maanantai 30. toukokuuta 2016

María Dueñas: Ommelten välinen aika

María Dueñas: Ommelten välinen aika
WSOY 2013
Suomennos Sari Selander
Kansi Mika Tuominen
Espanjankielinen alkuteos El tiempo entre costuras


"Olin kulkenut heidän käsissään kuin marionetti; toisille olin ollut hyödyllinen ja toisille haitallinen, mutta kaikki he olivat päättäneet puolestani ja liikutelleet minua kuin sotilasta shakkipelissä. Kukaan heistä ei ollut vilpitön, niin että olisi suoraan ilmaissut minulle aikeensa. Oli tullut aika, että esittäisin omat vaatimukseni ja ottaisin ohjat omiin käsiini. Halusin viimein itse päättää, mikä oli minun tieni, miten sen kulkisin ja kenen kanssa matkani jakaisin. Tiesin, että joutuisin taas kompastelemaan ja kohtaamaan polkuni varrella särkyneitä lasinsiruja, virheitä ja kuralätäköitä. Minua ei odottaisi turvallinen ja seesteinen tulevaisuus, siitä olin varma. Mutta oli koittanut hetki, jolloin en halunnut enää kävellä sokeasti eteenpäin tietämättä, millaisella maaperällä kuljin tai minkälaisia riskejä kulloiseenkin päivään sisältyi. En enää suostunut siihen, etten ollut itse oman elämäni valtiatar."


Ommelten välinen aika on ollut hyllyssäni luvattoman kauan. Minun piti lukea se jo ilmestyessään, sitten viime kesänä, ja silti otin sen lukuun vasta nyt. Ja oikeastaan senkin innoitti tv-sarja jota Yle esittää, ja josta olen kiinnostunut. Halusin vain ensin lukea kirjan jotta voisin seurata sarjaa paremmin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1900- luvun alun Espanjaan, Madridiin. Siellä syntyy vaatimattomiin oloihin ompelijaäidin tyttäreksi Sira Quirogan, jonka elämänkaari tulee olemaan erittäin värikäs. Espanjassa eletään murroksen aikoja, ja poliittiset kiistat kasvavat koko ajan.

1930-luvulla Sira perustaa Marokon Tetuániin kansainvälisen muotisalongin käytännössä tyhjästä, ja alkaa niittää mainetta varakkaiden ihmisten luotto-ompelijana. Tuona aikana Siralle tarjotaan tilaisuutta palvella kotimaatansa Espanjaa, ja näin hän nouseen muotisalonkinsa turvista merkittäväksi toimijaksi miesten maailmassa vakoojan roolissa.

Ommelten välinen aika on erittäin runsas ja yksityiskohtainen romaani, välillä liiankin. Joihinkin yksityiskohtiin nimittäin paneuduttaan todella huolellisesti, kun taas jotkut mielenkiintoiset tapahtumat kuitataan lähes toteavasti. Dueñas on eittämättä tehnyt valtavan taustatyön kirjaansa varten, mutta tuntui välillä sortuvan liiaksi esitelmöimään historian henkilöitä tai ajankuvaa. Se nakersi romaanin luonnetta ja sai aikaan sen, että historian merkkihenkilöt jättivät Siran tarinan varjoonsa. Historian tuntemus ja taustatyö kuitenkin tarjoaa upean katsauksen Espanjan historiaan.

Runsas romaani on täynnä historiaa ja politiikkaa, ja se on myös kasvutarina. Nuori Sira oppii kantapään kautta elämän opetukset, ja onkin kirjan alussa ärsyttävän sinisilmäinen niin että lukijakin ymmärtää heti että tästä ei hyvä seuraa. Kaikki varoitusmerkit sinkoilevat ilmassa mutta Sira ei niitä huomaa ja maksaakin virheistään kovan hinnan. Kirjan edetessä Sirasta kuitenkin kasvaa uusi ja kukoistava liikenainen, minkä hän todistaa omalla muotisalongillaan. On siinä ja siinä pidinkö tätä kohtaa tarpeeksi uskottavana, mutta toisaalta se sopi viihdyttävään tarinaan.

