tiistai 29. lokakuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Sielut kulkevat sateessa

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Sielut kulkevat sateessa
Atena 2013
Kansi Jussi Karjalainen

Nyt on sellainen hetki bloggaajalla, etten edes tiedä mistä aloittaisin tämän postauksen kirjoittamisen. Olen ollut niin intensiivisesti mukana kirjan maailmassa, ja kirjamessutkin pitivät minua vielä kirjan otteessa entisestään: olinhan kuuntelemassa kirjailijaa niin Ylen haastattelussa kuin Atenan järjestämässä kirjabloggajatapahtumassakin. Paluu niin kirjan maailmasta kuin messuhulinastakin käy mitä ilmeisemmin nyt vaikean kautta.

Aloitetaan nyt kuitenkin vaikka sillä tiedolla, että tämä on ensimmäinen kirja jonka Jääskeläiseltä olen nyt lukenut. Useissa kirjablogeissa Jääskeläisen tuotantoa on hehkutettu jo pidemmän aikaa, eikä suotta. Sielut kulkevat sateessa piti otteessaan heti, ja suorastaan ärsyynnyin kun hyvää lukuhetkeä häiritsi maallinen työnteko.

Judit on keski-ikäinen sairaanhoitaja, joka on kyllästynyt elämäänsä, avioliittonsa ja työpaikkansa homeongelmiin. Yllättäen nuoruuden ystävä Martta tarjoaa Juditille työtä monikansallisessa kotisairaanhoitofirmassa, jossa Martta itse on johtajana. Palkkaus on hyvä, homeongelmaa ei ole, mutta työ vaatii tekijöiltään hieman tavanomaista enemmän. Judit pakkaa laukkunsa ja matkaa Helsinkiin kohti uutta elämäänsä.

"Niin kauan kuin hän muisti, hän oli ammentanut elämänilonsa odotuksesta. Siitä, että edessä täytyi olla jotain parempaa. Sitten kun. Milloin hän oli ollut todella elossa kuluvalla hetkellä?"

Uusi työpaikka F-Remedium -yrityksessä tarjoaa asiakkaille kotisairaanhoidon lisäksi myös sielullista hoitoa. Judit vierastaa ajatusta, mutta koska palkkaus on hyvä, päättää hän jäädä. Eihän hänellä koskaan ole ollut vielä parempaa työpaikkaa. Lisäksi Judit haluaa viettää aikaa sairaan kummipoikansa, Martan kahdeksanvuotiaan Maurin kanssa.

Judit huomaa että lapsuuden ystävästä on tullut harras uskovainen, joka ihmetyttää. Onko näin ollut aina? Kun Judit päätyy hoitamaan Leo Moreauta, kansainvälistä julkkista joka kannattaa vahvasti ateismia alkaa tapahtua. Keskustelut Leon kanssa saavat Juditin kurkistamaan myös totuuksien toiselle puolelle ja pohtimaan, onko F-Remedium niin hyvä työpaikka kuitenkaan. Ja samalla sataa ja sataa...

"Varo, tulokas. Lähde kun vielä voit. Firma on täynnä pimeää."

Sielut kulkevat sateessa on pelottava, jännittävä ja outokin, mutta pidin tästä aivan valtavasti. Vielä lisää jännitystä ja epätodellisuutta kirjan lukemiseen syntyi, kun aina tarttuessani kirjaan satoi vettä, joka kerta! Täydelliset puitteet kirjan lukemiseen näin syksyn pimeinä iltoina, todella tunsin olevani mukana kirjan maailmassa. Astuminen maagiseen realismiin maailmaan ei pelottanut, sen verran hyvin Jääskeläinen pitää homman kasassa.

Uskonto vastaan ateismi on aiheena haastava, mutta Jääskeläinen kirjoittaa taitavasti kertomatta kumpi maailma on parempi, mutta pohtimisen aihetta tulee lukijalle sitten senkin edestä. Onko Jumala oikeasti olemassa? Mihin oikeasti uskot?

Enempää kirjan juonesta ei voi kertoa, se täytyy itse lukea ja ennen kaikkea kokea. Jokainen menee pinnan alle omalla vastuullaan...

