lauantai 31. joulukuuta 2016

Kirjavuoteni 2016

Tämä vuosi on ollut melkoista kirjallista ilotulitusta. Koskaan blogihistoriani aikana en ole onnistunut lukemaan näin montaa upeaa kirjaa yhden vuoden aikana. Minä, joka luin vuosia käytännössä vain käännettyä kaunokirjallisuutta, olen siirtynyt enenevissä määrin kotimaisen kirjallisuuden pariin. Ja mikäs siinä, kun taso on näin mieletön! Vuoden alussa asetin itselleni tavoitteeksi lukea 30 kirjaa. Pidin määrää enemmän kuin realistisena, kun jaloissa pörrää yksi kappale taaperoita. Siinäkin suhteessa yllätys kävi, kun totesin lukeneeni lähes tuplaten sen mitä olin kuvitellut. Ei huono!

Mitä sitten luin? Kun katson listaa vuoden luetuista, voi näköjään sanoa että laidasta laitaan kaikkea. Koskaan ei tiedä mikä kirjaa kiehtoo, tai minkä aiheen parissa haluaa viettää aikaa. (Suinkaan kaikki kirjat eivät tänne blogiin asti edes päädy, siihen en ole edes pyrkinyt.)

Ja ne vuoden parhaat, oi että. Niitähän sitten riittikin.



Lisäksi nostan esille vielä Ina Westmanin Syliin sekä Laura Lähteenmäen Korkea aika, jotka olivat vaikuttavia lukukokemuksia myös.

Joukkoon mahtui myös vähemmän upeita lukukokemuksia. Yhdestä en voinut edes blogata, koska savu melkein nousi korvista: niin otti päähän kirjaan tuhlattu arvokas lukuaika. Kyseessä oli John Greenen Arvoitus nimeltä Margo, jossa totesin Margon on olevan koko maailman kirjallisuuden raivostuttavin, itsekkäin ja noh... karmein henkilö vain. Vaikka Alaskaa etsimässä oli myös huono, jostain käsittämättömästä syystä kokeilin vielä Arvoitus nimeltä Margoa, ja nyt todellakin tiedän että John Greenen kierrän jatkossa kaukaa. Ei, ei ja ei. Green on todella suosittu nuorten(aikuisten) keskuudessa, mutta ehkä allekirjoittanut on vain jo kasvanut genrestä ohi ja skitsoilee tässä nyt sen takia.

Muiden huonojen ja keskinkertaisten lukukokemusten piiriin jäävät myös Mehiläisten historia, Carmine Streetin sokeat, Haltiaelämää, Vuori talon takana sekä Hiljaisuuteen hävinneet.

Mitäpä tiedossa ensi vuodelle? En usko että luettavien määrä kasvaa yhtään enempää, mutta vakaa aikomukseni on vähentää uutuuksien määrää. Kirjahyllyssäni on paljon mielenkiintoisia vanhempia kirjoja, jotka ovat jääneet nyt pikkaisen uutukaisten alle. Itse olen tänä vuonna löytänyt muutaman todella hienon vanhemman julkaisun kirjan, ja se on palauttanut omaa ajatusmaailmaa alkuaikoihin, jolloin kirjastoon todella mentiin haahuilemaan hyvän kirjan toivossa. Keväällä julkaistaan muutama  pakkolukeaheti -kirja, mutta noin muuten koitan antaa mahdollisuuden niille muillekin teoksille. Lisäksi aion osallistua vuonna 2017 Helmetin lukuhaasteeseen, josta kirjoittelen pian lisää.

Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet tänäkin vuonna mukana blogini menoissa! Toivotan oikein onnellista ja kirjallista uutta vuotta 2017! ♥



keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Tuula-Liina Varis: Huvila

Tuula-Liina Varis: Huvila
WSOY 2016
Kansi Martti Ruokonen
Arvostelukappale kustantajalta

"Hänen takiaan tässä touhuttiin ja höösättiin. Hänen takiaan, viimeisen kerran. Hän katsoo ympärilleen, kotia, jossa on elänyt syntymästään saakka. Kohta hän on täältä poissa. Kohta hän on täällä vain käymässä, vieraana. Kohta se talo, jossa hän nyt on vain vieraana, on hänen kotinsa. Kohta hän on vain käypäläinen Turussa. Kohta hän asuu Korpivillassa hiljaisuuden keskellä, eikä kuule niitä kaupungin ääniä, joita on koko elämänsä kuunnellut. Tahdonko minä sitä? Sitäkö minä tahdon? Kyyneleet nousevat silmiin. Silti hymyilyttää."

Turussa asuva nuori Raakel on perheen ainoa lapsi, ja tottunut hyvään elämään. Raakel tykkää opiskelusta, ja haaveilee suurista asioista, itsenäisestä elämästä ja kunnioittaa edelläkävijänaisia kuten Alma Söderhjelmiä. Raakel haluaisi päättää elämästään ja asioistaan itse kuten Söderhjelm. Tapahtuu kuitenkin niin, kuten tuohon aikaan yleensä: Raakel menee naimisiin.

Vuonna 1929 Raakel tapaa serkkunsa Juhanin kautta erikoislaatuisen taiteilijan, Akselin, jonka kanssa lopulta menee naimisiin. Akselilla on keskellä korpea nimensä mukaisesti suuri ja mahtava Korpivilla, jonne vastavihityt asettuvat asumaan. Raakelin elämä muuttuu kertaheitolla, kun kaupungin syke jää taakse ja Raakel alkaa odottaa parin yhteistä lasta. Kun tytär syntyy, taloon palkataan piika, josta lopulta tulee koko korttitalon kantava voima kun isäntä lähtee rakentamaan yksinään uutta Eurooppaa. Kolmikko jää asumaan omaan eristyneisyyteensä, ja vaikka yhteydet ulkomaailmaan ovat vähäiset, vaikuttavat maailman myrskyt silti heidän elämäänsä väistämättömästi.

"Maailma tapahtui meidän elämämme ulkopuolella. Se kannettiin meille sanomalehdissä, kailotettiin radiosta, pysyttiin ajan tasalla vaikka ei halutukaan. "

Huvila ei aluksi vienyt mukanaan. Myönnän, että olin alussa hivenen ärsyyntynyt Raakelista, joka (toki ajankuvaansa peilaten) vaikutti liian naiivilta että olisin hänestä jaksanut kiinnostua. Alun suurista haaveista on sanomattakin selvää, että Raakelilla ei ole riittävää rohkeuttaa toteuttaa haluamaansa elämää. Hän rakastuu. Kun Raakel muuttaa Korpivillaan, hänen elämänsä alkaa kiinnostaamaan enemmän. Naiivius ei ole kokonaan poissa, mutta rosoa alkaa näkyä. Siltikään en voi sanoa tykänneeni Raakelista.

Kun mies jättää Raakelin ja heidän yhteisen tyttärensä selvitymään keskenään huvilalle, Raakelin elämältä katoaa pohja, eikä siihen auta edes tytär. Raakel velloo surussaan ja saa lukijan ärtymään naiseen entisestään. Tämän tarinan kiinnostavin hahmo ei missään nimessä ole Raakel, vaan piikana toimiva Selma sekä tytär Leea. Leeasta saa lopussa pilkahduksen siitä voimasta jota toivoi Raakelistakin löytyvän. Mutta olisiko Raakel jaksanut  kiinnostaa ja kasvaa ihmisenä enemmän jos tarina olisi kerrottu vain pelkästään hänen näkökulmastaan? Nyt kun tarina kerrottiin kolmen ihmisen näkökulmasta, toistoa esiintyi ja lopulta Raakelista kuoriutui vain ihmisraunio.

