torstai 6. elokuuta 2015

Sarah Waters: Parempaa väkeä


Sarah Waters: Parempaa väkeä
Tammi 2015, Keltainen kirjasto
Suomennos Helene Bützow
Englanninkielinen alkuteos The Paying Guest, 2014
Kansi Tuija Kuusela
Arvostelukappale kustantajalta


1920- luvun Lontoo, elämä maailmansodan jälkeen. Frances Wray ja tämän äiti ovat kokeneet sodan muutokset kipeästi tahoillaan, perheen isä ja pojat ovat kuolleet ja jättäneet jälkeensä velkoja, ja Francesin on pakko jäädä äitinsä luokse rapistuvaan taloon yrittäen unohtaa tulevaisuuden haaveensa. Talousvaikeudet ajavat äidin ja tyttären epätoivoiseen tekoon: vuokralaisten majoittamiseen talon yläkertaan. Champion Hillin hienostoalueella se on melkoisen häpeällistä. Eikä palvelijoitakaan ole talossa, joten Frances hoitaa kaiken itse.

Yläkertaan muuttaa Barberin pariskunta, joka on vauhdikas ja äänekäs. Leonard on vakuutusvirkailija ja Lilian muodikas kotirouva. Frances suhtautuu aluksi ynseästi ja varauksella pariskuntaan, mutta vähitellen hänen ja Lilianin välille syntyy suhde, jolla on tuhoisat seuraukset. Ja silti, Frances tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan aikaisemmin.

En ole pitkään aikaan ollut niin pettynyt tuhlattuun aikaan jonka tämän kirjan lukemiseen käytin. Kirja on melkoinen paksukainen yli 500 sivullaan, joten lukemiseen kului hetki aikaa. Kirjan alku vei mukanaan, ja ihastuin ajankuvaan. Keskivaiheilla kirjan tempo hidastui ja tuntui junnaavan paikoillaan. Tuntui, että tiivistämisen varaa olisi ollut. Jossain vaiheessa teksti alkoi jälleen vetämään, mutta loppuratkaisu...huoh.

Olen lukenut aikaisemmin tässä kesällä Watersin Yövartion, jossa oli kyllä melko nerokas rakenne sen edetessä väärinpäin, nykyhetkestä menneisyyteen, mutta jätin kirjasta bloggaamatta koska en yksinkertaisesti keksinyt siitä mitään sanottavaa. Kirja ei säväyttänyt minua millään tavalla. Parempaa väkeä antoi odottaa paljon enemmän mutta Waters tarjoili minulle jälleen pettymyksen.

Tunnelma Paremmassa väessä oli kyllä paikoitellen hyvin tiheä ja kiihkeä, Waters osaa luoda hahmoillaan uskottavan tunnelman ja yllättääkin. Henkilöiden sielunmaisema ja kamppailu omantunnon kanssa tuntuivat todellisilta, mutta lopussa tarttui mukaan jo ärsytyskin. Olin kyllästynyt Lilianiin, olin kyllästynyt Francesiin.

Tartuin kirjaan lukematta sen kuvausta tarkemmin joten kirjan juoni itsessään oli melko yllätys. Tämän kirjan lukemisen jälkeen en voi kuin miettiä, että uskallankohan vielä lukea Kobossani majailevan Vieras kartanossa, vai petynkö ja tuhlaanko aikaani? Parempaa väkeä ei tarjoillut minulle tällä kertaa parempaa luettavaa.




14 kommenttia:

  1. Tämä oli minullekin pettymys. Olen lukenut kaikki suomennetut Watersit, ja tämä uutuus on minusta heikoin. Tylsät hahmot, ennalta arvattava juoni jne. Yövartio oli minusta ok, mutta suurimmat suosikkini ovat Silmänkääntäjä, sitten Vieras kartanossa. Ne ovat hivenen eri tyyppisiä kuin nämä kaksi muuta. Ehkä jaksat kokeilla vielä?! Tai ehkä Waters ei vain ole sinun kirjailijasi. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo, mutta arveluttaa vielä kokeilla. Näiden kahden luetun kirjan perusteella kun en voi todeta olevani Waters-fani :D Toisaalta Vieras kartanossa on kovasti kehuttu. Ehkäpä, ehkäpä..

