keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Fabio Geda - Krokotiilimeri


Eräänä aamuna kun Enaiat herää, äiti on poissa. Vaikka Enaiat kuinka huhuilee ja etsii äitiään rakennuksen ulkopuolelta, äiti on poissa. Tästä edes päin Enaiatin on pärjättävä yksin maailmassa mukanaan äidin kolme teroittamaa elämänohjetta: pysy erossa huumeista, älä tartu aseisiin, älä varasta.

Nuoren Enaiatin matka Pakistaniin, Iraniin, Turkiin, Kreikkaan ja lopuksi Italiaan on kova ja hän kokee vuosien saatossa laittoman siirtolaisen kovan osan yrittäessään löytää paikan jossa elää rauhassa ja onnellisena.

Kirja perustuu tositapahtumiin, ja se on syntynyt palkitun italialaiskirjailijan Fabio Gedan keskusteluista Enaiatollah Akbari- nimisen afgaanipojan kanssa.

Krokotiilimeri on erittäin helppolukuinen kirja ja sen lukeekin muutamassa tunnissa. Ehkä juuri siksi teos loppupeleissä jättikin niin vaisun lopputuloksen. Tarina itsessään on raju, niin kuin jokainen, jossa taistellaan elämästä ja kuolemasta, mutta mielestäni tässä olisi voinut olla syvällisempääkin kerrontaa. Nyt tarina eteni vauhdilla maasta toiseen, ja toisinaan tapahtumat saivatkin mielessäni hyvinkin epäuskottavan luonteen.

Tämä on oiva "välipalakirja" kaiken lukemisen välissä, mutta kyllä tämä valitettavasti hukkuu muiden lukemieni joukkoon.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Carolyn Ann Lee - Anne Frank 1929-1945


Anne Frankin päiväkirjalla on ollut suuri vaikutus elämässäni sen jälkeen kun tartuin siihen ensimmäisen kerran ala-asteikäisenä. Nuori tyttö, juutalaisviha, toinen maailmansota, natsihallinto ja keskitysleirit. Kaikki tämä oli totta ja pisti nuoren tytön pohtimaan elämän julmuutta. Tämän jälkeen olen lukenut Annen päiväkirjaa usein vuosien saatossa ja myöhemmin tutustuin myös Melissa Mullerin kirjoittamaan "Anne Frank -päiväkirjan salaiset sivut" - elämänkertaan, joka avasi Annen persoonaa, taustaa ja elämää vielä enemmän, kuin mitä Annen päiväkirja.

Carol Ann Leen teos kertoo niin ikään Annesta, mutta tässä mennään taas hieman pintaa syvemmälle, ja oiotaan joitakin väärinkäsityksiä joita vuosikymmenien saatossa Annen ja hänen perheensä elämästä on esiintynyt. Ei esimerkiksi ole täysin totta, että juuri Annen isä Otto Frank olisi poistanut päiväkirjasta otteita mm. äidin ja tyttären välisestä suhteesta tai teinitytön orastavasta seksuaalisuudesta. Anne teki tämän itse salaisen siiven aikana, kun hän kirjoitti päiväkirjaansa uuteen muotoon ajatuksena julkaista se sodan päättymisen jälkeen.

Kuka paljasti salaisen siiven asukkaat natseille, on ikuinen arvoitus, mutta kirjailija näyttää päässeen hyvin ilmiantajan jäljille muita historoitsijoita paremmin, vaikka teoksessa asiaa käsitelläänkin suhteellisen vähän. Kaikki ilmiantoon liittyvät ihmiset ovat kuitenkin jo kuolleet, ja lopullista päätelmää ei voida tehdä vieläkään.

Annen sanat ja elämä veivät minut taas mukanaan ja ovat pitäneet minut muutaman päivän ajan vahvasti holokaustin ajassa. Annen asemaa kaikkien niiden kuolleiden juutalaisten äänenä on turha kiistää, vaikka useita muitakin ajan juutalaisten päiväkirjoja on julkaistu myöhemmin. Anne Frank pysyy tunnettuna nuorena tyttönä joka tunsi syvästi, kaipasi vapaata elämää, ja lopulta kuoli Bergen -Belsenin keskitysleirille vain muutamaa päivää ennen sen vapauttamista. Tunnettu hänestä tuli vasta kuolemansa jälkeen.

Kirja sai minut itkemään raivosta sisäisesti, niin vahvasti tunsin kuvaukset maanpäällisistä helveteistä, keskitysleireistä. Teoksessa on kerrottu kaunistelematta leirien oloja niiden suusta jotka sen kokivat, ja niiden, jotka olivat vapauttamassa leirejä.

" Brittisotilaat, jotka tulivat naisten leiriin Singtonin auton perässä, nousivat panssarivaunuistaan nähdäkseen omin silmin, pitivätkö heidän kuulemansa tarinat leirin kauheuksista paikkansa. He katsoivat piikkilanka-aidan taa ja jähmettyivät. Sitten he alkoivat oksennella."

