sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lene Kaaberbøll & Agnete Friis: Hiljainen, huomaamaton murha

Lene Kaaberbøll & Agnete Friis: Hiljainen, huomaamaton murha
Siltala 2014
Suomennos Aino Ahonen
Kansi iStockphoto ja Mika Tuominen

Viime syksynä ilmestyi tältä tanskalaiselta dekkariparilta kirja Poika matkalaukussa, joka aloitti uuden Nina Borg -sarjan. Sarjan aloitus oli todella vahva, räjähtävä ja ehdottoman koukuttava. Tältä kirjailijakaksikolta halusin lukea lisää, ja henkilönä Nina vaikutti mielenkiintoiselta mutta toisaalta niin ristiriitaiselta. Nina Borg -sarja saa siis nyt jatkoa, sillä Ninan työt yhteiskunnan heikompiosaisten auttajana eivät todellakaan ole loppumaan päin.

Kaikki alkaa siitä, kun köyhät romanipojat etsivät Pohjois-Unkarissa sijaitsevan hylätyn sotilassairaalan tiloista jotain myytäväksi kelpaavaa, mutta löytävätkin sen sijaan jotain hyvin merkittävää, ja omien sanojensa mukaan jotain paljon parempaa kuin olisivat koskaan voineet odottaa. Kyseessä on kuitenkin jotakin hyvin vaarallista, ja kun löytö alkaa herättää kiinnostusta, matkustaa toinen pojista Tanskaan rahan toivossa, mutta samalla vaara kasvaa vielä suuremaksi. Katastrofi on lähellä ja poliisi askeleen jäljessä.

Samaan aikaan Nina yrittää auttaa Tanskaan tulleita romaneja, jotka asuvat vanhassa autokorjaamossa ja kärsivät rajuista pahoinvoinneista. Nina on luvannut miehelleen, ettei sekaannu tämän työmatkan aikana mihinkään mikä vaarantaisi perheen, vaan yrittäisi olla ja elää aivan tavallisesti. Luonteelleen Nina ei kuitenkaan mitään mahda, ja pian Nina huomaa olevansa syvemmällä tapahtumien ketjussa, jossa hänen ei todellakaan pitäisi olla.

Tartuin kirjaan innoissani, mutta huomasin että sen lukeminen kesti yllättävän kauan. Vastaavaa välitöntä koukuttumista ei tällä kertaa tapahtunut kuten aloitusosassa. Henkilöitä tuntui alussa olevan liikaa, vaikka tiesi että jokaisella on oma hetkensä ja paikkansa tarinan edetessä. Silti usean henkilön esiintyminen kirjan alussa vaikutti kohdallani kirjan alun koukuttavuuteen. Kun pääsin kirjan puoleen väliin, olikin se sitten jo menoa ja ahmin kirjan lopun hetkessä. Ja kävi kuten tiesinkin, niillä alussa esiintyneillä useilla henkilöillä tosiaan oli paikkansa tarinassa, mutta selkeästi malttamaton minäni antoi sen vaikuttaa lukutahtiin.

Hiljainen, huomaamaton murha on hyvä ja jännittävä. Nina Borg -sarja tuntuu erottuvan joukostaan, sillä jännittävät juonenkäänteet eivät ole ainoa kirjan ominaisuus. Lukija miettii tapahtumien keskellä henkilöiden kautta myös omaa ajatusmaailmaansa sorrettujen ja vähäosaisten suhteen, sillä nämä kirjailijattaret haluavat tuoda äänen myös heille, jotka eivät sitä muuten saa kuuluviin. Ja Nina tekee kaikkensa auttaakseen kaikkia, mutta oma perhe... Se on Ninalle kaikkein vaikeinta.

