lauantai 26. marraskuuta 2011

Jamie Ford - Hotelli Panama


Henry Lee on vuosikymmenien ajan kävellyt legendaarisen tapaamispaikan, hotelli Panaman, ohi. Hotelli Panama, joka erottaa kiinalais- ja japanilaiskorttelin, avataan kuitenkin taas uudelleen ja muistot tulvivat Henryn mieleen.

Oli vuosi 1942, ja teini-ikäiset Henry ja Keiko tapasivat hotelli Panaman kulmalla salaa. Henryn ja Keikon nuori rakkaus kuitenkin katkesi traagisella tavalla, sillä japanilainen Keiko joutui kymmenien tuhansien muiden japanilaisten tavoin vankileirille Yhdysvaltojen ja Japanin ollessa sodassa.

Hotelli Panama tarjoaa nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin Henrylle mahdollisuuden matkata menneisyyteen paitsi Keikon, myös oman isänsä jättämien arpien vuoksi. " Mutta siitähän tässä matkassa oli pohjimmiltaan kyse: sokeasta uskosta."

Hotelli Panama ei tuomitse historiallisen aikakauden traagisia tapahtumia, vaan luottaa lukijan oikeudentunteeseen ja antaa samalla karujen tosiasioiden puhua puolestaan. Sotavuodet nuoren Henryn silmin ovat erilaiset kuin hänen isänsä silmin, joka inhosi japanilaisia eikä suhde japanilaiseen tyttöön ollut mahdollista.

" Ei! Et voi sivuuttaa minua. Et enää", Henry intti englanniksi, kunnes luovutti ja jatkoi kiinaksi: "He vievät kaikki pois. Kaikki japanilaiset. Armeija vie kaikki pois!" Isä ojensi julistuksen takaisin.
" Mieluummin he kuin me."

Oikeastaan haluaisin kertoa kirjasta enemmänkin mutta en kertakaikkiaan raaski, vaan haluan teidän lukevan sen itse. Hotelli Panama on riipaiseva tarina, joka sai minut pauloihinsa heti ensisivuilta lähtien. Kirjan historiallinen näkökulma oli myös äärimmäisen kiinnostava: kuinka moni muistaa toisesta maailmansodasta japanilaisten traagiset kohtalot Yhdysvalloissa, joissa kokonaisia perheitä hajotettiin ja lähetettiin vuosiksi vankileireille?

Haluan kiittää Leenaa tästä ihanasta lukukokemuksesta, nautin tästä suunnattomasti ja tässä oli todella paljon sellaista, mistä pidin. Suosittelen lukemaan, esikoiskirjaksi tämä on äärimmäisen vahva taidonnäyte.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Minä, Mauri Kunnas

"Jotenkin mää olen kai aina ollut kuviin kallellaan."

Kesällä ostamani lastenkirjailija Mauri Kunnaksesta kertova kirja tuli ajankohtaiseksi näin joulun alla, niin kuin Kunnaksen teokset elämässäni aina. Mauri Kunnas on lapsuuteni kirjasankari, joka piirsi hauskasti ja Herra Hakkaraista ja hämähäkkiä etsittiin jokaisista kuvista aina innokkaasti.

Kirjan alkupuolella kerrotaan Maurin lapsuudesta, suvun historiasta, opiskeluajasta Taideteollisessa korkeakoulussa sekä matkastaan Suomen suosituimmaksi lastenkirjailijaksi. Kirjan loppupuolella löytyy jokaisesta julkaistusta kirjasta taustatietoa ja mietteitä. Tiesitkö muuten kuinka paljon Kunnas tekee taustatyötä ennen kirjan aloittamista? Entä kuinka Kunnaksen kirja käytännössä tehdään? Tai oma suosikkini: mitä kirjailija itse on mieltä aikaansaannoksistaan?

Tuttuun Kunnas -tyyliin myös tämäkin kirja vilisee jos jonkilaista Kunnaksen piirtämää hahmoa ja se tekee teoksesta hauskan luettavan. Mukana on myös paljon valokuvia ja piirustuksia, joita Mauri on pienestä pitäen piirtänyt.