Henkilöitä kirjassa riittää, ja niitä Siran elämässä tulee ja meneekin. Lopulta jäin kuitenkin ihmettelemään miksi monet niin suuressa roolissa Siran elämässä olleet ihmiset eivät olleet lopussa asti. Loppuratkaisu nimittäin jäi jotenkin hämäränpeittoon ja avonaiseksi Siran osalta, mutta poliittisista henkilöistä kirjailija tarjoilee kyllä kattavan kuvauksen, mikä oli minusta erittäin epäkiinnostavaa.

Ommelten välinen aika osasi viihdyttää ja sulkea maailmaansa, mutta siinä oli myös paljon sellaista jota olisi voinut tiivistää. Lisäksi olisin toivonut että osa henkilöistä ei olisi saanut niin suurta roolia kirjassa kuin mitä he nyt saivat. Silti historiallisten romaanien ystävänä löydän kirjasta paljon mielenkiintoista ja viihdyttävää, kannattelihan sen juoni kuitenkin loppuun asti.


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Kate Atkinson: Elämä elämältä
Schildts & Söderströmsin julkaisemana 2014
Atschi! -pokkari 2015
Suomennos Kaisa Kattelus
Kansi Anders Carpelan
Englanninkielinen alkuteos Life after life
Oma ostos


"Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ei pääse paikalle lumimyrskyn vuoksi, ja tyttölapsi syntyy kuolleena.

Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ehtii paikalle juuri ennen lumimyrskyä, ja syntyy tyttö, Ursula. Tarina alkaa."

Elämä elämältä alkaa 1900- luvulta, alkaakseen aina uudelleen. Se kertoo vuosituhannen alussa eläneestä Toddin perheestä joka elää onnellisen tietämättömänä mitä mullistuksia elämässä tulee tapahtumaan, ja kuinka nuori Ursula sen kaiken kokee. Hänellä on tunne, että hän on kokenut asioita ennenkin... Ursula nimittäin syntyi kuolleena, napanuora kiertyneenä kaulan ympärille, eikä lääkäri ehtinyt paikalle. Sitten lääkäri ehtiikin paikalle, ja Ursula syntyy terveenä. Ja kaikki alkaa.

Elämä elämältä on ollut kovasti ylistetty teos. Se on voittanut Blogistanian Globaliassakin parhaan käännöskirjan palkinnon vuonna 2014. Tartuin tähän kirjaan siis suurin odotuksin, sillä olin säästänyt kirjaa sopivaan hetkeen varmana siitä että tästä tulee nyt yksi suosikeistani.

Mutta kirja, jossa tarina alkaa aina uudestaan alkaakseen uudestaan, sai aikaan sen, että uuvuin. Kirjan puolenvälin jälkeen en jaksanut oikeastaan innostua siitä enää. On oikeastikin todella mielenkiintoista leikkiä "mitä jos?" -ajatuksella, mutta se ei jaksanut useaan kertaan kannatella omaa mielenkiintoani kirjaa kohtaan. Aika perheen tilalla Fox Cornerissa ja elämä maailmansotien aikaan Englannissa oli kiehtovaa luettavaa, mutta kun siirryttiin Saksan puolelle ja Hitlerin tuttavapiiriin oltiin jo melkoisen epäuskottavalla maaperällä. Mitä jos Hitler olisi ehditty tappamaan ennen valtaannousua, tai Hitler olisi kuollut syntyessään? Euroopan historia olisi tottavie erilainen.

Kaikki oli jotenkin tuttua. "Sitä sanotaan déjà-vuksi", Sylvie sanoi. "Mieli tekee tepposiaan. Mieli on pohjaton arvoitus." Ursula oli varma siitä, että hän muisti, millaista oli maata vauvana vaunuissa puun alla. "Ei", Sylvie sanoi, "ei kukaan voi muistaa mitään niin kaukaa", ja silti Ursula muisti lehdet, jotka lepattivat tuulessa kuin suuret vihreät kädet, ja hopeajäniksen, joka riippui vaunujen kuomusta ja pyöri hänen kasvojensa edessä. Sylvie huokaisi. "Sinulla on sitten vilkas mielikuvitus." Ursula ei tiennyt, oliko se kohteliaisuus, mutta oli totta, ettei hän useinkaan tiennyt, mikä oli todellista ja mikä ei. Entäs sitten kauhea pelko - pelottava kauhu - jota hän kantoi mukanaan. Pimeä maisema hänen sisällään. "Älä mietiskele sellaisia asioita", Sylvie sanoi terävästi, kun Ursula yritti selittää. "Ajattele iloisia ajatuksia."

