sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kuulumisia

Kiireinen bloggaaja täällä hei!
Olen hengissä kyllä, vaikka bloggaustahti on viime aikoina ollut kilpikonnamaisen hidas. Kärsin ihan hirveästi siitä, etten ole ehtinyt huolehtimaan blogistani paremmin, enkä todellakaan nauti tästä tilanteesta jossa en ehdi joka päivä lukemaan edes jotain. Näitä lukemattomia päiviä on nyt osunut suhteellisen paljon viime aikoina, ja tässä vaiheessa voi sanoa jo kärsivänsä vieroitusoireista. Itse ainakin huomaan tulevani aika kärttyisäksi jos en saa pientä lukuhetkeä itselleni päivittäin.
Lukusuunnitelmia on vaikka kuinka. Lukusuunnitelmat ja kirjapinojen ihailu on auttanut vieroitusoireissa pahimpaan. Juuri nyt luen yhtä lempikirjailijaani Murakamia, jopa mieheni on kiinnittänyt huomiota että pidän Murakamista: ”Sulla on ollut viime aikoina todella usein tuon Haruki Murakamin kirja kädessä.” Heh, totta. Varsinkin, kun olen kirjaa lukenut jo toista viikkoa!
 
 
Lukusuunnitelmista yksi on se, että minun tekee kovasti mieli nyt Tove Janssonin maailmaan. Löysin vanhemmiltani jo yhden kovassa käytössä olleen Muumi-kirjan, jonka haluan ehdottomasti tuoda blogiini. Kirja on ihanalla tavalla kulunut ja siinä on vielä minun ja siskoni nimet kirjoitettuna käsialalla jolla on juuri opittu kirjoittamaan. Teen vielä jossain vaiheessa uuden retken vanhempieni luokse, mielikuvani on että Tove Janssonin kirjoja voisi löytyä enemmänkin… 

Olipa muuten ihanaa seurata tällä viikolla Lastenkirjaviikkoa johon osallistui todella moni. Vaikka en itse tosiaan viikkoon osallistunutkaan, olin ehdottomasti hengessä mukana. Minulla ei ole kovinkaan montaa lastenkirjaa kotonani (ovat edelleen vanhempieni luona) mutta ilahduttavaa bongata postauksien seasta tuttuja kirjoja lapsuudesta. Ihanaa että tällaisia viikkoja järjestetään! 
 
Aurinkoista viikkoa kaikille!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Lirio Abbate - Mafian naiset




















Lirio Abbate - Mafian naiset 
Atena 2014
Suomennos Taru Nyström
Kansi Mika Perkiökangas
Italiankielinen alkuteos Fimmine ribelli. Come le donne salverrano il paese dalla 'ndrangheta


"Tarinani kertovat mafiajärjestö 'Ndranghetan naisista, jotka pakotetaan menemään naimisiin liian nuorina ja joiden on hiljaisuudessa alistuttava väkivaltaiseen elämään ja miesten mielivaltaan. Ne kertovat ikivanhojen ja taantumuksellisten sääntöjen kahlitsemista äideistä, vaimoista ja sisaristam jotka maksavat uskottomuuden hengellään, sillä yhä nykyisinkin kaukaa menneisyydestä periytyvä raaka tapa, kunniamurha, niittää uhreja. Tällä vuosisadalla 'Ndraghetan kasvot ovat muuttuneet, mutta eläimellinen julmuus on ennallaan. Samoin kuin Taliban-liikkeen Afganistanissa, myös Calabriassa on yhä voimassa koodi, jonka mukaan uskoton nainen tuomitaan kuolemaan. 'Ndragheta ei nykyaikaistu, päinvastoin, se pitää moderniutta paheena."