Nina näyttäytyi minulle tällä kertaa vähemmän paremmassa valossa kuin ensimmäisessä osassa. Välillä Nina tuntui todella itsekkäältä ja ajattelemattomalta. Toisaalta Ninaa ajaa takaa koko ajan jatkuva syyllisyys, kun maailma tarvitsee lisää hänen kaltaisiaan jotka auttavat hädässä olevia, toisaalta Ninalla on myös äitinä velvollisuutensa. Kuinka hoitaa molemmat tärkeät tehtävät hyvin? Ninan perhekuviot näyttäytyvät kirjassa melkoisina sekasotkuina, jotka eivät tunnu ratkeavan täysin kerralla. Kuinka sitten työn ja perheen yhdistäminen lopulta käy, se tulee varmasti selviämään sarjan edetessä.



maanantai 10. marraskuuta 2014

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

-
Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta
Tammi 2013
Kansi: Timo Numminen

"Lapsi liikahti ensimmäisen kerran. Vain pieni potku, silti se tuntui selvästi vatsanpeitteiden läpi ja viestitti- minä olen minä. Tove Janssonin äiti Signe Hammarsten Jansson oli kävelyllä Pariisissa ja oli juuri saapunut kadulle jonka nimi oli Rue de la Gaité - Ilonkatu. Oliko se, että syntymätön lapsi antoi merkin itsestään juuri ilonkadulla, enne? Kertoiko se, että hänestä tulisi onnellinen? Joka tapauksessa hän tulisi tuottamaan valtavasti iloa maailmaan."

Näin alkaa Tove Janssonista kertova elämänkerta, joka on Tuula Karjalaisen kirjoittama. Kirja suorastaan kutsuu lukemaan sen värikylläisyyden vuoksi, ja sekä tietokirjaksi että elämänkerraksi kirja on visuaalisesti todella hienoa luettavaa. Kirja kertoo monilahjakkuudesta, Tove Janssonista (1914-2001), joka on Suomen tunnetuimpia taiteilijoita ja kaikkien rakastaman muumihahmon äiti. Tove oli myös paljon muuta kuin nainen Muumimaailman takana - hän oli kuvataiteilija, kirjailija, kuvittaja, käsikirjoittaja ja laulujen sanoittaja. 

Värikäs kirja kätkee sisäänsä niin ikään värikkään ja tuotteliaan taiteilijan elämän. Tänä vuonna olen lukenut nyt kaksi Tove Janssonista kertovaa kirjaa, Boel Westinin kirjoittaman ja tämän Karjalaisen.Vaikka huomasin että samoja asioita toistuu, oli suurimmat erot näiden kahden teoksen välillä siinä, että Karjalaisen kirjoittama oli visuaalisempi ja että myös Toven ja Tuulikki Pietilän suhde nostettiin enemmän esille. Mutta minusta sekin oli täysin asiallista, eikä ollut liian toisen yksityiselämään kurkistelua.

Luin kirjaa useamman kuukauden. Tämä oli täysin tietoinen päätös. Koska olin tutustunut jo keväällä Toven historiaan Westinin teoksen myötä, en halunnut liikaa toistoa lukemalla heti perään toisen Tovesta kertovan kirjan. Siksi luin aina luvun siellä toisen täällä kun sille päälle innostuin.

Karjalaisen teosta oli helppo lukea, eikä se vaikuttanut liian tietokirjamaiselta. Tähän vaikutti varmasti kirjan kuvitus. Toisaalta täytyy myöntää, että viihdyin ehkä kuitenkin hitusen paremmin Westinin kirjoittaman teoksen parissa. Jossain vaiheessa nimittäin hieman mietin, kannattiko edes yhteen vuoteen mahduttaa molemmat Tove Janssonin elämästä kertovat kirjat. Toistoa tuli liikaa.

Kaiken kaikkiaan minusta hieno teos, joka pureutuu hyvin Toven elämään ja työhön. Aina alusta loppuun saakka. Minulle kuluva Toven juhlavuosi on ollut tutustumismatka taiteilijan elämään ja tuotantoon, johon en aiemmin ollut perehtynyt. Muumikirjat ovat esimerkiksi olleet aikaisemmin minulle täysin tuntemattomia, joten juhlavuosi on ollut oiva hetki laajentaa omaa lukukenttäänsä. Tällä kirjalla osallistun mukaan haasteeseen jossa luetaan juhlavuoden kunniaksi Toven kirjoja.