Kirja on mukava tarina aikamme suurimmasta lastenkirjailijasta, jota lukevat ihmiset vauvasta vaariin. Oma mumminikin lukee joka joulu uusimman Kunnaksen ennenkuin laittaa pakettiin! Mummini on kerännyt vuosia siskolleni ja minulle Kunnaksen kirjoja ja olen siitä erittäin iloinen.

Tämän luettuani tekee mieli lukaista muutkin omistamani teokset läpi, ja tarkistaa mitä kokoelmastani uupuu..

Muistan Kunnaksen kirjat (yllättäen) hyvin lapsuusajoista. Äitini oli opettanut meitä aina käsittelemään kirjoja varovaisesti ja yhdessä luettiin paljon Kunnasta. Erityisen tarkka äiti oli siitä, että Kunnaksen kirjoja käsiteltiin varovaisesti, ja Etusivun juttu -kirjassa ollut sanomalehtikin on kahden pienen lapsen jäljiltä edelleen täysin kunnossa!
Lisäksi yksi kirja oli ylitse muiden, jota lainasin toistuvasti kirjastosta ja se oli Vampyyrivaarin tarinoita. Se on edelleen lempikirjani ja löytyy tätä nykyä omasta kirjahyllystäni, ei siis tarvitse enää kirjastosta lainata ;)

Millaisia kokemuksia tai muistoja teillä on Kunnaksen kirjojen parista?

torstai 17. marraskuuta 2011

Daphne Kalotay - Bolšoin perhonen

" Tämäniltaisena estradina on avara, sädehtivä tanssisali, karkea puinen tanssilattia, joka on asennettu jään kiiltävän marmorilattian päälle. Ninan sydän jyskyttää niin kovaa, että varmasti kaikki ympäri salia istuvat ihmiset kuulevat sen pöytiinsä. Hänen suutaan kuivaa, kädet ovat kylmät ja nihkeät. Hän näkee vateja, jotka ovat kukkuroillaan ruokaa, ja tummapukuisia miehiä piirissä: ihmisiä, joilla on virallinen asema ja vaikutusvaltaa. Hänen sydämensä tuntuu jumputtavan korvien välissä. Joukossa on jopa muutama nainen, rouvia pitkässä puvussa. Mutta nyt pianisti on alkanut soittaa ja vieraat hämärtyvät, kun Nina alkaa tanssia vartalo kuin itsestään liikkuen." s. 62

Nina Revskaja on Venäjältä länteen loikannut häikäisevä ballerina, joka hurmasi nuoruudessaan niin taiteilijapiirit kuin itse Stalininkin. Neuvostoliitossa Nina oppi tanssimaan, mutta huomaamaan myös Stalinin hallinnon synkät puolet. Nyt, vanhempana ja raihnaisempana, Bolšoin perhonen liikkuu Bostonin asunnossaan pyörätuolissa kipujen iskeytyessä niveliin, ja ballerina- ajat ovat enää muisto vain.

Ninalle on elämänsä aikana kertynyt useita arvokkaita koruja, jotka on päättänyt myydä huutokaupassa. Korujen myyminen veisi mukanaan myös muistojen painolastin, syyn, joka sai hänet aikoinaan loikkaamaan länteen. Korujen ympärillä on kuitenkin tarina, joka avaa prima ballerinan syvimmät haavat.

Kirjassa eletään Ninan menneisyttä Neuvosto-aikana, kuin nykyisyyttäkin, johon kuuluvat huutokaupan innokas työntekijä Drew sekä professori Grigori Soledin. Drew omaa sekä suomalaisia että venäläisiä sukujuuria, ja on kiinnostunut Ninan korujen menneisyydestä. Grigori Soledin on adoptoitu jo lapsena rakastavaan perheeseen, mutta uskoo että Ninalla on jokin merkitys hänen menneisyydestään.. Yhdessä Drew ja Grigori selvittävät menneisyyden kiemuroita.

