tiistai 14. kesäkuuta 2011

Ian McEwan - Rannalla

Kuten edellisessä postauksessani tulikin jo ilmi, että olen Ian McEwaniin tehnyt hieman tuttavuutta, on vuorossa Rannalla.

Siinä missä en erityisemmin pitänyt Vieraan turvasta, pidin minä tästä sitten hiukan enemmän.
Kirja kertoo Florencesta ja Edwardista heidän hääyönään, joka muuttuu katastrofaaliseksi, elämää muuttavaksi lopuksi. Tarinan aikana ollaan sekä hääyön tapahtumissa että parin alkutaipaleella aina heidän kohtaamisestaan kirkon alttarille.

Olin monessa kohtaa jollain tavalla hermostunut, kun tarina ei tuntunut etenevän. Siinä missä Vieraan turva- kirjassa en kokenut olevan liiaksi ihmiskuvausta, oli tässä sitä sitten senkin edestä. Huomasin tässä myös saman tyylin kuin Vieraan turvassa, tarina eteni suhteellisen rauhallisesti kunnes lopussa koko loppuelämä oli kerrottu hyvin nopeasti.

" Kokonaisen ihmiselämän kulku voi kääntyä vain siksi, että mitään ei tehdä."

Kaiken kaikkiaan pidin tästä kuitenkin huomattavasti enemmän kuin Vieraan turvasta, mutta uskon jättäväni McEwanin tuotannon hetkeksi aikaa sivuun, ja mahdollisesti palaavani niihin myöhemmin. Vielä en tämän palkitun kirjailijan kanssa ole päässyt samoille "taajuuksille".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