tiistai 26. heinäkuuta 2011

Pekka Jaatinen - Kalpeat sotilaat

Täällä kerroinkin, haluavani lukea Pekka Jaatisen Kalpeat sotilaat aiheen rankkuudesta huolimatta. Minulla kävikin tuuri, kun huomasin että kirja oli tullut lähikirjastoni uutuushyllyyn ja nappasin sen muitta mutkitta mukaan.

Kustantaja Johnny Knigan sivuilla teosta kuvataan näin:
"Kalpeat sotilaat on romaani, jonka ihmisiin sattuu niin henkisesti kuin fyysisesti. Se kuvaa koskettavasti, kuinka lyhyt on matka yhteiskunnan ulkopuolelle ja kuinka pitkä tie on takaisin.

Pekka Jaatinen kirjoittaa näkyväksi vaietun aiheen: sodassa huumekoukkuun jääneiden miesten tarinan. Karu kertomus ei tuomitse eikä hymistele, mutta ymmärtää ja auttaa ymmärtämään."

En ole lukenut sotakirjallisuutta juuri lainkaan historiankirjojeni lisäksi, ja tällainen näkökulma on itselleni uusi ja suorastaan pysäyttävä. Sota on vaikea asia josta on hankalaa selvitä ajattelemalla positiivisesti tulevaisuutta, mutta se että joku ei halua sodan jälkeenkään ajatella tulevaisuutta vaan elää mieluummin menneissä tapahtumissa on ahdistavaa luettavaa.

Asser ja Lenne ovat parhaita kaveruksia, jotka molemmat invalidisoituvat sodassa ja jäävät aluksi yskänlääke ja morfiinikoukkuun, ja josta kehkeytyy vakava heroiiniriippuvuus. Sodan loppumisen jälkeen kaverukset ajautuvat yhä syvemmälle synkkään elämään haluamatta edes yrittää tehdä tulevaisuudellensa jotain.

Uskomattominta kirjan tapahtumissa oli se, että harvat tuona aikana tiesivät, että elämänsä ja päänsä voi saada sekaisin muullakin kuin viinalla. Asser ja Lenne aiheuttivat kalpeudellaan kummastusta, mutta koska he eivät haisseet viinalle, ei heihin puututtu sen enempää.

Kirjassa kuvataan kaksikon asteittain kehkeytyvää huumeriippuvuutta sekä sodan jälkeistä elämää Helsingissä, jota oli mielenkiintoista lukea. Etsiessäni tieoa kirjasta tarkemmin, poikkeisin kirjailijan kotisivuilla josta löytyi mielenkiintoista faktaa kirjan taustoista. Jaatinen halusi kirjoittaa aiheesta, joka oli vaiettu ja josta tiettävästi ei oltu aikaisemmin kirjoitettu vaikka huumekoukkuun jääneitä sotilaita oli sodan jälkeen lukuisia. Selvisi, että kirjassa kohtaavat fakta ja fiktio, sillä apuna kirjan teossa on käytetty haastateltavia joilla on aiheesta omakohtaisia kokemuksia, mutta joiden nimiä Jaatinen ei teoksissaan paljasta.

Pidin kirjasta, vaikka se paikoitellen ahdistikin. Pelkkä huume kirjan aiheena on rankka, saatikka sotakuvaus siihen lisättynä. Kirjan lukeminen aiheutti minulle lukuisia kysymyksiä, joita on kuitenkin hankala pistää mihinkään ymmärrettävään muotoon, sen verran vaikuttavaa luettavaa kirja oli. Ainoa miinuspuoli kirjassa mielestäni oli sen suhteellisen nopea loppu, tuntui siltä että Lennen ja Asserin kohtalo käytiin vain muutamalla sivulla läpi vaikka monen muun asian kuvaamiseen oli käytetty enemmän sivuja.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Yacoubian talo Kairossa - haasteen toteutusta

Löysin kirjastoreissultani Yacoubian talo Kairossa -elokuvan, joka siis pohjautuu Alaa al-Aswanin saman nimiseen kirjaan jonka luin vähän aikaa sitten. Elokuvassa näin mahdollisuuden toteuttaa Lue kirja ja katso elokuva -haastetta, ja eilen sitten elokuvan katsoin.