Lirio Abbate on toimittaja ja kirjailija, joka on viidentoista vuoden ajan taistellut kynällään mafiaa vastaan paljastaen tärkeitä mafiaan liittyviä rikoksia. Rohkea mies nostaa esiin asioita joihin mafia on tavalla tai toisella sekaantunut, ja kirjassaan Mafian naiset hän antaa äänen niille naisille joilla on ollut rohkeutta nousta mafiaperhettään vastaan. Jokainen joutuu maksamaan kalliin hinnan, myös Abbate, jonka henkeä on uhattu useammin kuin kerran, ja joka on vuodesta 2007 asti elänyt viranomaisten suojeluksessa.

Italian Calabriaa hallitsee mafiajärjestö 'Ndragheta, voimakas ja pelottava klaani, jonka rikolliset lonkerot yltävät kaikkialle bisneksiin, ja jonka toiminta perustuu ikivanhaan kunniakoodiin. Tuossa kieroutuneessa kunnian maailmassa "Klaanien naisilla ei ole omaa tahtoa eikä asemaa, ei minkäänlaista mahdollisuutta tehdä omia valintoja. He ovat perheensä omaisuutta." Tyttö ei saa käydä yksin missään ilman esiliinaa, eikä tyttöjen koulunkäyntiä arvosteta. Miehen sana on laki.

Ikivanhaan kunniakoodiin kuuluu olennaisena osana naisen uskollisuus perheelleen ja miehelleen. Mafian miehille vaimon lähteminen toisen miehen matkaan merkitsee aina kasvojen menetystä, ja naiselle itselleen kuolemantuomiota. Kunniamurhan suorittaa joku perheen miehistä, ja se naamioidaan usein itsemurhaksi. Kaikki naisia ei edes koskaan löydetä, he vain katoavat. Naisen elämä päätty joko isän, veljen tai jopa oman poikansa käden kautta. Rankaisemalla naista klaani saa takaisin menetetyn kunniansa ja vahvistaa näin omaa voimaansa ja mahtavuuttaan.

Kirjassaan Abbate kertoo useamman naisen tarinan. Jotkut pysyvät lujina ja pääsevät jatkamaan elämäänsä vapaana ilman mafiaperhettään, mutta se vaatii aina viranomaisten suojelua ja lasten hylkäämistä. Ja juuri tämä on se, mikä on jokaisella äidillä heikko kohta. Mafiaperheet käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen naisten heikointa kohtaa houkutellakseen naisen takaisin kotiin. Luvataan, että kaikki on anteeksi annettu, mutta koodia ei noin vain ohiteta...

Mafian naiset on karua luettavaa. Nämä tarinat ovat totta. Tässä päästään lukemaan muutaman naisen tarina, mutta kuinka monta naista kärsii tälläkin hetkellä pelon keskellä? Mafiamaailma kuulostaa todella kaukaiselta ja muinaiseltakin asialta, mutta mafiayhteisö elää edelleen. Italian viranomaiset ovat päässeet taistelussaan mafiaa vastaan eteenpäin, mutta katoaako mafia koskaan?

"Huolimatta rikollisesta loiselämästään perheet nauttivat yhteisössä laajaa hyväksyntää. Laittomista toimistaan tulevilla varoilla klaanit luovat uusia työpaikkoja alueille, missä niistä on pula, ja rikollisjärjestöihin suhtaudutaan melkein kuin hyväntekijöihin. Pelonsekainen kunnioitus ja rauhanomainen rinnakkaiselo perheiden kanssa on turvallisempaa, ja sen lisäksi hyvistä suhteista saattaa olla hyötyä."

Kirjassa on paljon rankkoja asioita ja kohtaloita, mutta pieni valonpilkahdus onneksi on näkyvissä aivan lopussa. Calabriassa pidetään 'Ndraghetaa välttämättömänä pahana, jonka kanssa ihmiset tulevat toimeen, ja kääntävät mieluummin katseensa pois. Kouluilla on suuri rooli, kun nuoria ohjataan kyseenalaistamaan mafian toimet. Muutoksia ilmapiirissä on tapahtunut, kun lopussa on vielä kahden entisen mafiaperheen tyttäret näyttävät rohkeutensa, jota toivottavasti yhä useampi calabrialainen nainen seuraa.

