torstai 26. huhtikuuta 2012

Ann Heberlein - En tahdo kuolla, en vain jaksa elää


 En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Aito apori, ratkaisematon filosofinen dilemma, ahdistava tilanne itsessään, jos unohdetaan että useimmiten oma ahdistukseni saa minut pitämään elämää arvottomana ja ajattelemaan että se pitäisi siksi lopettaa. Se sattuu liikaa. Joskus. Joskus se on vain sietämätöntä. Tämä arki. Tämä murhe. Tämä ruma elämä. Tämä latteus. Tämä typeryys. Kaikki mitä te ette ymmärrä. Anteeksi. Se oli tarpeetonta. Anteeksi.

Enpä olisi voinut enempää syvemmällä tekstissä kuin olin Annen kanssa St. Larsin odotushuoneessa hänen kaikissa elämänvaiheissaan. Heberlein kirjoittaa heti ensimmäisestä lauseesta alkaen tavalla, joka saa lukijan jollain tavalla "heräämään". Olin Annen otteessa koko kirjan ajan, koko hänen maanisen ajatuksenjuoksunsa ajan, jonka aikana sain lukea ja kokea miltä helvetti pään sisällä voi pahimmillaan olla ja kuinka rakkaus ei aina tunnu riittävän.

En tahdo kuolla, en vain jaksa elää kertoo kirjailijan itse-eletystä helvetistä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. On aikoja, jolloin kaikki menee hyvin, mutta maanisen kauden aikana aivot käyvät ylikierroksilla, ne eivät lakkaa ajattelemasta. On pakko tehdä, pakko ajatella ja se saa toisinaan tuntemaan ettei tätä kaikkea millään jaksa.

Heberlein kirjoittaa julki sen, mitä ihmiset yleensä ajattelevat mielialahäiriöisistä, niistä hulluista. Ihminen mielellään ummistaa silmänsä, piilottaa päänsä pensaaseen, mutta kun siitä tulee henkilökohtaista , kaikki muuttuu. Herkästi ajatellaan, että kaikki psykiatrian potilaat ovat hulluja ja väkivaltaisia, mutta lähinnä he ovat vaaraksi itselleen.

Heberlein käsittelee vahvasti ihmisen omaa oikeutta itsemurhaan. Mitä ihminen voi valita? Mitä hän saa valita? Mitä hän on vapaa valitsemaan? Ja koska hän on vapaa? Yleinen käsitys on, että ihminen joka ajattelee itsemurhaa on sairas, häiriintynyt ihminen joka ei enää kykene rationaalisiin päätöksiin. Itsemurha on aiheena vahva, se on kysymyksenä paitsi psykologinen, filosofinen myös teologinen. Kenellä on oikeus ratkaista, onko elämä elämisen arvoista? Voisiko itsemurhaa ajatella myös yksilön itsemääräämisoikeutena, vapaan tahdon ilmaisuna?

Äärimmäisen vahvoja, tunteita herättäviä ajatuksia ja kysymyksiä.

Heberleinin teksti menee syvälle, se vie mukanaan yhtä maanisesti kuin kirjailijan ajatuksenjuoksu. Elin vahvasti mukana ja tällä hetkellä tilanteeni on se, etten osaa edes pukea kaikkia ajatuksiani sanoiksi. Tämä ei ole uutuusteos, mutta ehdottomasti lukeutuu tämän kirjavuoteni sykähdyttävimpiin lukukokemuksiini. 


torstai 12. huhtikuuta 2012

Kirjan ja ruusun päivää vietetään 23.4

Luin tänään Helsingin sanomien sivuilta erään mielenkiintoisen artikkelin liittyen pian olevaan Kirjan ja ruusun päivään. Tuolle päivälle on valittu nimikkokirjalija, joka on nyt ensimmäistä kertaa Suomessa kirjailija Tuomas Kyrö. Tuolloin häneltä ilmestyy romaani nimeltä Miniä.

23. huhtikuuta kirjaa saa kaupanpäällisenä yli kymmenen euron kirjaostoksista. Artikkelista ilmenee, että Kirjakauppaliiton kustantamaa teosta on varattu kauppoihin jaettavaksi 30 000 kappaletta, eikä sitä ole saatavilla myöhemmin.