Atkinson on kirjoittanut melkoisen kunnianhimoisen romaanin. Ja kaikki ainekset siinä upeaan lukukokemukseen onkin, mutta minuun se ei tehnyt suurempaa vaikutusta. Ja taidan samalla ollakin niitä harvoja jotka eivät ole tähän täysin ihastuneet. Osa Atkinsonin luomista uusista entä jos -tarinalinjoista pitivät otteessaan, ja ne kertoivat ajan historiaa osuvasti ja tarkkanäköisesti. Menetykset, suuret surut ja väärät valinnat koskettivat, siitä ei pääse mihinkään. Ne olisivat koskettaneet vielä paljon enemmän, jos olisi tiennyt että valittu polku johtaa siihen mihin sen on tarkoituskin, mutta koska tiesi että Ursula tarina alkaa jälleen uudestaan, sitä vain toivoi että parempi elämänjakso alkaa pian.

Elämä elämältä ei siis tällä kertaa noussutkaan suosikikseni, vaikka niin olin aluksi kuvitellut.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Marja-Leena Tiainen: Viestejä koomasta


Marja-Leena Tiainen: Viestejä koomasta
Tammi 2016
Kansi Laura Lyytinen
Arvostelukappale kustantajalta 


"Tumma vedenkalvo kiilteli alapuolella. Aurinko paistoi vielä, vaikka kello oli yli kymmenen. Jemina tuli Silvan rinnalle.
- Pelottaako?
- En tiedä... Vähän.
- Hyppää niin päästään pois täältä.
Silva puristi metallista kaidetta. Hän sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Sitten hän putosi."

Ennen yhdeksännen luokan alkua Silva on parhaan ystävänsä Jeminan kanssa joutumassa jo hieman pahoille teille, ja Silva tekee perässä sen mitä Jeminakin. Onhan Jemina kuitenkin koulun suosituin tyttö ja Silvan paras kaveri. Niinpä eräänä kesäiltana Silvan elämä muuttuu kertarysäyksellä kun hänet yllytetään hyppäämään sillalta alas jokeen. Kaikki muut nousevat pinnalle, mutta Silvaa ei näy.

Silva muistaa putoamisen mutta havahtuu kuitenkin aivan oudossa paikassa jossa ihmiset sinkoavat eri suuntiin, kielten sekamelska on melkoinen ja osa ihmisistä jopa haihtuu ilmaan yhtäkkiä. Silvalle selviää vähitellen, että paikka on Kooma. Siellä ihmiset etsivät omaisiaan, ja osa pääsee takaisin elämäänsä kun taas toiset jatkavat kohti lopullista kuolemaa.

Silva tutustuu Koomassa toisiin nuoriin, jotka kaikki ovat vaarassa kuolla, hänkin. Silva saa kuitenkin tehtäväkseen viedä tärkeitä ja mullistavia viestejä eläville, joten Silva pääsee Koomasta pois takaisin omaan elämäänsä. Kun hän kuitenkin herää sairaalasta vanhemmat vierellään, on hän väkisinkin päästään pyörällä. Mitä ihmettä oikein tapahtui, oliko Kooma oikeasti totta?

Marja-Leena Tiainen on jälleen kirjoittanut hyvän nuortenkirjan. Tiainen on kulkenut mukana omassa nuoruudessanikin kun ihastuin hänen Rakas Mikael -kirjaansa. Nostalgiasyistä en ole palannut kirjaan uudestaan, mutta muistan kirjan silti olleen yksi suosikeistani tuolloin. Muutama vuosi sitten luin Tiaiselta Khao Lakin sydämet, josta pidin myös kovasti. Se että kohderyhmään kuulumaton pitää nuorille suunnatusta kirjasta, kielii uskottavuudesta ja ajan hermolla pysymisestä. Nuorille jos keille pitää osata kirjoittaa uskottavasti ja samaistuttavasti.

Tässä perheen nuorelle kirja, joka pistää ajattelemaan syvällisemmin. Kokemus Koomasta kasvattaa Silvaa ja saa näkemään asiat eri valossa, eikä Jeminan kanssa koetut asiat ole enää listan kärkipäässä. Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita, ja juuri siksi pidin kirjasta niin kovin.

