sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Riikka Pulkkinen - Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkinen - Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Otava 2013
Kansi Sanna Mander

"Katsokaa minua, tällainen minä olen. Olen Iiris Lempivaara. Aina minä kaipaan jonnekin, usein olen levoton. Minun sydämeni painaa 300 grammaa. Minulla on reikä sukassa ja aina uusia suunnitelmia, työ neuvojen jakajana ja uusia kenkiä joka viikko. Minä syön suklaata aamupalaksi ja joskus päivälliseksikin. Minulla on monta hyvää ystävää, kokoisekseni oudon kelpo viinapää ja muutamia ajatuksia siitä, miten olla lempeä ja hellä. Minulla on päiviä.
Kukaan ei tiedä, miten monta alkua ihmisellä on.
Minulla niitä on ollut kolme. Luulen, että niitä on tulossa lisää. Odottakaa vain niin minä kerron."

Iiris ja Aleksi ovat olleet yhdessä seitsemän vuotta, Iiriksellä jo tuleville lapsille nimet valmiina, mutta yllättäen Aleksi ilmoittaa ettei koskaan ole rakastunut. Kaikki alkaa alusta. Iiriksellä on onneksi tukenaan hänen paras ystävänsä Elina, sekä naapurin kahdeksankymppinen Marja-Liisa jonka elämän totuudet juontavat pitkälti Kauniista ja Rohkeista. Uusi alku näyttää aluksi lopulta, mutta kuten aina, elämä voittaa ja Iiris selviää suruistaan.

Riikka Pulkkinen ei lukeudu lempikirjailijoihini, sanon sen heti tässä. Olen lukenut häneltä kuitenkin kaksi kirjaa, Raja ja Totta ennen tätä kirjaa. Syy, miksi halusin vielä kolmannen kerran kokeilla Pulkkista, oli että tässä mennään aika kevyellä linjalla. Tyyli olisi siis hyvin erilainen aikaisempiin kirjoihin verrattuna. Kirjastosta kirjaa ei onneksi tarvinnut kauaa odotella, ja kahden illan aikana sai ohuen kirjan luettuakin.

Minulle tämä oli paras Pulkkisen teos, mutta en siltikään ihastunut tarinaan. Kevyissä kirjoissa ei ole mitään ongelmaa, tykkään niillä aina välillä nollata aivoja, mutta nyt tarina ja lukija eivät kohdanneet. Kirjan alkupuoli oli ehdottomasti sen parasta antia. Lähtökohdat olivat hyvät ja ajattelin vielä tuossa vaiheessa että nyt on viihdettä tiedossa ja olin innostunut. 

Loppua kohden tarina tuntui jotenkin sekoavan. Kirjan viihdyttävin hahmo Marja-Leena muuttuu ja psykologina työskentelävän Iiriksen ajatukset ja metodit oudoksuttavat. En voinut olla miettimättä, kuinka psykologina työskentelevä voi olla välillä todella hukassa omassakin elämässään. Onneksi laatikossa oleva hätäkalja ja suklaa pelastavat jos työpäivä uhkaa kaatua voimalla päälle. 

Minulle tämä oli siis täysin välipalakirja, joka ei herättänyt suuria tunteita. Silti ehdottomasti parhain Pulkkinen.

4 kommenttia:

  1. Tämä tosiaan on hyvin erilaista Pulkkista kuin mitä aiemmin on nähty. Minä kyllä pidin kirjasta, se tuntui mukavan kepeältä välipalalukemiselta, mutta mistään huikeasta lukuelämyksestä ei voi puhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välipalakirja tämä kyllä oli, ja jäi aika vaisuksi lukukokemukseksi. Alku tosiaan antoi lupausta paremmasta, ja olin aika innoissani. Jos Pulkkinen kirjoittaisi vastaavaa tyylilajia lisää, uskoisin että lukisin, sillä aiemmat Pulkkiset eivät ole olleet suosikkejani.

      Poista
  2. Olen tästä samaa mieltä kanssasi, minäkään en ihastunut tarinaan, enkä oikeastaan mihinkään tässä. Makuuni liian kevyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alusta pidin, mutta kokonaisuus ei vakuuttanut. Lyhyt ja nopealukuinen, siispä hyvä välipalakirja :)

      Poista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