Vaikka kirja on rankkaa luettavaa, on tärkeää että nämä naiset pääsevät ääneen, ja rohkeita ihmisiä löytyy tuomaan heidän tarinansa ihmisten tietoisuuteen. Niin kauan kuin mafia on hengissä, eivät nämä naiset saa elää vapaana.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Marisha Pessl - Yönäytös




















Marisha Pessl - Yönäytös
Otava 2013
Suomennos Laura Beck
Englanninkielinen alkuteos Night Film


"Pelko on ensimmäinen askel.

Kun katsot pimeään, se katsoo takaisin.

Kuka oletkin, sinun ei pitäisi olla täällä."


Takakansi kertoo vain tämän, sen jälkeen on uskaltauduttava kauhun maailmaan ja ihmismielen pimeämpiin sopukoihin. Tämä paksu teos pitää sisällään mieletöntä tykitystä läpi koko kirjan, eikä välillä tiedä mihin uskoa, miten kaikki voi päättyä. Yönäytöksen kanssa ei todellakaan aika käy pitkäksi.

Elokuvaohjaaja Stanislas Cordova välttelee julkisuutta kaikin keinoin, viimeisin haastattelu legendasta on vuodelta 1977, eikä tuossakaan vaiheessa olla täysin varmoja kuka Cordova on, miltä hän näyttää. Cordova tekee hyvin väkivaltaisia, ahdistavia ja piinaavia elokuvia, jotka ovat saaneet kulttimaineen niiden kauheuksien takia. Pieni ryhmä fanaattisia seuraajia, cordoviitteja, kokoontuu toisinaan katsomaan elokuvia salaisiin paikkoihin, ja heillä on myös omat nettisivut joille eivät ulkopuoliset pääse. Mystisyyttä Cordovan ympärille luo lisää ohjaajan koti, joka on suuri kartano hyvin vahvasti muurattuine aitoineen. Muurien sisäpuolille eivät ulkopuoliset pääse, ja hänen elokuvansakin kuvataan tilalla. Myös kaikki elokuvissa esiintyneet tähdet ovat hyvin vaisuja haastattelujen suhteen.

Kun Cordovan 24-vuotias tytär Ashley löydetään yllättäen kuolleena hissikuilun pohjalta, kiinnostuu veteraanitoimittaja Scott McGrath jutusta. McGrath on ollut aikaisemminkin kiinnostunut Cordovasta ja yrittänyt saada hänestä lisää tietoja, mutta tuolloin McGrath menetti paitsi työnsä, myös avioliittonsa. Cordovan juttuun ei halua kukaan koskea, mutta tällä kertaa McGrathilla ei ole enää mitään mitä menettää. Ja nyt hänen johtolankansa on Ashley, Cordovan tytär.

Vaikka Yönäytös on paksu, ei siinä ole mitään liikaa. Kirjaa on höystetty useilla lehtileikkeillä ja kuvilla, jotka tuovat tarinaan täysin uutta ulottuvuutta ja todentuntuisuutta. Näin kirjan ihmiset tulevat todella lähelle, ja lukija menee entistä syvemmällä kirjan pimeään maailmaan.  Yönäytöksen ilmestyessä luin useita kehuvia arvioita, eikä suotta: kyllä tässä on kyseessä yksi parhaimpia jännityskirjoja koskaan. Vaikka rajallisten vuorokausituntien takia kirjan lukeminen venyi pitkäksi, ei se kuitenkaan vähentänyt kirjan vetävyyttä. Yli 700- sivua ei tuntunut tämän kirjan kohdalla missään. Suosittelen Yönäytöstä ehdottomasti kaikille jännityksestä pitäville, tätä taidonnäytettä ei kannata ohittaa!

