maanantai 4. heinäkuuta 2011

Alaa-al Aswani - Yacoubian talon tarinat

Yacoubian talo sijaitsee Egyptin Kairossa, jonka lukaaleissa asuvat hyvätuloiset, mutta kattoa asuttavat maalta muuttaneet köyhät. Kirjasta on nostettu näistä muutamien ihmisten tarinat esille, kaikki hyvin erilaisia. Muuan muassa Taha, köyhän talonmiehen poika, joka katkeroituu ankarasti kun ei pääsekään poliisikouluun taustansa takia ja kääntyy tiukemmin islaminuskoon. Busaina, joka joutuu tekemään valintoja perheensä elättämiseksi isän kuoltua. Azzam, joka haluaa toisen vaimon leikkikalukseen sekä vanhin asukas ja yksinelävä rikas Zaki, joka pitää kauniista naisista ja jota on hyväntahtoisuutensa vuoksi helppo myös huijata.

En yhtään ihmettele, että kirjaa on ollut vaikeaa saada julkaistuksi Egyptissä, sen verran suuria tabuja (mm. homoseksuaalisuus, abortti, korruptio) kirjailija käsittelee muslimiyhteiskunnassa. Aina toisinaan mieleeni juolahti, oliko tarkoitus vain provosoida ja tuoda juuri ne ääripään ihmiselämät mukaan kirjaan? Kuten kirjassa kuitenkin osuvasti todettiin, Egyptin ongelmat piilevät aivan muualla kuin homoseksuaalisuudessa.

Kirjassa ei ole kuin kaksi lukua, tarinat etenevät aina muutama sivu kerrallaan joten kertojat vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Toisinaan se häiritsi (itse kun haluan aina päästä syvemmälle henkilöön kiinni), mutta kokonaisuus pysyi silti hyvin kasassa. Tartuin innolla kirjaan, mutta sen lopetettuani olin jollain tavalla kuitenkin hieman pettynyt. Ihmisten tarinat saivat kyllä päätöksensä, harva kuitenkaan onnellisen, ja se teki kirjasta lohduttoman luettavan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