Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

WSOY 2014

Suomennos Laura Jänisniemi

Englanninkielinen alkuteos Children of the Jacaranda tree

"Forughin kielenkärki pilkotti huulten välistä. Omidin etuhampaissa kiilsi sylkipisara. Saran suu oli hämmästyksestä ammollaan, katse oli kiinnittynyt valoon. Leila kuvitteli että he eläisivät elämänsä samalla tavalla kuin istuivat tuossa: hennot kädet toistensa olalla, vyötäisillä, polvilla. Kohtalot samalla tavalla yhteen punoutuneina kuin kädet nyt. Hän ei kyennyt näkemään lapsia sisaruksina eikä serkuksina. Hänen silmissään he olivat yhden ruumiin kolme kuvajaista. Kolme yhdessä kuin puunoksat, kotipihan jakarandapuun. Kukaan ei pystynyt sanomaan missä puu loppui ja oksat alkoivat. Sitä nämä kolme lasta olivat: puu ja sen oksat.

Klik.

Kolmet pienet kasvot tuijottivat ilmeettöminä kameraan."

Teheran, vuonna 1983. Azar synnyttää vankilassa terveen tyttölapsen, mutta ei voi pitää tyttöä itsellään.  Myöhemmin samassa vankilassa Amir valmistaa taatelinkivistä rannerengasta toivoen, että se vielä jonain päivänä päätyisi hänen tyttärensä ranteeseen.

Vankilan muurien ulkopuolella kolme lasta asettuu valokuvaan Leila -tädin ohjaamana. Lapset eivät enää muista äitiensä kasvoja, mutta heidän äitejään valokuva auttaa pysymään hengissä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Jakarandapuun lapset kertoo Iranin vallankumouksen jalkoihin jääneistä ihmisistä, ja tulevan sukupolven koettelemuksista. Vallankumous on muuttanut näiden lasten ja heidän vanhempiensa elämää peruuttamattomasti, mutta elämä kuljettaa heitä silti eteenpäin. Osaa uusiin maihin ja uusiin rakkauksiin, mutta silti lopulta Iraniin - jälleennäkemisiin ja jäähyväisiin.

Kirja alkaa aika kauhealla tavalla, kun synnytystuskissaan Azaria kuulustellaan tämän lopulta synnyttäen lapsen vankilassa. Kirjassa lapsi saa nimen Neda, oikeasti saman alun elämälleen saa myös kirjan kirjoittaja Sahar Delijani. Kirja nojaakin vahvasti oman suvun tarinaan, jonka kirjailija halusi kirjoittaa.

Kirjan alku sai pelkäämään mitä tuleman pitää, mutta kietouduin kyllä tähän tarinaan ihan täydellisesti mukaan. Kokonaisuus pysyi hyvin kasassa, vaikka kirjassa ollaan välillä 80-luvulla ja välillä taas nykyhetkessä. Henkilöitä kirjassa on paljon, mutta Delijani osaa pitää langat hyvin käsissään. Lukukokemus oli hyvin voimakas, rehellinen ja herätti paljon tunteita.

Jakarandapuun lapset on taitavasti kirjoitettu sukupolvitarina, jossa tarinan omakohtaisuus tuo siihen oman vahvan lisämausteen. Ihastuin Delijanin tapaan kirjoittaa ja kuljettaa tarinaa; kaikki tuntevat kipua ja kaipausta. Lisäksi Delijani kietoi jokaiseen tarinaan yhtymäkohtia vielä kirjan viimeisilläkin sivuilla. Tähän kirjaan ihastuin. 

"Delijanin vangitseva romaani on pureva tyrannian kritiikki, koskettava kunnianosoitus niille jotka kantavat sen arpia sekä ylistys sydämen ikuiselle vapaudenkaipuulle." - Khaled Hosseini

Parinoush Saniee - Kohtalon kirja

Parinoush Saniee
Tammi, 2014
Suomennos Anna Lönnroth
Persiankielinen alkuteos Sahme man, 2003
Teos on suomennettu englanninkielisestä käännöksestä The Book of Fate

Äidillä oli tapana sanoa: "Jokaisen kohtalo on ennalta määrätty, se on säästetty heidän varalleen eikä se muutu vaikka taivas putoaisi." Kysyn usein itseltäni: Mikä on minun osani? Onko minulla koskaan ollut itsenäistä, omaa kohtaloa? Vai olenko aina ollut vain osa ympärilläni olevien miesten kohtaloa, miesten, jotka ovat aina uhranneet minut omien uskomustensa ja tavoitteidensa alttarilla?