"Äärimmäinen pelko on yhtä keskeinen asia elämässämme kuin rakkaus. Se viiltää olemuksemme ytimeen asti ja näyttää meille millaisia me olemme. Peräännymmekö ja peitämmekö silmämme? Vai onko meillä rohkeutta kävellä jyrkänteen reunalle ja katsoa alas? Haluammeko tietää mitä alhaalla on, vai elää siinä synkässä harhakäsityksessä, että tämä kaupallinen maailma vaatii meitä pysyttelemään tiukasti koteloissamme kuin sokeat toukat? Pystymmekö murtautumaan ulos ja lentämään? Vai käperrymmekö silmät ummessa koteloihimme kuolemaan?"


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Laskiaissunnuntai ja tervetuloa kevät!


On aivan uskomatonta mitä kevätaurinko saa ihmisessä aikaan. Syksyn ja talven aikana syödyt D-vitamiinit ovat jotenkin pitäneet hereillä ja pystyssä, mutta kun aurinko alkaa ilahduttaa läsnäolollaan, huomaa ettei yksikään vitamiini kykene antamaan ihmiselle niin paljoa virtaa kuin aurinko. Energiamäärä on suunnaton, ja eilen lauantaina ainakin täällä pääkaupunkiseudulla ilma oli mitä upein.

Aivan liian pitkän sateisen syksyn ja synkän lumettoman talven jälkeen tarraudun tähän jo helmikuussa heränneeseen kevääseen ahnaasti, nyt haluan ympäröidä itseni valolla, väreillä, ilolla ja kukilla. Muutamilla uusilla tekstiilihankinnoilla sai väriä olohuoneeseen ja keittiöönkin, mutta lisää värejä tahtoo hän.




















Lähdin eilen ostamaan ihan muita juttuja, mutta tajuttoman värikkäät tulppaanikimput vetivät puoleensa vastustamattomasti. Tulppaaneissa suosin yleensä vaaleanpunaista tai pinkkiä. Keltaiset olivat myös pirteitä, mutta kun se vaaleanpunainen on väreistä mieluisin, kuten voi keittiön pöytäliinastakin päätellä.




















Tulppaanien lisäksi ostin myös peräti kolme puutarhalehteä innostamaan kevään odotusta. Seuraava kesä on tässä nykyisessä osoitteessamme toinen, ja nyt aiomme saada puutarhan sellaiseen kuntoon että voimme keskittyä sen hoitoon ja ihailuun. Paljon on kuitenkin työtä edessä, sillä piha on ollut hyvin villiintynyt ja erittäin täynnä kaikkea. Nyt kun sisäpuolen remontit ovat kunnossa, voi keskittyä hyvin pihaan!




















Nyt toivon vain kovasti ettei lunta enää tule. Tokihan se on vielä mahdollista tähän vuodenaikaan, ja valitettavasti räntää sataa samalla kun tätä kirjoitan, mutta ajatukset ovat jo pitkällä keväässä. On ollut ihanaa kuunnella lintujen viserrystä jo heti aamusta!

Lukeminen on ollut kovin takkuavaa alkuvuodesta, enkä osaa sanoa mistä se johtuu. Työt vievät kyllä paljon aikaa, mutta yritän aina viikonloppuisin nauttia kiireettömyydestä ja lukemisesta. Hiihtolomalla en saanut kauheasti luetuksi, aloitin kyllä Kjell Westön Kangastus 38 lukemisenkin, mutta koska kirjassa oli vain 7 vuorokauden laina-aika, ja käytin senkin ajan Harry Potter elokuvien katsomiseen, jouduin palauttamaan kirjan takaisin kirjastoon. Jotain lukemisesta kertoo myös se, etten tiedä mihin keskittyä: tällä hetkellä useampi kirja on kesken, mikä ei ole minulle tyypillistä. Joskus ilmeisesti on vain aikoja jolloin lukeminen ei suju, ja sitä mielellään katsoo elokuvia tai lukee puutarhalehtiä.