Uutinen on aika mukava, ottaen huomioon että kaupanpäällinen ei vaadi useiden kymmenien eurojen kirjaostoa, vaan lähestulkoon kaikilla on mahdollisuus saada kirja hankituksi. Itseäni Tuomas Kyrön uusin kieltämättä kovasti kiinnostaa: "Kirja kertoo nelikymppisestä karppaavasta uranaisesta, joka saa viikonloppuvieraaksi kahdeksankymppisen appensa Sysi-Suomesta. Lisäksi hänen on pidettävä huolta lapsistaan ja venäläisen valtuuskunnan Suomen-vierailusta." Kyrö itse kuvaa kirjaa kokonaisnäkemykseksi nykynaisen elämästä.

Kirjan ja ruusun päivänä kannattaa siis olla kirjaostoksilla :)

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Gaute Heivoll - Etten palaisi tuhkaksi


Romaanin kertoja ja samalla romaanin kertojaääni Gaute Heivoll palaa lapsuutensa maisemiin, norjalaiseen pikkukaupunkiin Finslandetiin tutkimaan synnyinvuotensa outoja tapahtumia joissa tulipalot riivaavat kyläläisiä saaden sen lopulta paniikin valtaan. Syyllinen tulipaloista löytyy lopulta yllättävän läheltä, ja tämä asia selviääkin lukijalle jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Samalla kun kirjailija pohtii, kuinka samassa kylässä kasvaneesta kunnollisesta ja rakastetusta pojasta voi kasvaa pyromaani, pohtii hän myös omaa kasvuhistoriaansa ja sitä kenet me näemme kun näemme itsemme?

Heivoll on taidokkaasti ja onnistuneesti kuvannut pikku kaupungin asukkaita, sen tunnelmaa ja päässyt myös tuhopolttajan mielensyvyyksiin luoden romaanin jota on vaikea laskea käsistään kun sen lukemisen on aloittanut. Heivoll on myös koskettavasti kertonut oman itsensä löytämisestä, uskalluksesta tarttua kirjailijan ammattiin ja kuvaa lämpimästi välejään vanhempiinsa.

Etten palaisi tuhkaksi on autofiktiivinen romaani joka on monikerroksinen kuvaus aikuiseksi kasvamisesta, oman identiteetin muotoutumisesta sekä rakkauden monista kasvoista. Samaan aikaan se on jännittävä, psykologinen, haikea, kaunis ja tunnelmallinen.

Kiitos taas mahtavien kirjablogien, löysin taas uuden mahtavan lukukokemuksen. Välttämättä en olisi osannut kirjaan tarttua ellen olisi tästä saanut ensin vihiä blogimaailmassa. Juuri Karoliinan kirjoitus säväytti ja sai minut tämän kirjastosta hankkimaan:)

Etten palaisi tuhkaksi oli upea lukukokemus ja sai (ilmeisesti monen muunkin bloggaajan kohdalla) kiinnostumaan norjalaisesta kirjallisuudesta enemmän. Tämä on jo toinen WSOY:n aikamme kertojia -sarjan kirjoista joka on minuun osunut ja uponnut täydellisesti. En ihmettele, että tämä on saanut ilmestymisvuonnaan Norjan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Brageprisenin.

"Ystäväni. Minun on saatava kirjoittaa tämä, etten palaisi tuhkaksi."

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Téa Obreht - Tiikerin vaimo



"" Tunsin kerran tytön, joka rakasti tiikereitä niin, että oli itsekin muuttua tiikeriksi." Koska olen pieni ja koska olen perinyt rakkauteni tiikereihin suoraan isoisältä, luulen että hän puhuu minusta, kertoo minulle satua, johon voin kuvitella itseni - ja niin minä vuosikausia kuvittelenkin."

Kun Natalia saa kuulla sodasta toipuvan maan rajalla isoisänsä kuolleen, imaisevat tapahtuman oudot aukkokohdat hänet syrjäisen kylän (jota kartalta ei löydy) todellisuuteen, jossa tarut ja kertomukset yhä elävät.Vuosikymmenien tarinat elävät ja yhdistyvät suureksi kertomukseksi pitkästä matkasta, elämästä josta totuuden kustannuksellakin muistoksi jää tarinoista sitkein.

