keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Rainbow Rowell: Eleanor & Park
Viisas Elämä / Basam Books, 2016
Suomennos Terhi Kuusisto
Kansi Olga Grlic
Englanninkielinen alkuteos Eleanor & Park
Kirjastosta lainattu


"Nähdessään Eleanorin hän ei pystynyt ajattelemaan perääntymistä. Hän ei pystynyt ajattelemaan mitään. Paitsi Eleanorin koskettamista."

Olen halunnut jo pitkään lukea tämän kirjan. Oli suuren suuri yllätys huomata että kirja olikin kaikessa hiljaisuudessa suomennettu, sillä olin valmis lukemaan kirjan englanniksi. Ja kun kirja sitten odottaa nökötti kuin juuri minulle tarkoitettuna, nappasin sen kirjastonhyllystä heti mukaani.

Ymmärrän erittäin hyvin miksi kirja on ollut niin huippusuosittu monien mielestä, sillä onhan tämä nyt niiiiin ihanan erilainen nuorten rakkaustarina, aikana ennen sosiaalista mediaa, kännyköitä ja spotifya. Kirja jonka moni minunkin ikäiseni ottaa herkästi omakseen, kun tallessa on yhä edelleen sellaisiakin esihistoriallisia laitteita kuin cd-kasettisoitin (kuten kuvasta voi osuvasti bongata) ja muistissa ajan muoti sekä elektroniikka. 

On siis vuosi 1986, Yhdysvallat, Omaha ja Nebraska. Park on poika joka pitää matalaa profiilia itsestään, kuuntelee korvalappustereoitaan ja lukee sarjakuvia. Kun sitten eräänä aamuna koulubussiin astuu uusi tyttö punaisessa tukassaan ja älyttömissä vaatteissaan, miettii Park vain että nyt hän saa olla rauhassa ja kiusaajilla on uusi silmätikku.

Mutta sitten.

Park huomaa että vieressä istuva omituisesti  pukeutuva tyttö alkaa vaivihkaa lukea samoja sarjakuvia kuin hän. Alkaa muodostua sanaton ystävyys joka hitaasti lämpenee joksikin aivan muuksi kuin pelkäksi ystävyydeksi.

On vallan virkistävää lukea nuorten kirjallisuutta joka poikkeaa hieman valtavirrasta. Suurin syy tähän varmasti on tapahtuma-aika: nuoruus on aina nuoruutta vuosikymmenestä huolimatta mutta sitä tulee itsellä herkästi fiilisteltyä että hei, silloinhan tosiaan oli olemassa kirjepaperiakin ja kysyttiin toisten kotinumeroita.

Eleanor & Park on erilainen kirja myös siinä, että vaikka paikoitellen sitä ihanaa nuoruuden vimmaista (ja ehkä vähän siirappisen dramaattistakin) rakkautta löytyy, kertoo kirja myös siitä millaista on kun perhe on rikkonainen ja väkivallan uhka on jatkuvasti läsnä elämässä. Ja että vaikka tuntuu siltä että toivoa ei ole, sitä kuitenkin kaikesta huolimatta on.

Vallan ihastuttava, voisin kuvitella että tämän kirjan ottaa moni nuori omakseen.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Elena Ferrante: Loistava ystäväni
WSOY 2016
Suomennos Helinä Kangas
Italiankielinen alkuteos L'amica geniale
Arvostelukappale kustantajalta

En aluksi meinannut tarttua tähän kirjaan. Tai ainakaan se ei ollut lukupinoni päällimmäisenä, sillä vaikka takakansi kiehtoikin, olin ennakkoluuloinen kannen kehuille. Suhtaudun nimittäin aina hieman epäillen kirjoihin joita kehutaan jo kannessa, sillä ne harvemmin ovat olleet minulle juuri niitä napakymppejä.

Mutta nyt osui kyllä kehut oikean kirjan kanteen, Loistava ystäväni on nimittäin loistavaa luettavaa! Ferranten tapa kirjoittaa kauniisti, tarkkanäköisesti ja intensiivisesti kietoo lukijan pauloihinsa. Huomasin vain lukevani ja lukevani...

