lauantai 3. toukokuuta 2014

11 asiaa

Sain essielinalta Sabinan knallista sekä Noannalta haasteen, jossa tarkoituksena on kertoa 11 asiaa itsestään. Kiitos kovasti molemmille, olen saanut haasteen jo aikoja sitten mutta vasta nyt ehdin vastailla kysymyksiinne. Vaikka sääntöjen mukaan tulisi haastaa muitakin blogeja mukaan, olen kauhea tyyppi enkä tällä kertaa haasta ketään. Tämä on kiertänyt jo niin monessa blogissa etten enää keksi kenellä tätä ei olisi ollut.


11 asiaa minusta

1. Minulla on tatuointi, ja haaveilen joskus ottavani toisen.
2. Olen kauhea herkkuhiiri, voisin syödä makeaa vaikka joka päivä.
3. Tykkään kulkea tennareissa ja farkuissa, tyylini on jämähtänyt siihen mitä se lukiossa oli.
4. Siivoan yleensä vasta silloin kun tilanne on päässyt katastrofaaliseen pisteeseen.
5. Haaveilen joka päivä.
6. Tykkään vetelehtiä sängyssä, viikonloppuisin en pidä mitään kiirettä nousta ylös.
7. Minulla menee enemmän rahaa meikkeihin ja kauneudenhoitoon kuin vaatteisiin.
8. Olen erityisen iloinen jos vien kaupasta viimeisen tuotteen. Tiedän, tämä on outoa.
9. En värjää tukkaani enää ollenkaan.
10. Olen vilukissa, minulla on aina kylmä! Uskon vakaasti että minua ei ole tehty asumaan näille leveyspiireille.
11. Minulla on monen vuoden kamppailulaji tausta.




















Noannan kysymykset:

1. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
Tavallinen, hymyilevä, ajoittain ujo. Ihan kamalan vaikeaa aina kuvailla itseään, joskus olen ujo, joskus pälätän kuin papupata. 

2. Millä kyvyllä osallistuisit Talent-kilpailuun?
 Siihen on tosiaan syynsä, miksi minua ei kyseisessä ohjelmassa ole näkynyt: en omaa mitään erikoista taitoa.
 
3. Minkä elokuvan olet nähnyt viimeksi ja mitä pidit siitä? 
 Dome Karukosken Leijonasydän. Elokuva oli hyvä, erilainen ja silmiä avaavakin. Pidin kovasti.
 
4. Mistä sait idean bloggaamiseen?
Löysin sattuman kautta tieni kirjablogiin, johon jäin heti koukkuun. Olin aivan haltioissani kun löysin blogin, jossa kerrotaan kirjoista! Ja siitä se ajatus sitten lähti.

5. Jos saisit valita minkä tahansa kirjan miljöön tai maailman, mihin muuttaisit?
Jotenkin se Tylypahka vetää puoleensa.

6. Suunnitteletko mielelläsi elämää eteenpäin vai katsotko mieluummin, mitä se tuo tullessaan?
Tämäpä hyvä kysymys, olen pohtinut asiaa viime aikoina kovasti itsekseni. Olen aina ennen ollut kova suunnittelemaan tulevaa, ja päättänyt missä vaiheessa elämää pitää olla jossain pisteessä, ja stressannut itselleni harmaita hiuksia kun mikään ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Kaikki tuntuu nyt paremmalta, kun olen päästänyt kaikista ohjaksista irti ja antanut nyt elämän vain viedä. Asioita alkoi tapahtua rytinällä, kun jätin turhan stressaamisen pois. Elämä vie sinne minne sen pitääkin viedä. Aina se tie minkä itselle on ajatellut, ei olekaan se oikea.

7. Jos sinun pitäisi valita loppuelämäksesi vain lukeminen tai kirjoittaminen, kumman valitsisit?
Lukemisen.

8. Milloin viimeksi tutustuit uuteen ihmiseen?
Viime vuoden lopulla töiden puolesta.

9. Bravuurisi keittiössä?
En ole kovin kummoinen kokki, teen ihan tavallista kotiruokaa.

10. Onko sinulla jo suunnitelmia kesäksi?
Kyllä, yksi suunnitelmista on käydä Tuurissa! Lisäksi aion oleilla mökillä ja maata auringossa kirja kädessä.

11. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
 Juuri nyt lähestyvä kesä.




















Essielinan kysymykset:

1. Mikä biisi pelastaa aina takuuvarmasti päiväsi?
Minulla ei ole omaa voimabiisiä, kuuntelen niin laidasta laitaan musiikkia muutenkin. Mutta yleensä jokin rytmikäs tanssibiisi tuo kesän ja auringon mieleen, ja alkaa väkisinkin hymyilyttää.

2. Mikä oli haaveammattisi lapsena?
Lääkäri. 

3. Jos saisit valita itse, mille historialliselle aikakaudelle syntyisit mieluiten?
Mahdollisesti keski-ajalle.
  

4. Mikä on omituisin tai hämmentävin paikka, jossa olet ikinä käynyt?
Hmm...ei kyllä valitettavasti tule mitään outoa mieleen...