"Sisällön etsiminen elämälleen voi johtaa mielettömyyksiin, mutta elämä ilman sisältöä on kidutus, pysyvä levottomuus ja hämärien toiveiden taakka. Se on laiva, joka kaipaa merelle ja kuitenkin pelkää."

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Helsingin kirjamessut

Helsingin kirjamessut kutsuvat joka vuosi tätä kirjahullua, ja niin myös tänäkin vuonna. Messuilla vietin kaksi päivää, perjantain ja lauantain, ja voi että kuinka hienoja päiviä ne olivatkaan. Olen ihan pökerryksissä! Jotain messuinnosta kertoo se, että unohdin molempina päivinä kameran, ja olin onnettoman kännykkäni varassa. Yritän nyt näillä kuvamuokkauksilla hämätä ovelasti kuvia paremmiksi kuin mitä ne ovat.

Aloitin perjantain messut seuraamalla Kanava- tietokirjapalkinnon jaon. Vuoden 2013 Tietokirjapalkinto meni Petteri Pietikäiselle teoksesta Hulluuden historia. Vaikutti todella mielenkiintoiselta luettavalta, täytyy jossain vaiheessa tutustua paremmin.

Palkinnon jaon jälkeen jälkeen lähdin kiertelemään messuosastoja, ja tutkimaan tietenkin kirjatarjontaa. Paljon oli messutarjouksia, esimerkiksi Suomalaisen kirjakaupan ja Akateemisen kirjakaupan osastoilta sai -20% alennusta kirjoista. Paljon olisi ollut kirjoja joita olisin halunnut haalia kassin täydeltä, mutta maltoin mieleni ja kirjaostokseni olivatkin todella maltilliset. Näistä lisää lopussa.

Kirjojen kiertelyn jälkeen oli hyvä aika käydä tutustumassa ruokamessujen tarjontaan, kirjaimellisesti. Mukaan lähti aivan taivaallisia aurinkokuivattuja tomaatteja, parmesan-juustoa sekä After Eight Fudgea. Nam.

Lauantaina meno olikin messuilla jo melkoista, ja pieni ihmispelko siinä meinasi päästä valloilleen kun tajusi ihmismäärän tuplaantuneen edellisestä päivästä. Rohkeasti kuitenkin sekaan vaan.

Lauantaina olin päättänyt keskittyä divareihin, ja hetken kiertelyn jälkeen huomasin että ensimmäinen tapahtuma olisi alkamassa pian ja kiiruhdin Aino-saliin kuuntelemaan ajatuksia jaetun lukemisen lumosta, jossa keskusteltiin lukupiireistä ja kirjablogeista. Keskustelussa mukana olivat kirjabloggaajat Katja Jalkanen ja Taika Dahlbom, kriitikko Suvi Ahola ja lukupiirin vetäjä Seija Nummijoki. Keskustelu oli hyvin mielenkiintoista ja sitä olisi voinut jatkaa pidempäänkin ellei aika olisi loppunut kesken. Harmi että tämä oli samaan aikaan kun Mika Waltari lavalla olisi ollut naisdekkaristeja, olisi ollut kiva kuunnella myös Leena Lehtolaista, Outi Pakkasta ja Vera Valaa.

Siirryin uudestaan divareiden maailmaan ja uskaltauduin tungokseen selaamaan Vantaan Antikvariaatin kahden euron pöytiä. Pöydissä olisi varmasti ollut vaikka ja mitä mutta se ihmismäärä, jälleen kerran. Yhden ihan huipun kirjalöydön pöydästä tein, ja siinä on nyt jo omistuskirjoituskin kirjailijalta!

Siirryin pöytien luota siis pian pois ja suuntasin kuuntelemaan Ylen osastolle Riikka Peloa, Marisha Rasi-Koskista, Anne Leinosta ja Pasi Ilmari Jääskeläistä. Tilaisuutta oli mukava kuunnella ja aika hurahti todella nopeasti heitä kuunnellessa. Itseäni lähtökohtaisesti kiinnosti kuulla Jääskeläistä, olinhan juuri samana aamuna lukenut viimeiset sivut upeasta Sielut kulkevat sateessa -romaanista.