Loistava ystäväni on kertomus kahdesta nuoresta tytöstä toisen maailmansodan jälkeisessä Napolissa, jossa elämä on köyhää, kurjaa ja väkivaltaista. Lila on jo lapsesta lähtien ollut aina se pelottomin ja uhmakkain, myös erittäin älykäs. Elena taas on enemmän epävarmempi ja hiljaisempi, mutta älykäs hänkin. Tyttöjen keskinäinen ystävyys rakentuu pitkälti keskinäiselle kisailulle ja kateudelle. Lilan älykkyys potkii Elenaa yhä parempiin suorituksiin ja tämä kilpaileminen kaikesta huolimatta lujittaa tyttöjen yhteenkuuluvuutta. Tyttöjen elämä ja onni elää kuin sykleissä, kun toisella menee hyvin tuntuu toisella menevän tilanne huonompaan ja kateus pääsee kasvamaan toisen sisällä. Kunnes taas...

Kirjan kertojaäänenä toimii Elena. Lukija siis pääsee lähemmäs häntä, kun taas Lila jää etäisemmäksi ja saavuttamattomaksi, näyttäytyy voittamattomana ja uskomattomana kuten Elena ystävänsä näkee. Tyttönä jota ei koskaan tule olemaan toista samanlaista.

Loistava ystäväni on ihanan runsas romaani. Se on ensimmäinen osa neliosaisesta napolilaissarjasta, jonka tulen tämän ensimmäisen osan luettuani ehdottomasti lukemaan kokonaan. Minulle Ferranten tarina on jotain täysin uutta, jotain paljon erilaisempaa ja voimakkaampaa että voisin oikein verrata sitä mihinkään. Ferrante kuvaa niin tarkkanäköisen mielenkiintoisesti pienempiäkin vivahteita ihmisten välisissä kohtaamisissa ja elämän myrskyissä, että en voi kuin ihailla. Ja olla erittäin kiinnostunut kuinka hän Lilan ja Elenan tarinaa jatkaa.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Minna Eväsoja: Melkein Geisha - Hurmaava ja hullu Japani

Minna Eväsoja: Melkein Geisha - Hurmaava ja hullu Japani
Gummerus 2016
E-kirja
Arvostelukappale kustantajalta


"Japanissa muodit ja virtaukset voivat muuttua nopeasti, mutta asenteet eivät." 

FT Minna Eväsojan kirjoittama Melkein geisha on kirja hänen 1990- luvun alkuun sijoittuneista opiskeluista japanilaisessa Urasenken teekoulussa. Hän on opiskellut myöhemmin myös japanin kieltä sekä estetiikkaa nimenomaan Japanissa, länsimaalaisena muiden japanilaisten joukossa. Asetelma on jo itsessään hyvin kiehtova ja varsinkin, kun kyseessä on yksin Japaniin matkustava ja siellä asuva nainen. 

Melkein geisha on kokoelma pieniä mutta hyvin osuvia tarinoita ja huomioita vuosien varrelta liittyen japanilaiseen kulttuuriin, mielenlaatuun ja elämänasenteeseen. Länsimaalaisesta moni asia tuntuu hyvin hullunkuriselta mutta toisaalta niin ihastuttavan kauniilta, onhan kyseessä ikivanha kulttuuri. Japaniin liittyvät kirjat herättävät minussa aina tietyn rauhan ja seesteisyyden, ja kuin huomaamatta kaadan itselleni teetä ja haaveilen paitsi matkasta Japaniin myös mieltä rauhoittavasta hetkestä itselleni. En tiedä mistä moinen tunne kumpuaa, ehkä jotain tekemistä asialla on aiemmin harrastamallani japanilaisella budolajilla jolla tulee aina olemaan paikka sydämessäni.

Kuitenkin. On aina yhtä mielenkiintoista lukea vastaanlaisia tarinoita elämisestä vieraassa maassa ulkopuolisen silmin. Eväsoja pyrki elämään Japanissa niin sisäpiirissä kuin se ulkopuolisena vain koskaan oli mahdollista, ja pääsi lähelle monia tapahtumia joihin harva länsimaalainen pääsee.