      Poista
  2. Harmi, ettei tämä ollut sinulle. Omaksikaan Waters-suosikikseni tämä ei noussut, mutta pidän tämän lukemisesta - ajankuvasta etenkin, oikeussalikertomukset eivät ole erityisemmin mieleeni.

    Vieras kartanossa on aika erilainen. Ehkä sitä kannattaa vielä kokeilla, mutta vasta Waters-tauon jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajankuvauksesta pidin minäkin, mutta kaikki muu tuntui venähtävän ylipitkäksi... Ei ollut kirjani, ei. Ja tosiaan, Waters-tauko on varmaan nyt paikallaan ennen kuin kokeilen Vierasta kartanossa. Nyt lyhyen ajaan sisään on tullut luettua kaksi Watersia jotka eivät iskeneet. Kolmas kerta todensanoo? :)

      Poista
  3. Kääk, harmi! Mutta minustakaan tämä ei ollut parasta Watersia, vaikka Watersin fani olenkin. Jos haluat vielä yrittää, minäkin suosittelisin Irenen tavoin joko Vierasta kartanossa, joka on Watersin kaikista erilaisin kirja, tai sitten Silmänkääntäjää, joka on paljon vetävämpi ja yllätyksellisempi kuin muut hänen kirjansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä joskus saatan kokeilla tuota Vierasta kartanossa, kun se jo kobostani löytyy, mutta ihan heti en ole ottamassa lukuun... Petyin tähänkin niin pahasti! Harmi, että tuli kulutettua niin paljon aikaa kirjaan joka ei ollutkaan hyvä. :)

      Poista
  4. Ostan mielestäni harvakseltaan uusia kirjoja omaksi. Noh tämä on lukemattomana omassa hyllyssä ja harmittaa, jos tulen pettymään. Olen lukenut kaikki muut Watersilta suomennetut kirjat. Minulle paras Waters on ollut varmaan Silmänkääntäjä ja toisena Vieras kartanossa. Suosittelen kokeilemaan Vierasta kartanossa, kun se sinulla on jo helposti saatavilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, toivottavasti en nyt asettanut sinulle mitään huonoja ennakko-odotuksia! minun kirjani tämä ei ollut ollenkaan, mutta kyllä moni on tästä pitänytkin. Toisaalta, jos asennoituu jo huonosti, voi yllättyä positiivisesti :D

      Poista
  5. En kokenut tätä ihmeelliseksi. Älä kumminkaan luovuta. Vieras kartanossa on täysin erilainen. Se on erinomainen ja aivan ihastuttava kirja. Ihastuin myös Silmänkääntäjään. Yövartio häviää näille minun mielestäni. Toisaalta se voi kertoa, että Vieras kartanossa kannattaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vierasta kartanossa on kyllä kovasti kehuttu. Ehkä tosiaan vielä sen Watersilta kokeilen, ja testaan sanooko se kolmas kerta toden. Mutta hetken taukoa se kyllä vaatii... :)

      Poista
  6. Minusta on loistavaa, kun joku kirja herättää näin paljon kiinnostusta kirjablogeissa JA tuottaa erilaisia ajatuksia ja tunteita! Ostin tämän itsekin ja odottelen postia... Ja mielenkiinnolla odotan miten tämä toimii minulle ensimmäisenä Watersina, johon kiinnitin katologeissa suurta huomiota mutten uskaltanut pyytää esittelykappaleeksi, koska epäilin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on saanut melkoisen ristiriitaisen vastaanoton koska osa on pitänyt paljonkin mutta osa ei, kuten siis itselleni kävi. Siispä on mielenkiintoista kuulla mielipiteesi tästä! Minulle tämä on tosiaan jo toinen Waters eikä taivaltamme voi kehua kovin ruusuiseksi... :D

      Poista
  7. Haastoin sinut taas blogissani :-D (http://kannestakanteen.blogspot.fi/2015/08/kesahaaste.html) Minulla on muuten vielä kokonaan tutustumatta Watersiin, Vieras kartanossa kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista
  8. Minullekin tämä oli valtaisa pettymys, mutta Vieras kartanossa yksi lemppareitani!

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