Tänään syödään ihania laskiaispullia, olen odottanut niitä koko viikon! Ihanaa sunnuntaita kaikille ja värikästä ensi viikkoa ♥ 


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Granta 2: Outo




















Granta 2. Uuden kirjallisuuden areena. Otava 2014


"Outouden kokemukset liittyvät yleensä johonkin rajapintaan. Kyse voi olla identiteetin määrittelystä, rajasta itsen ja toisten, meidän ja niiden välillä. Outo liittyy myös kielen rajoihin. Oudon alueelle kuuluvat asiat, joille meillä ei ole nimeä, joiden lokeroinnissa kieli joutuu kiipeliin. Rajoja koetellessaan outo ohjaa meitä kysymään ja kyseenalaistamaan, katsomaan asioita eri näkökulmista."  Päätoimittaja Aleksi Pöyry pääkirjoituksessaan.

Suomen ensimmäisen Grantan lukemisen jälkeen tunnelmat tarttua seuraavaan Grantaan olivat melkoisen ristiriitaiset. Ensimmäisessä osassa teemana ollut ruoka ei ollut kokonaisuutena kovin onnistunut, ja olin hieman pettynyt. Joukosta kyllä nousi muutama hyvinkin mielenkiintoinen uusi tuttavuus, esimerkiksi Taiye Selasi jota on ahkeraan luettu kirjablogeissa.

Toisen Grantan teemana on siis outous, ja mielestäni teema kantaa koko kirjan läpi onnistuneesti. Hyviä tekstejä on useampia, joista suosikeiksi nousi Haruki Murakamin Thaimaa, Sofi Oksasen Outoa puhetta, Joshua Ferrisin Pelotat enemmän sekä Naomi Alderman Pian meidän päivinämme. Sofi Oksasen teksti on itseasiassa puhe, jonka hän piti vastaanottaessaan Ruotsin Akatemian pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon huhtikuussa 2013. Minusta kirjan vaikuttavin teksti.

Ferrisin Pelotat enemmän on pelottavaa luettavaa, mutta tässä tulee hyvin esille kuinka aluksi selkeäksi ajateltu asia voidaankin kääntää päälaelleen ja koko asia näkyy täysin uudessa valossa. Aldermanin Pian meidän päivinämme on sitä vastoin oikeastaan hauskaa luettavaa: siinä profeetta Elias laskeutuu taivaasta tulisten hevosten saattelemana katsomaan mitä alas maailmaan kuuluu. Kirjassa on myös Harry Salmenniemen runoja ja Ville Rannan sarjakuva.

Kirjoitin ensimmäisestä Grantasta, että

Minulle tarjoiltu ruoka jäi tällä ensimmäisellä kerralla hyvin keskinkertaiseksi, mutta en luovuta vielä. Tulevien julkaisujen teemoista en tiedä, mutta olen silti kiinnostunut hankkimaan seuraavankin Grantan. Toivottavasti seuraava valittu teema toimii kuitenkin läpi julkaisun, eikä lukijan tarvitse ihmetellä miten se liittyy aiheeseen. 

Ja kuten jo aikaisemmin sanoinkin, minusta tämä toinen Granta oli nyt oikein onnistunut kokonaisuus. Lukija voi ihmetellä lukemaansa, mutta sen ei tarvitse ihmetellä kuinka se liittyy teemaan. Innolla odotan seuraavaa Grantaa!

Grantan rantautuminen Suomeen on hieno asia, tätä kautta pystyy lukija tutustumaan moniin uusiin kirjailijoihin, ja minulle lähtökohtaisesti yksi kiinnostavista oli Murakamin lisäksi kovasti kehuttu Johanna Sinisalo jonka teksti sopii teemaan täydellisesti. Niille jotka pettyivät ensimmäisellä kerralla tarjoiltuun ruokaan, suosittelen ehdottomasti vielä tutustumaan tähän.