Kirjan kannesta on pakko vielä mainita, että se on yksi kauneimmista joita olen vähään aikaan nähnyt! Todella upea ja osuva.



lauantai 14. toukokuuta 2016

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava
WSOY 2016
Suomennos Veera Kaski
Kansi Martti Ruokonen
Saksankielinen alkuteos Schneewittchen muss sterben
Arvostelukappale kustantajalta


"Olen istunut tuomioni, ja nyt olen palannut." Hän katsoi kiusaantuneita kasvoja, alas luotuja silmiä. "Sopi se sitten teille tai ei." 

Pieni saksalaiskylä vuonna 1997. Kaksi 17-vuotiasta tyttöä, Lumikki ja Laura, katoavat jäljettömiin ja syyttävä sormi osui heistä toisen poikaystävään, Tobiakseen. Todisteet tuntuvat pitävän paikkansa vaikka Tobias itse ei muista tapahtumista mitään. Tobias joutuu vankilaan syytettynä tyttöjen murhasta ja tulevaisuus romahtaa paitsi häneltä myös monelta kyläläiseltä loppuelämäksi.

Vuosia myöhemmin Tobias vapautuu ja palaa kotiinsa. Hän kohtaa surullisen näyn, kun oma kotitila on romahduspisteessä hänen vanhemmistaan puhumattakaan. Mikään ei ole kuin ennen eikä Tobias ole todellakaan tervetullut takaisin, siitä pitävät kyläläiset huolen. Kun jälleen uusi nuori tyttö katoaa, on aihetta kauhuun. Toistaako historia itseään?

Samalla kun Tobias palaa piinaavien muistojen kotikyläänsä, putoaa hänen äitinsä kävelysillalta alas. Vaikuttaa siltä, että hänet tyrkättiin liikenteen sekaan väkisin. Tapausta alkavat tutkia poliisit Pia Kirchhoff ja Oliver von Bodenstein, ja pian he huomaavatkin että taustalta löytyy paljon muutakin ja pienen kylän paikalliset asukkaat tiivistävät rivinsä. Tobiaksen ja kadonneiden tyttöjen tapaus on yllättäen jälleen auki.

Kesää kohti mentäessä alkaa dekkareiden lukeminen olla jälleen ajankohtaista, minulle nimittäin juuri kesä on parasta aikaa lukea dekkareita. Voikin sanoa että olin jopa hieman täpinöissäni kun sain postilaatikkoon iloisen yllätyksen Nele Neuhausin läpimurtoteoksesta Lumikin on kuoltava.

Lumikin on kuoltava on todella koukuttava kirja. Neuhaus pitää jännitystä yllä kutkuttavalla tavalla, eikä tarina ole missään vaiheessa liian raaka. Mutta mukaansa se tempaa! En ole varma, onko tämä kyseinen kirja kirjasarjansa ensimmäinen, Goodreadsin mukaan kyseessä olisi jo neljäs osa, joten se mahdollisesti selittää sen että Neuhaus ei liikoja esittele tai jaarittele poliisien yksityiselämästä vaikka se läsnä onkin. Juoni etenee jatkuvalla hyvällä temmolla ja harmittelin, että minulta meni muutama päivä lukemiseen vaikka tämä on juuri niitä kirjoja jonka voi ahmia päivässä.

Koko juoni on kiehtova ja totaalisen solmussa heti alussa, onhan kirjassa mukana koko kyläyhteisö ja tuntuu että heistä harvalla on hyviä taka-ajatuksia. Siksi pallottelinkin jokaisen kohdalla epäilysteni kanssa mutta vaikka olinkin jossain vaiheessa jo selvittänyt mielessäni syyllisen, mutta se mitä olin jo päässäni kehitellyt, ei todellakaan ollut koko totuus. Nimittäin "Altenhainissa, tässä idyllisessä pikkukylässä, jota hän oli pitänyt tylsimpänä ja kuolleimpana paikkana koko maailmassa, asui armottomia, brutaaleja hirviöitä, jotka olivat naamioituneet keskiluokkaiseen harmittomuuteen."

Dekkarinnälkään täydellistä lukemista, ja kirjasarja jota mielelläni tulen lukemaan jatkossakin.