Elokuva oli hurjan pitkä (melkein 3 h!) ja mietin ensin että katson puolet ja seuraavana iltana puolet. Totesin kuitenkin että parempi vain katsoa kerralla, ettei jää roikkumaan :)

Elokuva noudatti hyvinkin tarkasti kirjan juonenkulkua, harvassa kohdassa huomasin mitään oleellisesti erilaista kirjaan verrattuna, mutta joissakin kohdissa oli toki "suoristettu" tapahtumia. Esimerkiksi Tahan eräässä kohtauksessa käytiin kerralla läpi erääseen tiukkaan muslimiyhteisöön liittyminen, siellä harjoittelu ja naimisiinmeno.  

Hahmot jäävät kuitenkin tässä pitkässä elokuvassa silti hieman etäisiksi ja pinnallisiksi raapaisuiksi. Heitä kaikkia yhdistää kuitenkin Yacoubian talo.

Tässä nyt siis yksi puumerkki haasteen puolelle, katsotaan missä vaiheessa pystyn lisäämään sitä :)

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kathryn Stockett - Piiat

Deadline kirjan lukemisen suhteen alkoi paukkua uhkaavasti vastaan, mutta eilen illalla sain kirjan kuitenkin päätökseen. Kirjan hitaaseen lukutahtiin ei ollut suinkaan syynä kirjan huonous, päin vastoin, en olisi halunnut että se loppuu ollenkaan. Siksi ihmettelen kuinka vaikeaa kirjasta onkaan nyt kirjoittaa!

Piiat sijoittuvat 1960- luvun Mississipiin Jacksoniin, jossa mustat työskentelevät valkoisille ja rotuerittely on raakaa ja arkipäiväistä. Piioille rakennetaan asiaankuuluvasti jopa omat käymälät, jottei mustien kamalat taudit leviä valkoisille. Jestas...
Kirjassa vuorottelevat taloudenhoitajien Minnyn sekä Aibileenin lisäksi nuori Miss Skeeter, joka päättää rohkeasti olla erilainen ja aviomiehen tavoittelun sijasta tavoitella kirjailijan unelmaansa toteuttamalla vaarallisen hankkeen kirjasta, jossa mustat puhuvat kokemuksistaan työskennellä valkoiselle naiselle. Kirjan kirjoittamisen aikana mustia kuolee raa'asti, mutta se vain lisää mustien naisten halua saada totuus kaikkien kuultavaksi, tässä tapauksessa Miss Skeeterin kirjan kautta.

Piiat -kirjan kautta selviää se kaikki hulluus ja nöyryytys joita mustat naiset ovat joutuneet kokemaan valkoisen naisen palveluksessa, ja kuinka heidän on nieltävä kaikki kiukku pystyäkseen elättämään perheensä. Pahinta mitä saattoi tehdä, oli suututtaa valkoinen nainen. Hänestä riippui koko tuleva työnsaaminen, sillä jos valkoisen naisen suututtaa, hän ei suosittele muille ystävättärilleen tätä palvelijaa.

Järjettömintä tässä kaikessa on se että tarinassa on totuusperä, mustia on sorrettu todella rankalla tavalla jota on vaikea ymmärtää, eikä siitäkään loppupeleissä ole ihan kamalan kauan aikaa..

