Kirjavuosi 2012

Blogeissa on viime päivinä näkynyt paljon listauksia kuluneesta kirjavuodesta, ja olen suurella mielenkiinnolla lukenut juttujanne! Nyt on aika minunkin listailla. Vuosi sitten pistin pakettiin vuoden 2011 kirjat, jotka olivat minulle sen vuoden kohokohtia. Nyt on vuoro laittaa listausta vuodesta 2012 kaikista niistä kirjoista jotka vaikuttivat minuun eniten. Täytyy myöntää, että alkuvuodesta kuvittelin pääseväni parempaan lukuun luettujen kirjojen määrässä. Lukutahtini oli kuitenkin hyvin epäsäännöllinen, ja huomasin välillä olevani pitkänkin aikaa lukematta yhtään mitään. Tähän vaikutti moni asia, eikä niistä vähäisin ollut työni. Myös kirjojen hankinta oli hyvin vähäistä, sillä tiesin etten ehtisi niitä lukemaan. Kuinka tylsää!
Olkoon kirjavuosi 2013 parempi.

KIRJAKOHOKOHDAT 2012
Tätä listausta kirjoittaessani aluksi paperille huomasin muutaman hauskan yhteneväisyyden. Ensinnäkin, Aikamme kertojia -sarja vakuutti minut selkeästi tänä vuonna. Kohokohta -listasta löytyy peräti neljä sarjaan kuuluvaa teosta! Toisekseen, yksi mukavimpia asioita kirjamaailmassa on ollut norjalaisen kirjallisuuden nousu lukijoiden keskuuteen. Kuten huomaatte, norjalaisilta ei ole voinut välttyä minunkaan listauksessani, ja tällä hetkellä odotan innoissani mitä kaikkea Norjan puolelta vielä kantautuukaan luettavaksemme. 

Linn Ullmann - Aarteemme kallis

Gaute Heivoll - Etten palaisi tuhkaksi

Tea Obreth - Tiikerin vaimo

Julian Barnes - Kuin jokin päättyisi



Karin Alvtegen - Todennäköinen tarina

Cecilia Samartin - Kaunis sydän

Cristina Lopez Barrio - Mahdottomien rakkauksien talo

Ulla-Lena Lundberg - Jää


En pysty (enkä edes yritä) millään tavalla laittaa kirjoja paremmuusjärjestykseen, se on täysin mahdotonta! Jokainen tarina on erilainen, jokaisessa jotakin muuta kuin toisessa. Jokainen ylläolevista on säväyttänyt ja jäänyt mieleen. Kirjan nimiä klikkaamalla pääset lukemaan arvioitani.

HAASTEET
Tänä vuonna jätin osallistumasta haasteisiin, mikä taitaa olla aika lailla minulle sopiva ratkaisu. Aloittaessani kirjablogia, olin niin innoissani mutta myös täysin ymmärtämätön ajan rajallisuudesta, ja osallistuin varmaan kaikkiin mahdollisiin haasteisiin. Minusta on ihana seurata muiden etenemistä mitä mielenkiintoisimmissa haasteissa, mutta tietty pitkäjänteisyys ja aikatauluttaminen ei oikein sovi minulle, ja jätän haasteet ensikin vuonna välistä. Ellei tietysti tule jotain äärimmäisen mielenkiintoista! Koskaanhan ei saisi sanoa ei koskaan. Minua jäi kovasti kiehtomaan muutamissa blogeissa ollut Lukumaraton, jossa luettiin koko yö. Jos ensi vuonna joku vielä ryhtyy tähän, voisin harkita asiaa uudemman kerran.

VUOSI 2013
Ensi vuonna keskityn taas hieman paremmalla menestyksellä kirjahyllyni lukemattomiin kirjoihin. Jostain syystä sitä haalii hyllyynsä kirjoja jotka vain tuppaavat unohtumaan. Korjataan taas ensi vuonna tilannetta!
Yritän myös lukea enemmän kotimaista kirjallisuutta. Huomaan lukevani häpeällisen vähän suomalaista kirjallisuutta verrattuna käännettyyn, ja tätä tulisi hieman tasapainoittaa.