Tässä vaiheessa päivää tajusin että jotain pitäisi mahdollisesti syödäkin, ja terveellinen lounas kuittaantui pehmiksellä. Sokerit siis kohdilleen ja kohti Atena-kustantamon järjestämää kirjailijatapaamista kirjabloggareille Pasi Ilmari Jääskeläisen kanssa. Paikalla oli todella paljon bloggaajia ja oli kiva saada useille blogeille kasvot. Tämä oli itselleni hieman jännittävä tilanne, sillä olin mukana nyt ensimmäistä kertaa tapaamassa muita kirjabloggaajia. Oli todella kiva tilaisuus, joka sai heti alussa dramaattisen aloituksen tarjoilupöydän kaaduttua, ja viinien lennettyä lattialle. Siivooja aloitti työnsä ottamalla ensin kaaoksesta valokuvan.


Iloinen ja mukava kustannustoimittaja Kanerva Eskola kertoi aluksi millaisia asioita ennen kirjan painoon menemistä liittyi, ja pian keskusteltiinkin kirjablogeista ja kirjojen näkyvyydestä, oli oikein mielenkiintoinen keskustelu. Tilaisuuden jälkeen sain vielä nimmarin, kylläkin Pasin Harjukaupungin salakäytävät -kirjaan. Piti ottaa kotoa mukaan nimmaria varten oma kappaleeni Sielut kulkevat sateessa, mutta näppärästi unohdin sitten senkin eteiseen lähtiessä. 
Kiitos Atenalla kivasta tilaisuudesta ja messulipusta!

Messusaalis oli tänä vuonna hyvin maltillinen, vain kolme kirjaa lähti mukaan joista yhtä olin tietoisesti tullut hakemaankin. Ilona Pietiläisen Lumoava joulu oli pakko saada, aivan ihana kirja! Jouluvaihe alkaa ilmeisesti muutenkin olla jo aika vahvasti päällä, kun ostin vielä iki-ihanan Mauri Kunnaksen yhteisniteen Joulutarinat. Todellinen löytö oli vielä Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät, jossa on nyt nimmarikin :)

Ihanat kaksi päivää takana, ensi vuonna taas uudestaan! ♥♥

maanantai 21. lokakuuta 2013

Granta 1: Ruoka

Granta 1. Uuden kirjallisuuden areena. Otava 2013

Grantasta kuulin ensimmäisen kerran kirjablogien kautta. Kiinnostus tähän Suomen ensimmäiseen Grantaan oli valtaisa, ja hain omani pois kirjakaupasta pikaisesti. Lisää Grantan historiasta voit lukea Otavan blogista täältä, joka vastaa Suomen Grantan päätoimittaja Aleksi Pöyryn toimesta kysymykseen Mikä ihmeen Granta? Myös Luutii -blogissa on hyvin tyhjentävästi kirjoitettu Grantasta.

Suomen ensimmäisen Grantan teemana on ruoka. Antti Tuurin Leipä aloittaa Grantan, ja jää teoksen parhaimmaksi ruokaa käsitteleväksi teokseksi. Täydellisen leivän reseptin etsiminen on kyllä tekninen mutta myös sympaattinen, ja tämän ensimmäinen tekstin luettuani aloin vastoin normaalia toimintaani lukea muita tekstejä sieltä täältä. Eniten minua kiinnostanut teksti oli jo lähtökohtaisesti Taiye Selasin Afrikkalaistyttöjen seksielämä. En sanoisi että Selasin tekstillä oli hirveästi tekemistä ruoan kanssa, vaikka kyllähän siellä esimerkiksi hedelmiä vilahteli, ja osa tapahtumista sijoittui keittiöön. Taiye Selasiin haluan tutustua jatkossa tarkemmin.

Grantan lukemisen jälkeen olen ennen kaikkea hieman hämmentynyt. Ruoka ei nouse kaikissa teksteissä kovinkaan keskeiseksi asiaksi, toisinaan se on suorastaan sivuseikka. Samoilla linjoilla on myös Noora, joka pettyi tarjoiltavaan ruokaan tällä kertaa pahasti. Minulle ruoka teemana antaa odottaan paljon, ehkä suoranaisia kulinaarisia makuelämyksiä, joka tapauksessa ruokaan liittyviä kertomuksia. Näin ei todellakaan aina tapahtunut.

