vain oli mahdollisuus lukea. Kirjan kieli oli paikoitellen hyvin runollista, mutta kuitenkin helppolukuista, ja päälle kahteensataan sivuun oli mahdutettu yllättävän paljon. Ja tämän sanon vain hyvällä, aina ei nimittäin tarvita paksuja romaaneja ollakseen hyvä kirja. 

Se, mitä ehkä kuvittelin kirjasta sen aloittaessani, keikahti nopeasti päälaelleen. Kaunis amerikkalainen ja menestynyt perhe, teinien välinen rakkaus, kesät yksityisellä saarella ja elämän tietty huolettomuus on kirjassa mukana, mutta niin on paljon muutakin. Heti alusta alkaen on selvää, että jotain kauheaa on tapahtunut ja kysymysmerkit leijailevat ilmassa. Mitä sinä yhtenä tiettynä kesäiltana oikein tapahtui, miksi kukaan ei kerro totuutta?

Kertoja on melkoisen epäluotettava, ja se saa lukijan keikkumaan juonen kannalta ääriasennoissa. Sitä miettii, että näin tämä nyt etenee, mutta mikään ei olekaan sitä miltä näyttää. Kertoja on yhtä pihalla kuin lukijakin etsiessään totuutta.

En osannut ollenkaan päätellä miten juoni kehittyy, millainen loppuratkaisu kirjassa on. Sellainen kuitenkin, että herkistyin. Traaginen ja surullinen, kun totuus lopulta selviää. Vaikka kirja ilmeisesti luokitellaan enemmän nuorten kirjaksi, on tämä kuitenkin hyvin erilainen ja älykäs sellainen. Kuten niin monesti aiemminkin, vaikka ulkokuori olisikin kunnossa, kulisseissa saattaa kuohua ja pahasti. Kirja näyttää myös ison rahan ja menestyksen toisen puolen, ja kuinka kierot perheenjäseneiden suhteet voivat olla. 

Minustä tämä oli todella hyvä, ja se on pyörinyt mielessäni viime päivät. Tämä on kirja, jonka voi lukea helposti uudestaan. Tämänkaltaisia kirjoja haluan lukea lisää!

Kirjaa on luettu myös suomalaisissa kirjablogeissa:
Reta Anna Maria
Nina Mari
Kirjaneidon tornihuone
Laura / Lukuisa

"Welcome to the beautiful Sinclair family.
No one is a criminal.
No one is an addict.
No one is a failure.
The Sinclairs are athletic, tall, and handsome. We are oldmoney Democrats. Our smiles are wide, our chins square, and our tennis serves aggressive."



tiistai 17. marraskuuta 2015

Jutta Gustafsberg: Jutan voimakirja

Jutta Gustafsberg: Jutan voimakirja
WSOY 2015
Kansi Elise Kulmala Magnetphotography
Arvostelukappale kustantajalta


Minulle on uusi aluevaltaus tuoda terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kirjoja blogiini, vaikka niiden lukemisesta kovasti pidänkin. Jutan voimakirjan kohdalla teen kuitenkin poikkeuksen, sillä kun näin kirjan ilmestyneen, tuli vahva tunne että se pitää lukea. Jotkut kirjat kutsuvat luokseen, ja juuri nyt se mitä tarvitsin tähän hetkeen, oli Jutan kirja.

Minulla on aina ollut hyvin positiivinen kuva Jutasta, vaikka en häntä koskaan ole tavannutkaan. Nainen on aina yhtä iloinen ja energinen, sen lisäksi että henkistä voimavaraa ja päättäväisyyttä tuntuu löytyvän kuin pienestä kylästä. Omana itsenään ja kovalla työllään hän on esimerkki menestyvästä naisesta ja ihmisestä, joka uskaltaa heittäytyä ja uskaltaa luottaa unelmiinsa. 

Jutalla on hyvä asenne elämään, ja se näkyy kirjan sivuilla. Hän ei kerro kuinka pitää oikeaoppisesti elää ja esimerkiksi syödä, mutta kertoo kuinka hän sen tekee ja kannustaa lukijoita haastamaan itseään ja omia ajatustapojaan. Kirjassa on jumppaohjeita, mielikuvaharjoituksia sekä ravitsemustietoakin, jotka varmasti monia auttavat ainakin alkuun omalla elämäntaparemonttitiellään.

Jutasta saa kirjan perusteella hyvin inhimillisen kuvan. Vaikka ulkoapäin saatamme nähdä vain hänen menestyksensä, on sen taustalla kuitenkin ollut taloudellista ahdinkoa, surua henkilökohtaisessa elämässä mutta myös määrätietietoista kovaa työtä. Mikään ei tule ilman kovaa työntekoa. 

