sunnuntai 4. syyskuuta 2011

David Nicholls- Sinä päivänä

Kaksikymmentä vuotta - kaksi ihmistä

Emma ja Dexter ovat juuri valmistuneet Yliopistosta, on vuosi 1988. He päätyvät puolivahingossa samaan sänkyyn ja ajattelevat, että tuttavuus on ohimenevä asia nuoren ihmisen elämässä, kuten niin moni muukin asia. Emma ja Dexter tapaavat kuitenkin toisiaan vuosien saatossa vaikka molempien elämät ovat usein kuin toistensa vastakohdat: Dexter päätyy kummempia yrittämättä televisio-tähdeksi nauttien hienosta elämästä Emman kamppaillessa epäonnistuneiden miessuhteidensa ja työpaikkojensa kanssa. Vuodet vierivät ja side säilyy, elämän aina toisinaan heitellessä sekaan vastoinkäymisiä.

Rakastin tätä kirjaa, se sai minut nauramaan, ärsyyntymään, koskettamaan syvästi ja pitämään silti ajatukset toiveikkaina. Pidin kirjasta niin paljon, että pitkitin sen lukemista niin paljon kuin pystyin. Emman ja Dexterin elämän lukeminen oli kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavaa ja se sai minut tempautumaan mukaan mielettömällä voimalla.

Ajattelin ensin, etten välttämättä pysty ymmärtämään ja eläytymään kirjaan ellen olisi itsekin vanhempi. Olin väärässä. Luulen että kirja kosketti senkin takia niin paljon, että olen tällä hetkellä nuori ja se kuuluisa "kokotulevaisuusedessä", että toisinaan se pistää ihan pelottamaan. Omaa elämäänsä kun ei aina pysty ennalta tietämään tai suunnittelemaan. En nimittäin todellakaan osannut ajatella vielä joitakin vuosia sitten ylioppilas todistus kädessäni, että olisinkin ihan eri alalla kuin olin alunperin suunnitellut, tai että elämäntilanteeni ylipäänsä olisi nyt se mitä se tällä hetkellä on.

Pidin Nichollsin tavasta kirjoittaa, kirja oli jaettu mielestäni onnistuneesti niin, että Emman ja Dexterin elämää seurattiin aina vuoden välein, joka heinäkuun 15.päivä. Vuodessa ehtii tapahtua niin monia asioita.. Tämä kirja osui ja upposi, yksi vuoden 2011 kirjakohokohdistani. Kirjasta vaikuttuneena uskallan myös innostua kirjaan perustuvasta elokuvasta joka kuuleman mukaan ilmestyy vuoden lopussa elokuvateattereihin.



2 kommenttia:

  1. Ai kun odotan tätä! Luen ihan pian - ja tulen sitten lukemaan juttusikin paremmin. <3

    VastaaPoista
  2. Karoliina, voi lueluelue! :) Tämä oli ihana kirja :)

    VastaaPoista

Lisääntyneen roskapostin vuoksi olen ottanut kommentinvalvonnan taas käyttööni. Kirjakirppu kiittää kommentistasi ja vastaa mahdollisimman pian! ♥