Suurimman hämmennyksen sai aikaan chileläis-espanjalaisen Roberto Bolañon novelli Everstin poika, jossa mässäillään zombien lihanhimolla. Novelli on kirjoitettu erään (huonon) zombie -elokuvan juonikertomuksesta. Noh, kyllähän zombienkin täytyy syödä, mutta olen hämmentynyt.

Grantassa on tekstejä laidasta laitaan, on runoja, katkelmia romaaneista, novelleja, listoja sekä alun perin TV-elokuvan käsikirjoitukseksi kirjoitettu pätkä. On tuttuja suomalaisia kirjailijoita, ja on isoja ulkomaalaisia tähtiä.

Minusta Grantan rantautuminen Suomeen on kuitenkin hieno juttu, ja toivon sille onnea, menestystä ja pitkää ikää. Onhan kyseessä pitkän historian omaava aikakauskirja joka on kansainvälisesti yksi vaikutusvaltaisimmista kirjallisuusjulkaisuista. Näin myös suomalaisten kirjailijoiden tekstit pääsevät liikkumaan maasta toiseen, kun käännöksiä ilmestyy muiden maiden Grantoissa.

Minulle tarjoiltu ruoka jäi tällä ensimmäisellä kerralla hyvin keskinkertaiseksi, mutta en luovuta vielä. Tulevien julkaisujen teemoista en tiedä, mutta olen silti kiinnostunut hankkimaan seuraavankin Grantan. Toivottavasti seuraava valittu teema toimii kuitenkin läpi julkaisun, eikä lukijan tarvitse ihmetellä miten se liittyy aiheeseen.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Riitta S. Latvala - Ahtaan paikan kammo

Riitta S. Latvala - Ahtaan paika kammo, Robustos 2013.
Kansi Johanna Lumme


"Onni on tässä ja nyt, eikä vuojen piästä."

Ahtaan paikan kammo sai kiinnostumaan kirjasta sen aiheen vuoksi. Kymmenessä novellissa seurataan ihmisten selviytymistä elämän käännekohdissa kuten he parhaiten taitavat. Jotkut putoavat ja jotkut porskuttavat eteenpäin edes huomaamatta omaa onnekkuuttaan. Miten menestyä, kun koulutuskaan ei takaa enää automaattista pärjäämistä? Nämä ovat asioita joita mietin tällä hetkellä omassa elämässänikin, ja siksi halusin tarttua kirjaan.

Ahtaan paikan kammo sisältää hyvin erilaisia novelleja, jotka on jaoteltu seuraavasti; Irti, Itsestä kiinni, Tarkoitus pyhittää, Vallatonta menoa, Yksin ja Esirippu. Suosikiksi nousi murteella viännetty Pojasta polvi paranee. Jokaisesta novellista löytyy paljon tulkittavaa, ja uskonkin että muutamilla lukukerroilla novellit aukeaisivat uusilla tavoilla ja merkityksillä. Novelleissa näkyy paljon epäoikeudenmukaisuutta muun muassa työttömyyden, yksinhuoltajuuden ja ulkomaalaisen asemasta Suomessa.

"Minä olen maailman onnellisin ihminen, hän ajatteli.
Paitsi silloin kun satun olemaan universumin onnettomin."

Olen ollut aina melkoisen huono lukemaan novelleja, lyhyet kertomukset tuppaavat jäämään mielessäni aina keskeneräisiksi ja eteneminen on kovin verkkaista vaikka kirja itsessään ei olisi kovin pitkä. Novellista toiseen siirtyminen on aina ollut kohdallani haastavaa, aina ajatuksissani olen vielä kiinni edellisessä. Tämän takia myös Ahtaan paikan kammo kesti käsissäni kauan. 

Latvala on kirjailijana minulle entuudestaan tuntematon, ja hän on ennen tätä novellikokoelmaa kirjoittanut romaaneja. Ahtaan paikan kammossa on monia hyviä hetkiä, mutta myös niitä jotka eivät ensimmäisellä lukukerralla täysin auenneet, ja joissa on paljon tulkinnan varaa miten henkilön lopulta käy. Odotin teokselta enemmän, varsinkin, kun koin aiheen sopivan omaan elämäntilanteeseeni juuri nyt hyvin. Olisinko kaivannut jonkinlaista tukea kirjalta tai jopa suoranaisia vastauksia onnellisuuskysymykseen? Ehkä, ja juuri siksi tämä ei päässyt täysin säväyttämään tavalla jota odotin, vain muutama tarina nousi ylitse muiden.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vihdoin ja viimein: tervetuloa kirjastooni!