Koin, että tämä teos pureutui syvemmälle Anne Frankin elämään kuin koskaan aikaisemmin, ja tiedän nyt nuoruuteni kinnostuksen kohteesta taas enemmän. Kirja ei mielestäni kuitenkaan keskity vain ja ainostaan Annen ympärille, vaan esimerkiksi Alankomaiden juutalaisten kokemuksista se antaa paljon tietoa, ja antaa äänen monille muillekin kuin vain Annen perheenjäsenille. En pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni, vaikka tuntui että sydän pakahtui mitä enemmän luin.

Jossain vaiheessa ajattelin saavuttaneeni tietynlaisen "holokaustiähkyn", ja koin etten yksinkertaisesti kykene enää lukemaan aiheesta lisää. Kuinka voisin kuitenkaan olla lukematta tarinoita, joissa on oikean ihmisen ääni, ja jotka kaikessa karmeudessaan ovat täysin totta? Oli suorastaan hämmästyttävän järkyttävää lukea kirjailijan johdannosta, että "Britanniassa aivan äskettäin järjestetty kyselytutkimus osoitti, että 60 prosenttia kaikista alle 35- vuotiaista ei ole koskaan kuullut Auschwitzista".
Ei anneta holokaustiähkyn vaikuttaa meihin liiaksi, etteivät nämä tarinat unohdu seuraaviltakaan sukupolvilta.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kate Morton - Paluu Rivertoniin


Grace on vasta nuori tyttö kun hän äitinsä jalanjäljissä pääsee töihin Rivertonin kartanon palvelusväkeen. Vaikka Gracen äiti on ollut aina varma tyttären pääsystä kartanoon töihin, jaksaa Grace ihmetellä miksei äiti koskaan puhu omista Rivertonin ajoistaan. Se, kuten Gracen isäkin, on ollut lapsesta lähtien äidin ja tyttären kielletty puheenaihe heidän vaatimattomassa kodissaan.

Grace tuntee syyllisyyttä joutuessaan jättämään köyhän ja huonokuntoisen äitinsä yksin, mutta koska hänelle on koko ajan teroitettu kuinka onnellisessa asemassa hän on päästessään kartanoon töihin, unohtaa hän vähitellen syyllisyyden tunteen uuden ja jännittävän elämän imaistessa hänet mukanaan.
1900 - luvun englantilaisen kartanomaiseman idylliin kätkeytyy kuitenkin salaisuuksia, murheita, sotaa ja rakkautta, joka muuttaa kaikkien elämän kartanossa ikuisesti.

Kirja kulkee eteen päin kahdessa ajassa. Ajassa, jossa Grace työskentelee osana Rivertonin palvelusväkeä sekä ajassa, jossa hän 98- vuotiaana palaa taas Rivertoniin muistoissa ja kantaa harteillaan syyllisyyden taakkaa suuresta salaisuudesta.

Olin positiivisesti yllättynyt suhteellisen paksun romaanin helppolukuisuudesta ja sen nopeasta etenemisestä. Paluu Rivertoniin vei mukanaan kirjan alkumetreiltä saakka ja vaikka en yleensä pidä tarinoista jotka pomppivat ajallisesti siellä täällä, ei se tässä tapauksessa häirinnyt millään tavalla. Sen sijaan olin hienoisen pettynyt paikka paikoin ennalta-arvattavuuteen ja Gracen nuoruuden naiiviuteen ja rohkeuden puuttumiseen. Toki ymmärrän tässä tapauksessa myös romaanin ajakohdan ja osaltaan Gracen tilanteet, ajat tosiaan olivat erilaiset ja Gracen asema palvelusväkenä ei sosiaalisesti mitenkään kehuttava.

Kaiken kaikkiaan olin ihastunut tarinan miljööseen, historialliseen ajanjaksoon sekä kerrontatyyliin, joka tarjosi jännitystä ja rakkautta. Paluu Rivertoniin on lukuromaani ja erittäin vahva esikoisteos, joka kätkee kauniiden kansiensa sisään mukaansatempaavan lukukokemuksen!

lauantai 4. helmikuuta 2012

Elif Shafak - Kirottu Istanbul


"Oliko ihmisille tosiaan parempi saada selville lisää menneisyydestään? Ja senkin jälkeen aina vain lisää? Vai oliko yksinkertaisesti parempi tietää menneisyydestä niin vähän kuin mahdollista ja jopa unohtaa se vähä, jonka muisti?"