Bilde/Kuva: © Moomin Characters™ / http://tove100.fi
http://www.tove100.fi/

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Tove Jansson - Taikurin hattu



Tove Jansson: Taikurin hattu
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1958
Alkuteos Trollkarlens hat
WSOY 2010
Suomennos Laila Järvinen

"Kevättuuli tanssi huipulla vapaana, ja joka puolella siinsi sininen taivaanranta. Lännessä levisi meri ja idässä kiemurteli joki Yksinäisten Vuorten väliin, pohjoisessa levisi suurten metsien keväinen matto, ja etelässä nousi savu muumitalon savupiipusta, sillä Muumipeikon äiti keitti aamukahvia. Mutta Nipsu ei nähnyt mitään tästä kaikesta. Sillä vuoren huipulla oli hattu, korkea musta hattu."

Muumipeikko, Nuuskamuikkunen ja Nipsu löytävät retkellään vuoren huipulta mustan hatun. Hattu on hyvin erikoinen ja he vievät sen mukanaan muumitaloon. Hattu ei sovi papalle, joten se jää roskakoriksi. Tuossa vaiheessa he eivät vielä tiedä, että hattu osaa muuttaa asioita toiseksi. Yllättäen viisi pientä pilveä ilmestyy muumeille ja niiden kanssa voi leijailla taivaalla. Alussa kaikki on hauskaa, mutta kun he tajuavat hatun voimat, alkaa sen olemassaolo talossa olla jo hieman vaarallistakin.

Yllättäen taloon muuttaa myös erikoinen parivaljakko, Tiuhti ja Viuhti, jotka puhuvat hyvin erikoisella tavalla. Vain Hemuli on ainoa, joka osaa aluksi puhua heidän kanssaan. Tiuhdilla ja Viuhdilla on mukanaan salaisuus, jota he kätkevät matkalaukkuunsa. Mitä matkalaukkuun kätkeytyy, ja kenen hattu on?

Pitkästä aikaa lukemiseksi valikoitui muumeja. Tarkoituksenani oli lukea Muumilaakson marraskuu, mutta eihän sitä löytynytkään kokoelmastani. Asia täytyy näin marraskuussa korjata seuraavalla kirjakauppa vierailulla.

Taikurin hattu on toinen koskaan lukemani muumikirja. Aikaisemmin tänä vuonna luin Muumipappa ja meri, josta pidin kovasti. Siinä missä muumiperheessä oltiin hieman synkemmissä ja vakavemmissa tunnelmissa karun meren ympäröimänä, oli Taikurin hattu huomattavasti riehakkaampi ja humoristisempikin. Tarina eteni melkoisella vauhdilla ja siinä oli paljon tapahtumia. Ainoa selkeä ihmetyksen aihe oli Pikku Myyn uupuminen tarinasta. En ole ihan täysin kartalla kirjojen järjestyksestä, ja taidan lukea näitä nyt hieman nurinkurisesti, mutta jännä että Pikku Myy on kuitenkin mukana muumipiirretyssä tässä kyseisessä jaksossa.

Taikurin hattua oli kiva lukea. Se oli hauska, nopeatempoinen ja jännittäväkin. Taustalla vaikutti vahvasti pienenä katsomani muumipiirretty, jonka muistan hieman turhankin hyvin... Olin pienenä suuri muumianimaation fani, ja äitini antoi meidän tyttöjen katsoa kyseistä Taikurin hattu -jaksoa kahdestaan samalla kun teki ruokaa. Jossain vaiheessa aloimme hysteerisesti itkemään ja huutamaan että "Apua! Missä Muumipeikko!". Kyseessä oli siis juurikin se kohtaus, jossa Muumipeikko piiloutuu Taikurin hattuun ja muuttuu ihan kamalaksi otukseksi. Tuo kohtaus on piirtynyt voimakkaasti mieleeni, ja saattaisin vieläkin olla hieman kauhuissani jos katsoisin kyseisen jakson uudestaan! Aina välillä tapaus tulee keskusteluun ja äitini kertoi ettei uskaltanut antaa meidän enää katsoa yksinään muumeja jos vastaavia yhtä pelottavia jaksoja oli ollut tulossa :)

Tällä kirjalla osallistun mukaan haasteeseen jossa luetaan juhlavuoden kunniaksi Toven kirjoja.