Kaiken kaikkiaan aion ensi vuonna lukea mahdollisimman paljon ja hyvää kirjallisuutta!
Löytyikö listaamistani kirjoista sinunkin suosikkisi?

Aki Ollikainen - Nälkävuosi

Aki Ollikainen - Nälkävuosi. Siltala 2012. Graafinen suunnittelu Elina Warsta/ Solmu

Toisen ihmisen puhe tuntuu hyvältä. Kun pitää pinnistellä ja keskittyä kuuntelemaan, unohtuvat hetkeksi nälkä ja kylmä. Ihan sama mitä toinen sanoo, kunhan vain osoittaa sanansa juuri hänelle. Silloin muistaa maailmassa olevan toisia ihmisiä, ja että ihmiset vielä puhuvat toisilleen. Ja jonakin päivänä ehkä puhuttaisiin taas jostain muustakin kuin leivästä, sen puutteesta, nälästä ja taudeista.

Vuosi 1867 ajaa ihmisiä pois kodeistaan kerjuulle etsimään ruokaa ja parempia oloja. Syksyn halla ja loputon talvi on pilannut sadot eikä rahallakaan tee mitään, kun ei ole ruokaa mitä ostaa. Nälkä ajaa ihmiset epätoivoisiin ja kammottaviin tekoihin, nälkä tekee ihmisestä eläimiä toisillensa. Väri on valkoinen, ja se levittyy kaikkialle. Valkoinen on kuolema. Nälkävuosien aikana maa on valkoinen niin lumesta kuin kuolemastakin.

Hyytävän lumituiskun keskellä Mataleenan perheellä ei ole vaihtoehtoa, koti on jätettävä. Haaveissa siintää Pietari, sillä keisarin kaupungissa ei kenenkään anneta nähdä nälkää. Samaan aikaan kun kylmyys, nälkä ja taudit riehuvat ympärillä, istuvat lämpimissä huoneissaan parempiosaiset Renqvistit, Teo ja Lars, joilla on omat ongelmansa.

Mataleenan perheen kohtalo on sydäntä riipaiseva, jota surun murtamana luki. Nälänhätä on asia jota nyky Suomessa ei täysin voi ymmärtää, ja siksi on hyvä että joskus meitä muistutetaan. Köyhien kerjäläisten hätä ja rikkaiden elämän kuilu tuli esille hyvin, ja sai ajoittain voimaan huonosti. Vaan oliko inhimillisyyttä enää olemassa valkoisessa nälkiintyneessä maassa?

Kuvaus oli tarkkaa, korutonta ja traagista. Silti tämä pieni teos jää mieleen pitkäksi aikaa. Vaikka lukijan sydäntä riipaiseekin, aina on kuitenkin hieman toivoa: " Jos luonnonvoimat eivät näitä kurjia asumuksia pysty syöksemään mereen, mikä olisi se voima, joka ne voisi hävittää?"

Ulla-Lena Lundberg - Jää

Ulla-Lena Lundberg ( Is ) 2012. Teos & Schildts & Södeströms. 

Kansi Helena Kajander, suomennos Leena Vallisaari

 Kun meri jäätyy, on pidettävä korvat auki ja oltava silmä kovana. Miten jää makaa, missä virtapaikat ovat. Mistä tuuli käy. Mustat läikät sulaa, vihreät sileää jäätä, maidonsininen kuin sokean silmää peittävä kalvo, sitä on muistettava varoa. Itsestään selviä asioita. Jäänaskalit täytyy aina pitää mukana ja puukko vyöllä. Kuuntele, millä tavalla jää natisee. Älä pelkää, sillä silloin et selviä minnekään. Älä ole uhmakas, sillä silloin sinun käy huonosti. Meri on kylmä, paina se mieleesi, ja syvä.

