sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vihdoin ja viimein: tervetuloa kirjastooni!

Muutimme noin vuosi sitten uuteen asuntoomme, ja jo ennen muuttoa ihana ukkoseni lupasi yhden huoneista minulle kirjastohuoneeksi. Minua ja kirjojani ei eroteta toisistaan, joten muutossa kannettiinkin selkä vääränä painavia kirjalaatikoita. Tuparilahjaksi sain vanhemmiltani Ikean kirjahyllykokonaisuuden, sillä he tiesivät kuinka tärkeä asia minulle kunnon kirjahyllyt ovat nyt kun siihen on ensimmäistä kertaa koskaan mahdollisuus ja ennen kaikkea tilaa. Olen luvannut tehdä tämän esittelyn teille jo muutostamme lähtien, ja tarkoitukseni oli esitellä huone heti kun sen on täydellisen valmis. Noh, huone ei ole vieläkään täysin valmis mutta tämä esittely on kummitellut mielessäni kokonaisen vuoden, ja nyt on aika vilauttaa teille lopputulosta.


Meillä vallitsee päävärinä asunnossa valkoinen, ja halusin kirjahyllystänikin ehdottomasti valkoisen. Näin lopputulos ei mielestäni ole raskas, eikä syö jo valmiiksi pienen huoneen tilaa. Olen ollut tyytyväinen näihin Ikealaisiin, mitään ongelmia ei ole ollut. Ja ihanaa kun kirjat saa nyt lasiovien taakse eivätkä kerää pölyä kuten edellisessä asunnossa majaillut Expedit. Kuvat on otettu päivänvalossa, eikä näissä näy nyt hyllyjen päällä olevat valaisimet oikeuksissaan. Niistä tulee uskomattoman kaunis valo iltahämärässä, kirjat tulevat kauniisti esille! Juuri iltasella viihdyn huoneessa parhaiten, tulee ihanan kotoisa olo.


Samassa huoneessa on lukutuolini lisäksi työpöytä tietokoneineen. Tämän pöydän ääressä valmistuvat blogini postaukset :) Työtuoli ei muuten ole kaikista ergonomisin mutta menee niin näppärästi pieneen tilaan. Kirjahyllyssä on nyt paljon muutakin kuin kirjoja, aina lautapeleistä cd-laatikoihin. Oli aika hassu tilanne keksiä täytettä nyt kun hyllytilaa oli niin paljon että kaikki omistamani kirjat mahtuivat hyllyyn heittämällä! Kauhea tilanne, joudun siis hankkimaan kirjoja lisää.. ;)


Varsinainen keskeneräisyys näkyy nyt tässä. Lukutuolin ohessa on ikivanha jalkalamppu mutta ei pientä pöytää mihin kirja(pino)a laskea. Lisäksi haluaisin seinälle ehkä taulun tai pienen kapean hyllyn johon voisi laittaa tuikkuja palamaan. Nyt seinä on jotenkin liian paljas vaalean tapettinsa vuoksi. Mutta pikku hiljaa, pöydän metsästys on käynnissa koko ajan. Jahka pöytä löytää tuolin viereen, on helpompi suunnitella seuraavaa ratkaisua :)

Ja onhan huone vuoden aikana saanut kasvojen kohotusta kun ajattelee mistä kaikki alkoi:
Eipä ole tuota sekamelskaa tai tuota tapettia kyllä yhtään ikävä!

Suloista sunnuntaita kaikille!

17 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta: kotoisalta, raikkaalta ja kirjalliselta. Meilläkin on Ikean hyllyt (olkkarissa, työhuoneessa Lundiat), joskin eri sarjaa. Olen myös tyytyväinen.