Kirja on jaoteltu 45:een lukuun, jolla jokaisella on oma otsikoitu tarinansa. Nämä luvut eivät ole kovin pitkiä, joten itselläni tulikin luettua kirjaa pienissä pätkissä, pieninä tarinoina Japanista. Mukaan mahtuu todella erikoisia, hauskoja ja piinaavankin tuntuisia hetkiä kun yksinelävä yliopistossa opiskeleva länsimaalainen nainen aiheuttaa niin ihastusta kuin hämmennystäkin paikallisissa.

Japanilaisista saa hyvin ristiriitaisen kuvan. Olen mieltänyt näin aina, ja kirjastakin saa sellaisia vaikutelmia. Toisaalta he elävät hyvin kurinalaisesti ja hillitysti peläten häpeän tuottamista läheisilleen, mutta samalla taustalla voi pyöriä vaikka minkälaista kaksoiselämää. Japanilaiset taiteenmuodot ja traditiot ovat kauniita ja arvostettua osaamista, mutta mitä ilmeisemmin harva nuori Japanissa enää tietää näistä mitään saatika osaisi niitä. 

"Kun japanilainen kysyy, kuinka voit, on hyvien tapojen mukaista sanoa aina voivansa todella erinomaisesti. Japanilaisten kanssa ei pääse koskaan niin hyviin väleihin, että kannattaisi antautua puhumaan minkäänlaisista sairauksista, paitsi nuhakuumeesta, joka ei ole oikeasti sairaus. Muista sairauksista puhuminen saa aikaan kiusaantuneen hiljaisuuden. Sairaudet ovat tabu. Ne osoittavat ihmisen heikkouden ja haavoittuvaisuuden."

Moni asia on tabu, eikä tunteistaan puhuminen tule koskaan kuuloon japanilaisten kanssa. Vaikka maa katoaisi alta, ei ilmeen tulisi värähtääkään. Japanilaisessa kulttuurissa tuntuu olevan myös aivan mielettömästi sääntöjä joiden rikkominen tuottaa häpeää, monista pienistäkin asioista todella kannattaa ottaa selvää etukäteen ettei tule mokanneeksi täysin.

Melkein geisha raottaa japanilaisten elämää ja tutustuttaa moneenkin pieneen seikkaan josta harva tietää. Ei ole sama millä tohveleilla käyt vessassa, tai minä päivänä voi mitäkin roskaa viedä roskasäiliöön. Niin hullunkurista!

Kaikkien älyttömyyksien keskeltä paistaa kuitenkin kirjoittajan rakkaus Japania kohtaan. Kirjan viimeisessä luvussa hän viittaa Heian-kaudella eläneeseen japanilaiseen hovinaiseen Sei Shonagoniin ja tämän tyynynaluskirjaansa, ja tyylillisesti hän päättää kirjansa kauniiseen listaan niistä asioista joita pakahduttavan paljon kaipaa Kiotossa.

Japani kirsikankukkien kukinnan aikaan on yksi asia elämässäni jonka haluaisin kokea. Kirjaa lukiessani tunsin jälleen sen kauneuden kaipuun mikä puiden kukinta minussa herättää, mutta ainakin toistaiseksi tyydyn seuraamaan oman pihani kahden kirsikkapuun kukintaa sekä vierailemaan Helsingin Japanilaistyylisessä puutarhassa. Rakastan kirsikkapuita yli kaiken, ja vaikka pihallani ei koskaan muuta kasvaisikaan, täytyy siellä olla kirsikkapuu ilonani ♥

Mikäli Japaniin sijoittuvat kirjat kiinnostavat, suosittelen lukemaan! 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa 
WSOY 2015
Kannen kuvat Guðný Hilmarsdóttir
Kannen suunnittelu Satu Kontinen
Kirjastosta lainattu


En oikein tiedä miten aloittaisin. Minusta on nimittäin aivan mahtavaa kuinka jotkut asiat tulevat eteen puoliksi vahingossa, ja tämä kirja on yksi niistä ihanista sattumista. Olen lukenut Satu Rämön ja Katja Lahden yhdessä kirjoittamat Vuoden mutsi -kirjat, jotka osuivat tämän mutsin nauruhermoon täydellisesti. Joitakin aikoja sitten törmäsin Sadun blogiin Salamatkustaja, pistin tämän kirjan korvan taakse ja sitten sen bongasinkin Katrin blogista. Tuli todellakin tunne, että tämä kirja täytyy nyt lukea.

