torstai 5. syyskuuta 2013

Pauliina Rauhala - Taivaslaulu

 Pauliina Rauhala - Taivaslaulu. Gummerus 2013.
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka
Kannen kuvat: Istockphoto

"Itken tauluja jotka jäivät maalaamatta ja runoja jotka jäävät lukematta. Itken nuoruutta joka loppui liian nopeasti ja keski-ikää joka siintää liian kaukana. Itken lapsia jotka jäävät sylittämättä ja miestä joka jää suutelematta. Itken päiviä joina aurino ei nouse ja öitä joina kuu tuijottaa kasvojani kuolemankalpeana. Itken iloa joka katosi ja surua joka on kätkettävä."

Taivaslaulu kertoo Viljasta ja Aleksista, nuorista lestadiolaisista, joiden mielessä siintää perhe mutta heille ei kävisi niin kuin useimmille, ei yli kymmentä lasta. He ovat vapaita, he ovat kahlittuja. Ja tästä alkaa taistelu biologiaa vastaan, jonka he kerta toisensa jälkeen häviävät. Seuroissa katsotaan aina ensin naisen vatsaa, vasta sitten silmiin.

"Olen vatsani vanki enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksää kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä kannan lasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa."

Raskaus toisensa jälkeen tekee kuilun Viljan ja Aleksin välille, Vilja ei enää tiedä milloin hänen kehostaan katosi rytmi. Tähän he eivät olleet valmistautuneet, että kun edellinen raskaus on ohi, toinen jo ilmoittaa tulostaan. Viljalla ei ole mitään mahdollisuutta harkita työelämää, häntä tarvitaan enemmän kotona. Vuosi vuodelta silmänaluset tummuvat ja voimat ehtyvät, kun kaikille lapsille ei ehdi olla äiti. Oma uskominen epäilyttää, kuinka uskoa jos voimat loppuvat kesken ennen sitä?

Rauhala kirjoittaa kauniisti ja rohkeasti. Hän päästää lukijan uskovaisten maailmaan, jossa ehkäisy on kirosana ja vastoin Jumalan tahtoa. Maailmaan, jossa naiset voimiensa äärirajoilla pitävät perhettä koossa ja leipovat pakkaset täyteen pullaa. Se on huora joka ei halua äidiksi.

"Miehet voivat valita. Kotona he voivat kiinnostua tai kyllästyä, olla läsnä tai hävitä, ottaa osaa tai ulkoistaa itsensä, eikä kukaan sitä erityisemmin ihmettele. Se ei ole uskonkysymys. Naiset hoitavat kaiken sen, mikä miehiltä jää. Naiset voivat vain jäädä. Naiset voivat vain yrittää selvitä. Hyvät selviävät. Huonot eivät. Se on uskonkysymys."

Tässä on nyt kirja jonka toivon kamppailevan Finlandia -palkinnosta. Lukukokemus on ollut uskomaton, tämä vahva teos saa melkein sanattomaksi. Taivaslaulu pohtii uskoa Jumalaan, naisen osaa, oikeaa ja väärää, ja kuten takakannessa hienosti sanotaan: Se on viimeiseen asti elämän puolella.

Tämä rohkea, kaunis ja upeasti kirjoitettu kirja on kirjailijan esikoinen. Mitä voimmekaan vielä odottaa, kun hän näin upeasti vangitsee lukijan jo esikoisellaan? Tämä kirja on Tapaus.


8 kommenttia:

  1. Hei Jenni, olen lukenut vasta puoleenväliin, mutta olen samaa mieltä, että tämä kirja toivottavasti noteerataan palkintoja jaettaessa, sillä siinä on jotain kaunista ja voimakasta. Olin täysin yllättynyt, miten hienon teoksen Rauhala kirjoitti esikoisenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on todella upea, rohkea ja kaunis kirja ja Rauhala on kehunsa ansainnut. Uskon että ainakin Blogistanian Finlandia -kisassa kirja on hyvinkin vahvoilla!

      Poista
  2. En ihmettelisi yhtään jos tämä kamppailisi Finlandiasta, niin vahva ja hieno kirja on! Kaikesta en pitänyt (nukkeleikit, blogi ja kommentit), mutta niillekin oli paikkansa ja tarkoituksensa. Vilja jää pitkäksi aikaa mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan kirjalle Finlandia -menestystä! Rauhala on kaiken kehun ja tunnustuksen ansainnut. Aluksi kyllä kummastutti varsinkin tuo blogin kirjoittelu kirjan sivuilla mutta koin sen silti osaksi tarinaa enkä lähtisi siitä antamaan miinusta :)
      Ja kyllä, tarina jää mieleen pitkäksi aikaa!

      Poista
  3. Kirjoitit osuvasti tästä kirjasta, joka on joissakin lukijakommenteissa käsitetty olevan uskovaisia ja uskoa vastaan. Kirja ei minusta ole millään lailla "uskon vastainen" eikä ryhdy ruotimaan herätysliikkeen häly-juttuja. Se uskonliikkeen maailma käsittääkseni vain luo kontekstin jossa kertomuksen ihmiset sattuvat elämään.

    Minuun kolahti varsinkin miten kauniisti ja kielelliseltä kannalta taitavasti kuvataan ihmissuhteita ja tunteita. Harvinaista nykykirjallisuudessa.

    Vanhoillislestadiolaisten ja entisten sellaisten blogissa kirja on myös esitelty ja saanut tosi positiiviset arvostelut.

    http://freepathways.wordpress.com/2013/08/13/pauliina-rauhalan-romaani/

    Ja juu, minustakin Taivaslaulu on kirja joka kilpailee parhaiden palkinnosta tänä syksynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi anonyymi!

      Rauhala kirjoittaa erään pariskunnan tarinan, ja on itse kertonut tarinan olevan fiktiota. Kirjana tämä on minusta tärkeä ja ansaitsee ehdottomasti kaiken näkyvyyden ja suitsutuksen, niin upeasti hän kirjoittaa. Toivotaan että Rauhalasta kuulemme vielä!

      Poista
  4. Minun täytyy nyt olla hieman vastarannan kiiski tämän kirjan kanssa. Rauhalan teos on esikoiseksi kyllä todella hieno ja ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta kokonaisuutena se ei ollut minusta aivan täysin tasapainoinen. Varsinkin ne blogitekstit ja nukkeleikit jäivät häiritsemään, mutta myös jyrkkä vastakkainasettelu Viljan perheen ja muun lestadiolaisyhteisön välillä hieman vaivasi. Ehkä olisin kaivannut enemmän konkreettisia viitteitä siitä, että myös monet muut lestadiolaisperheet kamppailevat uskon, epäilyn ja jaksamisen kanssa samalla tavalla kuin Vilja.

    Mutta siis kaikesta huolimatta esikoisteokseksi tämä on todellakin tapaus jo pelkästään rohkean ja tärkeän aiheensa puolesta.

    VastaaPoista
  5. Luen näitä arvioita hieman jälkijunassa, sillä sain vasta tänään itse kirjoitettua omani. Monet ovat tästä pitäneet sinun laillasi, mutta minulle tämä ei ollut kovin erikoinen lukukokemus. Ihan hyvä, mutta siinäpä se.

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