Huvila jätti siis lopulta aika ristiriitaisen lukukokemuksen jälkeensä, ja olenkin pyöritellyt ajatuksia kirjasta jo pidempään. Koin lukukokemuksen paikoitellen suorastaan masentavaksi, kun elämä vaikutti niin alakuloiselta, eristäytyneeltä ja vain onnettomalta. Elämä ei lopulta ollut sitä mitä sen piti, sota meni ja muutti lopullisesti sen kaiken mitä mahdollisesti oli olemassa. Sota vaikutti kaikkeen ja jokaiseen, ja ymmärrän Variksen kirjoittavan ajankuvaa (ihastelin varsinkin traditsuunien ja baalien käyttöä!), mutta minulle tämä ei lopulta tarjonnut mitään suurempaa lukukokemusta.

perjantai 23. joulukuuta 2016

On aika joulun, aika rauhan ja joulun taian!

Vielä viime hetken valmistelut. Vähän lahjapaperin rapinaa, glögin tuoksua ja yksi pieni innokas joulukuusen ihastelija. Ehkä jo vähän pienessä mielessä miettii mikä se joulupukki -juttu nyt oikein onkaan. Joulusiivous tehty ja ruoatkin valmisteltu, kotona tuoksuu puhtaalta ja ennen kaikkea joululta. Sen takaavat hyasintit, uunissa valmistuva kinkku ja kynttilät.  Tätä aikaa on odotettu jälleen vuoden verran.

Joulustressiä ei suostuta ottamaan, kaapissa ei joulua vietetä vaan perheen kesken kynttilänvalossa. Siihen hämärään häviää pölypallo jos toinenkin jos niikseen on. Viis siitäkin, että vaikka ostettiin uusia kuusenkoristeita, tämä hajamielinen äiti kadotti ne johonkin. Ehkä ne sitten juhannuksena löytyvät jostakin! Joulu ei etelässä harmillisesti ole valkoinen, mutta siitäkään en suostu jouluani pilaamaan.

Joululta toivon rentoa ja rauhallista yhdessäoloa, vihreitä kuulia ja aikaa kirjan parissa. Tätä vuotta ei enää paljoa ole jäljellä, ja jonkinlainen yhteenveto tästä hienosta kirjallisesta vuodesta on paikallaan. Mutta niistä sitten joulun jälkeen, nyt toivotan teille oikein kaunista ja rauhallista joulua!

maanantai 19. joulukuuta 2016

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu
Kuvitus Chris Mould
Aula & Co, 2016
Suomennos Sarianna Silvonen
Englanninkielinen alkuteos A Boy Called Christmas
Arvostelukappale kustantajalta


Mahdotonta.
- Vanha tonttukirosana


Poika nimeltä Joulu kertoo tarinan isästä ja pojasta nimeltä Nikolas, tontuista, lumesta ja tietenkin siitä, kuinka joulupukista tuli joulupukki. Poika nimeltä Joulu sijoittuu Suomeen, "kaukaisen synkkään ja lumenpeittämään korpeen", jossa tämä vauhdikas jouluseikkailu saa alkunsa. Ja tämä tarina onkin (toki tositarinansa lisäksi myös) jotain hieman erilaisempaa kuin mihin on totuttu. Yleensä joulupukista kertovat tarinat ovat useimmiten kauniita ja ehkä vähän siloteltujakin (todennäköisesti ja ymmärrettävästi lapsia ajatellen), mutta tässä joulutarinassa meininki onkin astetta rajumpaa. Vai mitäpä tuumit vihaisista ja ilkeistä tontuista? Entä tonttuja syövistä jättiläisistä? Tai siitä, että tontuilla on vankila, ja siellä sattuu olemaan tonttu joka tykkää räjäytellä päitä? Aivan, suorastaan hillitöntä, mutta oikeasti aika hauskaa luettavaa! Eihän tällaiseen joulutarinaan ole totuttu.

