sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kun Kobo tuli taloon


Minun on pitänyt kirjoittaa ajatuksiani e-kirjan lukulaitteesta, tarkemmin Kobosta, jo aikaisemmin mutta vasta nyt kun laite on ollut minulla jo melkein vuoden, saan vihdoin kirjoitettua aiheesta. Matkalle e-kirjojen maailmaan tuli pieni mutka, kun masuasukkini päätti ettei tykkää lukulaitteesta. Niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, laite sai minussa aikaan huonon olon. Heinäkuussa syntymäpäivälahjaksi saamani laite jäi siis odottamaan parempia aikoja useaksi kuukaudeksi.

Tammikuussa sitten kaivoin Kobon uudestaan esille ja päätin kokeilla uudemman kerran sen käyttöä. Masuasukki ei ollut enää moksiskaan laitteen käytöstä. Hämmästys oli suuri kun tajusin että akkua oli vielä jäljellä vaikka kuinka paljon, vaikka olin käyttänyt laitetta viimeksi heinäkuussa! Akun kesto on todellakin aivan järjetön.

Jouduin kaivelemaan hieman muistiani Kobon käytön suhteen ja e-kirjojen siirtämistä laitteeseen, kun jouduin asentamaan tarvittavan Adobe digital editions -ohjelman uudestaan kokonaan uudelle koneelle. Elisa Kirjan sivuilla on muuten hyvin seikkaperäiset ohjeet e-kirjojen lataamisesta koneelle ja lukulaitteelle. Näitä ohjeita seuraamalla onnistuin minäkin.

Minun Koboni on mallia Aura HD, ja Tilasin sen Pixmanian kautta. Käytännössä laite tuli muistaakseni Saksasta. Muistelisin että maksoin siitä noin 150 euroa. Nyt olen yrittänyt bongailla eBaysta Kobooni kivoja kuoria, mutta silmiini osuneet kivat värit olivatkin loppuunmyytyjä. Höh. Perusmusta on niin tylsä, joten etsintä jatkuu.

Miksi sitten juuri Kobo? Kolusin pitkään internetiä ja etsin sopivaa lukulaitetta. Luin arvosteluja ja mietin mikä olisi minun käyttööni juuri se oikea. Valintani kohdistui Koboon pitkälti sen vuoksi, että se oli ensinnäkin saanut hyviä arvosteluja (varsinkin Anna Marian juttu vakuutti) ja toisekseen sille pystyi lataamaan ePub-tiedostoja joita esimerkiksi Elisa Kirjan kirjat ovat. Itse luen suomeksi ja tämä oli tärkeä seikka.


Kobo on hyvän kokoinen ja sopii hyvin käteen. Fontin kokoa saa muutettua omille silmille sopivaksi, sekä valotusta. Päivisin taustavaloa ei tarvitse, mutta hämärässä lukeminen on tietenkin asia erikseen. Jos ei halua häiritä vieruskaveria yövalolla, riittää kun laittaa Koboon valon niin näkee hyvin lukea. Täytyy muistaa, että lukulaitteiden valo on eri asia kuin esimerkiksi tablettien tai kännyköiden, jotka rasittavat silmiä paljonkin. E-kirjojen lukemiseen suosittelen tosiaan ihan siihen tarkoitettua lukulaitetta. Muutamia kirjoja tabletilla lukeneena koen lukulaitteen paljon kätevämmäksi.


Kobo on siis erittäin mainio laite. Sen käyttö on helppoa, akun kesto huippua ja se koukuttaa. Kobo näyttää lukutahtisi tunneissa, kesken olevan kirjan luettuna prosenteissa, sekä luettujen ja kirjastossa olevien kirjojen määrän jo heti aloitussivulla. Kobossa on paljon hyviä ominaisuuksia ja minulla on tunne etten tiedä vielä edes niitä kaikkia.

