torstai 29. tammikuuta 2015

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus
Atena 2014
Kansi Sanna-Reeta Meilahti

Mietin aluksi, etten kirjoittaisi kirjasta koskaan blogiin asti. Kaikki kirjat eivät toki muutenkaan päädy julkaistaviksi asti, mutta tämän kohdalla hieman jopa pelkäsin reaktioita. Aikoinaan Pauliina Rauhalan Taivaslaulu sai sellaiset määrät erilaisia kommentteja itse kunkin kommenttiboksiin ja mietin, tekeekö tämäkään kirja poikkeusta. Lestadiolaisuus aiheena kun herättää todella paljon mielipiteitä ja tuntemuksia meissä jokaisessa. Sitten mietin sitäkin näkökulmaa, että ilman lestadiolaisperheiden ja lasten huonoa oloa tätä kirjaa ei olisi tarvinnutkaan kirjoittaa.

"Yksikin lapsikatraansa alle uupuva äiti, joka rukoilee uuden raskauden alkaessa keskenmenoa, on liikaa. Yksikin lapsi, joka saa kuulla syntyneensä vain siksi, ettei äiti saanut ehkäistä, on liikaa. Yksikin kaksi- tai kolmevuotias, joka saa kuulla olevansa liian iso päästäkseen syliin, on liikaa. Yksikin suurperheen pelokas äiti, joka kuolee synnytykseen uskaltautumatta ehkäistä edes lääkärin varoitettua häntä vakavasti synnytyskomplikaatioista, on liikaa. Yksikin uusi vauva perheeseen josta on uupumuksen takia otettu huostaan aiemmat lapset, on liikaa. Yksikin äiti tai isä, joka joutuu valitsemaan kuukausien selibaatin SRK:n ehkäisyopin takia, on liikaa." 

Kirjan ovat kirjoittaneet yrittäjä, teologian maisteri ja kahden aikuisen lapsen äiti Aila Ruoho, jonka omat kokemukset lestadiolaisuudesta tulevat lapsuudesta, isänpuoleiselta suvulta, sekä 11 lapsen entinen lestadiolainen äiti Vuokko Ilola. Näiden naisten lisäksi kirjan teossa mukana on ollut 30 henkilöä, joita he ovat haastatelleet sähköpostin välityksellä. Näiden haastateltujen äänet ovatkin keskeisessä osassa kirjassa. Nämä äänet, jotka eivät liikkeen sisällä pääse kuuluville, saavat äänensä nyt tässä kirjassa.

Usko, toivo ja raskaus on paitsi nimetty todella osuvasti, myös mielenkiintoinen ja asiapohjainen. Se ei tirkistele tai yritä olla skandaalinkäryinen, mutta mikään hyvänmielenkirja se ei todellakaan ole. Elävästä elämästä poimitut esimerkit ovat karua luettavaa. Suurperheiden arjen syövereihin kätkeytyy todella pahoja asioita, kun vanhemmat ovat uupuneita ja masentuneita, isoimmat lapset hoitavat pienempiään ja saattaa perheessä olla väkivaltaakin. Henkistä tai fyysistä. Ison perhekoon myötä tulevat myös taloudelliset kysymykset esille, sillä kaikilla lestadiolaisperheillä ei ole varaa isoihin taloihin ja autoihin kuten joillakin muilla. Tämä saattaa nostaa syöksykierrettä entisestään kun molemmat tai toinen vanhemmista toivoo ettei uutta lasta syntyisi ainakaan ihan heti uudestaan. Jopa keskenmenoa rukoillaan. Vanhemmat ovat lopen uupuneita ja lapset kokevat rakkaudettomuutta ja pelkoa.

Kirjoittajat toivovat ennen kaikkea keskustelua. Kirjassa olevat lainaukset ovat jonkun oikeasta elämästä, ja ne tulee ottaa vakavasti. Uupumukseen on puututtava eikä hymistävä siitä, kuinka jokainen saa kannettavakseen vain sen verran minkä jaksaa. Yhteisö kannustaa ja painostaa perheitä lisääntymään jaksamisen ja mielenterveyden kustannuksella, vaikka selkeitä raamatullisia perusteitä ehkäisemättömyysopille ei löydy. Jokaisella perheellä tulee olla oikeus päättää lapsimäärästään.

On oikeasti todella järkyttävää, kun ehkäisykielto tulee jo äidinmaidosta. Se on niin syvällä ettei sitä osaa edes kyseenalaistaa. Pelko taivaspaikan menetyksestä on niin vahva. Ja valtaapitävät miehet (!) vielä syyllistävät ja painostavat naisia, etteivät vain alkaisi ehkäisemään. Jokainen lapsi on otettava vastaan, muuten siitä joutuu vastuuseen.