Katja kirjoitti vähän aikaa sitten, kuinka hänen esikoiselleen kirja oli mahdollisesti parasta tänä vuonna luettua sen lisäksi, että se myös pisti naurattamaan hurjista juonenkäänteistään huolimatta. Tulin nimittäin kirjaa lukiessa pohtineeksi kuinka tarina lopulta iskee lapsiin, sillä meno on melkoista ja kirjassa on myös muutamia hyvin surullisiakin kohtia. Mitä ilmeisemmin tarinan vetävyyttä ei siis kannata epäillä lasten kohdalla kun se vei näin vähän vanhempaakin lukijaa. Erityisen ilahduttavaa tarinassa oli myös Chris Mouldin kuvitus, joka toi tarinaan lisää syvyyttä hauskoine yksityiskohtineen.

Poika nimeltä Joulu jää meillä ehdottomasti odottamaan pikku kirppuni varttumista, hauska tulevaisuudessa lukea hänen kanssaan yhdessä tätä tarinaa, jota kannessakin tituleerataan uudeksi jouluklassikoksi. Ehkäpä tosiaan! Vauhdikkaan seikkailun lisäksi Poika nimeltä Joulu on nimensä mukaisesti tarina pojasta nimeltä Joulu, josta lopulta kasvaa kaikkien tuntema Joulupukki. Se on tarina ystävyydestä, ilosta, surusta ja joulun sanomasta. Ja tietysti siitä, että kaikki on mahdollista.


"Mahdottomuus on vain mahdollisuus, jota ei vielä ymmärrä."

lauantai 17. joulukuuta 2016

Mima Sinclair: Pipari-ihmemaa

Mima Sinclair: Pipari-ihmemaa
Gummerus 2016
Suomennos Jenna Pahlman
Kuvat Tara Fisher
Englanninkielinen alkuteos Gingerbread Wonderland - 30 Magical Houses, Biscuits & Bakes, 2015
Arvostelukappale kustantajalta


Olen viime vuosina innostunut leipomisesta kovasti, ja kiinnitänkin nykyään huomiota paljon enemmän leivontakirjoihin kuin ennen. Jouluuni kuuluu nyt kiinteänä osana leipominen, ja olenpa ruvennut taiteilemaan niin erilaisia pipareita kuin piparkakkutalojakin edellisinä vuosina! Luomukset ovat olleet vähintäänkin sympaattisia, mutta kotileipurin käsissä niin kuuluu ollakin.

Niinpä tartuimme piparitalkoissa Pipari-ihmemaahan ennen kaikkea koristeluinspiraatio mielessä. Kirjassa on mitä upeampia luomuksia tavallisista pipariukoista näyttäviin kransseihin ja piparikuusiin. Ei tarvitse lähteä ostamaan hillitöntä kasaa erilaisia piparimuotteja (ellei toki juuri niin  halua tehdä), sillä kirjan takasivuilta löytyy kaavat jokaiseen kirjan sivuilla olevaan luomukseen. Kätevää! Asiaan kuuluvasti kirjassa on myös kahden erilaisen piparitaikinan sekä pikeerin ohjeet, mutta täytyy kuitenkin tunnustaa, että ainakin vielä toistaiseksi minun piparitaikinani tulee suoraan kaupan pakastealtaasta. Sen sijaan pikeerin kokeilimme kirjan ohjeen mukaan ja se kyllä hakkasi kuusi-nolla kaupan valmiit piparin koristeluun tarkoitetut sokerimassatuubit!