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään
Atena 2016
Kansi Anna Makkonen
Arvostelukappale kustantajalta


"Pitkään jaksoin olla reipas, mutta jossain vaiheessa olin eksynyt metsään, unohtanut pudotella pullanmuruja. Ulospäin olin toimelias, mutta salassa nakertanut liikaa piparkakkutalon seiniä. Ja niin minusta oli tullut väsynyt noita-akka. Sellainen, jolle pelkkä olemassa oleminen ei jostain syystä ollut tarpeeksi. Minun täytyi tehdä, saada aikaiseksi, saada tunnustus.
Mutta kun en jaksanut enää."


Kerttu on pärjääjä. Aviovaimo ja kahden lapsen äiti, luokanopettaja joka asuu unelmiensa talossa.

Mutta.

Kerttu ostaa unikkokantisen vihkon johon alkaa suunnitella itsemurhapäiväänsä. Silloin kun perhe ei ole kotona. Sitten kun on sopiva hetki.

Kerttu on tunnollisuuden ja riittämättömyyden tunteissaan elämän pohjamudissa uiskenteleva, masennukseen sairastunut. Mikä kaiken on aiheuttanut? Talvi on pitkä ja pimeä, tänä vuonna Kertulle ylivoimainen. Ja sen seurauksena perheenäiti ympyröi kalenteristaan sopivia päiviä riistää itseltään henki.

"Vieläkin oli vaikea käsittää, että suurin elämäni säröistä olin minä: aina kykenevä ja kaiken kestävä mieleni. Minä piilouduin uneen ja vihaan, että jaksaisin elää. Ja unista ja vihaista ihmistä oli vaikea rakastaa."

En ollut aluksi varma, onko kirja minulle sellainen jonka haluan kokea. Silti olen tyytyväinen että luin. Vaikka aihe kirjassa on rankka ja raskas, se on silti kirja, joka on hyvä olla olemassa. Nykyelämän armottomuus ja syvät riittämättömyyden tunteet koskettavat, ja kolahtavat varmasti moniin. Monet ihmiset räpiköivät tälläkin hetkellä elämänsä aalloissa selviten väkisin, päivä kerrallaan, taakat harteillaan.


Ja siksi kirja on tärkeä. Se on rohkea, ja se uskaltaa nostaa esiin tunteita jotka ovat kipeitä. Jonain päivänä herään perustuu kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin masennuksesta, joten teksti tuntuu myös uskottavalta. Kuka tahansa saattaa sairastua masennukseen, mutta mitkä ovat syyt sen takana? Ensin Kerttukaan ei osaa arvioida, vyyhti kasvoi liian suureksi kun maljaan putosi lopulta yksi pisara liikaa. 

Jonain päivän herään on kirja jota luin raskain mielin nauttien kuitenkin Rauanjoen kirjoitustyylistä. Se on välillä runollisen kaunis, riipaisevan osuva ja humoristisen oivaltava. Ja samalla mietin väkisinkin, kuinka paljon omakohtaista kokemusta kirjassa on, sillä nämä kirjat kielivät suuresta rohkeudesta kertoa vaikeasta ja vaietusta asiasta.


Siinä missä alun synkkyys syksyaikaan tuntuu musertavalta, aletaan kevättä kohti mennä kohti valoa. Loppu jää hieman avoimeksi ja jopa epämääräiseksi, joskaan ei kuitenkaan toivottomaksi. Asiat alkavat hieman järjestyä ja värit palaavat elämään.

"Nousin sohvalta ja väistin katsomasta häntä silmiin. Olo jäi jotenkin helpottuneeksi mutta hauraaksi: viimeinkin minä olin luottanut, nojannut eteenpäin ja hän oli ottanut kiinni. Sisällä tuntui siltä kuin olisi juossut hyvin pitkän matkan ja lopulta antanut itselleen luvan pysähtyä."


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Ina Westman: Syliin

Ina Westman: Syliin
Kosmos 2016
Arvostelukappale kustantajalta

"On kahdenlaisia äitejä, hän ajattelee. Niitä, jotka ovat melkein menettäneet vauvansa ja niitä, jotka eivät ole. Toiset elävät huolettomina ja itsestäänselvästi äiteinä, jättävät vauvan vaunuihin ulos nukkumaan, antavat sen tuttipullon kanssa kokonaiseksi illaksi vieraalle lapsenvahdille, pistävät huolettomina pinnasänkyyn omaan huoneeseen, syöttävät sormiruokaa pelkäämättä että vauva tukehtuu. Stressaavat siitä, onko täysimetys onnistunut kolme vai kuusi kuukautta ja millaisia luomusoseita vauva syö.
Ikään kuin sillä olisi mitään väliä."