Voi sanoa että olen rakastunut Islantiin ilman että olen siellä koskaan käynyt. Luin Rämön kirjan ja se riitti. Tahdon Islantiin, vaikka heti! En ole oikeasti ymmärtänyt kuinka vähän lopulta tiedänkään tuosta pienestä saarivaltiosta. Hassu kieli (ikään kuin suomen kieli ei kuulostaisi ulkomaalaisen korvaan omituiselta...), tulivuoret, kuumat lähteet ja kauhea talousromahdus vuonna 2008 ovat asioita joita olisin heti pystynyt luettelemaan, mutta kaikki se muu mitä Rämön kirjasta ilmenee on täysin uutta. Ja niin mielenkiintoista!

Noin 300 000 asukkaan valtiossa kaikki tuntuvat olevan sukua toisillensa. Islantilaisilla on aivan järjetön itseluottamus ja ylpeys omaa maatansa kohtaan: mikään ei ole niin hyvin kuin Islannissa. On enemmän kuin OK kertoa uusimman autonsa ominaisuuksista tai ulkomailla sijaitsevansa kakkoskotinsa varustelutasosta ilman, että keskustelun toinen osapuoli kuuntelee naama kateudesta vihreänä ja marmattaa seuraavalle asiasta kuinka ylimielinen kerskailija toinen on ollut. Suomessahan moinen keskustelu ei tulisi luonnollisesti kuuloonkaan. Islannissa se on vain tyylinä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Mutta kyllä sellaista suomalainen varmasti vähintäänkin ihmeissään kuuntelee.

Mielenkiintoisia faktoja löytyy pitkin kirjaa. Esimerkiksi sellaisia, että Islannissa tehdään keskimäärin noin kaksi murhaa vuodessa, poliisien aseet ovat useimmiten lukkojen takana ja että vanhempainvapaat jaetaan tasan äidin ja isän kesken: näin työmarkkinoilla ei pelätä synnytysikäisiä naisia. Mies on yhtä suuri rekrytointiriski, sillä nehän voivat jäädä isyyslomille vielä yli viisikymppisinä! Miksi, oi miksi, tätä ei ole ymmärretty muualla maailmassa?

Vaikka omasta aloituksestani voisi päätellä, ei Rämön kirja kuitenkaan ole islantilaisten ylistyslaulua vaikka islantilaisten itsetunto niin vankkumattomalla pohjalla suomalaiseen verrattuna onkin. Rämö kyllä nostaa esiin epäkohtia jotka suomalaisen silmiin pistävät, yhtenä esimerkkinä valtava talousromahdus. Varovainen, ja jo kerran elämässään lama-ajan kokenut suomalainen ei voinut uskoa että hillitön elämäntyyli ja pankkien jatkuva lainojen myöntäminen voisi pitkällä tähtäimellä jatkua ikuisesti. Eikä se sitten jatkunutkaan.

Islantilainen voittaa aina on maahanmuuttajan näkökulmasta kerrottu elämänkerrallinen tietokirja. Jos kirjaa siis johonkin lokeroisi. Siinä on silti sopivasti kaikkea, ja islantilaisiin pääsee kirjan avulla tutustumaan niin presidentin, talousromahduksen kuin peikkojenkin myötä tarkkanäköisesti. Ja niistä todella lukee mielellään.

Islantilainen voittaa aina on hurmaavaa luettavaa ja siitä jäi hyvä mieli. Rämön kirjoitustyyli on vetävä ja hauska, ja myönnän että en olisi halunnut kirjan edes loppuvan. Mieleni jäi mitä ilmeisemmin harhailemaan vielä tuolle sympaattiselle tulivuorten ja kylmän sään saarelle.