maanantai 14. marraskuuta 2016

Tiina Lifländer: Kolme syytä elää

Tiina Lifländer: Kolme syytä elää
Atena 2016
Kansi Anna Makkonen
Arvostelukappale kustantajalta


"Voiko antaa anteeksi, jos anteeksi ei ole pyydetty?"

1950-luvulla Helmi on naimisissa oleva kotirouva, ja Kerttu työskentelee sihteerinä. Heitä molempia yhdistää rakkaus samaan mieheen: Helmin aviomieheen Lauriin. Vuosikymmenet vierivät ja elämä johdattaa naiset sattumalta yhteen. Vaikka ikää on kertynyt, huomaavat he olevansa edelleen sidoksissa toisiinsa. Eletty elämä, sen pettymykset ja vaietut muistot nousevat esiin uudelleen, eikä mikään tässä elämässä ole täysin mustavalkoista.

Kirjassa on jotain rauhallisen pysähtynyttä, lempeän yksinkertaista ja kuitenkin hieman vinksahtanutta kuten Kertun vanha käkikello, sillä kaksi naista rakastaa samaa miestä eikä asiaa oteta puheeksi. Ja juuri tämä on se oma kompastuskiveni, Helmin kykenemättömyys nostaa kissa pöydälle, kaikki se sopiminen maailmankaikkeuden kanssa että jos sinä vielä niin en enää koskaan pyydä mitään -keskustelu. En pysty samaistumaan, en ymmärtämään Helmiä, vaikka elinkin hänen tunteidensa mukana. Mutta enhän minä ole elänyt 50-luvulla, en tiedä miltä kolmiodraama on tuolloin näyttänyt. Tuskin se olisi helppoa tänäkään päivänä.

Kompastuskivestä huolimatta kokonaisuutena rakastin kirjan kerrontaa ja sen tempoa, sillä kun vauhdikkaan päivän jälkeen otin kirjan käteeni, sukelsin sen lempeään rytmiin vaivattomasti. Luin kirjaa jopa kesken kirjamessuhulinoiden ja rauhoituin sen maailmaan hetkessä. Tunnetilat välittyvät pysähdyttävästi, realistisesti ja silti niin ihanan arkisestikin. Mutta avioeron läpi käynyttä, ja Kiia -tyttönsä toisinaan kylään saavaa Tomin roolia kirjassa en täysin ymmärrä. Hänestä voisi saada oman tarinansa, mutta juuri tähän tarinaan se ei mielestäni tuonut uutta näkökulmaa tai painoarvoa, vaikka Tomin avulla päästiin olemaan välillä nykyajassa.

Todennäköisesti toistan nyt itseäni ärsyttävyyteen asti, mutta en pysty käsittämään tätä tämän vuoden kotimaisten kirjojen tasoa, se on kertakaikkisen huikea! Tämäkin esikoisteos on niin vahva kieleltään ja kauneudeltaan, että toivon kovasti Lifländerin kirjoittavan lisää. Kirjan kansikin on yksi kauneimmista.



8 kommenttia:

  1. Haha minäkin olen kyllästymiseen asti päivitellyt tämän vuoden kotimaisten korkeaa tasoa. Käsittämätöntä, miten hyviä teoksia! Minuakin tässä teoksessa eniten miellytti kirjan rytmi ja tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi on ollut aivan huikea kotimainen kirjallinen tykitys, ja vuoden lopussa listaan todella monta kirjaa vuoden parhaiksi! Ja aivan mahtavaa että tällainen tilanne on! <3
      Minulla ei ollut mitään ongelmaa sujahtaa kirjan rytmiin vaikka olisi miten vauhdikas päivä ollut takana, ja jo se itsessään teki vaikutuksen.

      Poista
  2. Tässä oli hurjasti kaikkea onnistunutta, se oli jotenkin levollisen kaunis! Ja kieli riemastutti! Tuo Tomi oli minustakin täysin turha osuus, en saanut sen ajatusta linkitettyä varsinaiseen tarinaan ja irrallisena se lähinnä ärsytti. Mutta siitäkin huolimatta, kaunis kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levollisen kaunista, kyllä! Erittäin osuvasti sanottu. Ihastuin myös siihen arkeen ja yksinkertaisuuteen joka lukijalle sivuilta välittyi, ja tunnetilojen kuvaamisetkin olivat onnistuneita. Oli helppoa sujahtaa kirjan maailmaan. :)

      Poista
  3. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, tämän vuoden kotimaisten taso on kyllä ollut mahtava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, voi hyvänen aika sentään! :) <3 Ihanaa, että tilanne on tällainen, että saamme nauttia huikeasta kotimaisesta kirjallisuuden tykityksestä!

      Poista
  4. Kiitos arviosta :). Minäkin toivon, että kirjoitan lisää :) :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! <3
      Ja kyllä olisi ihanaa saada lukea sinulta lisää! :)

      Poista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