Bolšoin perhonen on ehdottomasti yksi parhaimpia tänä vuonna lukemiani kirjoja, siitä ei käy kiistäminen. Olin rakastunut tarinaan jo ensi sivuilta lähtien, ja janosin ratkaisua siihen, mitä menneisyydessä todella tapahtui. Vaikka Neuvostoliiton aikainen kuvaus on rankka aihe, on se silti ehdottomasti kirjan parasta antia. On uskomatonta ajatella, että jotain sellaista todella on joskus tapahtunut.

Vaikka kirjassa oli monta kertojaa, pysyi kirja suhteellisen hyvin kasassa. Monesti vierastan monen kertojan tyyliä, sillä se niin harvoin onnistuu. Tässä tapauksessa ainoa harmistukseni oli vain se, että juuri kun Ninan menneisyyteen pääsi hieman lisää taas kiinni, oltiin takaisin nykyajassa.

Mielestäni Drew oli henkilönä hieman ylimääräinen, häntä ei välttämättä olisi tarvinnut olla. Varsinkin, kun hänen isoisänsä tarina kerrotaan loppupuolella hyvin nopeasti. Lisäksi lopetus olisi voinut olla parempi. Näin upea lukukokemus olisi vaatinut jotain muuta. Esimerkiksi Ninan esiintyminen loppupuolella ei ollut enää niin kovin suurta, ja juuri häntä olisin kaivannut.

Tämän kirjan luettuani harkitsen ostavani tämän äidilleni joululahjaksi, sen verran ihastunut tähän kauniiseen kirjaan olen! Mielestäni tämä sopisi hyvin valkokankaallekin sovitettuna, mitä mieltä olette?

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Moleskine Book Journal on saapunut :)

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, äärimmäisen edullinen hinta suorastaan pakotti minut klikkaamaan kotiin Moleskinen Book Journalin ja nythän sitä on innoissaan tutkailtu! Päätin tämän postauksen muodossa esitellä teille tätä uutta tulokastani, ja itse asiassa ihka ensimmäistä Moleskineanikin :)

Tyylikästä!


Ensimmäiselle sivulla voi kirjoittaa omat yhteystietonsa, mukana tuli myös kirjanmerkki.


Kirjaan merkitään teos, kirjalijan nimi, julkaisija, päivä jona kirja on luettu sekä oma arvio, jota voi värittää tähtien mukaan. Kirja on myös aakkostettu kuten osoitekirja, joten tietyn kirjan löytää helposti selaamalla.


Kirjan lopussa on myös tasku, josta löytyy tarroja joilla voi kuvata lukemaansa kirjaa esimerkiksi sydämillä, tähdillä tai hymynaamoilla. Kiva idea! :)
Kirjan loppupuolella on tilaa omille muistiinpanoille.

Mitäs piditte, onnistuko Moleskine vakuuttamaan tarpeellisuudellaan? ;)

Itselläni sormet syyhyävät täyttämään Moleskineani, mutta vielä on kesken yksi kirjapäiväkirja. Tällä menolla siinä saattaa hetki mennäkin, sillä kuten olette varmaan huomanneet, ovat kirja-arvioni vähentyneet hurjasti viime aikoina. Syynä ei ole ollut huono kirjallisuus (päinvastoin), mutta kiire on ollut viime aikoina niin kova, etten ole ehtinyt paneutumaan kirjojen maailmaan kunnolla. Eiköhän se tästä pikku hiljaa helpota :)

Mukavaa iltaa kaikille!

perjantai 4. marraskuuta 2011

Pieni huomio kirjapäiväkirjaa pitäville

Bongasin kesällä Opuscolo blogista tekstin Lukupäiväkirjojen sivuilta, ja huomioni kiinnittyi tuolloin Valkoisen kirahvin mainitsemaan Moleskine Book Journaliin. Tänään huomasin Helsingin Akateemisessa samaisen kirjan mutta sen verran kalliilla hinnalla, että jäi ostamatta. Vieraillessani tänään vakiosivustollani adlibriksessä, huomasin Moleskinen olevan huomattavasti edullisempi kuin mitä Akateeminen myy! Jos siis kiinnostuit, kannattaa tämä klikkailla kotiin =)