Me inspiroiduimme tekemään kirjasta piparikranssit, ja ne ovatkin hauska ja erilainen vastine piparkakkutaloille. Luovuus vain kehiin ja koristelemaan niitä sympaattisia tekeleitä ;)


Kirja ei ole pelkkää piparkakkua. Mukana on reseptejä myös pikkuleipiin, kakkuihin, muffineihin ja pullaan. Varsinkin piparikierrepulla vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta. Kaikenkaikkiaan hauska ja inspiroiva kirja joulun aikaan, innokas leipuri löytää varmasti ohjeita kokeiltavaksi.

torstai 8. joulukuuta 2016

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Teos 2011
Graafinen suunnittelu Miika Immonen
Kansi Hannu Mänttäri
Kirjastosta lainattu


Pikku mehiläiset, niin mitättömän oloiset. Aikanne te kestitte ympäristömyrkkyjä, ilmastonmuutosta, geenimanipuloituja kasveja, kännykkämastoja, ilmansaasteita, ihmisen huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä johtuvia loistartuntoja, orjantyötä.
Nyt te lähdette.
"Honey, I'm gone!" hihkaisette ovelta.
Ja lähtiessänne sammutatte valot.
Tai, vaihtoehtoisesti, sytytätte maailman palamaan.


2010-luvun loppupuolella laaja ja ennennäkemättömän paha mehiläisten joukkokatoaminen ravistelee Yhdysvaltoja. Ruoasta alkaa olla pulaa, ja kun Suomessa mehiläishoitaja Orvo löytää omasta tarhastaan tyhjän pesän, on syytäkin alkaa pelkäämään onko Euroopan ja ehkä koko ihmiskunnan tilanne nyt lopun alkua. Elämältä tuntuu todella menevän pohja kun Orvon kaksi elämän suurinta ja tärkeintä asiaa, mehiläiset ja poika Eero, jättävät hänet. Enkelten verta on vuoroin isän tarina ja vuoroin eläinaktivistina toimivan Eeron tarina tämän kantaaottavien blogikirjoitusten kautta. Kuinka vähän Orvo lopulta on tiennytkään pojastaan...

Luin vähän aikaa sitten Lauran blogista arvion Enkelten verestä, ja varasin kirjan kirjastosta melkein heti. Koska jäin kaipaamaan aiemmin syksyllä lukemastani Maja Lunden Mehiläisten historiasta kantaaottavampaa ja antoisampaa näkökulmaa maailmasta jossa ei mehiläisiä ole, kiinnostuin Sinisalon kirjasta huikaisevan paljon. Itse Albert Einsteinin on kerrottu sanoneen, että mikäli mehiläiset katoaisivat maailmasta, ihmislajilla olisi noin nelisen vuotta elinaikaa. Siksi huoli mehiläisten olemassaolosta on vakava, ei sellainen, että eiköhän sitä pystyisi jotenkuten elämään ilman hunajaa.

Ja Sinisalon teos päihittääkin Mehiläisten historian sata-nolla. Enkelten verta on samaan aikaan hyytävää, kantaaottavaa ja todentuntuista luettavaa pienin maagisin maustein. Ja ne yliluonnolliset mausteet solahtavat tarinaan vaivattomasti eivätkä lopulta edes tunnu kovin erikoisilta vaan oikeastaan erittäin sopivilta. Mikä lopulta on tämä maailma jossa eivät mehiläisetkään viihdy?

Enkelten verta haastaa lukijan ajattelemaan. Se ei saarnaa, mutta vie suurien asioiden äärelle ja herättää kyseenalaistamaan omia valintojaan. Kokonaisuus oli sopusoinnussa osastensa kanssa, ja sain kirjasta juuri sen mitä toivoinkin. Tämä kirja oli yksinkertaisesti hyvä. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan vaihtoehtoista maailmankuvaa, ihmiskunnan tekoja ja sen vaikutuksia luontoon. Eikä tämä kuvaus lopulta ihan hirveän kaukana ole nykyisestä maailmantilanteesta. Ei ainakaan niin kauan, kun keski-ikäisen heteromiehen jokapäiväistä oikeutta pihviinsä ei sovi kyseenalaistaa.



maanantai 5. joulukuuta 2016

Kirjakirpun alkutaival

Välillä on suorastaan hämmentävää tajuta kuinka kauan blogini on ollut olemassa. Blogista on kasvanut niin iso osa minua, etten taida haluta koskaan lopettaa bloggaamista. Sainkin vähän aikaa sitten Lumiomenan Katjalta kauniin tunnustuksen, nimittäin Blogger Recognition Awardin. Kiitos! Tunnustuksen tarkoituksena on tuoda paitsi iloa myös muistella sitä mistä blogi sai alkunsa.