Tiikerin vaimo lipuu hitaasti mutta koukuttavasti eteen päin jättäen lukijalle vapauden tunteille ja tulkinnoille, joka tässä tapauksessa luo hieman haastettakin lukijalle. Tähän ei kannata tarttua kiireessä tai levottomassa mielentilassa, sillä tämä on niitä kirjoja joille tulee antaa aikaa. Kirja oli samaan aikaan toisaalta vaikealukuinen, hidastempoinen ja eri aikatasoissa kulkeva, mutta myös koukuttava, eteen päin soljuva ja ennen kaikkea vangitseva.

Minulla ei kirjaan tarttuessa ollut mitään ennakkokäsityksiä juonesta tai siitä, millaisia arvioita se oli kirjablogeissa saanut, luotin vain kirjaston bestseller -tarraan jonka se oli kylkeensä saanut. Kiitos taas loistavan kirjaston, luottamus kannatti. Tämä on nimittäin yksi mielenkiintoisimmista kirjoista joita olen tässä alkuvuodesta lukenut ja minusta tuntuu että taidan vielä kirjan lukemisenkin jälkeen olla hieman tiikereiden ja tarujen maailmassa..

Sanoisin, että tämä on kirja joka täytyy kokea, eikä tämä suotta ole saanut vuoden 2011 Orange palkintoa!

Satu Grönroos - Lumen syli



Eletään 60- luvua suomalaisessa pikkukaupungissa, jossa ensimmäisen kouluvuotensa aloittanut Helmi on ikäisekseen kokenut jo paljon. Perheeseen kuuluvat Timo ja Tommi veljien lisäksi äiti, isää ei ole. Veljistä ei seuraa ole, ja äitikin tuntuu olevan liian kiireinen arjen pyörittämisessä kysyäkseen Helmiltä kuinka koulupäivä on sujunut. Elämä ja arki on taistelemista, lisää uutta elämään tulee kun isoveli Pena saapuu yhtäkkiä asumaan heidän sohvallensa.

Helmin elämä muuttuu dramaattisesti kun hänen paras ystävänsä Mirjami kuolee, ja Helmi jää aivan yksin pelkojensa ja ajatustensa kanssa. Penasta on seuraa niin kauan kunnes tarttuu pulloon, ja se saa Helmin ajautumaan yhä syvemmälle mielikuvitusmaailmaansa. Auttaisi, jos äiti edes kysyisi.

Koulussa kaikki sujuu aluksi hyvin, mutta kun Kaarina -opettaja tulee yhden pillerin unohtamisen myötä raskaaksi, muuttuu paitsi Kaarinan myös Helmin elämä. Kaarina on juuri valmistunut opettaja ja ensimmäisen luokkansa kanssa epävarma varsinkin kun aviomiehestään Anterosta ei juuri tukea saa. Helmistä tuntuu että Kaarina hylkää hänet ja erityisesti suututtaa se, ettei Kaarina huomaa kuinka Mirjami istuu taas hänen vieressään tunneilla onnettomuudesta huolimatta.

Lumen syli jättää jäljen sydämeen, sen verran riipaisevia ihmiskohtalot ovat. Helmi on lapsellisuudessaan pelottavan tarkkanäköinen ympärillään tapahtuvista asioista. Teos on vahvaa luettavaa, mutta hyvää mieltä se ei lukijalle jätä. Itse koin välillä suurta ahdistusta lukiessani, sillä mikään ei tuntunut onnelliselta ja hyvältä vaikka koko ajan odottikin että kyllä tässä jotain hyvääkin täytyy tapahtua...Kirjan lopussa kaikki tuntuu hajoavan käsiin, Otus saa kasvot ja ainoa mikä enää lohduttaa, on lumen syli.

Lumen syli on saanut paljon kehuja ja se olikin syy, miksi kirjaan tartuin. Minulle kävi tässä kuitenkin se, mitä yleensäkin niiden teosten kohdalla jotka koen syystä taikka toisesta ahdistaviksi ja liian surullisiksi: niiden lukeminen kestää. Tavallaan halusin tietää miten kaikki lopulta päättyy, mutta en saanut edettyä lukemisessani juurikaan kun ihmiskohtalot tuntuivat sydämessä asti. Kirja päättyi surullisesti ja suorastaan lohduttomasti, mikä jätti oikeastaan hieman karvaan maun suuhun ja epämääräisen tunteen siitä, pidinkö kirjasta loppupeleissä laisinkaan.

Kaikesta huolimatta olen samaa mieltä siitä, että tämä on hyvin vahva esikoisteos, jossa kieli oli helppolukuista ja tarina tunteita herättävää.