Muutimme noin vuosi sitten uuteen asuntoomme, ja jo ennen muuttoa ihana ukkoseni lupasi yhden huoneista minulle kirjastohuoneeksi. Minua ja kirjojani ei eroteta toisistaan, joten muutossa kannettiinkin selkä vääränä painavia kirjalaatikoita. Tuparilahjaksi sain vanhemmiltani Ikean kirjahyllykokonaisuuden, sillä he tiesivät kuinka tärkeä asia minulle kunnon kirjahyllyt ovat nyt kun siihen on ensimmäistä kertaa koskaan mahdollisuus ja ennen kaikkea tilaa. Olen luvannut tehdä tämän esittelyn teille jo muutostamme lähtien, ja tarkoitukseni oli esitellä huone heti kun sen on täydellisen valmis. Noh, huone ei ole vieläkään täysin valmis mutta tämä esittely on kummitellut mielessäni kokonaisen vuoden, ja nyt on aika vilauttaa teille lopputulosta.


Meillä vallitsee päävärinä asunnossa valkoinen, ja halusin kirjahyllystänikin ehdottomasti valkoisen. Näin lopputulos ei mielestäni ole raskas, eikä syö jo valmiiksi pienen huoneen tilaa. Olen ollut tyytyväinen näihin Ikealaisiin, mitään ongelmia ei ole ollut. Ja ihanaa kun kirjat saa nyt lasiovien taakse eivätkä kerää pölyä kuten edellisessä asunnossa majaillut Expedit. Kuvat on otettu päivänvalossa, eikä näissä näy nyt hyllyjen päällä olevat valaisimet oikeuksissaan. Niistä tulee uskomattoman kaunis valo iltahämärässä, kirjat tulevat kauniisti esille! Juuri iltasella viihdyn huoneessa parhaiten, tulee ihanan kotoisa olo.


Samassa huoneessa on lukutuolini lisäksi työpöytä tietokoneineen. Tämän pöydän ääressä valmistuvat blogini postaukset :) Työtuoli ei muuten ole kaikista ergonomisin mutta menee niin näppärästi pieneen tilaan. Kirjahyllyssä on nyt paljon muutakin kuin kirjoja, aina lautapeleistä cd-laatikoihin. Oli aika hassu tilanne keksiä täytettä nyt kun hyllytilaa oli niin paljon että kaikki omistamani kirjat mahtuivat hyllyyn heittämällä! Kauhea tilanne, joudun siis hankkimaan kirjoja lisää.. ;)


Varsinainen keskeneräisyys näkyy nyt tässä. Lukutuolin ohessa on ikivanha jalkalamppu mutta ei pientä pöytää mihin kirja(pino)a laskea. Lisäksi haluaisin seinälle ehkä taulun tai pienen kapean hyllyn johon voisi laittaa tuikkuja palamaan. Nyt seinä on jotenkin liian paljas vaalean tapettinsa vuoksi. Mutta pikku hiljaa, pöydän metsästys on käynnissa koko ajan. Jahka pöytä löytää tuolin viereen, on helpompi suunnitella seuraavaa ratkaisua :)

Ja onhan huone vuoden aikana saanut kasvojen kohotusta kun ajattelee mistä kaikki alkoi:
Eipä ole tuota sekamelskaa tai tuota tapettia kyllä yhtään ikävä!