OHJEET
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi


Aloitin bloggaamisen vuonna 2011, tuona maagisena vuotena jolloin syystä taikka toisesta erittäin moni kirjablogi sai alkunsa. Tätä olisikin mielenkiintoista miettiä, että miksi juuri kyseisenä vuotena niin monia kirjablogeja perustettiin? Muistan nimittäin löytäneeni blogit jo vuonna 2007, jolloin muotiblogit jotka nykyään ovat erittäin suosittuja, aloittivat. Pieni blogikärpänen iski tuolloin minuunkin, ja hetken aikaa pidin yllä omaakin tyyliblogia mutta tajusin hyvin pian ettei se ole minun juttuni ollenkaan ( sillä hyvänen aika sentään, eihän minulla mitään tyyliä ole :D ). Kiinnostus bloggaamista kohtaan oli kuitenkin sen verran suurta, että se jäi vielä takaraivoon kummittelemaan.

Sitten kävi niin, että jostain, sattumalta löysin tieni kirjablogiin. Muistan vieläkin, kuinka Leena Lumin kirjablogia lukiessani mietin, että joku pitää kirjablogia! Kuinka kertakaikkisen ihana idea, minäkin haluan! Olin aivan innoissani löydöstäni ja hetken selattuani päädyin myös Katjan kirjablogiin, jolta nyt tämän kyseisen tunnustuksen sain. ♥ Tuolloin ei tosiaan kovin montaa kirjablogia vielä ollut. Kirjabloggaaminen oli kuitenkin se kanava, minkä tajusin olevan juuri minulle se oikea bloggaamisen suhteen.

Jarruttelin blogin kanssa kuitenkin vielä hetken, sillä olin pahasti ammattikorkeakouluopintojen ja vuorotyön maailmassa, enkä saanut luettua. Opinnäytetyökin siinä piti kirjoittaa. Tein itseni kanssa päätöksen (oli se ehkä vähän palkintokin), että kunhan oppari on tehty ja palautettu, aloitan kirjablogin.

Ja siitä se sitten lähti! En voi sanoa että olisin erityisen innoissani blogin ensimmäisiä postauksia ajatellessa, mutta jostakinhan sitä kaikki aina lähtevät liikkeelle. Intoa oli paljon enemmän kuin taitoa, se täytyy kyllä sanoa. Muistaako kukaan muuten vielä blogini ensimmäistä banneria? ;)


Aloitteleville bloggaajille en osaa oikein muuta sanoa, kuin että tässäkin puuhassa kannattaa aina olla oma itsensä. Todella moni blogi on nykyään hirmuisen tasokas ulkoasua myöten, joten sillekin kannattaa uhrata muutama hetki. Itselläni on paljon visioita blogin ulkoasun suhteen, mutta aina ja ikuisesti ongelmaksi muodostuu vähäiset taitoni niitä toteuttaa :D Myös aktiivinen kannattaa olla, jos haluaa ettei bloggaaminen mene täysin yksinpuheluksi. Kun joku on kommentoinut johonkin tekstiini, käyn usein kurkkaamassa mistä on vierailtu ja sitä kautta olen löytänyt montamonta ihanaa blogia.

Tajusin muuten vasta nyt, että ohjeistuksen mukaan piti kertoa lyhyesti.... :D Senkin uhalla sivuan vielä blogin nimeä. Jos nyt perustaisin kirjablogin, en ehkä valitsisi tätä nykyistä nimeä, jonka takana on mieheni heitto. Hän jostain syystä tykkää sanoa minua toisinaan kirpuksi (en ymmärrä!), ja kerran kirjaa lukiessani heitti ilmoille vain, että olen sellainen pieni kirjakirppu. Ja näin tästä heitosta lopulta tuli ihan blogin nimi.