"Miehen ruumis ei rasitu raskaudesta. Mies ei kärsi raskausajan vaivoista. Mies ei saa suonikohjuja eikä hänen lihaansa tarvitse leikata ponnistusvaiheessa. Nainen kantaa, kärsii ja hoitaa, mutta vanhoillislestadiolaisessa liikeessä hänellä ei ole juuri mitään valtaa omaan ruumiseensa. Valta on niillä, jotka päättivät ehkäisyopista naisen puolesta."


Minulle kirja oli melkoisen rankkaa luettavaa, vaikkakin mielenkiintoista. Kirja piti otteessaan loppuun asti, ja useita erilaisia näkökulmia esiintyi. Naisten asema ja tasa-arvo on aina ollut lähellä sydäntäni, enkä voinut kuin tuntea surua näistä kohtaloista, missä naisilta puuttuu täysin itsemääräämisoikeus omaan vartaloonsa ja elämäänsä. Miksi naiset eivät sitten käytä järkeään ja ehkäise? Koska asenteet, pelko ja yhteisön painostus ovat juurtuneet niin syvälle. Ja tämä siirtyy sukupolvelta toiselle niin naisille, miehille kuin perheen lapsillekin.

Minusta oli hienoa, että kirja ei käsitellyt ehkäisy kysymystä vain naisen näkökulmasta, sillä on myös paljon miehiä joita asia koskettaa. Monet miehetkin uupuvat suurten odotusten ja lapsikatraan alla, ja toivovat tilanteeseen helpotusta. Ja entäpä lapset? Minusta jokaisen lapsen tulee saada rakkautta vanhemmiltaan, eikä kokea olevansa epätoivottu. Jossakin kohtaa kirjassa mainittiin sellainenkin ajatus (en valitettavasti löytänyt sitaattia enää tähän), että uskovaiset saavat lapsia ja ei-uskovaiset tekevät lapsia. Minusta aika nurinkurinen lausahdus, kun ajattelee että kuitenkaan kaikilla uskovaisilla suurperheellisillä aika ei riitä antamaan kaikille lapsille heidän tarvitsemaansa rakkautta, vaikka lapsi olisi kuinka jumalan lahja vanhemmilleen.

Totta on myös se, että kaikki perheet eivät ole uupuneita. Kaikki perheet eivät ole onnettomia. Kaikki eivät uuvu suuren lapsikatraan alla, ja he ovatkin onnekkaita. Suurperhe on monille hieno ja upea asia. Mutta miten auttaa niitä jotka uupuvat? Yhteisö ei tue näitä väsyneitä perheitä millään tavalla, vaan jokainen on oman onnensa ja uskonsa varassa. Enemmän ollaan vain huolissaan siitä jos lapsia ei tietyssä tahdissa synny. Näin ei todellakaan saisi olla.

Usko, toivo ja raskaus on tosiaankin ajatuksia herättävä ja silmiä avaava kirja.Voi olla että minun ei viimeisilläni raskaana olisi kannattanut kirjaan tarttua (sen verran raskaalta lukeminen välillä tuntui), mutta kyllä tässä on kyseessä tärkeä kirja. Ei tällaiselta asialta saa enää 2000-luvulla sulkea silmiään. Jotain kirjan kiinnostavuudesta muuten kertoo se, että varasin kirjan melko pian sen ilmestyessä kirjastosta ja sain sen käteeni vasta nyt! Toivottavasti kirja päätyy luettavaksi myös sinne minne sen ehdottomasti soisi päätyvän: vanhoillislestadiolaisen liikkeen valtaapitäville.

Kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Katja, Anna ja Ilona.




2 kommenttia:

  1. Tämä on moniääninen ja puhutteleva kirja. Se nostaa esille kipeitä asioita, mutta on koko ajan ymmärtäväinen. Sekin on totta, etteivät kaikki suurperheet ole väsyneitä ja toisaalta pienet perheetkin voivat potea vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä oli kirjoitettu sillä tavalla hyvin, ettei se sortunut saarnaamaan tai tirkistelemään. Juuri kuten itse sanoit, ymmärtäväisesti. Vähän ehkä itse yllätyin että haastateltujen lainauksia oli kirjassa niinkin paljon, ihan vähän tuli toisteisuutta tekstiin. Mielenkiinto pysyi kuitenkin yllä loppuun saakka.

      Poista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