Kirja on samanaikaisesti järkyttävää, opettavaista, viihdyttävää ja se imaisee mukaansa samantien. Ehkä ainoa miinuspuoli kirjan loppupuolella oli se, että mielestäni varsinkin Aibileenin kohtalo jäi hieman aukinaiseksi. Olisin halunnut tietää tarkemmin kuinka kirjan julkaiseminen vaikutti Mississipin arkeen ja yleiseen käsitykseen mustista ja valkoisista. Pidin hurjan paljon siitä, että Stockett kertoi vielä kirjan lopussa omat ajatuksensa kirjan synnystä ja siitä kuinka hänenkin lapsuudessaan heillä oli kotona musta taloudenhoitaja.

Yksi vuoden 2011 kirjakohokohdistani, ehdottomasti!

Muita kirjan lukeneita:

torstai 14. heinäkuuta 2011

Muriel Barbery - Kulinaristin kuolema

" Olen pilannut ja tuhonnut nuo vaimoni sisuksista putkahtaneet kolme valjua oliota, ne lahjat jotka annoin hänelle ohimennen korvaukseksi koristeena olosta - kamalia lahjoja, nyt kun asiaa ajattelen, sillä mitä muuta lapset ovat kuin kauheita pahkoja rungossamme, ikiajoiksi rauenneiden toiveidemme säälittäviä korvikkeita. Minun kaltaiselleni ihmiselle, jolla jo on iloja elämässään, he ovat kiinnostavia vasta sitten kun lähtevät kotoa ja alkavat olla jotakin muuta kuin poikiamme ja tyttäriämme. En rakasta heitä, en ole koskaan rakastanut enkä kadu sitä tippaakaan."

Inhosin koko kirjan ajan Pierre Arthensia, kirjan päähenkilöä ja Ranskan vaikutusvaltaisinta ravintolakriitikkoa, jonka itsekeskeisyys ja nostaminen suorastaan Jumalan tasolle oli vertaansa vailla. Inhosin, vaikka edessä häämötti vääjäämättä kuolema ja hänen ruokamuistonsa saivat vatsani kurnimaan nälästä. Kirjassa saavat puheenvuoron Arthensin lisäksi lapset, vaimo, rakastajattaret ja jopa kissa, ja harvalla on lämpimiä muistoja kuolevasta Arthensista.

Kulinaristin kuolema oli Siilin eleganssin lukemisen jälkeen hieman valju lukukokemus, vaikka tämä kirjailijan esikoisteos oli kuitenkin hyvin vahva taidonnäyte. Ruokanautintojen ilotulista oli osattu kuvata kerrassaan herkullisesti. Omalla kohdallani olisi toiminut ehkä paremmin, jos olisin lukenut Barberyn kirjat juuri ilmestymisjärjestykessä, sillä taso sen kuin näyttää paranevan. Kirjan 181 sivua oli helppo lukea, mutta varoituksen sana: älkää lukeko nälkäisinä, sillä muuten oma tyhjä jääkaappi ja olemattomat kokkaustaidot voivat olla kohtalokas yhdistelmä.. ;)

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Mary Ann Shaffer, Annie Barrows - Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Kirjan tapahtumat sijoittuvat aluksi vuoden 1946 Lontooseen, toinen maailmansota on juuri päättynyt ja ihmiset yrittävät aloittaa elämänsä uudestaan. Juliet Ashton on kirjailija ja etsii aihetta uudelle kirjalleen, kun yht'äkkiä saa kirjeen tuntemattomalta mieheltä Dawsey Adamsilta Guernseyn saarelta, joka oli tuolloin toisen maailmansodan aikaan saksalaisten miehittämä. Dawsey Adams ja Juliet Ashton aloittavat kirjeenvaihdon ja pian Juliet huomaa saavansa kirjeitä muiltakin saaren asukkailta joissa he kertovat paitsi omasta elämästään, ennen kaikkea siitä miltä saksalaisten miehitys saarella tuntui. Juliet pääsee keskelle lumoavia ihmistarinoita ja matkustaessaan lopulta saarelle hän ymmärtää tehneensä oikean päätöksen.