Ja vielä ne kymmenen bloggaajaa... Kovasti haluaisin kuulla ajatuksia blogien alkutaipaleista Lauralta Mitä luimme kerran -blogista, Kaisalta Kannesta kanteen -blogista sekä Annikalta Rakkaudesta kirjoihin -blogista, joten tällä kertaa tämä menee nyt kymmenen sijasta kolmelle :)


torstai 1. joulukuuta 2016

Olga Temonen: Olgan Joulu

Olga Temonen: Olgan Joulu
Tammi 2016
Valokuvat Emilia Ikäheimo
Graafinen suunnittelu Päivi Häikiö
Toimitus Jenni Salminen
Arvostelukappale kustantajalta

"Aatto on joulun kohokohta - hetki jolloin hössötys loppuu ja kiireettömyys alkaa. Silloin avaan joulupaketin, otan lasin punaviiniä, katson rakkaitani ja olen onnellinen. Näin imelän, puuterilumisen joulumaiseman läpi minä katselen meidän jouluamme. Ja siinä se joulun taika juuri piileekin. Jouluna saa olla naiivi, lapsellinen ja mautonkin. Mikään tunnelmointi ei ole liikaa ja kaikki ilo, kiitollisuus ja onni saavat näkyä."

Joulu on minulle vuoden ihaninta aikaa. Olen aina rakastanut sitä kutkuttavan ihanaa jännitystä ennen aattoa, sen jälkeistä rauhaa, onnea ja iloa ja yksinkertaisesti sitä kaikkea mitä joulu tuo tullessaan. En voisi olla enempää samaa mieltä tuosta naiiviudesta, lapsellisuudesta ja mauttomuudestakin, koska sitähän sen nimenomaan pitää olla! Olgan kirjaa lukiessa sujahtaakin siihen ihanan lämpöiseen joulun syleilyyn, jota kovasti lohdutukseksi tarvitsin kun vesisade häivytti upeat lumikinokset pois ilostuttamasta. Mutta onneksi myös Olga lohduttaa, ettei joulumieleen tarvitse lumenpuute vaikuttaa, sillä "Jos joulu on lumeton, teen jäälyhtyjä. Kerään enemmän havuja ja satsaan kynttilöihin ja jouluvaloihin."  Myös joulu on asenne.

Tätä tekstiä kirjoittaessani on maassa sentään kevyen kevyt lumi ja päällä pieni pakkanen, joten toivoa on, että joulu on tänä vuonna valkoinen. Täällä Etelä-Suomessa kun asia ei ole aina niin varma.

Olgan Joulu on hyvänmielen joulukirja jota luetaan sohvan nurkassa villasukat jalassa ja glögimuki vieressä mielen virittyessä ihanaan joulutunnelmaan. Kirjassa seurataan Olgan perheen jouluvalmisteluita ensimmäisen adventin tienoilta aina joulun välipäiviin saakka, ja mukana on myös paljon ihania reseptejä. Itselleni pistin muistiin ennen kaikkea sekä piparkakkutaikinan että joululampaan ohjeen. Kauniit valokuvat ja Olgan leppoisa tarinointi omista lapsuusjouluista ja nykyisestä joulunvietosta ovat rauhallista luettavaa.


Tästä voi joulunodotus alkaa. Olen vuosien varrella tuonut blogiini joulukirjoja, joita voit käydä lukemassa tämän linkin takaa. Joulukirjoja kun ei voi maailmassa koskaan olla liikaa, ja siksi tänäkin vuonna jouluisia kirjoja on luvassa lisää. Olgan Joulu onkin yksi tämän vuoden kiinnostavimmista joulukirjoista. Olgan kirjasta ovat kirjoittaneet myös Katja ja Jonna

Ihanaa alkanutta joulukuuta ♥♥♥