5. Mistä kirjasta olet viimeksi keskustellut jonkun kanssa?
Mafian naisista äitini kanssa. 

6. Asia, jonka tekisit heti, jos vain uskaltaisit?
Sanoisin itseni irti ja lähtisin opiskelemaan täysipäiväisesti. 

7. Milloin viimeksi sinulle on sattunut jokin hauska kohtaaminen täysin tuntemattoman ihmisen kanssa? Millainen tilanne oli kyseessä? 
Jostain syystä omaan kyvyn vetää täysin tuntemattomia ihmisiä puoleeni, äitini on ihan samanlainen. Yleensä kaupoissa ihmiset alkavat herkästi höpöttämään minulle ties mistä asioista, ja olen suuresta ihmisjoukosta aina se, jolta tullaan kysymään tietä tms. Jos olen äitini kanssa liikenteessä, saamme hetkessä seuraa viereisestä kahvipöydästä tai kassajonossa. En tiedä mistä tämä johtuu :D

8. Minkä taidon haluaisit omata/opetella vielä joku päivä?
Puhua italiaa. En tiedä tekisinkö taidolla mitään, mutta olen vuosia haaveillut sen opiskelusta. Katson jopa aina välillä olisiko aikuisopistolla tarjota italiaa vasta-alkajille mutta toistaiseksi se on jäänyt ajatuksen tasolle.

9. Mitä odotat eniten kesässä?
Vapaata! Kun ei ole vuosiin ollut kesälomaa, sitä nauttii tulevasta lomasta ihan hillittömästi.

10. Elokuva, jonka kaikkien tulisi mielestäsi nähdä?
Hmm, no itse suosittelen aina kaikille Kummisetää, koska se on lempielokuvani. En silti tiedä onko mafiaelokuva sellainen joka tulisi jokaisen nähdä, mutta... 

11. Minkälainen olisi unelmiesi lomamatka?
Kirkas ja turkoosi merivesi, upeat hiekkarannat, kiireetön elämä, paaaaaljon kirjoja, hyvää ruokaa ja hemmottelua. Ja että se kestäisi pidempään kuin viikon tai kaksi ;)




















Tällä kertaa en nyt tosiaan haasta ketään mukaan, mutta oli kiva vastata kysymyksiin. Olen tehnyt vastaavan haasteen muutamaan otteeseen aikaisemminkin, mutta kyllähän näitä on aina kiva tehdä uudestaankin. Tässä postauksessa olen käyttänyt kuvituksena viime syksyn Riikan -matkamme kuvia, sillä haaveilen taas kaupunkilomasta. Varsinkin Lontoo on mielessä vähän väliä.. :)

11 kommenttia:

  1. Olen ihan samanlainen siivoaja! Miksi sitä aina alkaa siivota vasta kun koti on ihan räjähdyksen partaalla, vaikka hyvin tiedostaa sen, että siivoamisessa ei kestäisi kerrallaan läheskään niin kauan jos siivoaisi jo vähän aikaisemmin :D

    Haastevastauksia on muuten mukava lukeakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että en ole ainoa! :D Oikeasti, pääsisi paljon helpommalla jos siivoaisi säännöllisesti, mutta kun ei. Miten sitä keksiikin aina muuta tekemistä juuri silloin kun pitäisi tarttua imuriin... ;)

      Poista
  2. Hih, minäkin olen miettinyt aikuisopiston italian kursseja! Ehkä joskus huomaamme istuvamme samalla kurssilla. :) Olen itse asiassa opiskellut italiaa, mutta siitä on aikaa yli kymmenen vuotta ja pitäisi aloittaa taas alkeista.

    Samoin kuljen usein tennareissa ja farkuissa, kotityylini on niin arkinen.

    Upeita kuvia, olen kuullut Riikasta paljon hyvää. Lontoo on iki-ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihanko totta sinäkin olet miettinyt italian kielen opiskelua? Kiva :) Minun pitäisi tosiaan aloittaa ihan alkeista, kun ainoa lause jonka osaan sanoa italiaksi on io sono finlandese e non parlo italiano.... :D mutta ehkä vielä joskus rohkaisen mieleni ja alan opiskella italiaa :)

      Riika oli mukava kaupunki. Ilmeisesti kesäaikaan sinne pääsee myös Siljan(?) laivalla. Meillä sattui vain yksi aurinkoinen päivä jolloin kuvasin hullun lailla, niin paljon kauniita vanhoja rakennuksia!

      Olen kerran ollut Lontoossa, ja kaupunki vei sydämeni täysin <3

      Poista
  3. Kiinnostavia vastauksia ja ihania kuvia. :) Viime aikoina monissa kirjablogeissa on matkailu ollut esillä, ja tällaiselle kroonisesti matkakuumeiselle matkakuvien katseleminen ja matkoista lukeminen tuottaa sietämätöntä kutinaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :)
      Minulla on myös ollut niin kova matkakuume ettei tosikaan! Tuntuu että joka toinen tuttunikin on juuri nyt tai menossa lähiaikoina Lontooseen että en kestä. Haluaisin niin kovasti päästä sinne kesällä uudestaan :)

      Poista
  4. Kivoja vastauksia ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
  5. Hauska haaste! Pakko kysyä, mitä haluaisit lähteä opiskelemaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, olen aikoinani hakenut lukemaan yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistoon, mutta homma meni ihan penkin alle. Päätin että meikäläisestä tulee bisnesnainen mutta nyt vuosien jälkeen kutsumus on muualla kuin siellä bisnesmaailmassa. Haaveilen kirjallisuuden parissa työskentelystä.

      Poista
  6. Kiitos vastauksista!

    Kymppifakta kuulostaa niin tutulta... Itse olen vakaasti sitä mieltä, että ikinä ei voi omistaa liikaa villasukkia :D

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