Suloista sunnuntaita kaikille!

torstai 10. lokakuuta 2013

Eowyn Ivey - Lumilapsi


Eowyn Ivey - Lumilapsi (The Snow Child 2012) Bazar 2013. 
Suomennos Marja Helanen
Kannen kuvitus Alessandro Gottardo (Shout)
Suomenkielinen kansi Susanna Appel


""Vaimo, menkäämme pihalle talon taakse tekemään pieni lumityttö. Kenties hän herää henkiin ja rupeaa meille pieneksi tyttäreksi."
"Mieheni", vanha nainen sanoo, "ei sitä tiedä miten käy. Mennään vain pihalle tekemään pieni lumityttö.""
- Arthur Ransome, Pieni lumentytär

Näin alkaa kirjan ensimmäinen osa, josta alkaa Jackin ja Mabelin ihmeellinen tarina Alaskan villissä ja karussa maisemassa. Jack ja Mabel ovat lapseton pariskunta, joka on muuttanut 1920- luvun Alaskaan pakoon suruaan ja uskoa uuden elämän aloittamisesta. Suru on kuitenkin ajanut pariskuntaa erilleen, ja Alaskan julmuudessa Jack raataa pellolla pariskunnan elannon eteen kun taas kotona Mabel kärsii yksinäisyydestä ja epätoivosta.

Eräänä iltana, pitkän ja synkän syksyn jälkeen maahan sataa lumi. Lumen tulo saa Mabelissa ja Jackissa aikaan hetkellisen ilon, ja lumen tuoma toivo saa heidät pihalle tekemään lumesta tytön jolle Mabel pukee punaisen kaulaliinan ja lapaset. Aamulla lumilapsi punaisine kaulaliinoineen ja lapasineen on kuitenkin poissa, mutta metsästä ilmaantuukin oikea pieni tyttö kettu kannoillaan heidän elämäänsä.

Tyttö on nimeltään Faina. Kukaan ei ole koskaan nähnyt tyttöä, mutta siellä, keskellä Alaskan villiä luontoa asuu ja metsästää tuo pieni ja kaunis tyttölapsi. Vähitellen Jack ja Mabel alkavat ymmärtämään tyttöä ja tutustuessaan tyttöön alkavat rakastaa tätä kuin omaa lasta jota heille ei koskaan suotu. Fainan myötä elämä muuttuu valoisammaksi ja myös Mabel ja Jack löytävät jälleen toisensa, muistavat miksi toisiinsa rakastuivat.

Lumilapsi on kaunista luettavaa, ja Alaskan luonto tulee lähelle lukijaa. Ivey kuljettaa tarinaa hitaasti mutta vangitsevasti, arkinen aherrus peltotöissä ei missään vaiheessa puuduta. Tämä kiireetön kerronta on taidokasta, ja Ivey kuvaa myös vahvasti Alaskan ankaraa ja kaunista luontoa. Alaska tulee niin iholle, että sinne alkaa väkisinkin haaveilla.

Lumilapsen olen halunnut lukea jo pitkän aikaa, heti kun luin siitä ensimmäisen arvion. Vaikka viihdyin tämän taidokkaan romaanin parissa, alun lumoavuus lässähtää loppua kohden. Kirjan ensimmäinen ja toinen osa olivat onnistuneita ja ihastuttavia, mutta kolmas ja viimeinen osa ei saanut minua vakuuttuneeksi. En karsasta aikuisten satuja, enkä uskokaan että hienoinen pettymys tästä johtuukaan, mutta kuten sanottua, lumoavuus ei riitä täysin loppuun saakka.

Iveytä luen mielelläni jatkossakin. Luminen Alaska on kiehtova ja eksoottinen miljöönä. Tässä tarinassa se on oikeastaan kuin yksi henkilöistä. Sain muuten itselleni taas muistutuksen, kun eräässä kohdassa mainitaan Jack Londonin Valkohammas: olen halunnut lukea kirjan jo kauan!


lauantai 5. lokakuuta 2013

Chimamanda Ngozi Adichie - Kotiinpalaajat

Chimamanda Ngozi Adichie - Kotiinpalaajat (Americanah). Otava 2013.
Suomennos Hanna Tarkka
Kansi Emmi Kyytsönen

Ifemelu ja Obinze ovat nuoria nigerialaisia teinejä, jotka rakastuvat toisiinsa. He kuitenkin tietävät, että tulevaisuus on muualla kuin Nigeriassa ja varsinkin Obinze haaveilee unelmien Amerikasta. Kun sitten Ifemelu pääsee opiskelemaan Yhdysvaltoihin, on Obinzen tarkoitus tulla Ifemelun perässä mahdollisimman pian. Amerikan sijaan Obinze päätyy laittomana siirtolaisena Lontooseen. Ifemelu yrittää päästä sisään amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja saavuttaa elämässään asioita, mutta ensi askeleet Amerikassa eivät ole helppoja afrikkalaiselle naiselle. Ifemelun etsiessä itseään, tasapainoillessa kahden kulttuurin välissä ja etsiessään töitä hän yllättäen katkaisee kaikki välit Obinzeen.