Aluksi vierastin kirjan rakennetta, sillä kirja koostuu kirjeistä, jonka avulla tarinaa avataan vähitellen. Toisaalta oli kuitenkin virkistävää lukea jotain hieman erilaisella tyylillä kirjoitettuna. Varsinkin, kun se oli osattu tehdä hyvin ja mielenkiintoisesti. Itse olin erittäin kiinnostunut kirjan historiallisesta osasta, sillä vaikka olen lukenut toisesta maailmansodasta paljon jo kouluaikoina, on Kanaalisaarien miehitys jäänyt täysin tietämykseni peittoon.

Pidin tästä kirjasta, se sai minulle hymyn huulille, kaipauksen saaren maisemiin, järkytyksen sotatarinoista mutta kuitenkin hyvän mielen kirjan kannet suljettuani.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Stephenie Meyer - Bree Tannerin lyhyt elämä

Tästä kirjasta ei hirveästi sanottavaa löydy, luin sen viikonloppuna muutamassa tunnissa. Pidin sitä jo aikoinaan sen ilmestyessä kädessäni, kun olin juuri lukenut Twilight -sarjan loppuun ja se huuma oli vielä kovasti päällä. Onneksi en ostanut täyteen hintaan, sillä kirja tuntui ihan tekemältä tehdyltä eikä omasta mielestäni avannut millään tavoin Twilight -tarinaa sen enempää kuin mitä se nyt on. En kiellä, etteikö ollut ihan mielenkiintoista lukea Breestä, nuoresta vampyyristä, joka ei tiedä vampyyrien elämästä juurikaan muuta kuin metsästämisen, mutta tarinaan se tosiaan ei tuonut mitään kovinkaan uutta.

Kirjan juonesta on oikeastaan turha selitellä sen enempää, kirjan nimikin jo sen kertoo.

Itse odotan vampyyrisaagan kuvitetusta oppaasta parempaa lukuelämystä, se jo varmasti tuo tarinaan jotain uutta näkökulmaa ja avaa henkilöiden historiaa paremmin. Mutta hmm..tulipahan tämäkin nyt kuitenkin luettua.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Muriel Barbery - Siilin eleganssi

Kirja kertoo ovenvartija Renée Michelistä, joka on muita Pariisilaisen hienostotalon asukkaita viisaampi, mutta yrittää kätkeä sivistyneisyytensä ja kultturellisuutensa juroutensa ja pyylevyytensä taakse. Hänhän on vain ovenvartija, eihän kukaan asukas häntä oikeastaan huomaa tai kiinnitä huomiota.

Samassa talossa asuu myös erittäin älykäs 12- vuotias omiin oloihinsa vetäytyvä Paloma Josse, joka on kyllästynyt porvarilliseen elämäntyyliin ja perheeseensä ja päättänyt tehdä itsemurhan kolmetoistavuotiaana. Kaiken muuttaa kuitenkin erään hulppean huoneiston asukas, joka kuolee ja vastoin ennakko-odotuksia asunto myydään muulle kuin vainajan sukulaiselle.

Uusi asukas Kakuro Ozu on hillitty, viisas ja tarkkaavainen japanilainen herra, joka osaa katsoa pintaa syvemmälle ja saa siilin laskemaan piikkinsä.

Päällimmäinen kirjan herättämä kysymys on, että kuka 2000- luvun Ranskassa haluaa vielä laittaa itsensä köyhälistön kastiin myös henkisesti? Mitä pahaa on antaa itsensä olla sivistynyt ja lukenut? Renée kun ei ollut ainoa fiksuuttaan piilotteleva asukas, myös Paloma oli päättänyt olla asiata hissukseen.

