sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Marie NDiaye - Kolme vahvaa naista

 Marie NDiaye - Kolme vahvaa naista (Trois femmes puissantes, 2009). Gummerus 2013. 
Suomennos Anna-Maija Viitanen
Kannen kuva Jarkko Hyppönen


Kolme vahvaa naista on kertomus kolmesta afrikkalaistaustaisesta naisesta, jotka sanovat nöyryytykselle ei. Ensimmäisessä tarinassa tavataan lakimieheksi valmistunut Norah, joka isänsä pyynnöstä matkustaa tätä tapaamaan. Norahilla ja tämän isällä ei ole koskaan ollut kunnollista suhdetta sillä ankaraan, dominoivaan ja ylimieliseen isään on vaikeaa kiintyä. Kauna isää kohtaan on edelleen suurta vielä Norahin ollessa 38- vuotias, eikä Norah odota tapaamista innolla. 

Ensimmäistä tarinaa tuli luettua syventyneenä, ja oli kauhean vaikeaa ymmärtää että kirjassa mentiin jo seuraavan naisen tarinaan vaikka olisin halunnut seurata vielä Norahin tarinaa. Fantan tarina aviomiehen kertomana ei ottanut sujuakseen, sillä tunsin että Norahin tarina jäi vielä kesken. Hämmennyin kirjan irtonaisuuden tunteesta, sillä vaikutti ettei naisilla ollut mitään linkkejä toisiinsa taustojensa lisäksi. Tuntui siltä että romaani sisältääkin kolme novellia. Kun kirjaa luki eteen päin, huomasi kuitenkin yhdistäviä tekijöitä ja näitä etsin mielelläni.

Kirjan toinen tarina Fantasta on kaikista pisin. Aviomies Rudy kertaa hänen ja Fantan yhteistä elämää, miehen valintoja, päätöksiä ja nykytilannetta. Rudy näyttäytyy lukijalle epäonnistuneena, heikkona ja tunnontuskaisena miehenä, jonka toiminta saa tuntemaan miestä kohtaan enemmänkin vastenmielisyyttä. Kirjan tarinoista haasteellisin, ja jouduin paneutumaan tarinaan varsinkin loppuvaiheessa vielä toistamiseen.

Viimeinen tarina Khadysta on kaikista surullisin, mutta minusta silti parhain. Khady jää aviomiehensä kuoleman jälkeen tämän ilkeiden sukulaisten armoille, ja haaveet perheestä ja lapsesta kariutuvat. Khady joutuu kokemaan kamalia asioita pärjätäkseen ja saa kohtuuttoman julmat elämän kortit itselleen. Ja silti tämä nainen pitää itsestään kiinni viimeiseen asti. Khadyn vahvuus tulee verrattuna muihin naisiin kaikista tarinoista selkeimmin esille. Khadyn tarina viimeisenä on kirjailijalta hyvä ratkaisu, liikuttava ja traaginen lopetus osuu aina sydämeen. 

Ranskalaisen Marie NDiayen kansainvälinen läpimurto Kolme vahvaa naista on erilainen, mielenkiintoinen ja haastaa lukijansa. Kaikkien naisten tarinat ovat erilaisia, mutta kaikkia heitä yhdistää elämää muuttavat ja rohkeat päätökset. Romaani on saanut arvostetun Goncourt-palkinnon, ja NDiaye on ensimmäinen palkinnon saanut musta nainen.

Kirjan on lukenut myös Hanna.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