Mustana naisena eläminen Amerikassa ei ole helppoa, alun vaikeuksien jälkeen Ifemelu alkaa kuitenkin vähitellen löytää ystäviä, saada töitä, rakkautta ja elämältä kaikkea sitä mitä Nigeria ei olisi koskaan voinut hänelle tarjota. Kaiken tämän ohella Ifemelu kirjoittaa blogia Rotu ja rotu eli ei-amerikkalaisen mustan huomioita afroamerikkalaisista (heistä joita ennen sanottiin neekereiksi), jossa kirjoittaa nimensä mukaisesti huomioita ja ajatuksia rotukysymyksestä.

Obinzen elämä muuttuu suuresti Ifemelun ollessa Amerikassa, ja kun Ifemelu päättää muuttaa takaisin Nigeriaan, on Obinze aviomies, isä ja erittäin rikas. Ja silloin he joutuvat molemmat elämänsä suurimman valinnan eteen.

Olen lukenut kirjaa pitkin viikkoa ja kun suljin kirjan kannet, ensimmäinen mieleeni tuleva sana kirjasta oli runsas. Tätä olen nyt pyöritellyt päässäni ja jos tosiaan pitäisi vain yhdellä sanalla kuvailla tätä romaania, olisi se juuri runsas.

 Kotiinpalaajissa on paljon, ja Adichie nostaa esille muun muassa rasismin, ja sen kuinka vaikeaa on elää mustana ihmisenä. Ja kuinka erottelu mustien ja valkoisten välillä alkaa, kun poistutaan Nigeriasta, tämän Ifemelu huomaa muuttaessaan Amerikkaan. Koska aihetta käsitellään kirjassa paljon, tulee väkisinkin pohdittua kuinka paljon tässä on kirjailijan omia kokemuksia ja havaintoja elämästä, kuinka moni asia on oikeasti totta. Amerikka nähdään mustan maahanmuuttajan silmin, Barack Obaman voitto presidentinvaaleissa asiana jota kukaan musta ihminen ei voinut ikinä kuvitella näkevänsä omana elinaikanaan, ja Nigeria muunakin kuin vain köyhänä ja hätää kärsivänä pelastuskohteena.

Rasismi ja rotuun liittyvät kysymykset ovatkin hyvin keskeisessä osassa, ja siksi kuvaus rakkaustarinasta uhkaa jäädä muun kerronnan varjoon. Päähenkilöinä kun ovat juuri Ifemelu ja Obinze, toisiinsa nuorena rakastuneet. Tämän rakkaustarinan kuitenkin unohtaa, kun alkaa seurata Ifemelun elämää Amerikassa ja uusia miessuhteita. Vasta kirjan loppupuolella saadaan taas seurata uudelleen kehittyvää rakkaustarinaa kun vuodet ovat muuttaneet niin Ifemelua kuin Obinzeakin.

Tämän kirjan kohdalla voisin uskoa, että mikäli kielitaitoa riittää voisi olla parempi lukea tämä englanniksi, kuten Mafalala ja Elegia ovat tehneet. Tuli tunne, että kaikki kielenvivahteet, korostukset ja sanonnat eivät täysin pääse oikeuksiinsa suomeksi luettuna. Kieleen nimittäin keskitytään paljon, kun nigerialaiset kiinnittävät huomiota millä korostuksella englantia henkilö puhuu, mitä sanoja käyttää.

Minusta tämä oli upea romaani, ihanan runsas ilman että mitään oli liikaa. Jotenkin tarina eli niin että ei olisi sen halunnut edes loppuvan. Tämä on niitä romaaneja joiden jälkeen on vaikeaa tarttua seuraavaan kirjaan, sen verran vahva jälki tästä jää. Adichieta on luettava lisää!