Pidin kirjasta, sen kieli oli kaunista mutta kuitenkin helposti ymmärrettävää. Siilin eleganssin jälkeen olisi mukava tutustua hittikirjailijan toiseenkin teokseen jonka näin joku aika sitten lähikirjastomme best seller- hyllyllä, nimittäin Kulinaristin kuoleman.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Leena Lehtolainen - Minne tytöt kadonneet (äänikirja)

Aikaisemmin puhuinkin äänikirjoista, ja sain joitakin aikoja sitten kuunneltua loppuun Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet. Komisario Maria Kallio joutuu keskelle maahanmuutaja kuviota, kun nuoria maahanmuuttaja tyttöjä alkaa kadota kuin tuhka tuuleen. Yksi heistä löydetään kuristettuna omaan päähuiviinsa. Voiko olla mahdollista, että kaikki kadonneet tytöt liittyvät jollain tapaa toisiinsa? Kirja on kertomus ennakkoluuloista, rasismista, muslimikulttuurista ja nuorten maahanmuuttaja tyttöjen oikeuksista elää samalla tavalla kuin muutkin suomalaiset nuoret.

Juuri teeman vuoksi tulin valinneeksi nimenomaan tämän äänikirjan ensimmäisekseni, sillä aihealue on yleensä rankka ja pistää pohtimaan. Monessa kohtaa huomasin, että totuus ei ollutkaan niin yksiselitteinen. Oli helppoa ajatella, että tiukassa muslimiperheessä katoamisten takana on automaattisesti tytön perhe, mutta taustalla on aina muutakin. Ketä siis uskoa tilanteessa, jossa on kaksi totuutta?

Olin todella innoissani ajankäytön maksimoinnista, sillä nyt pystyin "lukemaan" samalla kun ajoin aamuisin töihin ja iltapäivän ruuhkassa takaisin. Lisäksi kirja piti otteessaan, ja monesti aamuisinkin matelin töihin, jotta voisin kuunnella kirjaa mahdollisimman pitkään ;) Iltapäivän ruuhkatkin sujuivat huomattavasti helpommin kun oli jotain muutakin ajanvietettä kuin vaihteiden vaihtaminen välillä 1-2 :)

Pidin äänikirjakokemuksesta ja aion käyttää äänikirjoja jatkossakin automatkoilla.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Alaa-al Aswani - Yacoubian talon tarinat

Yacoubian talo sijaitsee Egyptin Kairossa, jonka lukaaleissa asuvat hyvätuloiset, mutta kattoa asuttavat maalta muuttaneet köyhät. Kirjasta on nostettu näistä muutamien ihmisten tarinat esille, kaikki hyvin erilaisia. Muuan muassa Taha, köyhän talonmiehen poika, joka katkeroituu ankarasti kun ei pääsekään poliisikouluun taustansa takia ja kääntyy tiukemmin islaminuskoon. Busaina, joka joutuu tekemään valintoja perheensä elättämiseksi isän kuoltua. Azzam, joka haluaa toisen vaimon leikkikalukseen sekä vanhin asukas ja yksinelävä rikas Zaki, joka pitää kauniista naisista ja jota on hyväntahtoisuutensa vuoksi helppo myös huijata.

En yhtään ihmettele, että kirjaa on ollut vaikeaa saada julkaistuksi Egyptissä, sen verran suuria tabuja (mm. homoseksuaalisuus, abortti, korruptio) kirjailija käsittelee muslimiyhteiskunnassa. Aina toisinaan mieleeni juolahti, oliko tarkoitus vain provosoida ja tuoda juuri ne ääripään ihmiselämät mukaan kirjaan? Kuten kirjassa kuitenkin osuvasti todettiin, Egyptin ongelmat piilevät aivan muualla kuin homoseksuaalisuudessa.

Kirjassa ei ole kuin kaksi lukua, tarinat etenevät aina muutama sivu kerrallaan joten kertojat vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Toisinaan se häiritsi (itse kun haluan aina päästä syvemmälle henkilöön kiinni), mutta kokonaisuus pysyi silti hyvin kasassa. Tartuin innolla kirjaan, mutta sen lopetettuani olin jollain tavalla kuitenkin hieman pettynyt. Ihmisten tarinat saivat kyllä päätöksensä, harva kuitenkaan onnellisen, ja se teki kirjasta lohduttoman luettavan.