Minusta oli aivan järisyttävän hienoa saada tämä esiin joulupaketistani. Kirja, joka on saanut niin paljon blogisavuja ja vielä Finlandia -palkinnon, oli nyt kädessäni. Olin jo aikaisemmin ajatellut että tämä kirja täytyy lukea rauhassa ja antaa sille arvoisensa aika. Muutama päivä tätä lukiessa meni, ja mielellään olisin jatkanut tarinan parissa pidempäänkin.

Kun kiinnostun jostakin kirjasta, välttelen niin hyvin kuin mahdollista lukemasta arvosteluja kyseisestä kirjasta. Haluan saada kirjasta juuri omanlaisen mielikuvan ja arvostelun. Jään kanssa onnistuin pitämään etäisyyttä kaikesta mediahuomiosta huolimatta. Alkuasetelma olikin hienoisen tietämätön mutta sitäkin enemmän odotuksia täynnä. Eikä Jää pettänyt.

Jää kertoo nuoresta papista Petter Kummelista, hänen perheestään ja elämästään Luotojen saarella toisen maailmansodan jälkeen. Pieni Luotojen seurakunta sijaitsee Ahvenanmaan saaristossa, jota ei kartalta löydy. Nuori Petter on avoimen sydämellinen ja kiinnostunut seurakuntansa elämästä Luodoilla, jossa varsinkin talvisin on ankarat olot. Niin itä kuin länsiluotolaisetkin ottavat papin perheineen vastaan kiinnostuneina, vakituista pappia kun ei Luodoilla ole ollut pitkiin aikoihin.

Petter ymmärtää varsin pian, että tähän seurakuntaan hän on tullut jäädäkseen, ja aikoo saada vakituisen viran Luodoilta. Samalla kun Petter hoitaa seurakuntansa asioita ja suorittaa pastoraalitutkintoaan loppuun, vaikuttaa kotona pappilassa voimakas ja rivakkatahtinen vaimo Mona, joka tietää kuinka asiat hoituvat. Lukijalle valoittuu myös Luotojen asukkaiden elämä, on tohtori Gyllen menneisyyden taakan kanssa, on Posti- Anton joka näkee enemmän kuin muut.

Elämään Luodoilla tempautuu mukaan, vaikka se etenee hitaasti ja antaa jopa hieman odottaa itseään. Minulle hitaat alut ovat yleensä hankalia, en tahdo jaksaa pysyä mukana. Tässä tarina lipuu hitaasti, varmasti ja vangitsevasti eteenpäin ja halusin elää mukana joka hetken. Jossain takaraivossa kuitenkin jyskytti ajatus, että pian jotain tapahtuu..enkä voinut välttyä itkulta.

Olen onnellinen että kirjavuoteni 2012 on saanut näin kertakaikkisen upean päätöksen. En haluaisi aloittaa uutta kirjaa ennen ensi vuotta, sen verran vahvan lukukokemuksen Jää minuun jätti. Olen melkein sanaton, tässä oli kaikkea mutta ei liikaa, kieli oli ihanan soljuvaa ja kaunista mutta ei sitäkään liikaa. Jää toisaalta erottaa, toisaalta yhdistää. Oih, ehdottomasti kirjavuoteni kohokohtia!

Joulutervehdys!

Blogini jää muutaman päivän joululomalle ja bloggaaja itsekin hengähtää kiireisen työrupupeman myötä. Joulu siivous on tehty, kuusi koristeltu, lahjat paketoitu ja mies laittoi kinkunkin juuri uuniin. Joulun tuoksua ja ihanaa odotusta rentouten, rakastan tätä aikaa vuodessa yli kaiken!
Lomalla keskityn lukemaan, toivon että joulupukki muistaa minua tänä vuonna taas muutamilla kirjalahjoilla, joita toivoin :)

Ennen vuoden vaihdetta käydään blogissa läpi myös kulunutta kirjavuotta, johon on mahtunut paljon hienoja hetkiä. Sitä ennen nautitaan joulusta, syödään hyvin ja rentoudutaan.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! 

