maanantai 15. joulukuuta 2014

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset
WSOY 2014
Suomennos Laura Jänisniemi
Englanninkielinen alkuteos Children of the Jacaranda tree


"Forughin kielenkärki pilkotti huulten välistä. Omidin etuhampaissa kiilsi sylkipisara. Saran suu oli hämmästyksestä ammollaan, katse oli kiinnittynyt valoon. Leila kuvitteli että he eläisivät elämänsä samalla tavalla kuin istuivat tuossa: hennot kädet toistensa olalla, vyötäisillä, polvilla. Kohtalot samalla tavalla yhteen punoutuneina kuin kädet nyt. Hän ei kyennyt näkemään lapsia sisaruksina eikä serkuksina. Hänen silmissään he olivat yhden ruumiin kolme kuvajaista. Kolme yhdessä kuin puunoksat, kotipihan jakarandapuun. Kukaan ei pystynyt sanomaan missä puu loppui ja oksat alkoivat. Sitä nämä kolme lasta olivat: puu ja sen oksat.

Klik.

Kolmet pienet kasvot tuijottivat ilmeettöminä kameraan."

Teheran, vuonna 1983. Azar synnyttää vankilassa terveen tyttölapsen, mutta ei voi pitää tyttöä itsellään.  Myöhemmin samassa vankilassa Amir valmistaa taatelinkivistä rannerengasta toivoen, että se vielä jonain päivänä päätyisi hänen tyttärensä ranteeseen.

Vankilan muurien ulkopuolella kolme lasta asettuu valokuvaan Leila -tädin ohjaamana. Lapset eivät enää muista äitiensä kasvoja, mutta heidän äitejään valokuva auttaa pysymään hengissä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Jakarandapuun lapset kertoo Iranin vallankumouksen jalkoihin jääneistä ihmisistä, ja tulevan sukupolven koettelemuksista. Vallankumous on muuttanut näiden lasten ja heidän vanhempiensa elämää peruuttamattomasti, mutta elämä kuljettaa heitä silti eteenpäin. Osaa uusiin maihin ja uusiin rakkauksiin, mutta silti lopulta Iraniin - jälleennäkemisiin ja jäähyväisiin.

Kirja alkaa aika kauhealla tavalla, kun synnytystuskissaan Azaria kuulustellaan tämän lopulta synnyttäen lapsen vankilassa. Kirjassa lapsi saa nimen Neda, oikeasti saman alun elämälleen saa myös kirjan kirjoittaja Sahar Delijani. Kirja nojaakin vahvasti oman suvun tarinaan, jonka kirjailija halusi kirjoittaa.

Kirjan alku sai pelkäämään mitä tuleman pitää, mutta kietouduin kyllä tähän tarinaan ihan täydellisesti mukaan. Kokonaisuus pysyi hyvin kasassa, vaikka kirjassa ollaan välillä 80-luvulla ja välillä taas nykyhetkessä. Henkilöitä kirjassa on paljon, mutta Delijani osaa pitää langat hyvin käsissään. Lukukokemus oli hyvin voimakas, rehellinen ja herätti paljon tunteita.

Jakarandapuun lapset on taitavasti kirjoitettu sukupolvitarina, jossa tarinan omakohtaisuus tuo siihen oman vahvan lisämausteen. Ihastuin Delijanin tapaan kirjoittaa ja kuljettaa tarinaa; kaikki tuntevat kipua ja kaipausta. Lisäksi Delijani kietoi jokaiseen tarinaan yhtymäkohtia vielä kirjan viimeisilläkin sivuilla. Tähän kirjaan ihastuin. 

"Delijanin vangitseva romaani on pureva tyrannian kritiikki, koskettava kunnianosoitus niille jotka kantavat sen arpia sekä ylistys sydämen ikuiselle vapaudenkaipuulle." - Khaled Hosseini


6 kommenttia:

  1. Minäkin pidin tästä kovasti! Koskettava kertomus, todellisuuspohjansa vuoksi ehkä vähän liiankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettava ehdottomasti. Ja kun tiesi, että tapahtumat nojaavat oikeisiin tapahtumiin, kirja tuntui senkin takia voimakkaalta. Pelästyin kyllä alkua aika kovasti.

      Poista
  2. Aluksi pelkäsin kirjaa liian ankeaksi. Ilahduin lukemastani ja pidin kirjan tarinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sitä mietin, varsinkin kun vähän järkytyin kirjan alusta. Mietin että mitä tästä vielä tulee... Hyvä ja tunteita herättävä lukukokemus!

      Poista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