maanantai 10. lokakuuta 2016

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa

 Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa
Gummerus 2016
Kansi Jenni Noponen / IstockPhoto
Kirjastosta lainattu



Kaksi ihmistä minuutissa olisi saattanut mennä minulta ohi, ellen olisi sitä muutamasta blogista bongannut. Ja se olisi ollut harmi, sillä lukukokemus vie Thaimaahan, keskelle sademetsää ja maailmaa joka on meille monille tuntematonta aluetta.

Alina ja Astrid ovat tutkijoita, ja Alina tutkii nimenomaan malariaa. Tuota pientä mutta niin vahvaa virusta, joka vie pahimmillan hengen, sillä "malaria tappaa 1,2 miljoonaa ihmistä vuodessa, kaksi ihmistä minuutissa."  Työ vie lopulta Alinan kokonaan, kun rakas Astrid kuolee auto-onnettomuudessa, ja heidän tyttärensä Sellan vievät Astridin vanhemmat. Alina on se, joka saa vain pienet murut Sellan elämässä vaikka rakastaa lastaan yli kaiken. Mutta hänellä ei ole oikeutta, ja Alinan asunnossa vain piilossa olevat lelut paljastavat että siellä vierailee välillä pieni ihminen.

Kymmenen vuotta myöhemmin Alina pitää esitelmän malariasta, ja yleisön joukossa istuu Lotte. Saksalainen lääkäri, joka pyytää Alinaa mukaansa Pohjois-Thaimaan sademetsässä sijaitsevalle klinikalle auttamaan malarian taistelussa. Vaikka Alina haluaisi olla lähellä Sellaa, hän hyväksyy Loten tarjouksen ja antaa elämälle uuden mahdollisuuden.

Luin kirjaa välillä raskain sydämin, koska juuri sinne se osuu. Menettää oma puoliso, menettää oma lapsi, ja taistella välillä jotain sellaista vastaan, jota ei aina voi voittaa. Kirjassa on paljon traagista ja surullista, mutta siinä on silti toivoa. Sairauden voittamista, elämän voittamista.

Kirjan lukemisesta on hetkinen aikaa, mutta silti makustelen sitä vielä. Kaksi ihmistä minuutissa on hyvä, mutta silti jokin siitä tuntui uupuvan. Se pääsi paikoitellen ihon alle, mutta välillä se pääsi lipumaan käsistä. Päästiinkö lopulta henkilöhahmojen sisälle kunnolla, etäännyttikö kaunis kieli hieman itse tapahtumista? Oliko kirjassa lopulta liian monta suurta asiaa käsiteltäväksi?

Pidin kuitenkin kirjasta. Sen maailma on niin erilainen kuin normaalisti, se vie Suomen rajojen ulkopuolelle sellaisen asian ääreen joka ei ole arkipäiväämme. Se kertoo tarinan siitä, kun sinulla on lapsi mutta ei laillisesti. Mutta silti se pieni jokin jää puuttumaan että tähän voisi täysin ihastua.

Kirjan kannesta on pakko antaa maininta, se on nimittäin upea. Kuvaa kirjan tunnelmaa juuri oikeanlaisesti!

4 kommenttia:

  1. Itse pidin tästä paljon, mutta totta kyllä, että yksissä kansissa oli nyt kovin monenlaisia suuria teemoja. Liekö se esikoisille aika tyypillistäkin? Olisi muuten hauska tietää Markkulasta enemmän, miten hän on päätynyt biologista kirjailijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että näin monet suuret teemat vaikuttivat lopulta lukukokemukseeni. Jokainen ehdottoman tärkeä, mutta ehkä vähempikin olisi riittänyt. Totta muuten, mikäköhän on ollut hänen matkansa biologista kirjailijaksi!

      Poista
  2. Minäkin pidin tästä kovasti, mutta vähän sama fiilis, että jokin jäi uupumaan siitä, että kirja olisi ollut ihan täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä pidempi aika kirjan lukemisesta kuluu, sen varmempi olen siitä että vaikka kirjasta pidinkin, jotain jäi uupumaan.

      Poista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