Kirja on visuaalisesti kaunis, ja sitä selaa mielellään. Minulla se taitaa jäädä yöpöytäni vakiokirjaksi, sillä on hyvä palata ihan niiden perusasioiden äärelle, ja nukkumaan mennessäkin muistaa kiittää siitä että kaikesta huolimatta tämäkin päivä oli lahja. Positiivisuus luo positiivisuutta.


Minulle tämä kirja tuotti ennen kaikkea hyvää mieltä, ja sai havahtumaan muutamista asioista elämästäni. Pitäisi uskaltaa, pitäisi olla lempeämpi itseään kohtaan. Ylipäänsä olisi välillä hyvä hieman pysähtyä ja ajatella eikä vain mennä ja paahtaa.

Eletään siis tässä hetkessä, onnellisena ja toisiamme kunnioittaen! Jos kaipaat lisätsemppiä ja voimasanoja pimeään syksyyn, suosittelen Jutan kirjaa. Energisestä ihmisestä huokuu energiaa myös muille.


maanantai 9. marraskuuta 2015

Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Sergei Lukjanenko: Yöpartio
Into Kustannus 2012
Suomennos Arto Konttinen
Venäjänkielinen alkuteos Notšnoi Dozor


On mielenkiintoista, kuinka välillä tulee kiinnostuneeksi jostakin kirjasta. Yleensä hyvänä keinona ovat suosittelut, kirjablogimaailmassa kun ei voi välttyä hyviltä kirja-arvioilta, mutta tällä kertaa vaikutin tarttua kirjaan tuli hieman muualta. Tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemamaana oli Venäjä. Jonkun verran selasin listoja, joissa vilisi itselle tuntemattomia kirjailijannimiä, mutta muutamista kiinnostuin kuitenkin sen verran että aloin ottamaan niistä selvää. Yksi mielenkiintoinen nimi oli Sergei Lukjanenko, Venäjällä ja maailmallakin todella suosittu fantasia- kirjailija, jonka kirjoja tunnuttiin kehuvan joka puolella joissa niistä luin. Venäjällä Lukjanenkon kirjat kuulemman ovat suositumpia kuin Taru Sormusten herrasta tai Harry Potter! Kirjan juoni kyllä tuntui erilaiselta ja mielenkiintoiselta, välillä on nimittäin päästävä täysin muihin maailmoihin, myös kirjojen parissa.

Into -kustannuksen piste Helsingin kirjamessuilla 2015

Moskovan kaduilla, tavallisten ihmisten keskuudessa on Muita - noitia, velhoja, vampyyreja ja ihmissusia. He kuuluvat joko Valon tai Pimeyden palvelijoihin. Molemmat osapuolet ovat solmineet aselevon, sopimuksen, jossa molemmat osapuolet valvovat toisiaan ettei toinen tee mitään sellaista mikä järkyttää tasapainoa. Vampyyrit eivät siis voi vapaasti metsästää ihmisverta vaikka mieli tekisi, eikä Valon palvelijat listiä pahiksia noin vain. On säilytettävä hyvän ja pahan tasapaino, koko ajan.

Keskitason velho, Anton Gorodetski, palvelee Valon puolella, Yöpartiossa. Eräänä iltana hän huomaa metrossa nuoren naisen, jonka päälle on langetettu niin voimakas kirous, että se uhkaa tuhota koko Moskovan. Antonin omat voimat eivät riitä hallitsemaan niin suuria voimia, mutta jostain syystä hänen kohtalonsa on sinetöity tuohon tuhon partaalla olevaan naiseen. Pian Anton onkin keskellä Valon ja Pimeyden taistelua, eikä mikään ole täysin mustavalkoista.

Lukjanenko on todellakin luonut oman maailmansa; on demoneita, velhoja, kauhua ja vauhdikkaita tapahtumia. Ja mikä parasta, meininki ei ole nolostuttavaa eikä missään nimessä ennalta-arvattavaa. Pidin hurjasti siitä, että kirja haastaa lukijaansa, sillä mitään ei tarjoilla valmiina. Juonenkäänteitä joutuu välillä pohtimaan tarkemminkin, ymmärsikö varmasti oikein sen minkä juuri äsken luki?

Yöpartio on sarjan ensimmäinen osa. Se koostuu kolmesta itsenäisestä osasta, mutta kaikki tapahtumat linkittyvät kyllä toisiinsa. Erilainen, mutta onnistunut toteutus. Tämä on ehdottomasti sarja, jonka pariin palaan vastaisuudessakin. Varsinkin silloin, kun tämä ihminen kaipaa pakoa hieman muihin todellisuuksiin.