Bilde/Kuva: © Moomin Characters™ / http://tove100.fi
http://www.tove100.fi/

maanantai 3. marraskuuta 2014

Maanantain höpöttelyä

Monen muunkin kirjabloggaajan tapaan olin mukana lokakuun lopussa järjestetyillä Helsingin kirjamessuilla, mutta tänä vuonna täysin vierailevana messukävijänä. En uskaltautunut lupautua mukaan esimerkiksi todella mahtavalta vaikuttaneeseen kirjabloggaajien lukuvinkki päivystysvuoroihin, sillä jaksamiseni on viime aikoina ollut hieman vaihtelevaa. Messuilla en pystynytkään olemaan kuin nelisen tuntia, kun oli pakko luovuttaa. Onneksi messut tulevat uudestaan taas ensi vuonna, ja olen paremassa tikissä sitten tuolloin! Neljään tuntiin sai mahdutettua kuitenkin kaikenlaista, mutta varsinaisia suunnitelmia meillä ei ollut. Kunhan haahuilimme ja teimme muutaman kirjaostoksenkin. Hieman kyllä nauratti kun kotona katsoimme saaliitamme tarkemmin. Tuleva äiti ja mummi olivat selkesti panostaneet yhden aihealueen kirjallisuuteen:


Ennen messuja olin jo melko varma että ostan jonkun Mauri Kunnaksen kirjan, näin olen tehnyt messuilla joka vuosi. Viime vuonna se oli Joulutarinat -yhteisnide, nyt Koiramäki -yhteisnide. Muut kirjat ovatkin sitten aika joulupainotteiset, mutta olivat vain kertaikaikkiaan niin ihania että en voinut olla hankkimatta. Paljon ihania kirjoja messuilla kyllä oli, mutta onnistuin pitämään mopon hyvin käsissä. Kuvasaldokin jäi onnettomaksi, sillä aina tuntui joku tulevan tielle kun yritin napaista kuvaa. Päätin lopulta katsoa messuja muun kuin kameran linssin kautta.

Viime aikoina kotimme on ollut myös remontin kourissa, kun innostuimme uusimaan eteisen tälle vuosituhannelle (puista puolipaneelia ei todellakaan jäänyt ikävä, eikä lasikuitutapettia...), ja samalla uusiksi meni olohuoneen järjestys kun kirjastohuoneeni saa nyt jatkossa uuden käyttötarkoituksen ja asukkaan. Aikaisemmin esittelinkin teille kirjastohuonettani tässä postauksessa. Hulinaa on siis riittänyt.
Kirjat hakevat vielä paikkaansa, mutta nyt on kirjat ihanasti käden ulottuvilla. Ja mikä parasta, hyllyissä on selkeästi tilaa uusillekin kirjahankinnoille! Harmi että yksi lampuista hyllyn yläpuolla otti osumaa, joten täytyy käydä ostamassa uusi rikkinäisen tilalle. Iltaisin on ihana laittaa valot hyllyn päälle, kirjat pääsevät todella kauniisti oikeuksiinsa.

Kaiken hulinan keskellä olen kuitenkin onnistunut myös varastamaan aikaa lukemiselle sekä joulufiilistelylle. Muutamat kirjat odottavat pinossa bloggausvuoroaan, ja niistä kirjoittelenkin myöhemmin tällä viikolla. Säät ovat olleet niin ikävät (juuri nytkin sataa vettä ja on harmaata), että on voinut hyvällä omalla tunnolla käpertyä peiton alle. Viikonloppuna keittelin ensimmäiset glögitkin ja paistoin joulutortut. Kyllä osasi jouluihminen olla onnellinen.




Tänään tästä tuli nyt tällainen höpöttelypostaus. (Mitä mieltä te muuten olette tällaisista postauksista?) Itse tykkään lukea muiden kirjoituksia jotka eivät aina välttämättä koske kirjoja, ja siksi aina silloin tällöin teen näitä itsekin. Aina joskus tulee myös hetkiä ettei ehdi lukemaan, mutta on kiva kirjoittaa kuitenkin jotain blogiin. Vaikka kyseessä onkin ensisijaisesti kirjablogi, en halua olla kuitenkaan olla liian tiukkapipoinen postausten suhteen. Joskus on kiva vain höpötellä ja tuoda itsestään esille muutakin kuin kirjoja.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! ♥♥♥♥