Nuori ja pelkäämätön Istanbulilainen Asya asuu samassa talossa äitinsä, isoäitinsä, isoisoäitinsä ja tätiensä kanssa hyvinkin värikkäässä ja vahvassa ilmapiirissä. Miehiä ei tässä talossa näy perhettä vaivaavan sukukirouksen takia, jossa suvunmiehet eivät elä juurikaan neljääkymmentä ikävuotta vanhemmiksi. Ainoa elossa oleva miessukulainen Mustafa on paennut kiroutta kauas Amerikkaan ja asettunut Arizonaan yhdessä amerikkalaisen Rose -vaimonsa ja tämän tyttärensä Armanoushin kanssa asumaan.

Asyan elämä Istanbulissa on värikästä, eikä hän tavallinen nuori musliminainen olekaan lyhyiden hameidensa, alkoholinjuonninsa ja tupakoinninsa vuoksi. Myös Asyan äiti ei suostu täyttämään perinteisen musliminaisen piirteitä, onhan hänellä tytär, jonka isän henkilöllisyyttä ei kukaan tiedä.

Samaan aikaan Amerikassa Asyan amerikkalais-armenialainen serkku Armanoush uskoo, että hänen on kohdattava armenialaisen perheensä menneisyyden taakka, ennenkuin pystyy jatkamaan elämäänsä, ja päättää vastoin kaikkea matkustaa hänen äitinsä miehen, Mustafan perheen luokse Istanbuliin. Näin sekä Turkin että Armenian nykyisyys ja menneisyys törmäävät voimalla yhteen. Kauan sitten unohdetut sukutarinat muistuttavat olemassaolostaan, ja siitä, kuinka vaikeaa on elää menneisyyden kanssa, tai toisaalta siitä mitään tietämättä.

Kirottu Istanbul avaa oven makujen, hajujen ja kulttuurien maailmaan, jossa yksikään päivä Istanbulissa ei ole täysin samanlainen. Se raottaa ovea menneisyyteen ja osoittaa, että "elämä on sattumaa, vaikka toisinaan tarvitaan jinni sen käsittämiseen."

Kirottu Istanbul on vahva sukutarina, jossa yhdistyy sekä Turkkilaisten että Armenialaisten historia ja se sattumien kudelma, joka liittää uskomattomiakin tarinoita yhteen. Vaikka koin, että joitakin tarinoita ja ihmisiä oli juonen kannalta ehkä hieman turhaan mukana, annoin ne anteeksi tarinan edetessä ja totuuden pikkuhiljaa tullessa esiin. Shafakin kyky vangita lukija mukaan tarinaan on ilmiömäinen ja olin erittäin vaikuttunut kirjasta. Pelkästään sen keskeinen teema armenialaisten ja turkkilaisten verisestä menneisyydestä on omiaan kiinnittämään huomiota, myös se kuva, jonka Shafak antaa maailmalle hieman erilaisesta Turkista. Turkista, jossa ihmiset myös käyttävät alkoholia, tupakoivat ja käyttävät juuri sellaisia vaatteita kuin haluavat.

"Juuri sillä hetkellä Armanoush tunsi kaupungin sykkeen ensimmäsitä kertaa sen jälkeen kun oli saapunut Istanbuliin. Hänelle oli juuri valjennut, miksi ja kuinka ihmiset saattoivat rakastua Istanbuliin kaikesta siitä murheesta huolimatta, jota se saattoi aiheuttaa. Ei olisi helppoa lakata rakastamasta kaupunkia, joka oli niin sydäntä särkevän kaunis. 
Tämän oivalluksen myötä hän kohotti maljan: "Serefe!""

perjantai 3. helmikuuta 2012

Vauhdikas viikonlopun aloitus bloggaajan arjessa

Viikonlopun vietto alkoi täällä etelässä astetta vauhdikkaammin, kun teillä pelti romisi ja näky tiellä oli kuin jostain elokuvasta. Poikaystävälläkin oli onneksi enkeli matkassa tien päällä, sen verran lähellä oli hänellä joutua satojen (!) autojen ketjukolarin sumppuun. Huh. Onneksi kuitenkin me ja automme selvisimme työmatkat ja nyt leppoisa perjantain elokuva-ilta voi alkaa!

Joku aika sitten bongasin muutamissa blogeissa "päivän asu" -teeman joka oli mielestäni aika hauska. Päätinkin nyt julkisesti esitellä perjantai-illan asuni, jossa rentoilen elokuvan ja myöhemmin erään kirjan kanssa, josta toivottavasti viikonlopun aikana saan tänne arviota laitettua :)



































 Kirjabloggaaja kuvataan sen luonnollisessa elinympäristössä, eli kirjojen seassa! Tässä siis hieman kurkistusta kirjakirpun kirjahyllyyn :)
Myös bloggaajan täytyy pistää itsensä peliin ja osata nauraa itselleen, Saku Sammakko -housuni herättävät hilpeyttä, mutta ovat kertakaikkiaan niin söpöt ja mukavat, että tämän paremmaksi ei päivän asu voi mennä! :D Tätä voikin kutsua viralliseksi kirjabloggaajan asukseni ;)

Mukavaa perjantai- iltaa kaikille <3