Täytyyhän laitteessa nyt jotain huonoakin olla, eikö niin? No muutamia miinuksia kieltämättä löytyy. Esimerkiksi se että kaikki on mustavalkoista. Kirjan kansien kuvaaminen on tylsää puuhaa, ja aionkin jatkossa käyttää e-kirjojen arvosteluissa kustantamoiden kansikuvia (väriä elämään ja silleen). Toinen on hitaus. Kobossa on kosketusnäyttö, mutta se ei toimi niin nopeasti kuin mihin puhelimen kanssa on tottunut. Kuitenkin oikeastaan aika pieniä juttuja.

Kobo on hyvä lisä tavallisten kirjojen kaveriksi. Pidän ajatuksesta, että voin kantaa kokonaista kirjastoa laukussani mukana. Sen kuin lataa laitteen täyteen lempikirjojaan ja nauttii niistä missä vaan. Eikä vie tilaa!  En usko, että tulen koskaan siirtymään e-kirjoihin kokonaan, mutta kyllähän ne ovat vallan käteviä. Rakastan edelleen fyysistä kirjaa kädessäni, mutta joskus on kiva kokeilla muitakin formaatteja. Ja kuinka kätsänäppärää ottaa matkalle mukaan tällainen tehopakkaus!

(Vielä selvennykseksi tähän loppuun: vaikka mainitsen Elisa Kirjan tässä pariin otteeseen, ei tämä ole mikään mainos, olen vain itse tykästynyt käyttämään juuri tätä kyseistä yritystä e-kirjojen hankinnassa. Kobolla on itsellään myös verkkokauppa josta kirjoja voi tilata, kylläkin vain englanniksi.)

Joko sinulta löytyy lukulaite?

maanantai 11. toukokuuta 2015

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä

Blake Crouch: Wayward Pines
Tammi 2015
Suomennos Ilkka Rekiaro
Englanninkielinen alkuteos Pines, 2012
Arvostelukappale kustantajalta


Tervetuloa Wayward Pinesille, keskelle amerikkalaista idylliä, keskelle kaupunkia jossa on jotain outoa, keskelle pahinta painajaista.

Ethan Burke, salaisen palvelun agentti, herää joenvarresta kaupungista nimeltä Wayward Pines. Hänet on lähetetty etsimään kadonneita kollegojaan mutta joutuu kesken matkanteon rajuun kolariin. Kolarista kipeänä hän huomaa myös että kaikki hänen tavaransa ovat kadonneet. Sekaisin ja askel epävakaana hän yrittää saada tilanteestaan selkoa, mutta kukaan ei tunnu uskovan kuka hän on. Hänellä ei ole lompakkoa, kännykkää, virkamerkkiä eikä hän saa ketään kiinni kaupungin ulkopuolelta.

Kaupungissa ja sen asukkaissa on jotain karmivaa, ja kun outo sattumus seuraa toinen toistaan, on Ethan varma että jokin on pahasti vialla. Lisää ongelmia syntyy, kun selviää ettei kaupungista ole reittiä ulos, vaan jokainen tie vie sinne takaisin. Selvää on, ettei idyllinen kaupunki ole sitä miltä se näyttää. Tämä on Ethan Burken pahin painajainen.

Wayward Pines on äärimmäisen koukuttava, pelottava ja ahdistava. Miltä tuntuisi herätä jonain päivänä paikasta josta ei pääse pois, missä ei saa yhteyttä ulkomaailmaan ja missä linnunlaulukin tulee pienistä kaiuttimista? Painajaismaista. Varsinkin, kun ei tiedä mistä on kyse.

Wayward Pinesin juonesta ei voi kertoa oikeastaan enempää paljastamatta siitä liikaa. Kirjailijan jälkisanoista selviää, että Wayward Pines-trilogia on saanut alkunsa Crouchin lapsuudessa syvästi vaikuttaneesta Twin Peaksista. Ilman tuota sarjaa ei olisi Wayward Pinesiakaan. Kirjassa on siis rajoja venyttävää yliluonnollisuutta, joka ei kuitenkaan tuntunut liian oudolta.

