Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Otava 2013
Kansi Piia Aho
Kirjan kirjoittaja Mia Kankimäki jättää 38-vuotiaana päivätyönsä kustantamossa, laittaa asuntonsa vuokralle ja matkustaa Japaniin tutkimaan Heian-kaudella elänyttä japanilaista hovinaista Sei Shonagonia, josta on vallan vähän mitään tietoa. Kankimäki ei tunne ketään Kiotossa eikä osaa japania, joka vaikeuttaa Sein tutkimista. Usko on välillä koetuksella projektin suhteen, mutta Seistä Kankimäki on löytänyt sielunsisarensa jonka elämään hän haluaa tutustua. Tällä tutkimusmatkallaan Kankimäki matkustaa niin Kiotossa, Thaimaassa kuin Normandiassakin huomatakseen mitä elämältään todella haluaa.
Hyvin harvoin tulee luettua kirja, joka saa aikaan niin paljon ristiriitaisia tuntemuksia kuin tämä. Luin kirjaa monta päivää ja mietin monta kertaa jättääkkö kesken.
Mutta.
Olin lukenut niin paljon hyviä arvosteluja kirjasta, että yksinkertaisesti halusin pitää kirjasta.
Mutta mitä ihmettä ajatella kirjasta, joka on samaan aikaan tietokirja ja päiväkirja, matkakertomus ja vähän romaanikin? Miten suhtautua kirjaan, jossa on listoja, runoja ja tajunnanvirtaa asiapitoisen tekstin ohella? Oikea sekametelisoppa, ajattelin välillä ärsyyntyneenä ja pidin taukoa.
Silti jotain tapahtui, ja jatkoin lukemista. Kaiken ärsyyntymisen ohella huomasin välillä nyökytteleväni päätäni ymmärtäväisenä Kankimäen huomioille, ja matkustin mielikuvissani ihastuneena Japaniin. Kuinka haluaisinkaan nähdä Kioton kirsikankukkien aikaan! (Kirsikkapuut ovat muuten minulle pakkomielle, rakastan niitä. Lempivärini on vaaleanpunainen, enkä saa keväisin tarpeeksi kirsikkapuiden kauneudesta, siksi istutin niitä kaksi kappaletta omaankin puutarhaani tänä vuonna.)
"Ensimmäisten päivien aikana surin jo etukäteen, että tämä paratiisillinen ilmiö on pian ohi. Nyt alan ajatella, että onneksi se kestää vain viikon, sillä kauempaa ei ihminen tällaista kauneuden määrää pystyisi kestämään."
"Kirsikankukat, elämä - se on aivan pian ohi. Ja sitä ennen siitä on otettava kaikki irti."
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin oli viime vuoden viimeinen lukemani kirja. Olen lukemisen jälkeen vieläkin hieman hämilläni pidinkö kirjasta vai en. Ihastuin moneen pieneen asiaan kirjassa, ja se sai minut juomaan kuppikaupalla teetä, mutta oli myös monta asiaa joista en pitänyt. Kankimäen tapa puhutella Seitä suoraan tuntui oudolta. Joitakin asioita toistettiin liikaa. Paikoitellen esiintynyt puhekielisyys häiritsi. Eikä se itse Seikään ihan mahdottoman kiinnostavalta vaikuttanut, eihän koko naisesta selvinnyt oikeastaan mitään.
Mutta sitten ihastuin niihin pieniin juttuihin: kirsikankukkiin, pieneen teehumalaan, arkeen uudessa paikassa ja kämppäkavereihin. Pienet ja arkisetkin asiat tuntuivat ihanilta hetkiltä, ja niitä luin mielelläni.
Kirja joka ihastutti ja ärsytti samaan aikaan. Sen paremmin en pysty tuntemuksiani tällä hetkellä ilmaisemaan.
Mutta sitten ihastuin niihin pieniin juttuihin: kirsikankukkiin, pieneen teehumalaan, arkeen uudessa paikassa ja kämppäkavereihin. Pienet ja arkisetkin asiat tuntuivat ihanilta hetkiltä, ja niitä luin mielelläni.
Kirja joka ihastutti ja ärsytti samaan aikaan. Sen paremmin en pysty tuntemuksiani tällä hetkellä ilmaisemaan.
Minä ihastuin tähän, mutta minullekin Sei jäi vieraaksi -- vaikka Sei olikin Kankimäelle syy lähteä Japaniin. Pidin paljon listauksista ja kirjan tunnelmasta.
VastaaPoistaKirjassa oli paljon ihastuttaviakin hetkiä, mutta myös niitä vähemmän ihastuttavia. Tosi harvoin tulee luettua mitään mikä saisi näin ristiriitaiset fiilikset aikaan! Ja Sei jäi tosiaan sitten kuitenkin aika etäiseksi.
PoistaMinulla oli hyvin samankaltaisia fiiliksi tästä. Tavallaan tykkäsin, sitten taas en yhtään, mutta kuitenkin vähän.... ihastutti ja ärsytti samaan aikaan, kuten sinuakin!
VastaaPoistaKyllä todella harvoin tulee luettua kirjaa joka ihastuttaa ja ärsyttää samaan aikaan! Hirveästi halusin tähän ihastua mutta.... ristiriitaista!
PoistaItse pidin kirjan ideasta, mutta en lämmennyt toteutukselle yhtään. On ollut hauskaa huomata, miten kovasti tämä jakaa mielipiteitä.
VastaaPoistaTuokin on jännä ilmiö, miten joskus haluaisi tykätä kirjasta, mutta sitten ei ihastukaan siihen täysin varauksetta ja se hämmentää. Itselleni kävi niin Antti Holman Järjestäjän kanssa. Sen lukeminen on vieläkin kesken, koska en vain pääse hämmennyksestäni yli.
Itse luin kirjasta oikeastaan vain kehuvia arvioita, ja olin ajatellut kirjan olevan makuuni täysin. Ja halusin kirjaan kovasti ihastua. Näin siinä sitten kuitenkin kävi, että enimmäkseen se hämmensi ja sai aikaa ristiriitaisen tunteen. Jännää, että eteen sattuu joskus tällainenkin kirja!
Poista