    Kirjallista syyssunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katja! Viihdyn huoneessa erittäin hyvin, kirjojen keskellä :)

    VastaaPoista
  3. Vau mikä muutos :) Viihdyt varmasti huoneessa hyvin lukulampun alla. Kaunis huone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, muutos on melkoinen alkuperäisestä ja hyvä niin :D Ei yhtään ikävä tuota sekamelskaa. Ja kiitos! :)

      Poista
  4. Oih, ihanan kotoisa ja mieltä rauhoittava huone! Kirjahyllysi on tosi nätti ja vaikka se on koko seinän mittainen, se ei luo yhtään raskasta vaikutelmaa. :) Minulla on jo jonkin aikaa ollut kirjahylly etsinnässä, mutta en ole vielä viitsinyt ostaa mitään, koska nykyistä kämpästä muutamme varmaan noin vuoden sisällä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! :)
      Kun asuimme vielä edellisessä asunnossa ja olin Ikean Expeditin hyllyn varassa mietin aina että sitten kun muutetaan isompaan niin sitten kunnon hyllyt kiitos! Ja olen kyllä ollut todella tyytyväinen näihin :) Ja uuteen kotiin on kiva ostaa juuri sellainen kuin haluaa :)

      Poista
  5. Ihana hyllykokonaisuus (vierastin ennen lasiovia, mutta nyt olen alkanut pitää niistä kirjahyllyissä!) ja ah, kun se peittää kokonaisen seinän! Muutenkin kaunis kirjastohuone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis minulle oli ihan ehdoton nyt lasiovet juuri sen pölymäärän takia! Meni hermot sen edellisen Expeditin kanssa kun keräsi niin kamalasti pölyä. Nyt on kaikki kirja-aarteet nätisti ovien takana :) Ja oli kyllä aivan mahtavaa että saatiin mahtumaan koko seinän leveydeltä hyllyä :)

      Poista
  6. On varmasti ihanaa, kun vapaata hyllytilaa löytyy! :) ja lasiovet olisivat kyllä kätevät. Minullakin suurin osa kirjahyllyistä on Billya ja tykkään kovasti. Ainakin rutkasti enemmän kuin niistä halpishyllyistä, joiden hyllyt eivät tahdo jaksaa kantaa kirjojen painoa vaan notkottavat rumasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se melkoisen uskomatonta tajuta että heiiii...nyt on niin paljon hyllytilaa että oikein huutaa tyhjyyttä :D Täytyy siis vain ahkerasti ostaa kirjoja ;) Näissä hyllyissä ei ole ollut muuten mitään ongelmaa, olen oikein tarkkaillut miten kestävät painoa eivätkä ole moksiskaan :)

      Poista
  7. Näyttää ihanalta! Minäkin arvostan valkoisia kirjahyllyjä ja haaveilen lasiovista omaan hyllyymme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Valkoinen sen kyllä olla pitää, pääsevät kirjat omasta mielestäni paremmin esiin. Ja lasiovet, ne ovat kyllä ihan parhaat! :)

      Poista
  8. Ihanan raikkaat ja valkoiset hyllyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjanainen! Valkoinen väri tuo kyllä kivasti raikkautta, tykkään todella paljon :)

      Poista
  9. Vau! Aivan upea ja raikas kokonaisuus :) Saisipa itsekin joskus tuollaisen, mutta tuskin lähiaikoina on aikeita muuttaa niin isoon asuntoon, jossa moinen olisi mahdollista.
    Hah, hauskaa vaihtelua varmasti, että kirjahyllyissä on ylimääräistä tilaa :)

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää:) Meilläkin päätettiin uudessa asunnossa (myöskin vuoden vanha) laittaa kirjat lasien taakse pölyä keräämästä. Eipä ole tarvinnut päätöstä katua, valittiin vielä sellaiset Ikean ovet, jotka ovat puoliksi lasia ja puoliksi "puuta", joten saimme myös piiloon vähemmän viehättävät jutut.

    VastaaPoista
  11. Ihanalta näyttää! Samanlaisesta (nimenomaan valkoisesta ja lasiovellisesta) kirjahyllykokonaisuudesta minäkin haaveilen, mutta yritän pärjätä vielä hetken nykyisillä...

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