Kyseessä on siis trilogia, ja tämä on sarjan avaus. Seuraava osa, Salaisuus, ilmestyy elokuussa, enkä malttaisi odottaa! Minut Wayward Pines nimittäin koukutti kaikessa kammottavuudessaan niin, että jään odottamaan jatko-osia ja seuraamaan pian televiosta nähtävää tv-sarjaa. Tv-sarjan maailman ensi-ilta on 14.5 klo 21.55 FOX-kanavalla.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
WSOY 2015
Suomennos Hanna Tarkka
Kansi Tal Goretsky ja Lynn Buckley
Englanninkielinen alkuteos All The Light We Cannot See, 2014
Arvostelukappale kustantajalta


Nuori saksalainen poika Werner asuu orpokodissa pikkusiskonsa Jutan kanssa. Werner on kiinnostunut tieteestä ja tekniikasta, erityisesti radiot ovat lähellä nuoren Wernerin sydäntä. Hän innostuu korjailemaan vioittuneita radioita ja pian hän on niin etevä että ihmiset tuovat hänelle niitä korjattavaksi. Hän löytää ranskankielisen radiokanavan joka vaikuttaa häneen läpi koko elämän. Tuo maaginen ranskalainen mies joka kertoo lapsille tieteestä on hänelle erityisen tärkeä.

Ranskalainen Marie-Laure on sokea nuori tyttö joka elää isänsä kanssa kahdestaan. Isä on Pariisin luonnontieteellisen museon lukkoseppä, ja museon maailma tulee Marie-Laurelle tutuksi. Isä rakentaa Marie-Laurelle pienoismalleja joiden avulla suunnistaa kaupungissa. Yhden aivan erityisen pienoismallin hän rakentaa kun sota sitten syttyy, ja tuo pienoismalli sisältää yhden mittaamattoman arvokkaan timantin.

Sota siis syttyy. Tekniikan ihmelapsi Werner sijoitetaan radiolähetyksiä vakoilevaan SS-yksikköön, ja Marie-Laure pakenee isänsä kanssa Bretagneen, Saint-Malon merenrantakaupunkiin setänsä asuntoon. Mukanaan heillä on salaperäinen ja mahdollisesti kirottu jalokivi. Kuinka kaksi niin erilaista nuorta erilaisista maailmoista lähenevät vuosi vuodelta, ja mitä sitten tapahtuu kun heidän polkunsa viimein risteävät?

Kaikki se valo jota emme näe on suuri lukuromaani, joka on maailmalla kovasti kehuttu ja myös nyt palkittu Pulitzerilla. Jo ennen kuin tiesin tämän suomennoksesta, olin bongannut kirjan monilta ulkomaisilta Instagram-tileiltä joissa kirjaa hehkutettiin todella paljon. Kiinnostus oli todella valtaisa kun sain kirjan lopulta käsiini.

Kaikki se valo jota emme näe on kirja, josta olisin halunnut pitää. Sillä oli kaikki edellytykset nousta yhdeksi suosikeistani sen sijoittuessa toisen maailmansodan aikaan, mutta valitettavasti me olimme kirjan kanssa hieman eri taajuuksilla. Mikä kirjassa sitten hiersi? Kirjahan on kauniisti kirjoitettu ja kielikuvat ovat kauniita, mutta juuri se oli asia joka sai minut kirjasta vieraantumaan. Teksti oli hieman liian kaunista makuuni, enkä pitänyt kirjan lyhyistä luvuista. Se rikkoi lukukomusta liikaa. Kirjassa oli kuitenkin paljon sydämeenkäyvää, ja kuten sotaan kuuluvissa romaaneissa tapana on, juuri ihmiskohtalot jäävät mieleen.

Tunnustan silti kyseessä olevan hieno lukuromaani, joka on varmasti monen mieleen. Kirjan kansiliepeistä selviää, että Doerr on kirjoittanut kirjaa huimat kymmenen vuotta ja se on hänen läpimurtoteoksensa yli miljoonalla myydyllä kappaaleella pelkästään Yhdysvalloissa. Eikä kirjaa suotta ole kehuttu, minulle se ei vain tarjonnut niin suurta lukuelämystä kuin mitä siltä odotin.