Charles Portis - Kova kuin kivi

Charles Portis (True Grit, 1968). Kustannusosakeyhtiö Tammi 2011. Suomennos Liisa Ryömä ja Pirkko Sand. Jälkisanat Donna Tartt 2004, jälkisanojen suomennos Hannu Harju.

"Ihmiset eivät ehkä hevin usko että neljätoistavuotias tyttö lähtisi kotoaan talvipakkaseen kostamaan isänsä kuoleman, mutta ei se siihen aikaan niin outoa ollut, vaikka minun on kyllä sanottava ettei sellaista nyt joka päivä tapahtunut. Minä olin juuri neljäntoista, kun muuan raukka nimeltään Tom Chaney ampui minun isäni Fort Smithissä Arkansasissa ja vei häneltä hengen, hevosen ja sataviisikymmentä dollaria käteistä rahaa ynnä kaksi kalifornialaista kultapalaa, joita isäni säilytti housunsa vyönauhan sisään ommeltuina."

Näin alkaa neljätoistavuotiaan Mattie Rossin kertoma tarina hänen kostoretkestään. Kun Mattie saa kuulla isänsä palkollisen Tom Chaneyn ampuneen ja ryöstäneen tämän, vannoo päättäväinen ja pelkäämätön Mattie lähtevänsä Chaneyn perään. Eletään 1870 -luvun aikaa Arkansasissa, ja avukseen Tom Chaneyn jäljittämiseen Mattie palkkaa liittovaltion sheriffin, viinaanmenevän ja liipaisinherkän Rooster Cogburnin. Chaneyn kannoilla on eräs toinenkin, Texas Ranger LaBoeuf, joka aikoo saada etsintäkuulutetusta luvatun palkkion. 

Cogburn on valmis ottamaan vastaan tehtävän ja Mattien maksaman palkkion, mutta ei ottamaan tyttöä mukaan retkelleen. LaBoeuf, jolla on sama kohde tähtäimessä, ei myöskään innostu pikkutytön halusta tulla matkaan mukaan. Jääräpäisyytensä vuoksi miehet eivät saa Mattieta karistettua kannoiltaan ja lopuksi jollain tasolla hyväksyvät tämän joukkoon. 

Kova kuin kivi alkaa yksinkertaisen vauhdikkaasti turhia jaarittelematta, ja kertojaäänenä toimii sisukas ja sanavalmis Mattie. Tämän periksiantamattoman voimanpesän sanavalmiutta on pakko ihailla, vaikka äkkipikaisuudesta häntä varoitellaankin. Jääräpäisyytensä ja hieman pikkuvanhoillisuutensakin kanssa Mattie on tahattomasti hauska, joka tuo mukaan väkisinkin koomisuutta. 

 

 Kuva.

Viihdyin todella hyvin tämän lyhyen mutta tiiviin kirjan parissa, jossa tapahtumat sijoittuvat sisällissodan jälkeiseen aikaan ja villiin länteen. Kerronta on yksinkertaista ja tavallaan korutontakin, mutta juuri tässä näkisinkin teoksen viehättävyyden. Mitä sitä kerta kaikkiaan turhia höpisemään! Jälkisanat kirjaan on kirjoittanut Donna Tartt, ja sanomattakin on selvää kirjan olevan hänellä tärkeä ja rakas. Minulle teos oli entuudestaan tuntematon kunnes huomasin joitakin aikoja sitten teoksesta tehdyn elokuvan. Tämän luettuani voisi olla mielenkiintoista katsoa elokuvakin. Tämä on kirja, jonka mielellään hankkisin omaankin kirjahyllyyni. Tämä kappale kulkeutui mukaan kirjastoreissultani.