Äitienpäivän kunniaksi kirja äitiydestä. Syliin on Ina Westmanin esikoiskirja, ja millainen esikoinen se onkaan! Luin kirjan hetkessä, sillä Westman osaa kirjoittaa niin varmasti ja tarkkanäköisesti siitä millainen matka äitiys on, mitä on olla nainen ja mitä tapahtuu jos kaikkia odotuksia ei pystykään täyttämään.

Kaikki alkaa osastolta 42. Sieltä alkavat kipeät tarinat polveutua jo kietoutua yhteen, siellä ovat naiset joiden raskaus ei suju hyvin. On se joka oksentaa, se joka vuotaa verta ja se, jonka vauva uhkaa syntyä ennen aikojaan. Raskaus ei mene aina oppikirjojen mukaan, eikä kaikille käy hyvin. Osasto 42 on se paikka, mistä ei neuvolassa tai missään muuallakaan puhuta.

Syliin on voimakas romaani, se käsittää niin monta isoa teemaa että se menee väkisinkin ihon alle. Mikään ei ole niin tunteita herättävää kuin äiteys. Se on määrittänyt ja määrittää edelleen pitkälti naiseuden ytimen, eivätkä tiukkaan iskostuneet ajatukset, odotukset ja myytit murru helpolla vuosikymmenienkään saatossa. Sosiaalisen median aikakaudella äitiys on kiillottanut pintaa vieläkin enemmän: lapsiarjesta annetaan herkästi vain se ruusuisempi ja kauniimpi puoli muille ihasteltavaksi. Ja siksi tällaisia kirjoja kuin Syliin tarvitaan.

"Jos synnytys ei sujunutkaan suunnitelmien mukaan, lääketiede huudettiin apuun ja yleensä onnistuttiin pelastamaan kaikki. Sitten todettiin kas vain, se menikin nyt näin eikä papereiden mukaan ja jatkettiin elämää. Synnytys ei ollutkaan enää naisen elämän suurimpia riskejä, vaan uudenlainen identiteetin perusta ja suoritus, eräänlainen äiti-triathlon."

Syliin on juuri niitä pieniä suuria romaaneja, jotka lyhyestä sivumäärästään sisältävät paljon ja vaikuttavat lukemisen jälkeen vielä pitkään mielessä. Ovat tärkeitä puheenvuoroja elämän vaikeimmista puolista, kertovat realistisesti niistä asioista joista mieluummin vaietaan. Kirja, joka on tärkeä.

Syliin antaa varmasti monille vertaistukea ja kaipaamaa lohdutusta, asiat voivat mennä todella eritavoin suunnitellusta, ja vanhemmiksi tuleminen tapahtua monella tapaa. Silti se ei tarkoita automaattisesti epäonnistumista äitiyden armottomissa vaatimuksissa. Rohkea kirja vaikeista asioista, mutta myös niistä pienistä onnen hetkistä jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.





sunnuntai 1. toukokuuta 2016

NY Times By the Book Tag

Tervehdys! Virallinen kevätkuukausi on nyt alkanut ja lisääntynyt lämpö ja valo on houkuttanut minutkin ulos talvikolostaan: nyt nautitaan ulkoilmasta! Tämä on luonnollisesti verottanut lukuaikaa hieman, mutta onneksi iltaisin ennen nukkumaanmenoa ehtii vielä viettää pienen hetken sivujen viemänä. Löysinkin tähän väliin Lauran Lukuisa -blogista mielenkiintoisen NY Times By the Book Tagin, joka on pyörinyt BookTubessa ja nyt suomalaisissakin kirjablogeissa. Ottakaa tekin haaste vastaan ja vastatkaa kymmeneen kirjalliseen kysymykseen! :)


1. Mikä kirja on tällä hetkellä yöpöydälläsi?

Itseasiassa yöpöytäni suorastaan notkuu luettavaa, sieltä löytyy niin fantasiaa, kasvisruokakirjoja sekä tietysti romaaneja. Juuri nyt kuitenkin luen erittäin koukuttavaa dekkaria: Nele Neuhausin Lumikin on kuoltava. Ei malttaisi illalla mennä nukkumaan laisinkaan kun tekisi vain lukea, väsymyksestä huolimatta. 

