torstai 26. tammikuuta 2017

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua Harno: Ne jotka jäävät
Otava 2013
Seven pokkari 2014
Kansi Timo Numminen
Oma kirjaostos


"Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen,
 enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun."

Frida kirjoittaa auki sukunsa tarinaa yrittäen ymmärtää isäänsä, isoisäänsä ja itseään. Fridassa asuu sama levottomuus kuin sukunsa miehissä, mutta ei halua osaksi samaa toistuvaa ja sukupolvia vahingoittavaa ketjua, sillä "Miksi aina tärkeimpiä ovat ne, jotka lähtevät? Miksi kirjoitan tätä isästäni, joka lähti, enkä äidistäni, joka jäi?"

Fridan isä Raimo on nuorena kuin ilmetty Leonard Cohen, hän soittaa tyttärelleen artistin levyjä, pyytää kuuntelemaan sanoja tarkoin, ja matkustaa ympäri maailmaa aina moitteettomasti pukeutuen. Fridan isän lapsuus ilman oman isänsä Pojun läsnäoloa sai tämän vakuuttuneeksi ajatuksesta yhdestä upeasta ja onnellisesta perheestä, mutta se sama levottomuus mikä ajoi Pojunkin maailmalle horjuttaa myös Fridan isää. Lähteä voi monella tavalla, kuten Poju maailmalle, tai Raimo, joka yritti pysyä paikoillaan, mutta "hän kaatui sisäänpäin. Teki sisälleen maailman, jonne kukaan ei voinut häntä seurata eikä häntä sieltä löytää."

Ne jotka jäävät
on vahva sukutarina. Se kertoo poislähtemisestä, jäämisestä ja sielun levottomuudesta. Samalla se tuo esiin sen jäljen mikä jääviin sukupolviin jää kun luota lähdetään pois. Se ei parane koskaan. Tässä suvussa miehet ovat lähteneet ja naiset jääneet, ja samalla rikkoneet lähtiessään paljon.

Tua Harnon teksti on painavaa ja kaunista luettavaa. Tässä tarinassa ei lähdetä sivuraiteille, se ei tuomitse henkilöitään mutta ei toisaalta anna armoakaan. Tarina ei ole kaunis mutta se on vahva ja voimakas, sieluun osuva. Surumielisyys leijuu kirjan yllä, ja sellainen kaihoisa surumielisyyden tunne jäi itsellenikin kirjan kannet suljettuani. Kuinka paljon onkaan asioita jotka ylittävät monet sukupolvet! Mutta mitä kirjailija haluaa teoksellaan sanoa?, mietin pitkin kirjaa. Kirja kertoi nimensä vastaisesti kuitenkin enemmän heistä jotka lähtevät, eivät niistä jotka oikeasti jäivät, ja juuri se asia teki tarinasta aika julman. Voisiko sukupolvien ylittävässä ketjussa tehdä poikkeuksen? Olen kuitenkin odella vaikuttunut siitä että tämä on Harnon esikoisteos, ja päällimmäiset tunteet kirjan suhteen ovat ihastuneet. Kirjan loppuratkaisu on kirjan tyylille uskollinen ja suorastaan jäätävä, mutta jotenkin niin ainoa oikea.

"Eivät ne rakasta jotka lähtevät, vaan ne jotka jäävät."

Helmet-lukuhaaste: 42. Esikoisteos

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Ihmisten ajatukset ovat hassuja. Pitäisi osata keskittyä siihen, mitä on tässä ja nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, elämä on tässä ja nyt <3 :) Lukusuositus kuitenkin!

      Poista
  2. Kirjaa lukiessa tuli mieleen omat lähtemiset ja jäämiset ja lähipiirin ihmisten lähtemiset ja jäämiset. Kirja antoi paljon ajateltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole omakohtaista kokemusta lähtemisistä, olen ollut onnekas elämässäni, enkä täysin tiedä miltä läheisen lähtö elämästä tuntuu. Ajattelemisen aihetta se kyllä antoi minullekin, yksikin kohta jäi mieleen vahvasti, jossa Pojun ensimmäinen vaimo Hilkka oli lähdössä Amerikkaan Pojun luokse ja jätti siksi aikaa lapsensa hoitoon, jolloin hän ajatteli miten hirveää on jättää lapsensa eikä ymmärrä miten kylmästi hänen oma isänsä siihen pystyi.
      Vahva kirja josta tykkäsin kovasti!

      Poista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