Masume on aivan tavallinen teheranilainen teinityttö, joka pitää opiskelusta ja haluaa jatkaa sitä mahdollisimman pitkään. Isä kannustaa ja on ylpeä tyttärensä opiskelumenestyksestä, mutta äiti ei ymmärrä tyttärensä halua opiskella - eihän nainen tee sellaisilla taidoilla avioliitossaan mitään. Masumen veljiä ei opiskelu ole koskaan kiinnostanut, ja heitä kaihertaa todella paljon että Masume saa isän luvalla jatkaa opiskelua ja on näin enemmän kouluja käynyt kuin veljensä.

Eräällä koulumatkalla Masume tapaa ystävänsä kanssa pojan, joka salpaa hänen hengityksensä. Masume rakastuu niin silmittömästi kuin teinityttö voi koskaan rakastua, ja saa vastakaikua. Tästä alkaa kirjeenvaihto, joka tekee Masumen maailman onnellisimmaksi tytöksi maailmassa. Kirjeet kuitenkin löytyvät ja Masume saa yllensä perheensä vihat, onhan tyttö kirjeenvaihdollaan saattanut perheen ikuiseen häpeään ja tahrannut suvun kunnian. Veli pahoinpitelee Masumen ja kaikki alkavat kiirehtiä Masumen avioliittoa tytöltä sen enempää kysymättä kiinnostusta. Koska tytär on maineensa tahrannut, tulee hänet saada mahdollisimman pian naimisiin ja pahat puheet vaiennettua.

Masume menettää elämänsä rakkauden, haaveet opiskeluista, elämänhalunsa ja parhaan ystävänsä kun hänet suljetaan kotiinsa. Vanhemmat järjestävät avioliiton miehen kanssa jota ei ole koskaan tavannut, ja Masumen elämä ottaa täysin erilaisen suunnan kuin hän oli koskaan osannut kuvitella.

Kohtalon kirja on vangitsevaa luettavaa, kirjan yli 600 sivua kääntyvät tiuhaan kun Masumen tarina etenee. Välillä ei voi kuin haukkoa henkeä: kuinka on mahdollista että yhden naisen harteille tuntuu kasaantuvan kaikki maailman suru ja paino, mistä tuo nainen aina löytää sisäisen voimansa jatkaa kaikesta huolimatta? Kohtalon kirja osoittaa omat ongelmat lähes mitättömiksi, toisaalta myös sen kuinka vahvoja naiset voivatkaan olla.

Saniee on kirjoittanut mielenkiintoisesti iranilaisuudesta, kuinka eri tavoin eri perheissä suhtauduttiin uskontoon ja naisten asemaan. Oli aika, jolloin Teheranin kaduilla nainen pystyi vapaasti kävelemään ilman huivia matkalla kouluun. Kohtalon kirjassa politiikka on hyvin keskeisessä osassa, minkä vuoksi sen julkaisu kiellettiin Iranissa kahdesti ennen sen vapautumista sensuurista. Saniee ottaa hahmojen suilla kantaa poliittisiin kysymyksiin ja kyseenalaistaa sokean luottamuksen valtaapitäviin.

Minulle tämä oli voimakas lukukokemus, vuosikymmenien ajan seurasin Masumen elämää kirjojen sivuilta ja sain kurkistaa iranilaiseen elämään naisen silmin. Vaikka kirjassa on paljon surua, epätoivoa ja synkkyyttä, on siinä myös rakkautta, voimaa ja ennen kaikkea toivoa. Ainoa miinus minulle oli kirjan loppu - en suostunut hyväksymään Masumen kohtaloa kuten hän itse lopulta teki.

Muita kirjan lukeneita:
Elegia
Annika
Krista
Annami