2. Mikä on viimeisin todella upea kirja jonka luit?

Tähän mennessä tätä vuotta olen ollut erittäin onnekas, ja tullut lukeneeksi paljon järjettömän hienoja kirjoja. Eikä olla vielä edes puolessa välissä vuotta! Mutta niistä viimeisin todella upein on ollut Sadie Jonesin Kotiinpaluu.

3. Jos voisit tavata kenet tahansa kirjailijan – elävän tai kuolleen – kuka se olisi? Mitä haluaisit kysyä häneltä?

Rehellisesti sanottuna en tiedä kenet haluaisin tavata. Tai olisiko minulla lopulta keneltäkään kirjailijalta mitään kysyttävää. Tosin, olisi mielenkiintoista nähdä ja kuulla millainen ihminen esimerkiksi Joyce Carol Oates on vaikuttavien ja voimakkaiden kirjojensa takana.

4. Mistä hyllystäsi löytyvistä kirjoista muut olisivat yllättyneitä?

Välillä tuntuu että moni on yllättynyt ylipäänsä siitä että meiltä löytyy kirjahylly. Ja vielä mallia iso ja oikeasti täynnä kirjoja. Harmillisesti ei kovin muodikasta enää tänä päivänä löytää ihmisten kodeista kirjoja. Mutta jos siitä yllätyksestä ensin selvitään, ovat varmasti nuoruuteni kirjat sieltä yllättävimmästä päästä: Narnia, Twilight, Neiti Etsivä, Mirkka ja Masa... Harva aikuinen ehkä näitä pitää olohuoneessaan esillä :)

5. Miten olet järjestänyt henkilökohtaisen kirjastosi?

Vähän olen yrittänyt ryhmitellä kirjoja genren mukaan, esimerkiksi klassikot ovat omalla hyllyllään ja myös Harry Pottereille on pyhitetty ihan oma tilansa. Miehen bändikirjat sekä Juoppohullun päiväkirjat ovat saaneet hyllymme alaosaston :D Muuten kaunokirjat ovat saaneet asustaa miten sattuu, värikoodaamiseen en kyllä pystyisi mitenkään!

6. Minkä kirjan aina vannot lukevasi, mutta et ole vieläkään saanut aikaiseksi? Kirja, jonka lukemattomuudesta tunnet suorastaan häpeää?

Ystäväni, joka lukee muutaman kirjan vuodessa, sai minut hämilleni hänen ihmetellessään miten en ole koskaan ikinä lukenut Jane Austenia. Minä, joka luen paljon, en juurikaan ole klassikoita lukenut ja se välillä pistää miettimään että miten näin voi olla. Henkilökohtainen oma ikuinen projektini tuntuu olevan myös Dostojevskin Rikos ja Rangaistus, jota olen lukenut valehtelematta kymmenen vuotta.

7. Pettymys, yliarvostettu, ei vain hyvä – mistä kirjasta et pitänyt, vaikka oletit, että pitäisit? Muistatko viimeisintä kirjaa, jonka jätit kesken?

Näitä pettymyksiä kyllä toisinaan osuu kohdalle. Näin äkkiseltään mainitsen Sarah Watersin Parempaa väkeä sekä Rosamund Luptonin Hiljaisuuteen hävinneet. Viimeisimmät kesken jääneet kirjat jotka muistan ovat olleet Jonas Hassen Khemirin Kaikki se mitä en muista ja Peter Hoegin Susanin vaikutus. 

8. Millaiset tarinat kiehtovat sinua? Millaisista pysyt erossa?

En voi kuin vastata että minua kiehtovat monenlaiset tarinat. Suuret ja vahvat, historialliset romaanit, kasvu- ja perhetarinat... Joskus on saatava myös lukea kevyempää, fantasiaakin.

9. Minkä kirjan antaisit luettavaksi presidentille?

Mieleeni tulee vain heti joku yhteiskuntateemainen teos. Esimerkiksi joitakin vuosia sitten lukemani Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä, joka ei ole tosiaankaan ole mitään hyvänmielen luettavaa. Mutta iloisemmaksi luettavaksi antaisit hykerryttävän hauskat Mielensäpahoittajat!

10. Mitä aiot lukea seuraavaksi?

 Hyvä kysymys, en vielä tiedä! Monta hyvää kirjaa kyllä olisi lukujonossa... 


Iloista toukokuuta kaikille!