Hintaahan tällä adlibriksessä on tällä hetkellä 12,90 e, mikä on Akateemisen hieman alle 30 euroa huomattavasti mukavempi hinta :)

Pidättekö muuten lukupäiväkirjaa? 




keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Susan Fletcher - Meriharakat

Kuuletko sinä tätä edes? Mitä tämä sitten onkin? Meille sanotaan että kuulet. Sinä nukut, mutta se ei ole minun tuntemaani unta. Liikahtelet vain etkä venyttele lainkaan. Sinun unesi on puoleksi totta ja sielun syvyistä, ja ehkä kylmää, kuin olisit kammiossa tai kosteassa kellarissa, tai se on avara, tyhjä maisema, jossa olet yksin. Tai olet jään alla, koputat.

Moira istuu koomassa makaavan siskonsa Amyn sairaalasängyn vieressä ja kertoo tarinansa. Moira kertoo menneisyydestään, tuntemastaaan katkeruudesta sekä syyllisyydestä. Matka Moiran elämäntarinan mukana on runollinen ja vangitseva.

Monien blogikirjoitusten jälkeen otin lukuvuorooni Meriharakat jota luinkin viikkotolkulla. Minä todella halusin löytää tästä sen jonkin, jota niin monet tässä kirjassa kehuvat, mutta lukutunnelmani olivat paikoin ahdistavat, harmaat, synkät, mutta kuitenkin jollain tavalla myös vangitsevat. Vaikka Moiran tarinaan oli vaikea päästä mukaan, jossain vaiheessa se kuitenkin vei mukanaan.

Fletcher on taitava kirjoittaja, mutta koin, ettei häntä voi lukea kevyesti. Meriharakat vaatii oman aikansa, tilansa, mielensä, jopa vuodenajan. Meri seuraa Moiraa kaikkialle, ja meri on Moirassa. Fletcher kuvaa tätä kauniisti.

Oletko nähnyt iltaisen meren nousuveden aikaan lumisateen alkaessa? Seissyt rantakalliolla, missä näkyy merkillinen, hidas valo ja lokit kaartelevat mutteivät huuda, aivan kuin nekin vaistoaisivat sen, ja oletko silloin katsonut mereen, jonka tyrskyt näyttävät aavemaisilta arktisessa sinisyydessään, ja poukama on täynnä valkoisena kohisevaa vettä, vaahto seilaa rannalle, ja sen tuntee nenässään - lumen? Silloin tiedostaa. Sellaisena iltana tuntee meren voiman, ja omansa. Ja valo himmenee, joten lopulta sitä kävelee kotiin - tuntien itsensä viisaaksi löytämättä sanoja. Silloin kokemus on sisimmässä. Se on osa itseä, ja tulevaisuudessa sitten kertoo huoneissa tai talvisella kävelyllä: olen ollut merenrannalla lumisateessa. Kerran.

Moira oli myös henkilö, joka ärsytti. Kuinka voi jossain vaiheessa vain päättää unohtaa elämänsä meren lähellä, rakastavan perheen ja pikkusisaren? Moirassa oli hirveästi itsekkyyttä. Amyn tapahtuma avaa vihdoin myös Moiran toista puolta:

Tiedän olleeni sinulle aivan liian häijy ja katkera eläessäsi, ja muillekin; mutta toisinaan mietin, olenko ollut liian ankara myös itselleni.

Minulla on oikeastaan hyvin ristiriitaiset tunnelmat nyt kun sain kirjan vihdoin ja viimein luettua. En ehkä saanut kirjasta sitä jotain mitä lähdin sivuilta etsimään, mutta ei se tehnyt siitä huonoakaan. Sen kuitenkin tiedän, että jos joskus tartun uudestaan Fletcherin kirjoihin, se todella vaatii (ainakin minun kohdallani) täysin omanlaistansa aikaa.