Muissa blogeissa: LumiomenaP.S. Rakastan kirjoja, Kirjasfääri, Nenä kirjassa ja Ullan kirjat

tiistai 5. toukokuuta 2015

Henna-Kaisa Sivonen: Mummoillen - Henkisen mummon käsikirja

Henna-Kaisa Sivonen: Mummoillen - Henkisen mummon käsikirja
Gummerus 2015
Valokuvat Johanna Karttunen ja Henna-Kaisa Sivonen
Arvostelukappale kustantajalta

"Mummous ei ole sidottu ikään, lastenlasten saamiseen tai edes sukupuoleen, se on mielentila."

Kun ensimmäisen kerran kuulin kirjasta, tiesin että se täytyy lukea. Sillä hyvänen aika: henkisen mummon käsikirja, eihän sellaista vain voi jättää väliin! Mummous ei ole nimittäin sidottu ikään, nuoretkin ihmiset hakevat mummotyylistä inspiraatiota esimerkiksi pukeutumiseen ja sisustamiseen. Yhä useammat kolmikymppiset tunnustavat pitävänsä käsitöistä, sienestämisestä ja viihtyvät baari-illan sijasta mieluummin kotona. Kotoilu ja leppoistaminen on vastapainoa arjen oravanpyörälle ja työelämän alati kiihtyville vaatimuksille.

Tunnustan, pieni mummo minussa sai kiinnostumaan kirjasta.

Kirja sisältää paljon käytännöllisiä vinkkejä ja ohjeita, muisteloita ja hyvää mieltä. Meillä kaikilla on opittavaa mummoilta vaikka kaikkea ei tarvitsekaan niellä sellaisenaan, neuvot voi soveltaa nykyaikaan paremmin sopiviksi. 

"Mummoilu on elämän pienten ja isojen valintojen tekemistä isoäitien tyyliin. Oppia siitä, miten voisimme toteuttaa mummoilta perittyjä taitoja ja arvoja omassa elämässämme. Kohtuudella, sisukkuudella ja suurella sydämellä."

Kirja on paitsi kunnianosoitus mummoille myös arvokas sen sisältämän tietotaidon ja kulttuuriperinnön vuoksi. Kirjassa on juttua niin keittiöstä, tyylistä ja vapaa-ajasta mummojen tyyliin. Seassa on lisäksi haastatteluja erilaisista mummoista: on joogaavan, modernin ja työläismummon tarinoita. Kaikki hyvin mielenkiintoisia!

Kirjan kirjoittaja Henna-Kaisa Sivonen (s. 1980) on kainuulaislähtöinen, helsinkiläistynyt toimittaja ja verkkotuottaja. Hän vetää mummoja puoleensa juttusille magneetin tavoin ja tekee parhaat vaatelöydöt mummolan vintiltä. Kahden lapsen äiti keittelee omenahillot mutta ei ole vielä lähelläkään täydellistä marttaa. Parhaillaan hän remontoi vanhaa puutaloa ja sisustaa sitä mummolan henkeen. Valokuvaaja Johanna Karttunen (s. 1981) on syntyisin Karttulasta. Hänen suuri intohimonsa on sisustus, ja nykyään hän omistaakin Helsingissä second hand -kaupan nimeltä Olo-huone. Elämä on siis jatkuvaa vanhojen aarteiden etsintää.

Mummoillen - Henkisen mummon käsikirja on ihastuttavaa luettavaa. Se sai minut leipomaan mustikkapiirakkaa, haluamaan kettukarkkeja (niitä oli meidän mummolan lasipurkissa ihan aina!), pukemaan villasukat jalkaan ja ihmettelemään miksen omista ainuttakaan kivaa kukkamekkoa. Samalla se sai pohtimaan, että miksi elämä aina meneekin niin, että kun isovanhempia ei enää ole, alkavat heidän tarinansa ja omat juuret kiinnostamaan enemmän. Varsinkin edesmenneen äidinäitini elämästä olisin halukas saamaan enemmän tietoa, sillä hän on joutunut aikoinaan evakkoon Karjalasta. Siitä olen kuitenkin hurjan onnellinen, että mummini, isänäitini, on tavannut poikani, ja hän on nyt jo tupla isomummi!

Minusta tämä on vallan mainio lahja esimerkiksi äitienpäivää silmällä pitäen. Visuaalisesti kaunis hyvänmielen kirja, kaikille henkisesti mummoille!